Rasvan määrästä

Luovutan. Muut dieetit on kokeiltu, hiilariton/vähähiilarinen ainoa, joka toimii. Olen sokeriaddikti, lihottanut itseni karkilla, kekseillä ja jäätelöllä. Pullaa, vaaleaa leipää, perunaa, pastaa ja ns. roskaruokaa en juurikaan syö, paitsi pakastepizzoja. Mutta nyt meni hermot, se on joko tai, paljon tai ei mitään. Aikanaan pudotin painoa vähähiilarisella, lipesin ja kaikki tuli takaisin.. Nyt tuntuu siltä, että olisi aika luikkia häntä koipien välissä takaisin.. Mutta probleema: rasvan määrä. En kertakaikkiaan saata syödä kermoja/rasvoja/öljyjä. Ideoita, ajatuksia, tietoa?
4114288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Syö sellaisia ruoka-aineita, joissa on rasvaa luonnostaan mutta "huomaamattomasti", esim. avokadoa ja pähkinöitä.

Äänestä

Kannattaa tutustua lukuisiin tutkimustuloksiin joissa valotetaan miten rasva vaikuttaa esim. verisuoniisi. Siis tuloksia pitkältä ajalta. Täällä ei kellään ole esittää päinvastaista tieteellistä tietoa. Pelkkää mutua.

Äänestä
  • uffe Ravnskovin kirja kolesterolista kannattaa lukea - ennakkoluulottomasti - vaikka noin niinkuin alkajaisiksi.

    Äänestä

  • miksi rasva on vaarallista VHH-ruokavaliolla, mutta ei virallisterveellisellä!

    Äänestä

  • kertoisit kirjoitti:

    miksi rasva on vaarallista VHH-ruokavaliolla, mutta ei virallisterveellisellä!

    Virallisterveellisen suositus on tavalliselle "standardi" ihmiselle joka kuluttaa 2400kcal/vrk noin 80g rasvaa vuorokaudessa ja samaiselle suositeltu yläräjä on noin 93g/vrk.

    Tuon rasvamäärän sekaan sitten suositellaan jopa 390g sokeria. (siis tärkkelystä joka elimistössä muuttuu sokeriksi suoraan) Nyt jos osa tuosta sokerista korvataan terveellisellä rasvalla joka on ihmisen luonnollinen polttoaine, nousee kova älämölö. Kuitenkin tiedetään juuri runsaan hiilihydraattimäärän ja vähäisen rasvan huonontavan kolesteroliarvoja.
    Samoin se johtaa useilla yksilöillä nälkään joka saapuu aiemmin kuin tuo tilapäisesti varastoon siirretty suositeltu rasva on kulutettu.
    Erityisen merkillistä on se että inuiitit eivät sairastaneet sv tauteja vaikka rasvan osuus koko ravinnon energiasta on luokkaa 90E%. Ravinnon suoraan energiaksi käytettävä rasvapolttoaineko siis on se joka kolesteroliarvot pilaa. Kyllä se tekijä on aivan muualla. (Mutta kun dataa ja tutkimusta tuottaa lähinnä lääkteollisuus niin tottakai kolesteroliarvoista on tehty iso sirkus. Statiinien myynti muuten on todella suuren liuokan bisnes, saman ja parempaakin saisi syömällä ihmiselle lajityypillista ravintoa mutta ketäpä se kiinnostaisi. Ei se ole bisnes. Inuiitit ovat toki poikkeus, sellaiseen meidän elintarvikeympäristö ja ruokakaulttuuri ei sovi. Mutta noin esimerkkinä se usein palauttaa rasvakeskustelua hiukan tolalleen)

    Äänestä

  • Ketoosi kirjoitti:

    Tää on tätä kukkua kun täällä pyörii muitakin "ravintotieteilijöitä" varmaan raision palkkaamia....Sanonta kuuluu ei helmiä sioille ja kannaattaa se muistaa. Ei kannata alkaa kilpaa vakuuttamaan muutamaa potun syöjää, paskankos tuola on merkitystä jos suonet niillä ahtautuu.

