Täällä on väännetty kättä siitä minkälaiset ns kolmannet suhteet ovat mitäkin.
Itse voin todeta seuraava:
- olen varattu n 40 vee mies
- liikun paljon jo työn puolesta mikä antaa hyvät mahdollisuudet ns kaikenlaiseen ekstraan..
- kotona erinomainen nainen, jonka kanssa seksi sujuu ja on nautittavan monipuolista...
Siitä huolimatta olen nyt parin vuoden aikana harrastanut ns ulkopuolisia suhteita, jotka kaikki:
- on varattujen naisten kanssa
- naisten iät 35-43
Tässä on etuna se, että kumpikin osapuoli on samassa tilanteessa eikä turhia mustasukkaisuuskohtauksia tule, kuten sinkkutyttöjen kanssa on ollut.
Samanikäinen nainen kuin minä, tuntee jo oman kroppanssa ja tietää mitä haluaa ja osaa vaatia sen..ja se on tosi iso asia..
Toisaalta jutun pitää ollakin kaksisuuntainen; niin että kumpikin kokee saavansa jotain miellyttävää ja niin että haluaa uusia sen..
Kun kumpikin on varattu niin etuna on se että ei tarvitse miettiä mitään turhia unelmia kotileikeistä vaaan voi keskittyä kivaan yhdessäoloon etc. Ja sitä minä pyrin itsekin osaltani toteuttamaan.
Se miksi teen niin on tietysti taas spekuloinnin arvoista, kun kerran selostan että kotonakin on kivaa.
Voi johtua siitä, että kuitenkin haluan myös muutakin, mutta en itse ole asiaa hirvesti ajatellut; elän vain nyt siten kun miltä tuntuu.
Tärkeää on tietysti se, että ei loukkaa ketään tarpeettomasti.
Nuoremmat naiset ovat kuin lastentarhasta, joten niille olenkin napsauttanut sivuraiteen.
Moraalinvartijoiden saarnat kuitataan suoraan ns kateellisten panetteluna ja ne menevät mappi Öööhön..
Hyvää kesää joka tapauksessa.
Man who enjoys receive and create pleasure
Itse voin todeta seuraava:
- olen varattu n 40 vee mies
- liikun paljon jo työn puolesta mikä antaa hyvät mahdollisuudet ns kaikenlaiseen ekstraan..
- kotona erinomainen nainen, jonka kanssa seksi sujuu ja on nautittavan monipuolista...
Siitä huolimatta olen nyt parin vuoden aikana harrastanut ns ulkopuolisia suhteita, jotka kaikki:
- on varattujen naisten kanssa
- naisten iät 35-43
Tässä on etuna se, että kumpikin osapuoli on samassa tilanteessa eikä turhia mustasukkaisuuskohtauksia tule, kuten sinkkutyttöjen kanssa on ollut.
Samanikäinen nainen kuin minä, tuntee jo oman kroppanssa ja tietää mitä haluaa ja osaa vaatia sen..ja se on tosi iso asia..
Toisaalta jutun pitää ollakin kaksisuuntainen; niin että kumpikin kokee saavansa jotain miellyttävää ja niin että haluaa uusia sen..
Kun kumpikin on varattu niin etuna on se että ei tarvitse miettiä mitään turhia unelmia kotileikeistä vaaan voi keskittyä kivaan yhdessäoloon etc. Ja sitä minä pyrin itsekin osaltani toteuttamaan.
Se miksi teen niin on tietysti taas spekuloinnin arvoista, kun kerran selostan että kotonakin on kivaa.
Voi johtua siitä, että kuitenkin haluan myös muutakin, mutta en itse ole asiaa hirvesti ajatellut; elän vain nyt siten kun miltä tuntuu.
Tärkeää on tietysti se, että ei loukkaa ketään tarpeettomasti.
Nuoremmat naiset ovat kuin lastentarhasta, joten niille olenkin napsauttanut sivuraiteen.
Moraalinvartijoiden saarnat kuitataan suoraan ns kateellisten panetteluna ja ne menevät mappi Öööhön..
Hyvää kesää joka tapauksessa.
Man who enjoys receive and create pleasure
Vastaukset 76
Vanhimmat
joo.. näköjään kusipäisyys lisääntyy iän myötä:¤ hauskoja pelleilyhetkiä vieraissa lakanoissa sinulle vaan, musta nää jutut on niin säälittäviä etten viitsi avautua kunnolla, totean vaan että eikös seksi pitäis normaalisti parantua iän myötä-omassa parisuhteessa? kaikenlaisia ukkeleita sitä maailmaan mahtuuki *ihmettelee suuresti miksi tämä yöritari haluaa jakaa moisia kanssamme?*
Vaan viis siitä, vielä ne sinunkin simmusi avautuvat.
Seksi paranee vuosien myötä, oikein. Virikkeitä ja uusia ulottuvuuksia saa myös pikku hyppelyistä.
;)
Olen keskustelun avaajan kanssa samaa täysin mieltä! Ja meitä lienee paljon?
hienoa että ruoho voi olla vihreämpää aidan, taikka kylän toisella puolella..edelleen säälittää.missä on uskolliset miehet?
niin ukkoja kun akkojakaan
Ei se sen vihreämpää ole, ei. Mutta eri makuista ja erilaisessa paketissa!!
:)
Et kai sinäkään syö samoja muroja joka aamu?!
Kunhan olosuhteet ovat otolliset, tuskin kukaan pysyy uskollisena?
Ei sinunkaan tarvitse silmiäsi avata kaikkea hyväksymään. Elämässä saa olla ihanteita ja niistä on hyvä pitää kiinni, vanhempanakin. On jotensakin tympeää nää väitökset, että näin kuuluu olla ja se on sitten sitä hienoa ja kannatettavaa, ikävää, todella surku.
mutta en myöskään rinnasta hyvää seksiä muroihin ;) omassa seksissäni ei ole moitteen sijaa koska omaan mielikuvitusta.
Yök...
Kyllähän sen tietää että monet miehet tykkää uittaa "sitä" vaikka missä... mutta fiksu nainen kiertää kaukaa sellaiset, iästä piittaamatta.
On tainnu joku vaihe nuoruudessa jäädä kokematta kun pitää leikkiä casanovaa vielä pappa-isässä..... *repeilee*
olet aivan oikeassa... säälittäviä pappoja... eivät ole tuohon ikään oppineet että kaiken voi kokea yhden naisen kanssa. ei se vaihtamalla parane. :)
mistä kiven alta tuollaisia ryömii..... "ei kukaan ole uskollinen otollisissa olosuhteissa" VOI KYYNEL! Et varmaan tiedä OIKEASTA parisuhteesta mitään... okei eihän sitä voi jos ei sellaista ole koskaan ollut!
*pateettista*
En toki ole ihan vielä pappaiässä. Siihen aikaan, kun olin nuori, oli tapana mennä naimisiin ja perustaa perhe eikä viettää hurjia sinkkuvuosia ennen mahdollista sitoutumista. Nyt aikuisena hyppely antaa huomattavasti enemmän, kuin jos silloin nuorena olisi juoksennellut. Muuten en asiassa näe suurtakaan periaatteellista eroa, "uittaa sitä" sitten ennen tai jälkeen aamenen.
Naisitakin tuo "fiksuus" tuntuu haihtuvan jossain 3-4kympin välillä, onneksi!
;)
Säälittävää katseltavaa ajoittain. Ehkä vähän kärjistettynä mutta tosiasiassa useimmista tilaisuus tekee varkaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Oikeasta parisuhteesta en tiedä, omani kyllä tuntuu ihan mukavalta ja kelpaa meille.
Siihenhän ei edes tarvitse mielikuvitusta!?
Toisaalta, eikö seksi suju enempikin fiilispohjaisesti kuin mielikuvituksella? Vai ruokkiiko mielikuvitus ruohon himoasi?
:)
Do Diin..
Kuten niccisi tekstisi kertoivatkin; tietämättömyys ja iän tuoman kokemuksen puute paistavat tekstistäsi.
Toisalta ilmeisesti ikäviittaus osui sen verran raskaasti että sorruit mielestäni alatyylin ilmaisuihin.
En mitenkään pidä itseäni kusipäisyyden kerääjänä; kummallista on se että mielestäni heteroseksiin tarvitaan kaksi osapuolta ja yllätys yllätys; toinen on samoin ajatteleva nainen.
*Nauraa* no mitä ukkeleihin tulee niin ainakin minä olen pitänyt hiton hyvin huolta kropastani salilla ja sehän on ilo naiselle.
Sitä samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista nuoremmista naisista; sen napapaidan alta kun pömpöttää yököttävästi veltto ja pizzin ja kokiksen lihottama massu.Miksi näitä sitten kutsuisin.
Useat ikäiseni naiset joilla muksut ovat jo kasvaneet, kiinnittävät tosi paljon huomiota itseensä, mihin heillä on täysi oikeus.
No tämä asia selviää sinullekin sitten hieman myöhemmin- mieti sitten ajatuksiasi- jooko ?
Seksi muuten paranee parisuhteissa tai ei kokemuksen myötä ja siitä JOS haluaa oppia uutta ja ON valmis huomioimaan toista.
Hyvää kesää kuitenkin lastentarhaan:)
Eikä tämä ole kai nyt maailman vakavin asia- eihän?
En halua moralisoida- totean vain että kaltaisiani on tosi paljon nykyään..
Lyhyt ja hyvä ytimekäs vastaus !
Olen absoluuttisen 100%:sti samaa mieltä meitä on paljon.
Kiitän myös suvaitsevasta kannanotosta; en tuomitse ketään- toisaalta en satuta ketään..
joten ketä se haittaa...
Hyvää Kesää
kyllä me jaksamme puhua siitä uskollisuudesta ;)
Siis... pettäminen ei pitäisi olla kenenkään pääperiaate ja tarkoitus, mutta kun sitä kuitenkin sattuu ja tapahtuu!
