Tunnen epäonnistuneeni elämässä, syy se ettei ikuiseksi tarkoitettu liitto kestänyt.
Epäonnistuin pitämään kasassa perheen, kodin, suvut ym. ym.
Olen huono ihminen, en onnistu ikinä missään.
Tältä pohjalta kun lähtee uuteen suhteeseen niin mikä on todennäköisin kesto?
Tiedän etten ole ainoa, mutta tämä oli minun ainoa avioliitto.
Itken jatkuvasti sitä että epäonnistuin, tunnen syyllisyyttä vaikka ero ei tullut pelkästään minun takia.
Joskus tekisi mieli ajaa rekan alle, eli tämä asia on masentanut minut.
Tiedän että kyllä tämä tästä joskus korjaantuu, mutta pelkään.
Pelkään uutta suhdetta, pelkään yksinäisyyttä, pelkään pärjäänkö yksin, pelkään...
Epäonnistuin pitämään kasassa perheen, kodin, suvut ym. ym.
Olen huono ihminen, en onnistu ikinä missään.
Tältä pohjalta kun lähtee uuteen suhteeseen niin mikä on todennäköisin kesto?
Tiedän etten ole ainoa, mutta tämä oli minun ainoa avioliitto.
Itken jatkuvasti sitä että epäonnistuin, tunnen syyllisyyttä vaikka ero ei tullut pelkästään minun takia.
Joskus tekisi mieli ajaa rekan alle, eli tämä asia on masentanut minut.
Tiedän että kyllä tämä tästä joskus korjaantuu, mutta pelkään.
Pelkään uutta suhdetta, pelkään yksinäisyyttä, pelkään pärjäänkö yksin, pelkään...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tunnen aivan samoin kuin sinä, ja useimmat tuntemani eronneet ihmiset sanovat avioeron olleen heidän elämänsä suurin epäonnistuminen.
Näin vaikka loppujen lopuksi ero olisikin kääntynyt uudeksi mahdollisuudeksi ja hyväksi asiaksi.
Klisee siitä että avioero on kuin pieni kuolema on aivan tosi.Se on yksi rankimmista asioista, joka ihmisen eteen voi elämän aikana tulla. Vaikka eroaminen tänä päivänä niin surullisen tavallista onkin.
Minä itse en ole vielä eronnut, mutta on vain ajan kysymys milloin näin käy.Puolisoni on rakastunut toiseen ja miltei varmasti jättää minut, tai sitten vihellän pelin poikki itse.
Perhe on minullekin tärkein asia, ennen ystäviä, uraa yms. Kaikkeni olen antanut, mutta ei se riittänyt.
Itsetuhoiset ajatukset käyvät monenkin mielessä. Mutta elämä kannattaa kuitenkin, loppujen lopuksi.Puhu ystäville, nauti lapsistasi, jos sinulla lapsia on, hae apua vaikka perheasiainneuvottelukeskuksesta, siellä on kriisiaikojakin.
Minäkin pelkään, mutta on pakko jatkaa eteenpäin.
Meillöä on tässä nyt lopun alku vireillä.Vaimo ilmoitti tänään saunassa ettei tästä tuu mitään ja et jompi kumpi vaihtaa osoitetta luultavimmin ens vuoden alussa.Eli hänen puoleltaan rakkaus minuun on loppunut.Eli kuukausi sitten kyselin ku hän oli niin vaitonainen ja etäinen ja sitten syy selvis ja nyt ollaan jo tässä vaiheessa. Kaks alle kouluikästä lasta joita jo nyt kaipaan ja touhuankin heidän kanssaan minkä ikinä kerkiän,koska rikottu koti on kuitenkin rikottu sanoo sitten kuka mitä vaan. Aika parantaa haavat mutta ite en anna periksi ennenkuin ero on selvä.....
Minäkin olen kaikkeni antanut, mutta se ei riittänyt. Sen takia en kuitenkaan koe erityisesti epäonnistuneeni, koska enempää en olisi voinut perheen ja suhteeni eteen tehdä. Ehkä en tehnyt asioita ajoissa, mutta en voinut, koska en tiennyt, että miehellä oli suhteessa huono olla. Hän ei ilmaissut oloaan millään tavalla, vaan vasta kun hän oli rakastunut toiseen, asiat alkoivat selvitä. Minäkin odottelen kuinka tässä käy. Uskallanko ottaa mieheni takaisin vaikka hän on epävarma siitä, haluaako olla kanssani vai tuon uuden rakkautensa kanssa. Harmittaa vietävästi tämä tilanne, mutta en voi muuta tai enempää tehdä. Kai tämä lopulta jonkinmoinen epäonnistuminen kuitenkin on. Hyvin sanottu, että avioero on pieni kuolema, sillä sitä se kyllä on, eikä siitä helposti toivu.
Siellä on perheen-isä leipää hankkimassa.
En voisi ketään muuta satuttaa, niin hullu en ole.
Sen vaan haluan sinulle sanoa että meitä saman kokeneita on paljon. Ymmärtäviä tukijoita kyllä riittää kun vain etsit. Kaikkea hyvää ja jaksamista toivon sinulle.
Kiitos samoin sinulle, eihän tästä ole muuta suuntaa kuin ylöspäin.
En vaan tiedä mistä etsisin kohtalotovereita muualta kuin täältä...