    Johan ne on vuosia toitottanu kun suomalaiset käyttää nyt hyvää rasvaa ja syö kasviksia enemmän kuin ennen, mistä ne tietää kuinka paljon ennen syöty kun kasvatettiin itse???ja nythän se lasketaan varmaankin myynnista per vuosi ja harva syö voita vaan kökkö margariinia joka on niin TERVEELLISÄ n.300 asteen kummennuksesta,vetykaasusta ja lipeäkivistä ja muista prosesseista huolimatta. Antaa vetää sontaa naamaansa. Potut on sian ruokaa joka tiedetään suomenrajojen ulkopuolella, mutta tieto ei ole kantautunut tänne asti. Keitettynä nostaa sokerit taivaaseen tärkkelyksestä johtuen. Ruisleivässä on halpaa vehnäjauhoa ja sokeria, tietenkin on ne muutamat leipomot kun osaa tehdä ruispitoista leipää. Se makarooni myös on niinnn hyvää pysyy nälkä pois kauan ja siihen salaatti kaveriksi, mutta ei missään nimessä öljystä koska se lihottaa...halpa makaroonikin tehdään valitettavasti vehnäjauhoista, suolasta ja vedestä. Niin ja kuka pienenä liimaili kiiltokuvia keitetyllä potulla vihkoonsa????

    Äänestä

  • kertoisit kirjoitti:

    miksi rasva on vaarallista VHH-ruokavaliolla, mutta ei virallisterveellisellä!

    Kovin ollaan todisteita vaatimassa, mutta kun joutuu itse samaan tilanteeseen, niin kas kummaa, kadotaan foorumilta.

    Äänestä

  • Ketoosi kirjoitti:

    Virallisterveellisen suositus on tavalliselle "standardi" ihmiselle joka kuluttaa 2400kcal/vrk noin 80g rasvaa vuorokaudessa ja samaiselle suositeltu yläräjä on noin 93g/vrk.

    Tuon rasvamäärän sekaan sitten suositellaan jopa 390g sokeria. (siis tärkkelystä joka elimistössä muuttuu sokeriksi suoraan) Nyt jos osa tuosta sokerista korvataan terveellisellä rasvalla joka on ihmisen luonnollinen polttoaine, nousee kova älämölö. Kuitenkin tiedetään juuri runsaan hiilihydraattimäärän ja vähäisen rasvan huonontavan kolesteroliarvoja.
    Samoin se johtaa useilla yksilöillä nälkään joka saapuu aiemmin kuin tuo tilapäisesti varastoon siirretty suositeltu rasva on kulutettu.
    Erityisen merkillistä on se että inuiitit eivät sairastaneet sv tauteja vaikka rasvan osuus koko ravinnon energiasta on luokkaa 90E%. Ravinnon suoraan energiaksi käytettävä rasvapolttoaineko siis on se joka kolesteroliarvot pilaa. Kyllä se tekijä on aivan muualla. (Mutta kun dataa ja tutkimusta tuottaa lähinnä lääkteollisuus niin tottakai kolesteroliarvoista on tehty iso sirkus. Statiinien myynti muuten on todella suuren liuokan bisnes, saman ja parempaakin saisi syömällä ihmiselle lajityypillista ravintoa mutta ketäpä se kiinnostaisi. Ei se ole bisnes. Inuiitit ovat toki poikkeus, sellaiseen meidän elintarvikeympäristö ja ruokakaulttuuri ei sovi. Mutta noin esimerkkinä se usein palauttaa rasvakeskustelua hiukan tolalleen)

    Ihan turha yrittää vedota eskimoiden alhaiseen kolesteroliin tai verisuonisairauksien puutteeseen ja vetää siitä johtopäätöksen että rasvaa voi syödä niin paljon kuin lystää. Kanadan eskimot söivät aikoinaan enemmän kalaa, eikä heillä juuri esiintynty sydän- ja verisuonitauteja. TÄmä johtui kalan rasvoista, kuten omega-3 tyydyttymättömistä rasvahapoista, joiden tiedetään alentavan sekä kolesteroli ja veren triglyceroleja. Kuitenkin nykyään länsimaiseen elämäntapaan tottuneilla eskimoilla on samat vaivat kuin länsimaisilla. JOhtuu varmasti osin niistä pahoista pahoista hiilareista, mutta osansa myös kovilla rasvoilla. Joten siinä vaiheessa kun jättää hiilarit pois ja alkaa mättämään rasvaa rasvan päälle, niin kannattaa ehkä hiukan etsiä tietoa muiltakin sivuilta...

    Äänestä

  • T+T kirjoitti:

    Tai sitten voi katsoa vaikka OLET MITÄ SYÖT -ohjelmaa ja Partasen koottuja viisauksia!!!!

    :D :D :DDD

    "Syöt kyllä vielä sen perunan!"
    "Hyi miten te ootte vielä elossa?"
    "Tofua ja kalkkunaleikettä proteiinilähteeksi!"

    xD xDDDDD ROTFL

    Äänestä

  • T+T kirjoitti:

    Ihan turha yrittää vedota eskimoiden alhaiseen kolesteroliin tai verisuonisairauksien puutteeseen ja vetää siitä johtopäätöksen että rasvaa voi syödä niin paljon kuin lystää. Kanadan eskimot söivät aikoinaan enemmän kalaa, eikä heillä juuri esiintynty sydän- ja verisuonitauteja. TÄmä johtui kalan rasvoista, kuten omega-3 tyydyttymättömistä rasvahapoista, joiden tiedetään alentavan sekä kolesteroli ja veren triglyceroleja. Kuitenkin nykyään länsimaiseen elämäntapaan tottuneilla eskimoilla on samat vaivat kuin länsimaisilla. JOhtuu varmasti osin niistä pahoista pahoista hiilareista, mutta osansa myös kovilla rasvoilla. Joten siinä vaiheessa kun jättää hiilarit pois ja alkaa mättämään rasvaa rasvan päälle, niin kannattaa ehkä hiukan etsiä tietoa muiltakin sivuilta...

    että nykyinen elämän meno on terveydelle vaarallista. (tosin senhän näkee Suomen kansastakin ja tutkimuksista) Ja kun mietitään nykymenoa, niin sille ominaista on nopeat hiilarit (pelkistetty jauho ja sokeri) ja huonot rasvat (mm. transrasvat), edellämainituilla asioilla käsitellyt eläinkunnan tuoteet.
    Ja kun jotkut tekevät elämän muutoksen ja jättävät nämä suurimmat paholaiset elämästään pois, niin johan siitä jaksetaan älämölöä nostaa. Ja tietysti ilman perusteluita.

    Äänestä

  • peikko kirjoitti:

    Oikeassa olet kun sanot, että nopeat hiilarit ja huonot rasvat pois. Aivan kuten KTL:kin on jo vuosikymmeniä opettanut. Kyse onkin siitä ettei heitä lasta pesuveden mukana. Esim. ruisleipää ranskanleivän kanssa. Kukaan ei ole sellaisesta älämölöä pitänyt. Jos kutsut sitä jonkinlaiseksi hiilari-ruokavalioksi, siitä vaan. Pääpiirteittäin se on lyhyesti virallisten ravintosuositusten mukainen :-)

    Äänestä

  • nhh kirjoitti:

    Tätä minäkin olen yrittänyt selittää, mutta kun ei mene perille, niin ei mene. Fundamentalismi sokaisee, olkoon kyse sitten uskonnosta, politiikasta tai ruokavaliosta.

    Äänestä

  • Mie kirjoitti:

    tähän ketjuun kirjoittanut yhtään mitään.

    Äänestä

  • ole ainakaan kirjoitti:

    tähän ketjuun kirjoittanut yhtään mitään.

    Ihan vastaavanlaisiin. Mutta ei päästä puusta pitkään, kun ei edes lueta toisten kirjoituksia ennen kuin aletaan kohkata omaa uskontoa.

    Äänestä

Tuli mieleen, että miksi ihmeessä niitä rasvoja ehdoin tahdoin pitää "etsiä"... tulevat tosiaan piilorasvoina ihan itsestään.
Miten olisi jos kokeilisit vaikkapa oliivien syöntiä silloin tällöin...oliiviöljyn hyvät ominaisuuet tulevat samalla. Itsekkään en välitä mistään liharuuista tai rasvamunakkaista, mutta oliivit ovat herkkujani. Liki 10kg on painosta pudonnut ja olo ok.

Äänestä

Tuossa linkissä ja siitä löytyvissä jatkolinkeissä on kerrottu kaikki tärkeimmät asiat vähähiilihydraattisesta Atkinsin dieetistä:

http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=849&ID=24

Löydät tuolta paljon käytännön vinkkejä ja ruokaohjeita. Mahdollisuuksia juuri sinulle sopivaan ruokavalioon on lähes rajattomasti. :)

Äänestä
  • siellä oli kaikki tieto jota tarvinkin!

    Äänestä

  • Mukava seurata miten laihdutus on edistynyt toisilla.

    Äänestä

  • olin jo melkein menettänyt toivoni kun en millään löytänyt neuvoja suomeksi. atkinsin dietti alkaa nyt heti tältä istumalta!

    Äänestä

Tosiaanko kuvittelet, että jos tällä dieetillä laihdutat, on ongelmasi ohi?