Se on vain tosiasia, mitä pakoon ei voi mennä tai voi tietenkin työntää päänsä pensaaseen ja uskoa joulupukkiin....
Olen ollut itse parisuhteessa 13-vuotta ja seksi on tällä hetkellä ehkä parempaa kuin koskaan.
Miestäni olen pettänyt kerran (jos suukkoja ja halauksia ei lasketa ;)) ja hän minua luultavasti useammin kuin kerran. Silti olemme yhdessä ja rakastamme toisiamme. Ei se syrjähyppy sitä rakkautta mihinkään kadota tai hävitä!
Minullakin oli vielä n. 20 vuotta sitten sellainen pilvenvalkoinen kuvitelma siitä, että minun parisuhteessani kumpikaan ei tietenkään petä ja ollaan kuolemaan asti uskollisia. En usko enää näin ja kun vielä katsoo ympärilleen, niin sitä uskoo siihen vielä vähemmän. Meillä on hyvä perhe ja perhe-elämä ja helppoa ei ole aina ollut, mutta silti olemme vielä yhdessä ja emme ole eronneet, kuten monet monet ystävämme.
Uskollisuus on upea asia, mutta rikkoa toimiva parisuhde yhden tai parin syrjähyppyn takia 13:sta yhteisen vuoden jälkeen... sinä ei mielestäni ole mitään järkeä!
Elämä on tällaista... uskokaa tai älkää ;)
aivanniin. ja salilla treenatut gubet ON yököttäviä, itse käyn 4 kertaa viikossa salilla ja katselen siellä juuri teitä epätoivoisia, no ainakin teillä käy flaxi..varattujen kanssa.. onnea! ja terkkuja! ja terveiset menee perille, käsken 5 vuotiaan poikani viemään kun menee takas tarhaan elokuussa! hyvää kesää!
Hei!
Hienosti kirjoitettu!
Teksteistäsi tulee juuri se ydin mitä minäkin haen takaa; miksi rikkoa toimivaa parisuhdetta, joka on ollut pitkä ja kiva muutaman ns sivuraiteen kanssa.
Siitäkin olen samaa mieltä- että ihminen on inhimillinen kaikkine heikkouksine.. :)
Nostan hattua tälläkin tekstille..
Hyvää kesää
Jestas sentään nuori nainen!
Tuolla paatoksella katkeroidun tosi nopeasti ja liityt sosiaalitanttojen suureen kuoroon.
Pari kommenttia:
- minä treenaan salilla aivan tosissani enkä juuri vilkuile siellä ympärilleni, vaan keskityn raudan kolisteluun;
no onhan siellä juuri sitten kaltaisiasi textiilityttöjä, jotka lähinnä keskittyvät kovaan ääneen kehuskelemaan itseään ja puhuvat kaverilleen: "tiedätsä mitä mä tein viime yönä ja vittu se jätkä oli ihan paska..seli seli ja bla bla.."
ja sitten notkutaan jonkin treenilaitteen edessä estäen muiden pääsyn siihen; no silloin kyllä sanon, että viitsittekö mennä muualle lörpöttelemään, jos itse treeni edellyttää ko laitteen käyttöä enkä halua että kroppa jäähtyy;
Kotisalillla tämmöistä ei esiinny, se on valittu siten.
Eikö sinulla ole salilla muuta tekemistä kuin katsella ympäristöä; tosin itse en airobiccaa tms..
Ja kun sitten vertaan itseäni myös näihin nuorempiin pullamössöpoikiin,jotka käyvät vain "Hesessä" ei voi kuin leventää hymyä..
En edelleenkään ole mitenkään epätoivoinen; ketään AIKUISTA naista ( todellakin AIKUISTA naista) en koskaan ole pakottanut mihinkään; kaikki ovat aivan vapaaehtoisesti halunneet tehdä mitä sitten ovat halunneetkin.
JA tiedoksesi vielä sekin että myös tanssilattialta on "tippunut" ihan kivasti! ja niin varattuja kuin sinkkutyttöjäkin; tosin minullahan on se alaikäraja. Sitäpaitsi lastentarhan tytöt eivät osaa edes tanssia..
Varmaan jotkut gubbet katselevat näitä pikkupimuja;
itse en niitä haikaile- kuuluvat tiettyyn ikäkauteen ja niillä on oma ihana pikku rajoittunut maailmansa.
En oikein jaksa ymmärtää tätä kiihkoiluasi tästä asiasta; kannattaisi lukea pari pykälää ylempää hieman sinua enemmän eläneen NAISEN teksti..
Mutta kun olet sen verran kokematon idealisti niin...
Omat lapseni ovat jo reilusti toisenkymmenen, joten siltäkin osin kokemukseni on sinua suurempi.
Eikös nyt kuitenkin sallita toisillemme vapaus itse päättää mitä tehdään ?
Eivät kaikki ihmiset kuitenkaan inhimillisine heikkouksineen voi olla täydellisiä.
Jos siitä saat kicksejä tai tulet onnelliseksi; myönnän että moraalisesti tai eettisesti toimintani ei välttämättä ole oikein.
Kuitenkin moni mies ja NAINEN tekee niin...
koeta sinäkin pohtia asiaa laaja-alaisesti esim syitä tämän tätimäisen tuomitsemisen sijaan, mitä tälläkin palstalla on esiintynyt.
Syrjähyppyjä on aina ollut ja tulee olemaan; jos kuitenkin suhde muuten on ok.. NIIN miksi hajoittaa kaikki mitä on, jos toinen osapuoli on tietämätön asioista?
Mutta tämähän on vain minun" guben" mielipide.
Itse en ole sinua mitenkään nimitellyt; totean vain, että ehkä itsekin kuulut poikasi kanssa sinne lastentarhaan.. tai sitten et!
JOs ihmettelet- miksi kirjoitin; halusin osallistua ja tuoda hieman näkökulmaa ja käsittääkseni tämä palsta on vapaa..ainakin vielä !
Miksi rikkoa...petetyksi tuleminen perkele sattuu...se tekee todella kipeää...ja nää hypyt kun yleensä selviää tavalla tai toisella...ja ihminen on siitä kummallinen otus..sillä on tunteet ja loukatuksi tuleminen on yksi niistä ja se varmasti raastaa ja repii, ehkä tuo petetyn osa joskus osuu sinunkin kohdalle...katsotaan mitä sitten kirjoittelet.
Joo...
Myönnän tämänkin-tämä on juuri se mitalin toinen puoli, se hinta mikä voi langeta maksettavaksi.
No totean, että kotihengettäreni on todella tarkka nainen, joten kyllä on saanut todella harkiten miettiä miten luikerrella sivupoluilla...
Kiitos tästä -taas on muistettava olla nöyrä ja valpas.
Mielestäni nainen on aina niin halutessaan ovelampi kuin mies; eihän mies edes tajua sitä että la femme haistaa jo pitkälle vieraan hajuveden tuoksun...
Kiitos palautteesta..
Sitä tuntuu sattuvan ja tapahtuvan "paremmissakin perheissä"! Näin ollen olisi varmaankin helpompi kohdata mahdollinen yllättävä omakohtainen tilanne, mikäli olisi valmiiksi asiaa hiukan pureksinut ja tavallaan siihenkin mahdollisuuteen valmistautunut eikä ainoastaan tyytynyt yksioikoisesti tuomitsemaan. Sitä joutuu joskus joko tinkimään ihanteistaan tai vaihtoehtoisesti kärsimään tarpeettomasti.
kukahan tässä katkeroitunut on? :) ensinnäkin a.) käyn salilla ihan yksin ja b.) elän vakituisessa parisuhteessa joten en retostele muilla miehillä tai kokemuksillani missään kuntovehkeiden välissä ..tai suomi24:lla ..
juu jokainen taplaa tyylillään ja omasi on kadehdittava toisaalta..oikeastaan se olis ihanne jos vois olla noin avoin ja tehdä ihan mitä lystää, ilman omaatuntoa :D
EDELLEEN hyvää kesää ja onnea peliin, vaikka tuskin sinunkaltaisesi super-uros sitä tarvitsee kun "tippuu" niin hyvin.
ja p.s. en mä mitään moralisoi, kunhan naureskelen sille kuinka aktiivinen olet itsesi puolustelussa, sosiaalitantasta en kävis kyllä koska siellä tapaisin ihan livenä sinunkaltaisiasi elämän sankareita.
... voihan sitä yrittää sitten ottaa kiinni, mutta monesti jäljet on tuhoisat.. saattaa loukata useampaa kuin yhtä ihmistä jne.. rikkoa perheitä, että olis vaan vastuullisempaa pitää housut jalassa... eikös ihmisen erota eläimistä se, että me hallitsemme kroppaamme eikä se meitä...????
*fiksu vielä vanhanakin - ja kun nuorena valitsee oikein, ei tarvitse liihottaa.. perempi "pyy" omassa makkarissa, kun kymmenen hotellihuoneessa...*
Voiko jollekkin todella olla niin vaikeaa pitää housut jalassa vieraan miehen seurassa, että tulee pettäneeksi sen, joka 13-vuotta on jaksanut luottaa ja rakastaa?
"Sitä joutuu joskus joko tinkimään ihanteistaan tai vaihtoehtoisesti kärsimään tarpeettomasti."
No voi vittu kun sun elämä Antti on rankkaa... Että kun pettää ja pahalta tuntuu ja omatuntoa soimaa ja on tullut toimittua ihanteitaan vastaan ja kärsimään TARPEETTOMASTI (enhän minä tälläistä oloa ole ansainnut ;-), niin mitäs niistä ihanteista.... kyllä sekin pano oli sen arvoinen...
Sinä, toi saatanan yön ritari ja muutama muukin "elämää nähnyt kirjoittaja" etoo mua oikein kybällä. Hienoa, että teillä on sellainen toimiva parisuhde, jossa rakastetaan ja arvostetaan toista ihmistä ja ollaan oltu aviossakin niin pitkään ja kumppanikin on välillä pettänyt.....miksi sitä nyt eroamaan niin monen vuoden jälkeen.
