Hei. Nimeni on Raili ja olen muutama vuosi sitten leskeksi jäänyt tuusulalaisrouva. Rakas kissani Töpö kuoli kesällä munuaisvaivoihin ja tämän jälkeen elämäni on tuntunut kovin tyhjältä. Onneksi hyvät ystäväni ovat olleet minua tukemassa surussani. Elämä on ollut yllätyksiä täynnä ja paljon negatiivista on elämässäni tapahtunut.
Hankittuani tietokoneen aiemmin tänä vuonna ystäväni Liisan kannustamana (Liisa itse käyttää tietokonetta laskujen maksamiseen ja surffailuun, ei muuhun!) olen ollut kiinnostunut tutustumaan ihmisiin verkon välityksellä. Olenkin itseasiassa tutustunut erääseen 60-vuotiaaseen leskimieheen Töölöstä ja kuviakin olemme vaihtaneet. Liisan poika jopa opiskelee Insinööriksi ammattikorkeakoulussa on auttanut minua tässä kuva-asiassa.
Olen kuitenkin hyvin hermostunut tulevista ensitreffeistämme. Tämä mies on kirjoittanut hienoja pitkiä kirjeitä ja hänelle on ollut erittäin helppo kirjoittaa. Olen kuitenkin lukenut rivien välistä että tällä miehellä voisi olla alkoholi-ongelma. Hän nimittäin tuntuu usein viettävän aikaa Töölöntorilla Mamma Rosassa. Tiedän, että sieltä saa myös ruokaa mutta olen ymmärtänyt että tämä mies paljon myöskin kaljoittelee.
Olen siksi erittäin huolestunut, koska hän ehdotti tapaamispaikaksemme juuri tätä Mamma Rosaa ja pelkään kovasti, että seuraamme tarttuu tämän miehen kaljoittelukavereita vilunkimielessä. Toisinsanoen tulevat tarkkailemaan treffiemme etenemistä!
Mitä mieltä olette tästä asiasta? Tämä vaivaa minua nyt kovasti ja olen ajatellut ehdottaa hänelle tapaamista johonkin toiseen ravintolaa tai ehkäpä mieluummin (säiden salliessa) vaikkapa romanttiseen Kaivopuistoon. Tiedän että tämä voi hänelle olla ongelma, koska tämä miestuttuni (en halua tässä vaiheessa käyttää termia miesystävä!) joutuu kulkemaan kävelykepeillä jalkaleikkauksensa jälkeen ja Mamma Rosa on hänen asuntonsa alakerrassa.
Tiedän tämä voi olla tyhmä kysymys, mutta onko muita samanikäisiä henkilöitä tällä palstalla joilla vastaavanlaisia kokemuksia??? Mitä ehdottaisitte ratkaisuksi tilanteeseen? Olen kaikista neuvoista erittäin kiitollinen!
Ystävällisesti,
Raili
Ikä-ihminen treffeillä
9
2048
Vastaukset
liikkeelle, Mamma Rosa on ihan hyvä paikka. Tuskin mies itsekään haluaa kavereitaan paikalle.
Suhtaudu asioihin reippaan optimistisesti, mutta älä unohda järkeäsi kaapin perälle ylähyllylle lähtiessäsi.
Sinä olet upea aikuinen nainen ja selviydyt tilanteesta ihan hyvin. Jos miehen tuttuja osuu sattumalta paikalle, saat tilaisuuden tutustua heihin samalla.
Kaikki miehet, jotka istuvat kulmakuppilassa, eivät välttämättä ole alkoholiongelmaisia. Jotkut ovat omaksuneet tavan seurustella ihmisten kanssa pitkäänkin yhden lasillisen kanssa. Kuuluisiko hän ehkä siihen joukkoon?
Jos hänellä oikeasti on alkoholiongelma, ehdotan, että pitäisit varasi. Monet naiset ovat uskoneet voivansa parantaa juopon, mutta 99,9 prosenttia heistä ei ole onnistunut.
Jos mies on humalassa ensitapaamisella, voit tietysti halutessasi heti itse jatkaa matkaa ja unohtaa hänet.
Lähde liikkeelle avoimin mielin ja muista, että kyseessä on ensitapaamisenne. Ellet tee asiasta liian tärkeätä, voit rennommalla mielellä paremmin tutustua uuteen ystävääsi ja hän sinuun. Luultavasti miestäkin jännittää tapaamisenne.
Jos hän olisi "vilunkimielellä" liikkeellä, ei sinun silti tarvitse menettää mitään, jos muistat ottaa huumorintajusi mukaan. Ellei hän ole "se oikea" mies sinulle, löydät Hänet sitten hieman myöhemmin.
