faktatietoja ja huhuja jenkeistä

FAKTAtiedot kertovat että sarjassa marraskuussa nähtävät häät ovat Ericin ja Brooken. Lisäksi kerrotaan että Stephaniella on tekemistä marraskuun kuolemantapauksen kanssa.

HUHUt taas kertovat että Stephanie lavastaisi oman/Ericin kuoleman ja lavastaisi siten Brooken murhaajaksi.

Lisäksi Ronn Moss (Ridge) on tauolla sarjasta joulukuun ja todennäköisesti myös keväällä. Mies markkinoi uutta levyään ja keväällä tekee sen tiimoilta konserttikiertueen.
41540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole Brooke ja Eric menossa naimisiin,Eric tosin ehdottaa Brookelle avioliittoa,mutta Brooke kieltäytyy kunniasta.

Naimisiin sen sijaan ovat menossa Bridget ja Nick,tuskin tosin vielä marraskuussa,koska kyseiset tapahtumat nähtiin vasta kesällä Jenkeissä.Niistäkään häistä ei tosin ensi yrittämällä tule mitään.

Taylor palaa kuvioihin,oltuaan jälleen Prinssi Omarin luona.Ridge valitsee lopulta Taylorin Brooken sijaan,koska Stephanie LAVASTAA SYDÄNKOHTAUKSEN Tohtori Marcin avustuksella.Lopulta kaikki ovat hylkäämässä Stephanien,myös Ridge.Bridget alkaa odottaa lasta Nickille,joka edelleen kuitenkin rakastaa Brookea.Brooke haluaa Nickin olevan Bridgetin ja vauvan kanssa.Myös Thomas menee naimisiin,jota Gaby saisi laittomana siirtolaisena oleskeluluvan maahan.

NÄMÄ TIEDOT OVAT FAKTOJA,käykää CBS:n sivuilla
www.cbs.com/daytime/boldandthebeautiful sieltä löytyy viikko viikolta kaikkien jaksojen tapahtumat,englanniksi tosin.

Äänestä
  • Nämä faktat ovat niitä tietoja mitä jenkeissä tapahtuu/on juuri tapahtunut. Kannattaa seurata muitakin kuin CBS:n sivuja. Ericin ja Brooken häistä oli vastikään maininta TV Guide lehden artikkelissa. Eric ehdotti Brookelle jo aiemmin avioliittoa, mutta Brooke kieltäytyi. Nyt Eric löysi keinon päättää avioliittonsa Stephanien kanssa, ja se on avioliitto Brooken kanssa. Eric ja Brooke menevät naimisiin todistaakseen Bridgetille että Brooke on päässyt yli Nickistä. Tämän viikon juonipaljastukset kertovat että Eric ja Brooke paljastavat järkyttyneelle Bridgetille että he ovat menneet uudelleen naimisiin.

    FAKTAtieto löytyy mm. tuolta:
    http://ourworld.compuserve.com/homepages/Scott_Novick/bnbgosip.htm

    En siis tarkoittanut tapahtumilla sitä mitä tulee suomessa tapahtumaan marraskuussa.

    Bridgetin ja Nickin häät toteutuivat syyskuussa jenkeissä nähdyissä jaksoissa, jotka nähdään meillä todennäköisesti vasta ensi syksynä, jos edetään 1 jakso/päivä vauhtia ensi keväänäkin. Ensimmäiset häät (toukokuu 2005) menivät pieleen Taylorin palattua kuvioihin. Paljastui ettei Taylor oikeasti kuollutkaan, vaan oli vaipunut koomaan ja Prinssi Omar vei "Leilansa" turvaan hoviinsa, asetti arkkuun vahanuken ja kaikki pitivät Tayloria kuolleena. Herättyään koomasta Taylor palasi Los Angelesiin. Kaikki luulivat Ridgen seonneen kun tämä väitti nähneensä Taylorin. Stephanie teeskentelee sydänkohtauksen, joten Ridge tunnontuskissaan, koska epäilee aiheuttaneensa äitinsä sydänkohtauksen, uusii vihkivalansa Taylorin kanssa. Nyt heillä kuitenkin on taas ongelmia avioliittonsa kanssa ja pikapuoliin jenkeissä nähdään jaksot joissa Ridge ja Taylor menevät avioliittoneuvojalle. Hector on kuitenkin ihastunut Tayloriin, juuri hän sai Taylorin palaamaan takaisin työhän ja ajattelemaan muutakin kuin Ridgeä, ja haaveilee tulevaisuudesta tämän kanssa. Nähtäväksi jää, mikä on Taylorin tunnustus avioliittoneuvojalla, jota tämän viikon juonipaljastukset lupailevat.