Miksi ihmeessä olette yhdessä???
Ja sitten vielä ihmetellään, että eletään arvotyhjässä yhteiskunnassa.
No ehkä herne meni vähän liian syvälle sieraimeen... en silti lakkaa ihmettelemästä teidän elämää...
...mutta keskitynpä kuitenkin omaani!!!
Heippa vaaan vielä nuori nainen...
No tarkoitus oli kyllä myös provosoida, mutta totta kirjoittelin itsestäni.
Toisaalta ajattelepa miten tylsää täällä olisi jos kaikilla olisi saman suuntaiset jutut; ainakaan vielä en pidä tätä minään virrenveisuukuorona.
Siinä olet oikeassa että omatunto on kyllä kärvistellyt..*hyvä oivallus*
Toisaalta en sen kummemmin puolustele.. otan kantaa puolin ja toisin, niinhän se moottori pysyy käynnissä.
Onnea en sen kummemmin tarvitse; vakkarijutut pyörii nyt ihan hienosti, kukin omilla radoillaan..
Mutta se on totta myös että jos mies osaa tanssia niin siitä saa heti pluspisteitä.. tätä ei moni ukko,gubbe tai poika ole hoksinut.. se on harmi..
Tosin nykyään ihan käyn tanssimasa huvikseni avecin kanssa ja hion lähinnä uusia kuvioita..
on muuten vastapaino salitreenille.
PS kuntosalilla en ole sosiaalinen; 45 min treeni ja silloin ei jutella säistä.. :)
Tekstisi oli muuten hyvä mutta viimeinen kappale aiheuttaa tyylirikon ja soi korvaaa...
Mutta eihän mun tarvitse mitään sinulle sen kummenmin todistella;
Totean vain että on kuule pikkumimmi maailma mistä sinä Ruususen unessa et vielä tiedä mitään..
Weekendiä..
Päätän keskustelut tähän
Olen parisuhteessa ladyni kanssa koska homma toimii ihan hienosti; jos on hieman säpinää niin se on sitten mun asiani; en aio siitä liiemmin huudella.
heh..vai saatanan yön ritari.. kiitos mutta en saatanan.. mielummin olen "tilapäinen olkapää" ..
Saat toki tuntea paremmuutta ei siinä mitään.. ja kúten sanoit parempi onkin että keskityt omaan elämääsi..
Älä turhaan ota näistä jutuista paiseita..se ei ole sen arvoista..
Wiikonloppua!
On niitä. Kuka uskollinen täällä jaksaa periaatteista kertoa, kun joku aivoton kuittaa sen jotenkin blaahbläähblaah, sulta puuttuu elämänkokemusta. Haha.
Keskustelkaa te vain miten petätte, salaatte, kierrätte ja kaarratte. Valehdelkaa vielä, ettei uskollisia ihmisiä ole! Noin niinkuin pisteenä iin päälle. Ihmiset, jotka pettävät eivät todella voi uskoa, että uskollisia on olemassa. Heidän itsetuntonsa on nolla, koska eivät osaa elää kunnolla. He uskovat, ettei ole olemassa ihmistä joka rakastaa VAIN heitä.
Mutta omapa on elämänne (ja ikävä kyllä aina sen toisen puoliskon). Eläkää se sitten niin huonosti kuin voitte jos paremmin ette osaa.
niin huomaat homman menevän kyllä niinkin päin (ja varmasti useammin kuin sen kerran), että mieheni käy vieraissa. Minä olen käynyt vain sen "yhden"..... lukutaidossa vielä parantamisen varaa, vai oliko se ymmärryspuolessa??? Ja en kertonut myöskään, että milloin tämä "hyppy" tuli tehtyä... siitä kun on aikaa n. 10 vuotta!
Ja kun et suhteestani kaikkea tiedä, niin pelkkä tuomitseminen on tyhmää ja säälittävää!
Kunhan leukojasi louskuttelet.
Totuus vain lienee, että sinä, toisin kuin monet(tosin valitettavan harvat), et vain välitä.
Miksi ylipäänsä vaivaudut elämään parisuhteessa, kun se on tuollaista toisen epäkunnioittamista ja valehtelua?
Vastaus edellä. Kaikki on sulle yksi ja sama.
No kuten pikku riveistäsi näkyy et pikku poikanen ymmärrä elämän moninaisuúksista mitään.
Keskity sinä vain siihen omaan pikku pikku hiekkalaatikkoosi-siellä olet nro 1
Valitettavasti olen yksi niistä joka uskoi uskollisuuteen, ja muijan rehelllisyyteen, mutta sain karvaasti pettyä.Pidin häntä luotettavimpana kaikista tuntemistani naisista, enkä uskonut ennenkuin sain vedenpitävät todisteet.
Kun kaikki paljastui se oli romahdus. Olin ollut uskollinen koko 15 avioliiton ajan. En halua kuitenkan syyttää kumppaniani, enkä naisia yleensäkään. Helpotus--> ei maailma siihen kaatunutkaan, ihmisiähän me kaikki ollaan, nuorempana sitä on ehdoton mutta odotas kun 40-kymppiä täyttyy, asiat muuttuu.Hyvä jos joku onnistuu olemaan uskollinen.
Hyvät perustelut tuli...kiitos.
Hyvä että olet noin aikuinen, joka tajuaa noin paljon elämän moninaisuudesta. Kunhan et vain satu kohdalle kusipäisine peleinesi.
Sitten voi sattua puolin ja toisin.
En ole tuomitsemassa ketään- ainakaan täällä.
Emme törmää, koska en tapaile lastentarhalaisia.
Enkä muutenkaan viitsi liata käsiäni Mikki Hiirten kanssa.
Turha siis riisikepin on vinkua. Sattua voi näet vain kaltaisillesi hölösuille.
se äidin pieni NYSÄKULLI siellä vinkuu?
Siimanhäntäinen idioottikin sai kaverinsa kasaan ja onnistuivat, pienet tumputtajat, saamaan peräti yhden lauseen kasaan.
Olkaa ylpeitä ja varokaa ettei se yksi pieni haiven katkea rotanleuastanne.
Hei tälle palstalle on turha vesipäisten pikku hinttien tulla, kun ymmärrys ei vielä riitä tekstin lukemiseen saati ymmärtämiseen.
No hyvä, että sinä paneskelet mummeleita, niin ei satuta kohdalle. Sinä viisas aikuinen, elämää syvällisesti ymmärtävä, mies.
Ja nyt kun uhoat niin voin sanoa, että veikkaisin itseäni voittajaksi jos tuollaisen ilkeän tekoaikuisen kohtaisin.
Ja vielä: Elämänkokemuksesta puhuvat aina alleviivaten ne, joilla ei ole hevonkaan vitun käsitystä oikeastaan mistään.
On ihan käytännössä todistettu asia. Ja omasta puolestasi kielenkäyttösi alleviivaa pointtini.
Sinä vanhaan kypsään ikään ehtinyt pelle.
Ei se viisaus aina ikään katso muutenkaan.
Katsoin tämän sanailunne läpi:
- näyt itse olevan täällä suuna päänä joka paikassa
- mitä nimittelyyn ja uhoamiseen tulee, kannattaisi itse vilkaista omat riimit läpi
- kielenkäytöstäsi puhumattakaan, olet tosi asiallinen ja ilmaiset itsesi todella sivistyneesti
Voisin heittää; kunhan maitohampaasi ovat lähteneet jne.. mutta en viitsi.
Näytti osuneen kuitenkin tuo heitto koskien ikääsi ja kypsymättömyyttäsi kohtaan.
Mitä tulee lapselliseen uhoosi sattumiseen.. no sen voi jättää juuri kaltaisesi pikku huomiota saamattoman öykkärin suuhun sopivaksi- teot kun eivät mene kaltaisillasi samaan suuntaan.
Sinusta nyt ei ole vastusta aikamiehille nuoratussa naruneliössä.
Ja fiksumpi teistä osasi jättää viimeisen kommentin lapsellisemmalle.
Kuitenkaan olematta samaa mieltä vasta-argumentoijasi kanssa.
kyllä kovan kohtalosi.
Ei ole helppoa, kun heti murrosiän jälkeen tuli TUHKAMUNA-diagnoosi.
Sitten armeija otti niin koville, että sen jälkeen ei enää ottanutkaan koville.
Mutta älä sure - olen kuullut, että oltaisiin perustamassa yhdistystä nimeltä SUOMEN IMPOTENTIT RY. Sinullahan voi olla loistava tulevaisuus kyseisen yhdistyksen hallintoelimissä.
Onnea matkaan!
Katsoin tämän sanailunne läpi:
- näyt itse olevan täällä suuna päänä joka paikassa
-Niinkuin missä olin ensimmäisenä asiaton?
- mitä nimittelyyn ja uhoamiseen tulee, kannattaisi itse vilkaista omat riimit läpi
-Kumpi sen on aloittanut?
- kielenkäytöstäsi puhumattakaan, olet tosi asiallinen ja ilmaiset itsesi todella sivistyneesti
-Kts. edellinen.
Näytti osuneen kuitenkin tuo heitto koskien ikääsi ja kypsymättömyyttäsi kohtaan.
-Höh. Olen varmasti kypsymätön. On minulla oikeus mielipiteisiini silti. Mutta, että kypsymätön kehen verrattuna? Kyllä näköjään mitä tulee ainakin ihmisten loukkaamiseen...ja sen ymmärtämiseen.
Eikä mulla ole muutenkaan mikään kiire ikääntyä...sitä ehtii kyllä yritämättäkin.
Mitä tulee lapselliseen uhoosi sattumiseen.. no sen voi jättää juuri kaltaisesi pikku huomiota saamattoman öykkärin suuhun sopivaksi- teot kun eivät mene kaltaisillasi samaan suuntaan.
-Mitä tarkoitat?
Sinusta nyt ei ole vastusta aikamiehille nuoratussa naruneliössä.
-Ja miksei olisi? On ennenkin ollut. Ei katso ikää.
Ja fiksumpi teistä osasi jättää viimeisen kommentin lapsellisemmalle.
-En osaa nyt ottaa etäisyyttä, jotta voisin kommentoida.
Sinä torakka et ymmärrä kuin pikkuisen, velton, pippelisi yhden käyttötarkoituksen.
Ilmeisesti lääkärileikit ovat edelleen kaltaisellasi ääliöllä kesken.
Kun ongelmasi keskittyy jo noin nuorella iällä "seisomattomuuteen", kannnattaisi pukea suosiolla hame päälle tai lähteä kavereittesi kanssa ns Håkan-sektorille.
Siellä voit sitten pakata suklaata.
Aivojahan kaltaisellasi pääskysellä ei ole näkynyt edes syntymässä.
on sellainen pikkuaivoinen kusipää.
Olen todennut sen eräässä toisessa keskustelussa.
Että anna sen syödä ruohoa vaan.
toi sun tekstisi on kuin mun suusta! asiaa hemmo tekis mieli melkein kahvilla käydä!
Itse olen just 30-40 väliltä,eikä ihmissuhteissa ole mikään mahdotonta..Jokaisellahan on oikeus ja velvollisuuskin elää itselleen sopivaa elämää.Kiltteys ja rehellisyys ovat kunnioitettavia ominaisuuksia,mutta kunnon salasuhde esim. varatun kanssa tuo vipinää arkeen!! Sen ei tarvitse olla vain naimista vaan toisen hyvään oloon kuuluu niin paljon muutakin..Kokeilkaa joskus,niin ette ole täällä moralisoimassa!
hyväksyt mieheltäs saman? Voisin ottaa puhelin numeron ylös ja opettaa pojalle pari temppua? ;)
Päätin heittää korteni kekoon, kun asiaa on täällä nyt sitten pyöritetty.
Kaiken minkä kirjoitin; se perustuu omakohtaiseen kokemukseen- ei utopiaan taim fiktioon.
Yllätys oli aikoinani itselleni se, että miten paljon oli kaltaisiani ihmisiä sekä naisia että miehiä; enää en asiaa hämmästele.
Haluan nyt elää 100% täysillä, jottei sitten myöhemmin kaduta ja kuitenkin toimia niin että ketään ei loukata.
Hymyilyitti ekan kirjoittajan kommentti; "ukkeliksi" en itseäni laske - päinvastoin treenaan säännööllisesti ja pidän kropan kunnossa, siitä on iloa sekä itselleni että naiselle.
Olen hionut asit niin, että hienotunteisuus ja kohteliaisuus sekä toisen huomioiminen ovat kaiken a&o.
Usein sitten olen myös ollut tilapäinen olkapää, hyvä kuuntelija ja yllätys pidän myös keskusteluista :)etc.. mutta eihän se yksin riitä ja ole tarkoitus...
Miksi sitten varattuja... no kuten sanoin- en halua riskeerata mitään ja silloin parhaiten tiedetään missä mennään, kun on kaksi salaliittolaista.. * smile*
Toisaalta ehkä pitäisi korjata tuo nikki siis Night Knight = Night+ Day Knight.. minulla kun on semmoinen duuni että se antaa vapaat kädet... järjestellä asioita...
Ja kuten sanoin, kun homma toimii eikä ole mikään Erkki Epätoivoinen... niin voi kulkea aika vapaasti....
Vai coffee break... no miksei asioista voi keskustella kahvikupillisen ääressä.. :) ya never know...
sanoisin: who dares- win !
se on sun asia mitä teet ja miten! mut otan osaa!
Ride (tai mikä "ritari" nyt satutkaan olemaan),
"miten paljon oli kaltaisiani ihmisiä sekä naisia että miehiä"
- no sehän siitä sitten. "Minä kanssa, kun ne kaikki muutkin."
"Haluan nyt elää 100% täysillä, jottei sitten myöhemmin kaduta" & "sanoisin: who dares- win"
- tuoko on 100% täysillä elämistä. Hanki mies ELÄMÄ, ihan oikeesti. Pimpan perässä juokseminenko on se sun elämäs tarkoitus. Että eniten pimppaa pominut on voittaja. Ei helvetti.
"ja kuitenkin toimia niin että ketään ei loukata" & "Olen hionut asit niin, että hienotunteisuus ja kohteliaisuus sekä toisen huomioiminen ovat kaiken a&o"
- Että olet ottanut vaimosikin hienotunteisesti huomioon.... kysäiseppäs vaimoltasi mitä mieltä hän on harrastuksestasi..... Että loukkaako touhusi häntä.
"mutta eihän se (olkapäänä oleminen ja kuunteleminen) yksin riitä ja ole tarkoitus..."
- En kyllä hetkeäkään epäillyt, että se sulle riittäisi. Miksiköhän?
Aikuiseen ikään olet ehtinyt, mutta hirveästi et ole tainnut oppia...
Eikä tarvitse selittää tota "sinä olet niin nuori eikä sulla ole kokemusta" soopaa tai syyttää "sosiaalitantaksi", "moraalinvartijaksi" (sulla mitään vartioitavaa enää olekaan) tai miksikään muuksi.
Tahkoa on väännetty täälläkin ja elämää nähty. Kusipääksi en sentään ole muuttunut, onneksi.
Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle. Ja toivon tosiaan, että saat sitä pimppaa kasaan voittoon tarvittavan määrän.....
Kirjoitat aivan kuin "miesystäväni" jo 14 vuoden ajalta eli meidän suhde ei ollut mikään yhden yön juttu. Olemme olleet yhteydessä säännöllisen epäsäännöllisesti, pitkiä puheluita (aikaa ennen sähköpostia), sähköpostia, salaisia tapaamisia ihanissa paikoissa.
Itse kuulun nyt tuohon mainitsemaasi ikäkategoriaan, mutta kun aloittelimme olin aika nuori. Useimmiten olen itse ollut vapaa, kun olemme tavanneet, mutta Hän elää lapsettomassa avioliitossa, onnellisesti.
Mitä pari vuotta sitten tapahtui...huomasitko, että meillä on vain tämä yksi elämä ja se alkaa olla ainakin puolivälissä ja jotain on kokematta.
Kun asiat hoitaa fiksusti, kukaan ei toivottavasti kärsi.
Kauniin eroottista kesää Sinulle!
Hei Sari!
Olipa mielenkiintoinen kommentti ja totean että ajatuksesi ovat samansuuntaisia kuin minulla.
Tekstistäsi "paistaa" myös kokemuksen tuoma kypsyys.
"huomasitko, että meillä on vain tämä yksi elämä ja se alkaa olla ainakin puolivälissä ja jotain on kokematta.
Kun asiat hoitaa fiksusti, kukaan ei toivottavasti kärsi.."
Pidän erityisesti tästä lauseestasi. Ja aivan samalla tavalla kuin sinäkin, omat muutamat juttuni ovat kaikki ns "vakkarijuttuja" jo pidemmältä ajalta.
Siinä on omat hyvät puolensa ehdottomasti ja kun on sovittu että jos tilanteet muuttuvat niin " jos siltä tuntuu niin vaihtaa saa" ..
Kiitos positiivisesta palautteesta; hymyillään virtuaalisesti jos tavataan.
Night Knight
Ajattelin tehdä tässä pienen yhteenvedon saatujen kommenttien perusteella.
1) Käsitykseni mukaan palsta on vapaa keskustelufoorumi, jossa jokainen voi kirjoittaa aiheeseen liittyvästä saamatta sen kummenpaa leimaa otsaansa; no näyttää osittain siltä että tämä mielipiteenvapaus olisikin muka kyseenalaista.
Voisin kyselläkin että eikö palstan yksi tarkoitus ole herättää keskustelua ?
Jajos kaikilla on samat mielipiteet niin mitä keskustelua saadaan aikaan?? vai onko tarkoitus vain hymistellä ja pönkittää omaa itsetuntoa että kyllä olen hyvä tyyppi kun menen saman massan mukana.
Toisaalta se että jos esitän poikkeavaa tekstiä ei tee minusta mitenkään parempaa mutta ei myös huonompaa ihmistä!
Toisaalta jos itsekin totean että eettisesti toimintani ei täytä kaikkia kriteerejä niin mitä sitten;
Uskottomuushan on tämän palstan teema!
KOMMENTIT:
2)Vasta-argumentoivat
Ehkä kärjistin sitten tarkoituksella jotain mutta se mitä kirjoitin on omalta osaltani totta ja levollisesti voin todeta että kaltaisiani ihmisiä on olemassa; niin miehiä kuin naisiakin.
Lähinnä huvittuneena luin sitten näiden moraalinvartiojoiden "paasaamiset" ja minun toimintaani kohdistetut halveksunnat ja nimittelyt sekä omakehuiset tekstit.
Kusipäisyys ja gubettelu... no siihen voidaan todeta että se koira älähtää..
Toisaalta en näissä "kriittisissä " teksteissä nähnyt kuin yhdessä konkreettista pohdintaa syissä ja seurauksista, jotka johtavat ko toimintaan.Tähän olisin kaivannut näkökulmia
eikä vain ahdasmielistä paatosta.
No kuten olen jo todennut " lastentarhalaiset " eivät vielä ole nähneet elämän kaikkia kummallisuuksia...
Samoin besserwisseriys...
Mielestäni jokainen voi toimia aivan sen mukaan miten parhaaksi näkee... ja kantaa siitä itse seuraukset!!
Kiitos kuitenkin palautteesta; ja tiedoksi että nämä jutut jatkuvat.. en tee niitä itseni kanssa vaan koska olen mies ja hetero ( luojan kiitos ) niin toisena osapuolena on nainen ja kumpikin meistä on varattu...
3) Samanhenkiset
Kiitän näitä miehiä ja naisia jotka antoivat palautteen joka on samansuuntainen kuin omat kokemukseni.
Muutamissa on selkeästi havaittavissa ihan samansuuntaisia ajatuksia kuin minullakin on; se että elämää on kodin ulkopuolella ja jos on hienotunteinen.. niin... kukin tehköön mitä haluaa.. ja kantakoon vastuun teoistaan !
Mutta palaute kertoo kiistatta sen, että kaltaisiani ihmisiä on siitäkin huolimatta että ahdasmieliset henkilöt katsovat oikeutukseen antaa armottoman tuomion....
Joka tapauksessa en koe olevani mitenkään kelvottomampi ihminen kuin nämä kirkasotsaiset moraalinvartijat...
Hyvää Heinäkuuta kaikille..
..unohtui sulta tuolta.
Eli henkilöt, jotka ovat pettäneet, mutta eivät tarkoituksella(saa nauraa tässä kohtaa kaikki, jotka saavat siitä paremman olon) ja kärsivät siitä elämässään ja pitävät itseään paskana ihmisenä.
Minä kuulun tähän kastiin. Olen "pettänyt" muutamia kertoja naistani, kertonut itse jokaisesta ja kärsinyt niiden myötä. Kertaakaan en ole "kunnolla" nainut, mutta luen tapahtuneet kumminkin täysin pettämisen kirjoon.
Syyt miksi olen pettänyt ovat olleet mielestäni se, että olen heikko ihminen. Kun suhteessani mennyt heikosti ja joku nainen tarjonnut "lohdutusta" olen heikkona idioottina siihen mennyt. Joskus muuten vain olen hairahtunut heikon itsetunnon takia.
Voin sanoa myös, että ainakaan omalta osaltani en olisi pettänyt, jos olisin vahvempi ihminen ja suhteeni olisi ollut 100% kunnossa.
Joten ihmettelen kuinka jotkut pettäjät väittävät, että se on normaalia, eikä ole lojaaleja ihmisiä. Uskon että niitä on, mutta harvassa.
No ajattelinpa minäkin heittää vielä yhden kommentin tuohon yhteenvetoosi. Annat taas aihetta jopa huvittuneeseen kommentointiin melkeinpä jokaisessa virkkeessäsi, mitä tulee johdonmukaisuuteen ja loogisuuteen tai niiden puutteeseen, mutta jospa yritän pitäytyä olennaisessa...
...joka on nimenomaan se ”uskottomuus”, mitä se tarkoittaa.
Se mikä minua kirjoituksissasi pistää silmään - hyvin lyhyeen tiivistettynä - on se, että ajattelussasi erotat ”arvot”, ”teot” ja ”vastuun” toisistaan (vaikka toisin väitätkin). Maailmankuvasi pelkistyy siihen, että mistä ei jää kiinni ei ole väärin (eettisesti) tai ”rikollista”. Kolmanneksi minulle muodostuu käsitys, että et rakasta naistasi ”oikeasti” – ”oikeasti” eli mitä ”rakastaa” minulle itselleni tarkoittaa (se saa toki tarkoittaa sinulle ihan mitä vaan)...
Eli valehtelet itsellesi ja naisellesi, niille kahdelle, joita ei koskaan pitäisi pettää - siis minun mielestäni.
Jos tuota hieman pyrkisi perustelemaan...
Suora lainaus:
”Se miksi teen niin on tietysti taas spekuloinnin arvoista, kun kerran selostan että kotonakin on kivaa. Voi johtua siitä, että kuitenkin haluan myös muutakin, mutta en itse ole asiaa hirvesti ajatellut; elän vain nyt siten kun miltä tuntuu. Tärkeää on tietysti se, että ei loukkaa ketään tarpeettomasti.”
Varsin jännä tapa ilmaista montakin asiaa.
”Uskottomuuden” (positiivinen) vastakohtahan on ”Uskollisuus”. Molemmat sanat perustunevat varsin selvästi sanaan ”usko” tai ”uskoa” – kyse ei sii ole tiedosta vaan siitä, että uskotaan (tai ollaan uskomatta) johonkin; on se jokin sitten ”minä itse”, jumala, raha, rakkaus tai vaikka toinen ihminen. Kun kyseessä on toinen ihminen, silloin tähän "uskoon" liittyy myös oman suojauksen avaaminen, oman haavoituvuutensa paljastaminen toiselle - uskon sinua, luotan sinuun, sinun ei tarvitse todistaa...
Uskollisuus siis voisi tarkoittaa vaikkapa tuon toisen ihmisen sinua kohtaan osoittaman "uskon" kunnioittamista... "osoitan teollani ja puheillani arvostavani sinun minua kohtaan osoittamaasi uskoa".
Uskollisuudelle (uskottomuudelle) hyvin läheisiä asioita, ainakin minun mielestäni, ovat ”luottamus” (epäluottamus), ”rehellisyys” (valheellisuus) ja näistä voidaan hyvin helposti johtaa ”kunnioitus” (halveksunta) ja ”arvostus” (väheksyntä).
Mitä siis teet ollessasi uskoton??? Mikä sitä toista ihmistä loukkaa?? (”Tärkeää on tietysti se, että ei loukkaa ketään tarpeettomasti”). Kovasti houkuttelisi pohtia esimerkiksi mikä on tuon ”tarpeettoman loukkaamisen” vastakohta, mutta sattuuhan noita ;-)
Onko se ”loukkaava”, se mitä teet vai se mitä toinen ihminen tietää sinun tekevän. Totta kai; ”mitä ei tiedä, ei voi satuttaa”, niinhän se sinun maailmassasi tuntuu menevän.
Voisiko kuitenkin olla niin, että loukkaat toista ihmistä teoillasi, tietää hän niistä tai ei?? Loukkaatko myös omaa suhdettasi tuohon toiseen ihmiseen?? Asetatko kaikki tätä toista ihmistä kohtaan tekemäsi teot, sanomasi sanat, antamasi lupaukset kyseenalaiseksi??? Osoittaako tekosi, että halveksit tuota toista ihmistä??? Osoittaako tekosi ja niiden vähättely, että väheksyt suhdettanne???
Jos mitään kirjoituksistasi ymmärsin, niin vastauksesi lienee ”Ei!!”. Samalla logiikalla, vaikka myönnänkin liikkuvani jo hieman aiheesta sivuun, voidaan sanoa, että rikos on rikos vasta sitten kun siitä jää kiinni, vai mitä olet mieltä? Sellainen lähestymistapa perustuu aika mielenkiintoiseen arvomaailmaan ja johtaa sellaiseen maailmaan, jossa en itse haluaisi elää...
Kuten edellä jo kirjoitin, mielestäni tuo luottamus on hyvin läheinen asia uskollisuudelle. Kuinka monta kertaa mielestäsi voi toisen luottamuksen pettää??? Seitsemän, viisi, kaksi vai yksi... Kyllä se vastaus on ”ei kertaakaan”. Kun sen kerran teet, on sen luottamuksen takaisin saaminen todella pitkän ajan ja työn takana. Sitä ei rakenneta tuosta vaan parilla ”anteeksi...” ja ”rakastan, rakastan....” lauseella.
Ihmisen tekemiset perustuvat yleensä johonkin arvoon tai tavoitteeseen tai sitten niiden puutteeseen – välinpitämättömyyteen... Mitkä ovatkaan sinun arvosi ja maailmakuvasi? Entä suhteesi puolisoosi ja suhteeseenne?? En ihmettele saati arvota ajatuksiasi, vielä vähemmän tekemisiäsi, en todellakaan. En siis aseta itseäni sinua ylemmäksi tai alemmaksi - teet varmasti mitä parhaaksi näet - ”elän vain nyt siten kun miltä tuntuu” -, mutta ole kuitenkin rehellinen, edes itsellesi, jos siihen kykenet.
”Kaikenlaista tunne- ja arvopaskaa”. ”Kirkasotsaisten moraalinvartijoiden paasaamista”. "Lastentarhalaisten todelliselle elämälle vieraita sinisilmäisiä aatoksia". Niinpä niin.
Kutsu ajatuksiani (ja minua siinä sivussa) ihan miksi haluat; minulle kuitenkin välittyy kirjoituksistasi käsitys, että arvomaailmasi on hyvin materialistinen ja suoritusperusteinen - en todellakaan väitä sinua tuntevani, enkä väitä olevani mikään ihmistuntija – asenteesi kuitenkin näkyy niin monessa kommentissasi. Lisäksi osoitit myös kykenemättömyytesi ”rehelliseen” empatiaan.
Siis empatiaan, kykyyn asettua toisen asemaan, kykyyn tuntea mitä toinen tuntee... miltä omat teot tuntuvat toisesta...
Mitä se hehkuttamasi ”seurausten kantaminen” (”Mielestäni jokainen voi toimia aivan sen mukaan miten parhaaksi näkee... ja kantaa siitä itse seuraukset!!”) sinun tapauksessasi tarkoittaa, minun on äärimmäisen vaikea kuvitella mitä se voisi olla...
Lopuksi:
Minua viisaampi on todennut, että "Rakkaus on verbi"... Osoitat/todistat siis rakkautesi teoillasi. Toisaalta rakkaus on tekemistä, se ei ole tunne, rakkaus vaatii työtä...
Uskottomuuskin lienee eräs "rakkauden teko" - mitä se sitten todistaakaan rakkaudestasi....
Sellaisia tuli tuossa nopeasti mieleen.
Hyvää kesää sinulle kuin myös kaikille muillekin.
uskottomuus nostaa tunteet pintaa sellaisella ihmisellä joka tuntee empatiaa vaimoasi kohtaan, ja kaikkia petettyjä kohtaan. Provona voitaisiin toisaalta pitää jo pelkästään sitä, että täällä jatkuvasti joku "kerskailee" naivansa ukkomiesten tai naisten kanssa ja kertoo kuinka helppoja he ovat. Jos me moraalinvartijat olemme mielestäsi heikoin kommentein liikkeellä, mitä mahtavat nämä suhteidemme halveeraajat olla...????
Minua henkilökohtaisesti suututtaa vaimosi puolesta. Jos sinä katsot oikeutesi olla viedä häneltä mahdollisuus faktapohjaiseen päätöksen tekoon ja itselläsi toisaalta oikeuden määrätä suhteestanne ja sen jatkumisesta, niin eikö maailma ole silloin muuttunut sinun henkilökohtaiseksi leikkikentäksesi jossa vaimosi esittää statistinroolia?? EIkös hänellä pitäisi olla oikeus etsiä parempaa ja hänelle täysin omistautuvaa kumppania tai ainakin mahdollisuus siihen?
Miksi sinä saat toteuttaa itseäsi, mutta vaimosi ei saa? Jos et uskalla seikkailuistasi hänelle avautua todennäköisesti hän on siis ihminen joka ei itse kaidalta tieltä lipsahda... eikö hänellä olisi oikeus valheettomaan elämään?
Miksi te pettäjät aina kuvittelette voivanne nostaa itsenne toisten yläpuolelle? Miksi teillä on oikeus päättää useamman kuin yhden inmisen "onnellisuudesta" kun meillä tavallisilla pulliaisilla on oikeus vain päättää itsestämme? Miksi te haluatte hallita toisen elämää ja miksi teidän pitää saada kaikkia, kun muutkaan ei sitä saa?????
JA sitten vielä valitatte jos teitä kritisoidaan..... en ymmärrä...?
Nyt ymmärrän mistä tulee sanonta "jolla onni on se onnen kätkeköön", minulla on onni olla tasapainoisessa suhteessa jossa tarvitaan vain kahden ihmisen panosta, taidan lähteä kätkemishommiin.... :(
Kiitos pohdiskeluistasi ! Aivan mahtavaa tekstiä.
- Kuinka monta kertaa luottamuksen voi pettää että vielä voisi sanoa olevansa uskollinen; ei yhtään. yhden erheen voisi antaa anteeksi,mutta luottamuksen takaisin saaminen ei tapahdu vain pyytämällä anteeksi ja vannomalla, että rakastan, siihen tarvitaan myös tekoja ja paljon aikaa.
- Uskottomuus; rakkauden teko; eli tuskin rakkauden vaan sen puutteen ja kaikenlaisen toisen kunnioittamisen puutteen.
- Mikä on se suhde, mikä perustuu valheelle; ettei toinen tiedä ei muuta sitä asiaa miksikään
- Kantaa seuraukset; kuka kantaa kun uskottomuus paljastuu; varmaan uskotonkin, mutta kipeimmin se varmasti ottaa siihen ketä on petetty.
TOIVOISINPA, ETTÄ MAHDOLLISIMMAN MONI OTTAISI JAGUN POHDISKELUT VAIKKA ILTALUKEMISEKSEEN, NIISSÄ RIITTÄISI AJATTELEMISEN AIHETTA ITSE KULLEKIN ! HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE !
Hienoa Jagu!
Loistavaa tekstiä!! Kiitos siitä!
Tsemppiä kaikille petetyille!!
En voi kuin nauraa teille "moraalinvartijat".
Herätkää pahvipäät- tällä foorumilla on tarkoitus keskustella ja pohtia aihetta.
Mutta teille "moraalinvartijoille", jotka suu vaahdossa olette tuomitsemassa muita ja ylentämässä itsenne; en voi kuin nauraa...
Ja mun mielestäni vain osa on täällä kerskumassa niin kuin te väitätte.. osa taas hakemassa palautetta... ja mikä kummallisinta kun "pettäjä" on mies niin kaikenmaailman telaketjufemakot ja parisuhdekonsulentit käyvät kimppuun kuin sikalauma.. mutta jos pettäjä onkin nainen niin tokihan sisko saa ymmärrystä.. syyhän on aina viime kädessä miehen!
Olkaa mun puolestani aivan vapaasti omassa pikku hiekkalaatikossa parempia ihmisiä keskenänne ja voisitte perustaa palstan jonka nimi on keskinäisten kehujen kerho...
JOstain kumman syystä vain kuten julkisuudessakin on havaittu, näiden puhtaiden pulmusten pinnan alta on paljastunutkin suuria mätäpaiseita..
Kiitti niille rohkeille ihmisille, jotka asiasta haluavat jutella.
Te niskaanhengittelevät pikkusielut- olette lähinnä naurettavia pikku sopuleita.. jotka eivät ymmärrä asian ongelmallisuudesta mitään...
No tiilitalossahan asuu aina onnellinen perhe..
Sen sijaan että suu vaahdossa kiljutte tuomiotanne ja omaa erinomaisuuttanne, voisitte yrittää herättää asiallista keskustelua vaikkapa kysymällä jotain....mutta näyttää siltä että paljon helmpompi on paukuttaa henkseleitä ja kehua olevansa uskollisuuden lähde nro...
Lukekaapa pahvipäät vaikka päivän Ilta-Sanomat..
Ett äheti kun uskaltaa perätä sen petetyn oikeuksia käsketään lähtemään palstalta hemmettiin ja syytetään niskaan hengittelystä.... hoh hoijaa....
Tästä kuultaa läpi, että pettäjät ei ihan taida olla sinuja itsensä kanssa... valitettavasti, ja miten voisivatkaan, kun tietävät tekevänsä väärin toista ihmistä kohtaan.
APINAKIN on herännyt.
täydellistä tekstiä- varmaan kirjoittajan mielestä.
Kun olet niin 100% täydellinen ja kritiikin yläpuolella- uskallan nyt kuitenkin kritisöidä jumalallista totuudentorvea.
1) Mistä sinä tiedät jokaisen kirjoittajan tarkat perhesuhteet ja parisuhteet yleensä ?
Entä jos tilanteen katalysaattorina onkin ollut vaimon uskottomuus?
Millä oikeudella katsot voivasi yleistää tapauksia tuntematta detaljeja ?
2)Kaikki eivät täällä kerskaile, haluavathan vain asiallista ja syy-seuraus pohdintaa.
Toki on sitten näitä finninaamaisia teinipoikia, joiden kirjoitukset nyt pitäisi AIKUISEN ihmisen erottaa eikä siitä sitten provosoitua...
3)Näyttääkin olevan niin että juuri teitä "moraalinvartijoita " ei saisi kritisoida; silloinhan te älähdätte kuin kulkukoirat.
4) Sivusuhteista voivat parhaiten kertoa ne henkilöt joilla niitä on ollut; ne joilla on vain MUTU- tai pelkästään omasta mielestä tuomiovalta, niiden olisi parempi olla ottamatta kantaa.
5) Eivät kaikki sivusuhteet synny oto...
ja jos et tiennyt niin suhteita voivat muodostaa esim varattu- sinkku ....etc
Kappaleesi nro 2
1) Taas teet olettamuksia tuntematta taustoja; entä jos kyseessä onkin tilanne jossa parisuhde ja myös muut asiat ovat katkolla ?
Jos et tiedä niin tässä maassa on paljon ns kulissiavioliittoja.. no nehän teille moraalinvartijoille ovat tietysti onnnen lähteitä..
Entä jos ko tapauksessa seksuaaliset tarpeet ovat erilaiset ja muuten menee hyvin.. ??
No sinullahan tietysti löytyy patenttiratkaisu asiaan....
Kappaleesi 3
Mistä sinä taas tiedät mitä kyseinen nainen harrastaa...
Naistenlehtiä lukeneena ja muutenkin elämää nähneenä tiedän, että naiset ovat myös mestareita elämään kaksois- triplois ja muutenkin ko elämää...enkä minä sitä tuomitse..
Kappaleesi 4
Täyttä puppua koko kappale:
eivät sivusuhteita harrastavat nosta itseään kenenkään yläpuolelle; itse nostat itsesi Madonnamaisuuden jalustalle, josta pyhimyksesi kehä säteilee...
Jokainen voi vapaasti valita polkunsa miten sen kulkee....
Puhuisit vain omasta puolestasi....
Etkä näytä käsittävän että aiheesta on tarkoitus keskustella -et vieläkään...
Parempi onkin että menet kätkemään onneasi...toivottavasti olet niin täydellinen kumppani että se kestää vielä 20 vuoden kuluttua..
Olet nyt varmasti jo tyydyttänyt pätemisen tarpeesi tällä palstalla, joten voinet jättää paasaavat tekstisi ja siirtyä toiselle palstalle.
Kiitos
"Jos et tiedä niin tässä maassa on paljon ns kulissiavioliittoja.. no nehän teille moraalinvartijoille ovat tietysti onnnen lähteitä.. "
Ei siinä mitään kunhan hommasta on sovittu.
"Entä jos ko tapauksessa seksuaaliset tarpeet ovat erilaiset ja muuten menee hyvin.. ?? "
Kuinka hyvin siinä menee jos tarpeet ovat niin hyvin erilaiset, että tarvitsee tieten tahtoen tuveta valehtelemaan ja vehkeilemään toisen selän takana?
Onko sellainen stressi-seksi edes sen arvoista?
"Naistenlehtiä lukeneena ja muutenkin elämää nähneenä tiedän, että naiset ovat myös mestareita elämään kaksois- triplois ja muutenkin ko elämää...enkä minä sitä tuomitse.."
Minäpä tuomitsen. Eläkööt minkälaista elämää hyvänsä kunhan kunnioittavat edes niitä, joista väittävät välittävänsä.
Samoilla pettäjien periaatteilla minäkin voisin tehdä aivan mitä huvittaa muille ihmisille, kusettaa, valehdella, käyttää hyväksi...jos mulla ei mene rajaa edes lähimmäisteni suhteen...eikö?
Pettäminen=Valehtelua, toisen selän takana sikailua, hyväksikäyttöä, epäkunnioitusta, välinpitämättömyyttä...vai mitä?
No totesin jo että ne jotka eivät tiedä ulkoisista tekijöistä kulissiliitoissa- niin parempi olisi olla hiljaa..
