Ehdottakaa

Ehdottakaa joku dietti.Aloittaisin jo heti huomenna.
141686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

;-) Ei tosiaa aivan kokonaan. Minä pääsin vähemmän syömisen malliin, kun olin muutaman viikon kuurilla, jossa sai syödä vain kahden tunnin ajan päivässä. Siis yksi parin tunnin syöntisessio päivässä. Muuna aikana saa vain juoda kalorittomia juomia. Ei yhtään niin hassua kuin miltä kuulostaa. Olo oli oikein hyvä. On helpompi olla kokonaan syömättä kuin koko ajan miettiä, että voisikohan syödä, söisikö vähän, ottaisiko jótain jne. Kokeile.

Äänestä

Sellaisella periaatteella voi aloittaa, että syö hedelmiä paljon, ja muuta ruokaa vain maistellen. Leipää voi syödä puoli viipaletta oliiviöljyllä maustettuna. Joskus voi syödä kalaa 150grammaa. Kyllä sillälailla laihtuu tasaisesti ja sitä voi jatkaa kuukauden ja kauemminkin. Syömättä ei ole kovin kivaa. Ei tarvitse laskea kaloreita hedelmissä ja marjoissa. Makeat on parhaita.

Äänestä
  • Jos noita ohjeita meinaa noudattaa, niin kyllä silloin kannattaa tutustua myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.

    Äänestä

  • peikko kirjoitti:

    Jos noita ohjeita meinaa noudattaa, niin kyllä silloin kannattaa tutustua myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.

    Mitä tarkoitat alakarpilla? En tiedä kannattamisesta muuta kuin minkä mittaukset ja vaaka näyttää. Eikö tarkoitus ole saavutettu, kun paino alenee vaivattomasti?

    Äänestä

  • sama´ kirjoitti:

    Mitä tarkoitat alakarpilla? En tiedä kannattamisesta muuta kuin minkä mittaukset ja vaaka näyttää. Eikö tarkoitus ole saavutettu, kun paino alenee vaivattomasti?

    Alakarppaus = vähähiilihydraattinen ruokavalio
    Ruokavalion muutoksella varmaaan yleensä haetaan sitä lopputulosta että paino putoaa.
    En minä ole mitään todisteita pyytänyt, joten en nyt sitä kohtaa ymmärrä...

    Äänestä

Uusi,tehokas diettielintarvike ohjelma Euroopasta jolla laihtuu varmasti.

Äänestä

Käväiseppä ------------- luovuttamassa vertasi - varsinkin, jos et tiedä veriryhmääsi. Veriryhmä on aivan ratkaiseva tieto laihdutuksen kannalta ainakin. Suomen yleisimmistä plasmoista on puutetta. Itsekin taitaisin uskaltaa mennä, mutta on tuota alipainoa. Onhan se melkoinen stressi kylläkin, mutta se on päivän hyvä teko:-)

Äänestä
  • Kertokaa hyvä kalorittomia juomia.

    Äänestä

  • Kertokaa hyviä kalorittomia juomia.

    Äänestä

Laihduttaminen lähte liikkeelle ommasta halusta.Jokainen meistä tietää aivan varmasti että mikä ruoka lihottaa.

Mulla on Tsip-dietti, jonka perusääntönä on jättää rasvat pääosin pois ja saada aikaan n. 1000-2000 calorin energia vaje.Lounas muuten normali mutta rasvoja vähän.

aamiainen: n.1,5 dl perinteistä mysliä rasvattoman maidon kera, juureksia rajattomasti.

Lounas: esim keitto tai riisi-kebappi.

Illallinen: kasvissosekeitto 2-4 dl,tummaa leipää ilman rasvoja, leikkeleitä tai juustoja.

Välipaloina hapankorppuja ja hedelmiä, juureksia.

Hiki liikuntaa 4krt viikossa vähintäin tunti.

Paino putoaa n1.5-2kg viikossa ilman nälän tunnetta.

Äänestä
  • mutta puolet painonpudotuksesta on hävinnyttä lihaskudosta.
    Ja jos katsot minkä tahansa ruokavalion suosituksia, niin rasvaa käytetään enemmän. Siis oikean ruokavalion, ei minkään pikadieetin jonka tarkoituksena on poistaa nestettä (ja lihaskudosta).

    Äänestä

  • lähtee kirjoitti:

    mutta puolet painonpudotuksesta on hävinnyttä lihaskudosta.
    Ja jos katsot minkä tahansa ruokavalion suosituksia, niin rasvaa käytetään enemmän. Siis oikean ruokavalion, ei minkään pikadieetin jonka tarkoituksena on poistaa nestettä (ja lihaskudosta).

    Höpö Höpö....
    Miten kasvisyöjät voivat olla elävien kirjoissa ?
    Heidän ruokavaliossahan ei ole juurikaan rasvoja.

    Kumpa jokainen laihduttaja ymmärtäisi mitä syö. Itse aloitin 100 kg:sta kuukausi sitten, puntari näyttää nyt 92-93 kg. Nälkää en ole nähnyt. Porkkanaa ja omenoita menee.... Päivisin syön normaalin työpaikkalounaan (tänää vedin huiviin lihamakonilaatikkoa).
    Se korvien väli....ja oma tahto

    Äänestä

  • Tsip kirjoitti:

    Tutustu heidänkin ruokavalioonsa, niin huomaat että vegenäkin saa riittävästi rasvaa ruokavaliostaan. Enemmän kuin tuolla ehdottamallasi.

    Äänestä

  • Tsip kirjoitti:

    Höpö Höpö....
    Miten kasvisyöjät voivat olla elävien kirjoissa ?
    Heidän ruokavaliossahan ei ole juurikaan rasvoja.

    Kumpa jokainen laihduttaja ymmärtäisi mitä syö. Itse aloitin 100 kg:sta kuukausi sitten, puntari näyttää nyt 92-93 kg. Nälkää en ole nähnyt. Porkkanaa ja omenoita menee.... Päivisin syön normaalin työpaikkalounaan (tänää vedin huiviin lihamakonilaatikkoa).
    Se korvien väli....ja oma tahto

    perehdy asiaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

------------- kirjoitti:

Ehdottakaa joku dietti.Aloittaisin jo heti huomenna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu