Miksi tulee ero jos molemmat rakastaa toisiaan?
Eikö rakkaus voita kaikki?
Eikö rakkaus voita kaikki?
Rakkaus/Ero
ihmettelijä
143866
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
yleensä se menee niin että toisella on tunteet hävinneet matkassa jonnekin ja vain toinen enää rakastaa. Yksipuoleista tunnetta on vaikea pitää yllä, ikävä kyllä. Sillä rakkaus voittaa jos sitä molemmilla on.
Eihän tänä päivänä rakkaus yksi riitä. Kaikkihan kovasti rakastaa kaikkia. Rakkaus on kärsinyt inflaation. Se on nykyään muotia eli siis pelkkää pintakiiltoa. On muotia olla sinkku, joka on rakastunut...
Nyt pitää olla himoa, seksiä, tyyliä tai homma ei toimi. Ei ole pop.
Tai sitten vaan ihan vanhanaikaisesti, jos puhutaan erosta, mutta kummatkin väittävät rakastavansa toisiaan - vähintään toinen valehtelee.
Tai sitten sä olet vain tulkinnut väärin mitä toinen tarkoittaa, kun sanoo rakastavansa.
Minä rakastan häntä ja hän rakastaa minua mutta silti tuli ero. Rakkaus ei vaan riittänyt kun oli välimatkaa todella paljon. Tuntuu ihan hiton pahalta kun toinen vieläkin sanoo rakastavansa mua vaikka erosta on jo jokunen kuukausi aikaa. Vähän ennen eroa vielä suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta. Musta tuntuu etten koskaan pääse hänestä yli enkä voi ketään koskaan rakastaa niin kuin häntä. Koko ajan on mieletön ikävä. Koko ajan mietin että jos olisin tehnyt niin tai näin niin oltaisiin vieläkin yhdessä mutta koskaan en saa sitä tietää että miten olisi käynyt jos olosuhteet olisivat olleet toisenlaiset.
Tuli surullinen olo tekstias lukiessa. Erosite siis valimatkan takia? Miten iso oli valimatka? Ette enaa jaksanu pitaa suhdettanne ylla valimatkan takia?
Asia kiinnsaa siksi, koska mulla ja kullallani on valissa pari maan rajaakin. Han on slovakialainen. Vaikka valimatka onkin raastavaa, ma haluan silti jaksaa...
Jatkoja sulle, koita parjata!!!
ps. onko sitten mahdottomuus etta yrittaisitte viela? Jos molemmat rakastaa ja haluaa, kylla se suhde valimatkallakin toimii!!! Ja vaikka nyt on hankalaa, niin ainahan te voitte suunnitella yhteista tulevaisuutta, jossa saatte asua yhdessa, ilman valimatkaa. Niin me ainakin tehdaan. Voi olla, etta jo vuoden paasta asutaan yhdessa. Ihmeita tapahtuu.
Meillä oli välimatkaa myös muutaman rajan verran. Hän asuu Britanniassa. Mies tämän suhteen laittoi poikki kun ei jaksanut välimatkan takia. Hän sai mut uskomaan että se suhde olisi toiminut mutta ei sitten itse jaksanutkaan.
Voi olla että mä muutan puolen vuoden päästä sinne Britanniaan kun saan kouluni käytyä ja katsoo sitten miten käy. Mä toivon ja rukoilen ihmettä koska hän todellakin tuntui ihmiseltä joka olisi se juuri oikea minulle.
Melkein sama tarina mulla paitsi että suhde ei päättynyt matkan takia... Asuimme jopa yhdessä. Kaipaus on todella suuri vaikka erosta mennyt varmaan puoli vuotta jo?! En tosiaankaan tiedä, koska en halua tietää.
Tapaamme aika ajoin, en tiedä miksi. Rakastaako hän minua vielä?
Ero tulee jos vain toinen rakastaa, jos toinen rakastaa liian paljon vähemmän, jos toisella on toisenlainen rakkaus (vrt. mustasukkaisuus.. ei kuulu (rajuna) rakkauteen), jos asutaan eri paikoissa "million miles away" liian kauan, jos toisella on muitakin "rakkauksia" (toisia suhteita, alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia (ikävä kyllä niistäkin välillä tulee ero), liikaa yhteistä aikaa vieviä harrastuksia...)...