Onnea matkaan ja hauskaa iltaa sinulle ja ystävällesi.
PS: Jos kaikki menee hyvin, muistathan silti olla aluksi hieman varuillasi. Täällä kuulemma liikkuu monenlaisia ihmisiä, joista ihan kaikki eivät ole rehellisiä.- vinkki sinulle
Jos kaipaat enemmän ikäisiltäsi mielipiteitä, niin oletko huomannut palstan "ikäryhmät"? Siellä on ryhmitelty keskustelu iän mukaan. Tällä palstalla pyörii aika paljon nuorempia, vaikka eihän se tietysti haittaa, jos haluaa vaihtaa ajatuksia eri ikäisten kanssa :)
- Huvittaja
Katsokaapa huviksenne profiilista mitä tämä nimim. Raili on kirjoitellut pitkin palstoja. Kaikille mahdollisille palstoille ilmestyy näitä ihan samaan malliin tehtyjä kirjoituksia joissa on suurinpiirtein sama sanamäärä ja jotka alkavat kaikki samalla tavalla. Täytyy vaan ihmetellä mihin nimim. Raili oikein pyrkii, kun iso osa noista kirjoituksista ei ole edes kunnolla provottavia.
Onkohan joku vekkuli vääntänyt ohjelman, joka generoi tänne tällaisia postauksia omin voimin.Hei huvittaja, kiitos vinkistä, kävin kurkistamassa.
En ole asiantuntija, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi, että Raili on näissä kuvioissa hämmästyttävän avomielinen ja näyttäisi olevan haku päällä liikkeellä. Eihän siinä mitään pahaa ole. Toivotetaan onnea Railille ja Railin hankkeelle.
Luulen, että monenkin Railin ikäisen naisen elämänpiiriin liittyy samanlaisia tilanteita ja pohdintoja kuin hänen tekstinsä kertoo.
Jos Raili olisikin "vekkuli", joka kirjoittelee näitä juttuja huvikseen, suodaan hänelle se ilo. Eihän siitä mitään vahinkoa ole.
Ainakin minusta on kiinnostavaa lukea erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten ajatuksia erilaisista asioista näiltä palstoilta. Jos joku feikkaa, ei se minun maailmaani mullista. Elävässä elämässäkin kuulee välillä hämmästyttäviä asioita. Useimmat ihmiset ovat ihan kilttejä ja rehellisiä, eivätkä ne toisetkaan meitä jutuillaan voi vahingoittaa.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Toivotan aurinkoista syksyä sinulle, Railille ja meille kaikille. ;)- Pirjo
optimisti-orvokki kirjoitti:
Hei huvittaja, kiitos vinkistä, kävin kurkistamassa.
En ole asiantuntija, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi, että Raili on näissä kuvioissa hämmästyttävän avomielinen ja näyttäisi olevan haku päällä liikkeellä. Eihän siinä mitään pahaa ole. Toivotetaan onnea Railille ja Railin hankkeelle.
Luulen, että monenkin Railin ikäisen naisen elämänpiiriin liittyy samanlaisia tilanteita ja pohdintoja kuin hänen tekstinsä kertoo.
Jos Raili olisikin "vekkuli", joka kirjoittelee näitä juttuja huvikseen, suodaan hänelle se ilo. Eihän siitä mitään vahinkoa ole.
Ainakin minusta on kiinnostavaa lukea erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten ajatuksia erilaisista asioista näiltä palstoilta. Jos joku feikkaa, ei se minun maailmaani mullista. Elävässä elämässäkin kuulee välillä hämmästyttäviä asioita. Useimmat ihmiset ovat ihan kilttejä ja rehellisiä, eivätkä ne toisetkaan meitä jutuillaan voi vahingoittaa.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Toivotan aurinkoista syksyä sinulle, Railille ja meille kaikille. ;)Hei te Railin epäilijät!
Vaikka Railin jutut saattavatkin tuntua vähän hassuilta, on kysymyksessä ihan oikea henkilö. Raili asuu oikeasti Kalliossa ja viettää paljon aikaansa Karhupuistossa, jonka hän mainitseekin nimeltä useissa viestiketjuissa. Raililla on kesämökki Tuusulassa. Raili on harmiton sairaseläkeläinen, joka on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut tosi kovia ja siksi vähän "vinksahtanut".
Raili ei siis todellakaan ole epäpersoona, vaan käsittääkseni aika yksinäinen ihminen. Luulen, että internet on hänelle tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös Karhupuistossa!
-pirjo - pulumummo?!
Pirjo kirjoitti:
Hei te Railin epäilijät!
Vaikka Railin jutut saattavatkin tuntua vähän hassuilta, on kysymyksessä ihan oikea henkilö. Raili asuu oikeasti Kalliossa ja viettää paljon aikaansa Karhupuistossa, jonka hän mainitseekin nimeltä useissa viestiketjuissa. Raililla on kesämökki Tuusulassa. Raili on harmiton sairaseläkeläinen, joka on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut tosi kovia ja siksi vähän "vinksahtanut".
Raili ei siis todellakaan ole epäpersoona, vaan käsittääkseni aika yksinäinen ihminen. Luulen, että internet on hänelle tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös Karhupuistossa!
-pirjoSiellähän pyörii Kalliossa ja ytimessä se saastainen mummeli pulunpaskat takissaan ja heittelee linnunsiemeniä ympärilleen. Ja hirveä parvi vastenmielisiä paskovia puluja ympärillä! Ja ne fuckin pulut syöksähtelee myös muiden ihmisten kimpussa tapellessaan jyvistä!
Olen toivonut että se sais niistä jonkin influenssan ja katoaisi kaupunkikuvasta... - Pirjo
pulumummo?! kirjoitti:
Siellähän pyörii Kalliossa ja ytimessä se saastainen mummeli pulunpaskat takissaan ja heittelee linnunsiemeniä ympärilleen. Ja hirveä parvi vastenmielisiä paskovia puluja ympärillä! Ja ne fuckin pulut syöksähtelee myös muiden ihmisten kimpussa tapellessaan jyvistä!
Olen toivonut että se sais niistä jonkin influenssan ja katoaisi kaupunkikuvasta...Ei Raili mikään pulumummo ainakaan minun tietääkseni ole, vaan yleensä aina hyvin siististi pukeutunut vanhempi ihminen. Joskus hän on istunut siinä puistossa jonkun samannäköisen naisen kanssa (taitaa olla juuri tämä paljonpuhuttu ystävä Liisa). Koirakin on tainnut joskus olla heillä mukanaan, mutten tiedä kummalleko koira kuuluu, ilmeisesti tälle ystävälle.
Vaikka tämä Raili vähän omissa maailmoissaan elelee, ei hän kuitenkaan aiheuta mitään ongelmia kenellekään nettiin kirjoitellessaan ja siinä penkillä istuessaan. Olen kerran jopa kysynyt häneltä kelloa ja sain oikein ystävällisen vastauksen hymyn kera.
Mainitsemaasi pulumummoa en kyllä koskaan ole varmaan nähnytkään. Tuohonhan pitää kyllä jo puuttua joltain viralliselta taholta. Sehän aiheuttaa hirveitä hygieniaongelmia muillekin kuin itselleen. Miten olisi terveystarkastaja tms.? - Pirjo
Pirjo kirjoitti:
Ei Raili mikään pulumummo ainakaan minun tietääkseni ole, vaan yleensä aina hyvin siististi pukeutunut vanhempi ihminen. Joskus hän on istunut siinä puistossa jonkun samannäköisen naisen kanssa (taitaa olla juuri tämä paljonpuhuttu ystävä Liisa). Koirakin on tainnut joskus olla heillä mukanaan, mutten tiedä kummalleko koira kuuluu, ilmeisesti tälle ystävälle.
Vaikka tämä Raili vähän omissa maailmoissaan elelee, ei hän kuitenkaan aiheuta mitään ongelmia kenellekään nettiin kirjoitellessaan ja siinä penkillä istuessaan. Olen kerran jopa kysynyt häneltä kelloa ja sain oikein ystävällisen vastauksen hymyn kera.
Mainitsemaasi pulumummoa en kyllä koskaan ole varmaan nähnytkään. Tuohonhan pitää kyllä jo puuttua joltain viralliselta taholta. Sehän aiheuttaa hirveitä hygieniaongelmia muillekin kuin itselleen. Miten olisi terveystarkastaja tms.?Viitaten ensimmäisen viestini "faktoihin" kyseisestä Railista vielä sen verran, että tiedän tämän Railin elämästä mutkan kautta siksi, että entisen miesystäväni vanhemmilla oli kesämökki melkein tämän Railin mökin vieressä Tuusulassa. Henkilökohtaisesti en häntä sen paremmin siis kuitenkaan tunne.
- tt49
nythän on niin et me miehet ollaan täysiä sikoja en mitenkään halua tuomita mainittua kuppilaa mutta liikaa vietetty aika niissä ei o hyväks pistäpä se mies tekemään sulle kaalikääryleita ni siinäpä rakkaus punnitaan tänään tein niitä ei ihan pikkuhomma älkää naiset olko epätoivosia meitä kunnon miehiäkin on vielä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627