    Gaby on Stephanien kuolleen taloudenhoitajan, Helenin, tytär. Äitinsä kuoltua ulkomaalaisvirasto iskee kyntensä Gabyyn, koska tällä ei enää ole lupaa olla maassa äidin kuoltua. Alkuun Thomas ja Gaby ovat vain ystäviä, mutta he päättävät kuitenkin mennä naimisiin Las Vegasissa, jotta Gaby saisi jäädä maahan. Nyt he kuitenkin ovat oikeasti rakastuneita, mutta Ridge ja Taylor eivät hyväksy avioliittoa. Ridge on haastanut Thomasin muotinäytöskilpaan (Thomas on Thornen alaisena Spectralla), jossa panoksena on Gaby. Jos Thomas voittaa, Gaby hyväksytään perheeseen, jos Ridge vie voiton, Thomasin ja Gabyn avioliitto mitätöidään.

    Bridget on raskaana Nickille, mutta kuten todettua, Nickillä on yhä tunteita Brookea kohtaan. Vastikään Bridget testasi näitä kahta valehtelemalla että hän on teettänyt abortin. Nick järkyttyy uutisesta ja kieltäytyy uskomasta. Nick suunnittelee jopa jättävänsä Bridgetin ja kertovansa tälle että rakastaa Brookea, mutta sitä ennen Bridget ehtii kertoa Nickille että hän on yhä raskaana. Loppujen lopuksi Nick kosii Bridgetiä jälleen kerran ja häitä vietetään Nickin veneellä Shady Marlinilla. Nyt Stephanielle on selvinnyt Nickin ja Brooken tunteet toisiaan kohtaan ja eilisessä jaksossa Stephanie päätti kertoa Bridgetille totuuden. Tästä kaikesta käynnistyvät tapahtumat jotka lopulta johtavat Brooken ja Ericin uudelleen avioitumiseen.

    Häistä ei löydy mainintaa CBS:n sivuilta, mutta monet muut sivut kertovat tapahtumista tarkemmin kuin nuo ns. viralliset sivut. Palataan asiaan viimeistään sitten kun tuo jakso, missä Eric ja Brooke kertovat menneensä naimisiin, on nähty jenkeissä. Kannattaa seurata muitakin sivustoja kuin CBS:n.

    Äänestä

itse seuraan myös noita Amerikan jaksoja,elikkäs tuo tuleva murhamysteeri/kuolemantapaus tulee olemaan kyllä aika jännä juttu,kukahan on jutun takana,ei kai Sheila taas?Sitten tossa "huhut"-osiossa ko. sivulla oli myös, että Eric paljastaa jonkin salaisuuden,jota on pitänyt salassa 45 v. jopa Stephanielta,ja tämä asia muuttaa "kemioita" melkoisesti (forrestereilla),siispä mielenkiintoisia tapahtumia on luvassa..

Äänestä
  • Voisitko päivittää suomi24 kauniit ja rohkeat huhuja ja juonipaljastuksia? Siis jos on jotain mielenkiintoista :D x)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rhanna kirjoitti:

FAKTAtiedot kertovat että sarjassa marraskuussa nähtävät häät ovat Ericin ja Brooken. Lisäksi kerrotaan että Stephaniella on tekemistä marraskuun kuolemantapauksen kanssa.

HUHUt taas kertovat että Stephanie lavastaisi oman/Ericin kuoleman ja lavastaisi siten Brooken murhaajaksi.

Lisäksi Ronn Moss (Ridge) on tauolla sarjasta joulukuun ja todennäköisesti myös keväällä. Mies markkinoi uutta levyään ja keväällä tekee sen tiimoilta konserttikiertueen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu