elikkäs, olen 20v nainen avomies 24, meillä on 4kk ihana lapsi, mutta kun kaikki ei ole koskaan ollut hyvin.
olin aikoinaan melko pulska enkä seurustellut ja laihtumisen myötä tapasin nykyisen ja vaikka aina on ollut kinoja en uskaltanut jättää jos en löydä toista vaikka luulo on osoittautunut vääräksi.
no meillä ei käytännössä ole seksielämää päivässä ei pussatakkaan välttämättä. sängyssä mieheni naama joskus ällöttää. en tiedä, olen maailman kamalin. tähän tilanteeseen en olisi saanut päästää mitään asiaa.
kuinka ulos siis tilanteesta, pidän kumminkin miehestä kovasti tuskin lapsirakkaampaa äkkiä löytyy ja hänessä on ihaniakin puolia, myös hyvän näköinen yms. yksi syy aikoinaan oli että hän joi paljon ja asiat olivat rempallaan, mutta nostin hänet ja kaikki on hoidossa, voisin lähteä luottavaisin mielin, mutta, mutta.. apua!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli...sinua ällöttää miehesi kun olette sängyssä? Eli sinun ei tee ollenkaan mieli seksiä? Entä hänen?
Kirjoituksesi oli vähän epäselvä muuten, paitsi että olet epävarma itsestäsi. MIKSI olet siis harkitsemassa miehesi jättämistä? Jos oikein tulkitsin tekstisi...
eli ei tee tippaakaan. (miehen kyllä tekee) en tiedä vaikuttiko synnytys mutta sitä ennenkään en kauhean aktiivinen halunnut olla.
ja haluaisin kai erota, mutta kun sitten en taas tiedä mies on jossain asioissa ihana, mutta kumminkin hänessä on piirteitä joista en todellakaan tykkää. mm. täsmällisyys hänelle on melko sama laskujen maksu ja töihin meno kun minusta ne ovat erittäin tärkeitä asioita joista on pidettävä kiinni.
tuo nyt oli pieni syy, mutta kun vaan en rakasta, en millään...
ollaan oltu noin 2,5vuotta yhdessä. ikinä en ole ollut varma...
Teillä on hyvin pieni lapsi. On ihan "normaalia" että ei haluta heti synnytyksen jälkeen. Kyllä miehes sen ymmärtää. Tilanne on tietysti vaikee jos et tunne mitää miestäs kohtaan, mut seki voi muuttua ku hormonis tasaantuu. Voi muutenki tulla tossa synnytyksen jälkee kaikkee skitsoiluu... Anna vähän aikaa teille. Älä tee nopeita päätöksiä, kyseessä on iso asia. Jos puolen vuoden päästä tilanne on sama, nii ero on varmaa vaihtoehdoista yksi, mutta ei ainoa. Kato ulos, aurinko paistaa! Pistää hymyilemään.