Jos olet leipä- ja pullafriikki, niin VHD on viimeinen millä onnistut. Ja ihan hyvä niin, koska se on hirvittävän epäterveellinen.

Äänestä
  • Kertoisitko vielä, mihin sen perustat?:) Ehkä haluat ottaa selvää, miten sokeririippuvuus syntyy, ennen kuin sanot mitään? Ja eikö riippuvuuksista pääse eroon pidättäytymällä siitä jostain, josta on riippuvainen? Enkä tainnut sanoa olevani leipä- ja pullafriikki, niitä nimenomaan en syö. Ja taisin muuten mainita myös, että vähähiilarinen on kokeiltu ja hyväksi havaittu.. tällä kertaa ajattelin omaksua sen pysyvästi, en siis dieetin kannalta, vaan elämäntavaksi. Mutta enhän siinä tosiaan varmaan onnistu, kun kerta olet tuota mieltä:)

    Ja kiitos muuten kaikille vastanneille, hyvää ja värikästä syksyä teille kaikille!:)

    Äänestä

  • Ai että riippuvuudesta ei pääse eroon sillä, että ei käytä kyseistä ainetta?

    Menepä suosittelemaan tuota AA:han: "jos olet alkoholisti, niin juomattomuus on viimeinen millä onnistut"

    Tervellisyydestä sitten voi ihan rauhassa lukea tutkimuksia, ja tehdä omat johtopäätöksensä. Epäterveellisyyttä ei ole kukaan osoittanut, mutta päinvastaisia viitteitä on lukuisia.

    Äänestä

iltaa!

Lääkäri Antti Heikkilä on kirjoittanut
muutamia kirjoja vähähiilariin liittyen.

Ainakin yksi liittyy juuri aiheeseen=

Hyvän olon keittokirja; Opas vähähiilihydraattiseen ja ravinteikkaaseen ruokavalioon.

Sisältää paljon mielestäni hyvää tietoa, kuin myös ruokaohjeitakin!

Ja mm. tietoa siitä ettei kyseinen ruokavalio olekaan epäterveellinen suinkaan, päinvastoin!
(vrt, atkins yms, vastaavuudet)

Siinä puhutaan kolesterolista yms. oleellisistä asioita. Kananmunista ja onko niistä "vaaraa". Rasvojen käytöstä ja niiden terveysvaikutuksista!

ja mies on kuitenkin yleislääkäri yms. ja ollut tv:ssäkin kertomasssa asioista. ELi ainakin jotain tietoa varmasti löytyy!

ELi syödä todellakin voi hyvin ja aika vapaasti.
Atkinssin dietissä ymmärtääkseni hiilihydraatit ovat todella määrällisesti rajoitettu sinne 20g/pv lukemiin, mutta vähähiilihydraattisessa mielessä niitä oman käsitykseni mukaan voi syödä päivittäin
40-70g/pv.

Itse kun muutamia kuukausia noudatin sitä tunnollisesti, niin oma paino kyllä rupesi putoamaan vaikka en urheillut juuri lainkaan kys. ainakana.

-----------------

Kolesterolimittaus on hyvä kyllä tehdä jos ei ole ikänä sitä mitannut. Myös sellainen mittaus jossa näkee "hyvän ja pahan kolesterolin" suhteen. Se on hiukan kalliimpi kuin perusmittaus. (noin ~30e)

Koska kun aloitat kys. dietin on mielenkiintoista seurata mitä muutoksia kolesteroliarvoissa tapahtuu. Ja onhan ne arvot hyvä muutenkin tietää.
Sormenpäästä ne otetaan. Nopea ja helppo homma!

t-mä

Äänestä
  • Kustantaja oli siis Rasalas!

    www.rasalas.fi

    hyälle kirjalle oli hintaa jotain 30e? en ole varma.

    Äänestä

  • Noudatin noi 1,5 vuotta Heikkilän kirjan ohjeita, toki itsekkin ajattelin siinä matkan varrella. Painoni on pudonnut noin 30 kg. Nälän tunnetta tai epäonnistumisen vaaraa ei ole ollut! Painon pudotus on todella helppoa. Samoin labrassa otetut verikokeet olivat hyvää tasoa.
    voin lämpimästi suositella kaikille jotka haluavat pudottaa painoansa ilman että siitä pitäisi maksaa erikseen.Ai niin olen 42 vuotias mies, ja nämä ruokailu tavat ovat jääneet pysyäkseen. sopii siis muillekkin urhoille jotka epäilevät! terveisin laihapoika!