" Ei siinä mitään"... no kokeilehan itse herkkua ja tule sitten lakonisesti toteamaan sama uudelleen..
Sä et reppana tajua, jos toisen seksuaaliset tarpeet ovat suuremmat kuin toisen, niin turha on painostaa jos asiat muuten ovat ok.
Turha siksi on liittoa kaataa ja laittaa jakoa kahtia.
Jos hoitaa asiansa hienovaraisesti, se EI kosketa kuin tekijää..
ja voin todeta kylmästi että semmoinen kahden varatun juttu on tosi makea.. ei tarvitse selitellä etc.
Uskon että sitä sinä et pysty käsittämään, mutta se ei liene sinun ongelmasi.
Tuomitse vapaasti- se on kuin koiran pieraisu Saharassa.. josta kukaan ei sen kummemmin välitä.
Turhaan nyt sitten yrität johdattaa keskustelua sivuraiteille.
Tässä käsittelemme vain miesten ja naisten välisiä seksuaalista käyttäytymistä.
Voit vapaasti nimittää pettämistä miten haluat, kun tulet siitä niin onnelliseksi- minulle riittää pettämisen termi.
Onkin jo käynyt muista kommenteistasi selville, että olet sairaalloisen mustasukkainen, enkä haluaisi olla naisesi hameessa.
Kyllä sinun kantasi on jo tullut selväksi täällä, joten en viitsi enempiä aikaani haaskata kanssasi- hedelmätöntä jaarrittelua.
JOten sovitaanko että jätämme tämän tähän.
Ok. Enkä ole itsekään mikään pulmunen aina ollut, sen voin sanoa, mutta mikä minua ihan helvetisti ärsyttää on tämä pettäjien tekojensa puolustelu.
Perustella voi ja sen voin tehdä minäkin.
Mutta:
Ei siinä pettämisessä ole mitään hyvää.
Se on pohjimmiltaan kuvottavaa kun siinä toista loukkaa. Eikä ketään läheisistäni ole sitä minulta ansainnut, että tieten tahtoen alkaisin laittamaan paskaa rattaisiin. Jos haluan "nautiskella" "tunteettomasta" panemisesta elän sen mukaan, enkä vedä muita siihen paskaan mukaan.
Että muutakin olet vääntänyt kuin tahkoa. Mutta eipä se kokemus ole sinua kasvattanut tai kypsyttänyt - ainakin onnistut sen kätkemään kommenteissasi hyvin taitavasti.
Näytät kuuluvan siihen massaan, joille parisuhde ei ole arvo sinänsä, ei ainakaan henkinen arvo. Suhde, jossa toista arvostetaan ja kunnioitetaan tasavertaisena kumppanina ja ihmisenä yleensä.
Minua ei TODELLAKAAN haittaa vaikka eläisitkin ilman arvoja ja päämääriä sekä karttaisit vastuunottoa. Ole kuitenkin rehellinen edes puolisollesi - onko hän todellakin ansainnut valheellisuutesi. Itsellesi valehtele niin paljon kuin haluat.
Onhan tietysti mahdollista, että nuorempana sinullakin on ollut arvoja ja päämääriä, mutta "kokemuksesi" on tehnyt sinusta vastuuttoman kyynikon. Jos näin on olen puolestasi pahoillani...
Epäilen kuitenkin, sen verran pateettiselta kuulostat.
Pari lainausta:
"Voit vapaasti nimittää pettämistä miten haluat, kun tulet siitä niin onnelliseksi- minulle riittää pettämisen termi."
JA
"Tässä käsittelemme vain miesten ja naisten välisiä seksuaalista käyttäytymistä."
I rest my case!! (kun niin kokenut olet, lienet oppinut edes hieman kieliä)
Sinulle ja kaltaisillesi "pettäminen" on sitä, että nussit vierasta. Sillä EI siis ole MITÄÄN tekemistä minkäänlaisten henkisten asioiden saati oman puolisosi kanssa. Osoitat olevasi itsekeskeinen, tunneköyhä ja empatiakyvytön sääliö. Olen todella pahoillani puolisosi puolesta.....
Lopuksi... Älä yritä nousta muiden yläpuolelle, edes tällä palstalla. Et käsittääkseni kuitenkaan ole palstan ylläpitäjä. Älä siis määrittele mitä täällä saa kirjoittaa ja milloin jonkin asian käsittely lopetetaan..... Keskity vain siihen omaan napaasi, jonka ympärillä maailmasi muutenkin näyttää pyörivän.
Todella asiallista ja "viisaan" naisen tekstiä.
Olen pökertynyt tästä suuresta tiedontulvasta, mikä henkii kirjoituksestasi.
Mihin joutuisimmekaan tässä maailmassa ilman näitä kaltaisiasi "älyköitä"....
Nauraa saa toki makeasti.. joten ainakin hupipuolen, sen osaavat nämä nutturapäät järjestää.. Kiitos siitä..
Itse tuskin muuhun kykenet kuin tyhjänpäiväisyyksiin näppiksen kanssa.
Ilmeisesti kuvittelet olevasi jokin henkinen valioyksilö; valitettavasti voin sanoa että no chance.. olet juuri semmoista rupusakkia, jolle ei voi antaa arvoa lainkaan.
Jätä toisten neuvominen ja keskity oman pikku pömppövatsasi ihailemiseen peilin kautta.Siten voit vakuutella itsellesi olevasi Prinsessa Ruusunen..
Sorruit, pikku femakko, tässä itse ylentämään itsesi.. no se on täällä sallittu.. ei haittaa..
Ja todellakin, kun sitten hieman kasvatte sieltä Reginan, Mekaksi.. etc palstoilta ja olette eläneet about 50 vuotta, tulkaa sitten keskustelemaan, kun on ihan siinä oikeassa elämässä kolhuja saatu ja nuoltu.
Sitten voitte objektiivisesti vertailla ihanteita ja toteutumaa..
Nyt on varmaan hienoa kyyhöttää jossakin nurkassa ja keskittyä "sorvaamaan" jotakin omasta mielestä näppärää..
Itse puhun ja kirjoitan sujuvasti neljää eri kieltä eikä minun tarvitse sillä mekkaloida..suomenkielellä voin kirjoittaa ihan mainiosti.
Siihen viittaus kertonee juuri hyvin kirjoittajan henkisen kehittymättömyyden tasosta...
Onko joku muuten näistä keskustelijoista sanonut olevansa palstan seriffi etc...
Sinun kannattaisi mennä siihen luetun ja ymmärtämisen kokeeseen....
Osa täällä haluaisi keskustella ja pohtia asioita ja tekojaan ilman, että kaikenmaailman kakarat typerine höpötyksineen ovat kimittämässä niskassa.
Mutta onhan se ihan hauska lukea näiden höpönassujen raapustuksia... palsta on edelleen vapaa...
PS muista pyytää äidiltä viikkorahasi..
Niin, ne on kakaroita, jotka haluavat uskaltaa luottaa ihmisiin ja sen sellaista.
Täytyypä tästä aikuistua ja ruveta luihuksi psykopaatiksi. Kyllä se siitä.
Toivottavasti teille pettäjät tulee joskus "Raimon" kaltaisia tapauksia kohdalle.
Saatte vähän ajattelun aihetta yläpäähänkin.
"minua ihan helvetisti ärsyttää on tämä pettäjien tekojensa puolustelu.
Perustella voi ja sen voin tehdä minäkin."
Ilmeisesti sinun on vaikea oivaltaa sitä, että joku toinen voi toimia ja uskaltaa toimia, toisin kuin sinä.
Eikä käyttäydy yhtä fiksusti kuin sinä.
Vaikka, joku kolmas, joka ei ole yhtä pulmunen kuin sinä, perustelisi mitä tahansa- saa se sinut raivon partaalle.. näköjään..
On varmasti vaikeaa sinullekin hyväksyä sitä, että pettämistä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa.
Sen syitä voidaan pohtia- sinäkin voisit tehdä niin tai esittää kysymyksiä.
Kiihkomielisyydellä ja paasaamisella ei ole mitään positiivista vaikutusta.
.. kun pitää käskeä toista häipymään palstalta... voi kyynel. *kuolee nauruun - onneksi seitsemän henkeä kuin kissalla*
Keskusteluhan tämäkin on... DUH!!!!! Ei kaikkien varmaan tarvi silitellä päähän sua ja sanoa, että VOI PARKAA SE ON IHAN OK ETT PETÄT JA SE ON NORMAALIA... mä en oikeesti vaan tajua miten voit edes heittää tällasta läppää...
Mulle pettäminen on sitä mitä sanakin sanoo, kuten Tex aika hyvin on jo analysoinut (muutenkin viisasta tekstiä) ja se on täten aivan rinnastettavissa minkälaiseen tahansa muuhun pettämiseeen eli verojen kiertoon, harmaaseen talousteen ja muuhun arkipäiväiseen kähmintään. Yhtä tuomittavaa, mutta siitä ei tule rahallisia tappioita vaan särkyneitä sydämiä, katkeria ihmisiä ja rikottuja perheitä. (ja mustasukkaisuusdraamoja!)
Kulissiavioliitto - täällä ei kukaan ole sellaisesta puhunut vaan ensimmäisellä kirjoittajallahan meni hyvin vaimonsa kanssa....
Pettämisestä on liikaakin kokemusta vaikka ei onneksi omista suhteista, mutta kavereilla liikaakin, sekä puolin etä toisin... kivointa on herätä aamuyöstä klo x siihen että kaveri soittaa voiko tulla meille kun se sika jäi kiinni itse teosta jo kotiin hän ei mene, toinen kiva soitto on että kaveri soittaa että voinko sanoa että olin sun kanssa jos poikakaveri kysyy vaikka todellisuudessa oli hummailemassa.....
Onhan näitä nähty.... :(
Luinpa tässä viimeisenä työpäivänä ennen ansaittua kesälomaa uudelleen näitä nootteja.