Aina kannattaa rakastaa, vaikkei saisi vastarakkautta.
Rakastan edelleen vanhoja poikakavereitani, ystäviäni, kaikkia rakastettavia ihmisiä.
Rakastan häntä todella ja hän sanoo rakastavansa minua.... silti hän jätti minut lähes vuosi sitten... ilman selityksiä... arkipäivä ei kuulemma sujunut kanssani tarpeeksi joustavasti ... Nyt molemmat roikumme tässä suhteessa jonka suunasta ei ole tietoa. Haluaisin yrittää uudelleen, mutta hän sanoo kokoajan että pelkkä rakkaus ei riitä - tunteet ovat kuulemma turhia. Rakastan silti...
Kaiken a ja o on TAHTOMINEN! Pappikin sanoi meidät vihkiessään, että hän haluaa aina painottaa TAHTOMISTA, sitä että avioliitto ja yhdessä eläminen on nimenomaan tahdon asia. Hän sanoi karrikoiden, että rakkaushan tuo yhdessä elämiseen vain mukavan lisän. Ja että rakkaus ei pysy samanlaisena vaan muuttuu jatkuvasti elämäntilanteissa. Todella hyvä pointti minusta!
Kiitos Mette sulle tosta kommentista! Toivoa siis on muillakin! Tuli hyvä mieli!
Löysin omassa erokriisissäni tämän 10 vuotta vanhan tarinan... Rakastan miestäni todella paljon ja hän minua, mutta silti se ei riitä. Meillä oli liian vaikea alku joka puskee joka välissä päälle vaikka siitä on paljon aikaa. Rakastamista on myös päästää toinen vapaaksi jos rakkaus tukahduttaa toisen, vaikka kuinka kipeää tekeekin... Rakkautta on suoda toiselle uusi onni, rakkautemme ei koskaan kuole mutta elämän on jatkuttava, niin raadollista kuin se onkin.
Millainen oli teidän liian vaikea alku? Uskon että jos ei ole väkivaltaa, alkoholismia tai muita riippuvuuksia, niin kaikki on mahdollista. Joskus myös em. tilanteissa.
Mä jätin oman mieheni vaikka rakastin häntä enemmän kuin sanoin voi kuvata. Kärsin helvetilliset ero tuskat ja vieläkin vaikka on vuosia jo kulunut itken edelleen itseni välillä uneen häntä ikävöidessäni. eroa ne kadu. Tilanteemme oli vaikea ja jokin päätös piti asiaan tulla. Olimme yrittäneet jo vuosia selvitä mutta asiamme olivat menneet vain enemmän solmuun. Tiedän että hän rakasti mua yhtä paljon erotessamme kuin mä häntä. Tiedän myös ettei hän vieläkään ole pääsyt minusta yli vaikka kovasti yrittänyt on. Joskus vain rakkaus ei vain riitä.
Rakastan kultaani paljon, mutta hän on lestadiolainen ja minä en. Yhteenmuutto olisi pian ajankohtainen mutta poikaystäväni ei saa muuttaa yhteen ennen avioliittoa. Minun periaatteeni on etten mene naimisiin ennen kuin olen täysin varma asiasta eikä minun mielestä naimisiin meno ole lastenleikkiä. Kullastani ei kumminkaan huomaa että olisi lestadiolainen, hänelle kelpaa seksi ja välillä ulkonakin kanssani käy. Mutta jos lähden kavereideni kanssa ulos, niin hän ei halua että olen humalassa kun tulen pois. Hän haluaa kumminkin aina väkisin tulla hakemaan minut kotiin. Olemme monet kerrat sopineet että enään emme riitele siitä että lähden ulos, mutta aina kun se tulee ajankohtaiseksi niin riitahan siitä syntyy. Se on niin kiusallista kun itse ajattelen ettei alkoholissa ole mitään pahaa, kun sitä osaa ottaa kohtuudella mutta tulee myös niin syyllinen olo kun saan syyllisyyttä siitä niskaan. Myös minulle on tullut kiusallisia tilanteita muitten miesten suhteen. Tykkään katsella paljon muita, ihan katsella vain. Mutta silti se sytyttää minussa uutta potkua ja mietin että olenko sittenkään kokenut tarpeeksi?