    Äänestä

Jos et pysty laihduttamaan kysy lääkäriltä mahd saada panta mahalaukkuun , tiedän 2 jotka laihtuneet tosi paljon..Iso leikkaus ei kait kaikille tehdä.

Äänestä
  • ainakaan minun kohdalla olla tarpeen... Pudotettavaa "vain" 10-15 kiloa.

    Äänestä

  • nolokarppi kirjoitti:

    ainakaan minun kohdalla olla tarpeen... Pudotettavaa "vain" 10-15 kiloa.

    Onko jotain tuloksia tai tuntemuksia tullut?

    Äänestä

  • peikko kirjoitti:

    Onko jotain tuloksia tai tuntemuksia tullut?

    tuloksia, eikä tuntemuksia.. Vähennän vasta hiilareiden määrää. Aattelin ottaa hitaasti ja varmasti ja pitää kahden viikon siitymäajan. Nyt olen jättänyt pois viljatuotteet, perunat, pastan ja riisin, nämä helppotajuiset:) Nyt alkaa hienosäätö.. Viimeksi pudotin ensimmäisen kahden viikon aikana 6 kiloa, saas nähdä, miten nyt käy...

    tsemppiä sulle nolokarppi. Kyllä jos minäkin sain puolessa vuodessa 20 kg pois niin onnistut varmaan sinäkin! Päätin että kokeilen kaksi viikkoa tiukalla hiilarimäärällä ja jos ei paino tipu niin luovutan. Paino lähti kovaan laskuun ja sokeriaddiktio hävisi, karkit sai pölyttyä kaapissa ja leipä homehtui. Makutottumuksetkin muuttui radikaalisti kun keho ei huutanut enään sokeria.
    Ennen en liikkunut kuin pakolliset ja nekin hampaat irvessä, nyt juoksen kolme kertaa viikossa 20 minsan lenkin ja käyn pari kertaa ohjatussa jumpassa. Kummaa tuo miten asennekin muuttuu.
    Lisäksi ihovaivani helpottui ja krooninen ripuli parani! Ja millä? Jättämällä hiilarit minimiin. Nykyään syön hyväkarpisti ja painoni on pysynyt alhaalla.
    Suosittelen että luet kaikki alan kirjat, niistä saa tietoa ja motivaatiota!

    Kaksi viikkoa elämästäsi on pieni aika uhrata karppaukselle ja todennäköisesti jäät sille tielle.
    Yksi hyvä vinkki mitä minä noudatin oli että jos repsahdat, repsahda! Mutta älä anna sen jatkua sen kauenpaa, ei kannata ajatella että kun on mässätty niin mässätään loppu päivä ja huomenna jatkuu. Niitä huomisia tulee paljon ja taas ollaan "ojassa".

    Tsemppiä!!!!

    Äänestä

  • ainakarppi kirjoitti:

    Tuli oikeasti hyvä mieli:)

    En ehdi lukemaan näitä enkä saa tolkkua siitä karppisivustakaan. Joten laittaisitko ihan lyhykäisyydessään mitä tuolla ainaisella hyväkarpilla tarkoitetaan ja mikä se toinen oli..? Siis tiedän vhh:sta siitä ei kyse, mutta valaisepas parilla selkokielisellä lauseeella. Kysymys jonkun sallimisesta kuitenkin näillä "hyvillä" ..//?

    Äänestä

  • HYVÄKARPPI ?? kirjoitti:

    http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Hyväkarppaus

    Äänestä

Taasen kerran samaa.

Älä osta mitään kotiin johon lankeat, tai syöt joskus liikaa.

Älä osta huomiseksi mitään, mikä on välttämätöntä.

Lopettaa voi kokonaan margariinit, kaljat, kaikki limpsat.

Yritä syödä kohtuullisen kokoinen annos.

Pieni-kohtuulinen määrä on aina parempi, vatsa pienenee jos et ahmi.

Huomaa että kaloriton limpaskin "paisuttaa " vatsaa ja pitää sen suurena.

Ei aina kalorit ratkaise, vaan ruoan koko.
Tosin yleensä ensimmäisenä vähentäisin rasvan , pois kaikki.

YRITÄ SAADA HYVÄ MIELI.
Pakkoliiku, vaikkapa 5-10 min ulkona aluksi, se saa elimistön käymään ja sen vaikutus jatkuu sisälläkin.
Rauhallinen kävely riittää, mutta 5-15 m hiljaiset juoksutkin on eduksi.
Sellaiset juoksut joissa ei väsy.