Varmaan puolin ja toisin asiattomuuksiin sorruttu, sen sijaan, että olisi pysytty itse asiassa.
Ehkä itse koin asiat siten, että jokin "100% uskollinen...?" kuvittelee voivansa mahtikäskyllään ja tuomiovallallaan määräävänsä ihmisten käyttäytymisen normit.
Joo.. keskusteluahan tämän pitäisi olla.. toisaalta näyttää menevän toistamiseksi ja olan yli huutamiseksi...
Kyllä mulle on ihan selväksi tullut, että sinä ja kumpp. tuomitsette jyrkin sanoin pettämisen.
Sitä ei kannata enää toistaa.
Mutta näistä syistä niistähän voi pohtia..
Mutta se onko pettäminen sitten oikein... siitä voi olla subjektiivisia ja objektiivisia mielipiteitä...ja se mikä on normaalia on epänormaalia toisen mielestä..
Toisaalta olen uskoakseni sen verran sinuakin vanhempi ja nähnyt tilanteita, joissa yli 20 vuoden avioliitot kaatuvat päivänvaloon tulleiden syrjähyppyjen vuoksi.. niin miehen kuin naisenkin!!
Ainoastaan osalliset tietävät miksi tilanne ajautui idyllisestä ja romanttisesta tilanteesta siihen; sama voi käydä kelle tahansa, katsopa vaikka erotilastoja.
Älä viitsi selittää, että eihän minä ja mun kultsi koskaan erota...lisää vuosia ja muksuja, rutiineja..etc... katso sitten esim 15 vuoden kuluttua näitä tekstejä..tilanteesi voi sitten ollakin toinen tai sitten ei...
VAikka itse olisitkin 100% uskollinen ja varma niin parisuhteessa vastaat kuitenkin vain 50% suhteen kokonaisuudesta.
No eiväthän kaikki liitot sisällä pettämistä ja kestävät läpi elämän ja sitä voidaan pitää tavoittelemisen arvoisena.
Se miten tulevaisuudessa käy sinullekin ja liitollesi.. ei siitä kukaan voi olla varma,ellei ole ennustaja ammatiltaan..
Se mitä kuulutan teiltä; ottakaa objektiivisempi ja viileämpi asenne ja keskustelkaa ja kommentoikaa.. sen koen ihan mielekkääksi..
ja varmaan sitä oli tämän pitkän keskustelun avaajakin halunnut..sääliä tuskin on haettu ja sympatiaa, mutta UUSIA näkökulmia...
kiivaileminen ja sortuminen vie vain resursseja ohi koko pointin.
En itse nyt koe mitenkään ylvästeleväni asioilla, kun totean, että itsellänikin on salasuhde.
Eettisestihän se ei ole oikein.
Tiedän että se päättyy aikanaan. ja niin sen pitääkin. Uutta pesää enkä tuulentupaa ole rakentamassa.
Se mitä tälläkin palstalla on toki esiintynyt on näitä ihme pikkuhemmoja, jotka saavat jotain kicksejä siitä,että kirjoittelevat aivan ville viisiveen tasoisia alkukirjoituksia...ja jotkut jopa sortuvat kommentoimaan niitä...
Mutta nyt päätän omalta osaltani tähän ja palaan seuraamaan taas kuukauden kuluttua.
Lomia niille joille se on edessä.. :)
PS.. arkaan paikkaan ei siis osunut,jottei jää epäselväksi..
Niinhän siinä aina käy kun on kaksi puolta ja ihmiset ovat joko puolesta tai vastaan -> jakaudutaan kahteen leiriin, ihmetellään mielipiteitä (ja niiden esittäjiä), jotka ovat omia ajatuksia vastaan ja vastaavasti kehutaan mielipiteitä (ja niiden esittäjiä), jotka ovat linjassa omien kanssa.
Ennen pitkää tai sitten jo hyvissä ajoin keskustelu luiskahtaa itse asiasta keskinäisen sapelinkalistelun linjalle.
Mutta kyllä tälläiseen keskutelumuotoon kuuluu myös provosointi ja niihin tarttuminen. Valaiseepa ainakin minun työpäivääni, kun huomaan jonkun nielaisseen koukkuni purematta.... Tai kun pääsen tarttumaan ilmiselvään provoon ja tuulettamaan....
Eri puolien kannat perusasiaan lienevät selvät, enkä itsekään lähde niitä enää toistamaan. Kaipaisin kuitenkin "teiltä pettäjiltä" todellisia perusteluita tekoihinne (mielestäni se ei ole perustelu, että "oli tilaisuus" tai että "varattujen kanssa kiinnijäämisen vaara on olematon") kuin myös kannanottoa siihen miten suhtaudutte puolisoonne, jota petätte ja itse suhteeseenne. Missä valossa näette puolisonne ja suhteenne petoksenne jälkeen? Näitä kysymyksiä esitin muutamaan kertaan, mutta ehkäpä ne hukkuivat.... sinne jonnekin.
Näihin ei kukaan ole kovin kummoista kommenttia antanut.
Toisekseen haluaisin kovasti vastauksen siihen, miksi ihanteet, arvot ja tavoitteet saavat suurimman osan teistä pettäjistä takajaloilleen???
Miksi aikuinen, nuori tai kokenut, ihminen, jolla on ihanteita ja joka yrittää elää omien arvojensa mukaisesti, tuomitaan kakaraksi tai todetaan, että sinulta nyt puuttuu tuota elämänkokemusta...
Kaikki "kokeneet" ihmiset eivät kuitenkaan jaa teidän kanssanne samaa ajattelutapaa ja oikeasti onnellisia avioliittoja löytyy.
Voisinpa arvailla moniakin syitä, mutta ehkäpä sorrun silloin, jälleen kerran, itseni ylentämiseen... (olenkin muuten jo aivan helvetin korkealla jalustalla; täältä näkyy todella pitkälle - vielä kun tuo sädekehä valaisee hyvin).
Minne omat arvonne ja ihanteenne ovat kadonneet? Tai miksi ne ovat muuttuneet? Monta vuotta arjessa kahlaamiseen??
Hyvää viikonaloppua ja kesää ihan kaikille!!!
Ja lopuksi erityisesti "Varatulle miehelle"...
Provosi oli aivan liian "maukas" jättää käyttämättä.... En puutu ihan kaikkeen mihin annoit mahdollisuuden, mutta vähän kuitenkin.
En tiedä minkälaisen järkytyksen koet, mutta "jagu" nickin takana on kuin onkin mies (ei ehkä Mies, niinkuin sinä), joka on jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä.
Ei siis löydy nutturaa enkä edes suljettujen ovien takana leiki Prinsessa Ruususta.
Pikku femakkokaan en tunne olevani, tosin jaan feministien kanssa saman arvomaailman sen suhteen, että miesten ja naisten tulisi olla tasa-arvoisia joka suhteessa - nyt niin ei ole (mm. palkka, työllisyys, seksuaalinen häirintä, perheväkivalta, raiskaukset). Tosin feministeistä poiketen olen sitä mieltä, että monessa suhteessa miehet ovat epätasa-arvoisessa asemassa (raadollisin esimerkki on varmasti lasten huoltajuus erotilanteissa).
Elämänkokemusta on ihan riittävästi - kolhuja on saatu ja haavoja nuoltu - niin parisuhteessa kuin muutenkin (alkoholismia, perheväkivaltaa -lapsena; 11 vuoden kariutunut suhde, uusi avioliittoon johtanut suhde, jossa tulin petetyksi, avioero; parhaan ystävän itsemurha - aikuisena). Tavaraa riittää, mutta tässä en kuitenkaan ala elämäntarinallani sinua tai muitakaan pitkästyttämään.
Eikä viikkorahaakaan ole tarvinnut äidiltä pyytää, päin vastoin jeesaan vanhempiani tarvittaessa. Itseni olen täysin elättänyt jo vuodesta -85
Minä "Henkinen valioyksilö"? Noh-oh. Itsetunto on kunnossa ja ego on suuri, mutta että valioyksilö - ei sentään. Elämänarvot ja tavoitteet löytyy ja niiden mukaan yritän parhaani mukaan elää - erehtyväinen ihminen kun olen, peiliin katsotaan säännöllisesti ja omia tekemisiä pohditaan.
Tiedän, että naurat partaasi... minua naurusi lähinnä säälittää..... (Pakkohan tämä oli lopettaa itsensä ylentämiseen - sellaiseksihan sinä vilpittömän säälin tulkitset.)
"Ilmeisesti sinun on vaikea oivaltaa sitä, että joku toinen voi toimia ja uskaltaa toimia, toisin kuin sinä.
Eikä käyttäydy yhtä fiksusti kuin sinä."
-Uskaltaa? Onko pettäminen joku rohkeustesti?
"Vaikka, joku kolmas, joka ei ole yhtä pulmunen kuin sinä, perustelisi mitä tahansa- saa se sinut raivon partaalle.. näköjään.."
-Perustelisi ja perustelisi...eipä ole kunnon perusteluja juurikaan herunut. Vain omahyväisiä kehuja ja heikon itsetunnon pönkityksiä...egoismia, hedonismia, välinpitämättömyyttä ja tahallista ilkeyttäkin...ja mitä muuta?
Enkä minä suinkaan ole raivoissani, korkeintaan hieman hiiltynyt, mutta aliarvioit minut pahasti jos luulet etten silti "järkeviä" perusteluja suostuisi kuuntelemaan..
Syitä voidaan pohtia ja odotankin innolla sitä kun joku täällä katsoo itseään oikein kunnolla silmiin ja alkaa pohtimaan asiaa.
Kyllähän pettäjät itsekin tietävät olevansa väärässä, eihän heidän muutoin tarvitsisi valehdella ja PETTÄÄ toisen luottamusta. Lähdetään vaikka siitä etsimään perusteluja?
Onx ne varattuja niinkuin vessa? Ja sä myös?