Olen menossa naimisiin vuoden kuluttua. Olen tullut johtopäätökseen, että haluan avioehdon. Syynä tähän on se, että miehelläni on 8 vuotias poika nuoruuden suhteesta. Vaikka kuinka kamalalle kuulostaa en halua, että omaisuuteni missään tilanteessa päätyy tälle pojalle yhtälaisena kuin omille lapsilleni, tai jopa pojan äidille ja uudelle miehelle. Tuntuu, kuin antaisin omaisuuttani vieraalle ihmiselle, niin harvoin poikaa näemme. Mielestäni myös mieheni pitäisi tehdä testamentti, jossa hän määrittää, ettei hänen omaisuutensa mene pojan äidille pojan ollessa alaikäinen (jos vaikka jotain sattuu).
Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Kuinka olette asian esittäneet kumppanille? Onko jollain kokemusta avioehdon tekemisestä? Miltä tällainen ajatus/ tilanne ylipäätään kuulostaa? Minulle tulee toisaalta olo, kuin piruja maalaisi seinille. Ja toisaalta pelkään miehen reaktiota siihen, että haluan rajata hänen lapsensa pois rahoistani (joita ei kyllä paljon ole).
Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Kuinka olette asian esittäneet kumppanille? Onko jollain kokemusta avioehdon tekemisestä? Miltä tällainen ajatus/ tilanne ylipäätään kuulostaa? Minulle tulee toisaalta olo, kuin piruja maalaisi seinille. Ja toisaalta pelkään miehen reaktiota siihen, että haluan rajata hänen lapsensa pois rahoistani (joita ei kyllä paljon ole).
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tilanteeni aikoinaan oli eri, mutta itse ehdotin avioehtoa tulevalle miehelleni. Jännityksellä odotin mitä siitä seuraa.Tietysti saattaa kysyä miksi, mutta rehellisesti asia pitää puhua ja tuntemuksensa.
Sen sanoisin..jotta pitää olla tarkka avioehdon sanavalinnasta ja miettiä mitä kaikkea siihen haluaa ja mitä tarkoittaa..
Hyvän lakimiehen kanssa se kannattaa tehdä vaikka hiukan maksaisikin.
Oma avioehtoni oli osittain puutteellinen..kärsin siitä erotessani, mutta ei se materiaalinen puoli kaikkea ole..
Toivotan onnea..parisuhteellesi..
Uusi emäntäni sanoi, että hän ei halua mitään mikä kuuluu minulle tai lapsilleni. Laadittiin avioehtosopimus.
Netistä löytyy hyviä malleja. Parempia, kuin lakimiehen 80-luvulla laatima, jota ex-anoppini ei antanut virallistaa. Erossa ei ns. reilu peli tullut kyseeseenkään.
30 000 - 40 000 euroa siinä meni.
Ellet ole lapsen huoltaja tai adoptoinut lasta, miksi ihmeessä perintösi kuuluisi hänelle? Ehkä miehesi pitää asiaa itsestään selvänä. Puhu miehesi kanssa että haluat avioehdon. Jos mies suhtautuu asiaan nurjasti, niin kannattaa todellakin miettiä miksi, ja että onko hän sittenkään oikea mies sinulle. Kyse on sinun omaisuudestasi, johon hänellä ei ole mitään sanomista.
Se, mitä mies tekee omaisuudellaan, eli testamenttaako vai ei, siihen sinulla taas ei ole muuta sanottavaa, kuin että voit kertoa hänelle mielipiteesi ja kysyä onko hän ajatellut sitä. Mitä väliä meneekö pojan omaisuus pojan äidille vai jollekin vieraammalle? Vaikutat mustasukkaiselta.
Avioehdosta saat lisätietoa maistraatin sivuilta. Keskustele tulevan miehesi kanssa ajoissa. Teidän on oltava asiassa yksimielisiä - se kertoo jo jotain avioliittonne järkevyydestä.
hyvä esimerkki tästä...
Siinä matti ja kaija menivät naimisiin ilman avioehtoa. Kaijalla oli perintönä suvun mökki. Kaija kuoli ja mökki meni matille. Matti meni uusiin naimisiin, jossa tuli ero ja rahasyistä mökki meni uudelle ex-vaimolle ja todella kauaksi kaijan alkuperäisestä suvusta...
sama voi siis tapahtua myös lasten kautta
"Vaikka kuinka kamalalle kuulostaa en halua, että omaisuuteni missään tilanteessa päätyy tälle pojalle yhtälaisena kuin omille lapsilleni, tai jopa pojan äidille ja uudelle miehelle."
Kirjoituksestasi saa kuvan, että sinulla on omia lapsia. Tällöinhän lapsesi perivät sinut aivan normaalisti: avioliitto ei tietenkään perusta miehen pojalle perintöoikeutta sinun omaisuuteesi.
Omaisuutesi voi siis siirtyä miehesi pojalle vain osituksen kautta tilanteessa, jossa sinä joudut maksamaan tasinkoa miehellesi, tai tilanteessa, jossa sinun kuolinpesä joutuu maksamaan tasinkoa eloonjääneelle puolisollesi (leskelle). Asia jää siis riippumaan siitä, että kumman puolison laskennallinen nettovarallisuus on suurempi ositusperusteen syntyhetkellä (eli avioeroprosessin vireilletulohetkellä tai toisen puolison kuollessa).
"Mielestäni myös mieheni pitäisi tehdä testamentti, jossa hän määrittää, ettei hänen omaisuutensa mene pojan äidille pojan ollessa alaikäine"
Tähän nyt en rupea enemmän ottamaan kantaa. Jos et lastakaan tunne läheiseksi, niin onko tuon taivaallista väliä sillä että meneekö pojan perintöosa suoraan hänelle vai aluksi hänen äitinsä hallintaan? Kysyn vain, että miksi ihmeessä tällaisella päätäsi vaivaat.
Avioehdon tekemällä pystyt siis estämään omaisuutesi siirtymisen osituksen kautta miehellesi (jos nettovarasi ovat suuremmat avioeron vireilletulohetkellä). Samalla luonnollisesti rajaat itseltäsi oikeuden saada mieheltäsi tasinkoa avioerotilanteessa (jos miehen nettovarat suuremmat avioeron vireilletulohetkellä) tai miehen kuolinpesältä.
Koska jutustasi ei käy ilmi tapauksen yksityiskohtia (ikä, terveys, varallisuus, tulot, velat, ammatit ym.) niin pidättäydyn antamasta yksiselitteistä ohjetta, sillä se ei ole mahdollista annettujen tietojen perusteella. Toivottavasti kirjoituksestani kuitenkin hyvin selviää se että avioehtosopimus on korostetusti tulevaisuuteen kohdistuva oikeustoimi, jonka vaikutukset aktualisoituvat usein vasta pitkän ajan kuluttua sen tekemisestä.
Melkeimpä suosittelen kääntymään lakimiehen puoleen avioehtoasiassa, jos juttuun liittyy myös perintönäkökohtia. Lakimiehelle ei toki kannata turhaan maksaa, jos tietää tarkalleen mitä pitää tehdä ja mitä siitä oikeudellisesti seuraa. Samalla voi kysellä neuvoja siitä, että mitä erityisiä seikkoja on avioehdollisessa liitossa syytä ottaa huomioon tulevan liiton päättymisen varalta liittyen erityisesti omistussuhteiden järjestämiseen. Jokainen liitto kuitenkin päättyy 100% varmuudella. Kuolemaan tai avioeroon.