Äänestä
  • "Älä osta mitään johon lankeat"

    Hyvin sanottu! ;) Yleensä kaikki nämä hiilariherkut sellaisia lankeemuksia ovatkin! Ei kannata elää syödäkseen, vaan syödä elääkseen!

    Äänestä

  • Agnes kirjoitti:

    "Älä osta mitään johon lankeat"

    Hyvin sanottu! ;) Yleensä kaikki nämä hiilariherkut sellaisia lankeemuksia ovatkin! Ei kannata elää syödäkseen, vaan syödä elääkseen!

    "Yleensä kaikki nämä hiilariherkut sellaisia lankeemuksia ovatkin! Ei kannata elää syödäkseen, vaan syödä elääkseen! "

    Enimmäkseen näissä "hiilariherkuissa" on rutosti rasvaa.

    Äänestä

  • oltko mahdollisesti tutustunut KTLn suosituksiin?
    Niissä suositellaan että n.30E% tulisi rasvasta. Ja perusteluita tälle löytyy monista tutkimuksista.

    Äänestä

  • 20 km päivässä kirjoitti:

    "Yleensä kaikki nämä hiilariherkut sellaisia lankeemuksia ovatkin! Ei kannata elää syödäkseen, vaan syödä elääkseen! "

    Enimmäkseen näissä "hiilariherkuissa" on rutosti rasvaa.

    Rasva on ihmiselle tarpeen, hiilariherkuitta tulee mainiosti toimeen! ilman merkittäviä hiilarimääriä rasva hurahtaa elimistön läpi! Yhdessä hiilareiden kanssa se jämähtää vyötärölle ja vähän muuallekin...

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    oltko mahdollisesti tutustunut KTLn suosituksiin?
    Niissä suositellaan että n.30E% tulisi rasvasta. Ja perusteluita tälle löytyy monista tutkimuksista.

    oltko mahdollisesti tutustunut KTLn suosituksiin?
    Niissä suositellaan että n.30E% tulisi rasvasta. Ja perusteluita tälle löytyy monista tutkimuksista.
    --------------kysymäksesi--------oli------

    Olen tutkinut ja tietoinen että rasvaakin tarvitaan.

    Voisit kyllä laittaa linkin jossa SUOSITELLAAN että 30 % pitäisi tulla rasvasta ??

    Toiseksi rasvasta tulee käytännössä aina liikaa kaloreita.

    http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2157&fuclass=all&specdiet=none&items=900&from=top&portion=100g&lang=fi

    esim. piilorasvaa tullee helpolla, sitä on esim. kauraryyneissäkin jo 8 % luokkaa.

    TARKOITIN että voit ja margariinit kannatta jättää ostamatta kotiin ja öljyäkin käyttää säästäen.

    Jos ei käytä sitä ”hilaritonta” ruokavaliota.

    Äänestä

  • vähäsen. kirjoitti:

    missä sen sanoin olevan.
    Mutta laitetaan nyt vielä uudestaan
    http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/tietoa_terveydesta/ravitsemus/suositukset_ja_toimenpideohjelmat/ravitsemussuositukset/ravitsemussuositusten_tausta/

    Äänestä

  • Agnes kirjoitti:

    Rasva on ihmiselle tarpeen, hiilariherkuitta tulee mainiosti toimeen! ilman merkittäviä hiilarimääriä rasva hurahtaa elimistön läpi! Yhdessä hiilareiden kanssa se jämähtää vyötärölle ja vähän muuallekin...

    http://www.becel.fi/becel.htm

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nolokarppi kirjoitti:

Luovutan. Muut dieetit on kokeiltu, hiilariton/vähähiilarinen ainoa, joka toimii. Olen sokeriaddikti, lihottanut itseni karkilla, kekseillä ja jäätelöllä. Pullaa, vaaleaa leipää, perunaa, pastaa ja ns. roskaruokaa en juurikaan syö, paitsi pakastepizzoja. Mutta nyt meni hermot, se on joko tai, paljon tai ei mitään. Aikanaan pudotin painoa vähähiilarisella, lipesin ja kaikki tuli takaisin.. Nyt tuntuu siltä, että olisi aika luikkia häntä koipien välissä takaisin.. Mutta probleema: rasvan määrä. En kertakaikkiaan saata syödä kermoja/rasvoja/öljyjä. Ideoita, ajatuksia, tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu