Rakastan miesystävääni, jolla on kaksi tytärtä, jotka asuvat hänen kanssaan. Vanhempi on 17-vuotias. Vietän paljon aikaa miesystäväni perheen parissa. Ongelma on esikoistytär, joka on mustasukkainen isästään, varsinkin jos hänen oma poikaystävänsä ei ole paikalla. Isän pitäisi olla hänen kanssaan, jutella, kehua ja viihdyttää. Muodollisesti tytär haluaa minutkin mukaan, mutta ne hetket ovat raskaita molemmille. Välillä hän yrittää olla minulle ystävällinen ja kehuu ihanaksi. Kyse on varmaankin mustasukkaisuudesta mutta minulla ei ole keinoja sitä käsitellä. Tapaan miesystävääni sen verran harvoin, että meillä pitäisi olla edes joitakin hetkiä kahdenkeskistä aikaa mutta se ei esikoistyttären mustasukkaisuudesta johtuen ole mahdollista. Tyttärellä on hyvä suhde etä-äitiinsä, vaikkakin he tapaavat harvoin. Pitäisikö minun kokonaan vetäytyä pois perheestä ja tavata miesystävääni harvemmin toistaiseksi vai olla välittämättä oikuttelevasta tyttärestä? Isä on oppositiossa eikä halua loukata kumpaakaan ja pelkää tyttärensä kiukkukohtauksia. Itselläni on myös kaksi lasta mutta he suhtautuvat miesystävääni hyvin ja lämminhenkisesti ja viettävät paljon aikaa myös oman isänsä kanssa. Toivoisin neuvoja, miten olisi järkevintä toimia. Välillä tilanne rassaa aika paljon :(
Vaikea suhde
Puoliäiti
3317543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että olet joutunut vallanhimoisen teinin terrorisoimaksi. Oikeasti se olisi miesýstäväsi tehtävä selväksi että sinulla on oma paikkasi miehen elämässä, ja tyttärellä omansa. Eivätkä nämä roolit ole ristiriidassa keskenään.
Hei! Kiitos vastauksestasi. Olen samaa mieltä. Mies tukee minua kiitettävästi ja toivoo, että tilanne ajan myötä helpottaisi. Siksi olen jaksanutkin. Mies perustelee omaa vetäytymistään tilanteesta riidan välttämisellä ja tavallaan ymmärränkin häntä, koska sitten voisi kaikilla olla vieläkin kurjempaa. Mutta itse tunnen itseni niin epävarmaksi ja taidottomaksi :(
Meidän kotoiset köriläämme ovat aika avuttomia kun on aika avoimesti keskustella, vaikka sitten omien lasten kanssa. :o) Ja sehän ei ole sama asia, kuin riitely. Voisi olla tyttärellekkin helpompaa, jos isä kysyisi suoraan miksi käyttäytyy noin. Vaikka ihan kahdenkesken ja luottamuksella.
Niinpä. Tytär tietysti kieltäisi kaiken ja sanoisi että haluaisi olla enemmän meidän kanssamme porukassa. Todellisuudessa haluaakin, koska ei halua antaa meidän olla hetkeäkään ihan kahdestaan. Joskus on vierekkäin nukkumisestakin tullut kinaa mutta siinä tilanteessa miesystäväni on tehnyt selväksi tyttärelleen, että me nukumme yhdessä. Olen sanonut miesystävälleni, että hän olisi mahdollisimman paljon esikoistyttärensä kanssa ja antaisi huomiotaan silloin kun en ole siellä, ettei pääsisi tulemaan mitään huomiopulaa vaan isäkin voisi sitten vuorostaan hyvillä mielillä olla hetken naisystävänsä kanssa. Tytär on käy joskus minun ja lasteni luona ja silloin ei ole ollut ongelmaa, kun mustasukkaisuuden kohde eli isä ei ole ollut läsnä, vaan on ollut mukavaakin yhdessä. Totta, että pientä parisuhdeterrorismia on havaittavissa tyttären taholta. Nuoremman tyttären kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia ja suhde on helppo ja miellyttävä. Esikoinen usein korostaa, että hän on aina ollut "isän tytär" jne. En ole riitelevää sorttia enkä korota ääntäni, joten hymyilen vaan ystävällisesti mutta sydäntä raastaa ja sisällä välillä "sappi kiehuu".
Kyllä sapettaisi, vieläpä aika raskaasti jos olisin samassa tilanteessa. Kyseessähän on jo 17 vuotias, ei enää mikään "isin pikku tyttö". Tuon ymmärtäisi, jos miehesi kiinnittäisi huomiota vain ja yksin sinuun, silloin kun olette kaikki yhdessä. Nyt tuollainen mustasukkaisuus tuntuu täysin käsittämättömältä.
Tyttären ja isän rollit ovat sekoittuneet. Tytär ajattelee olevansa isän prinsessa, ja tavallaan "puoliso", siis hänen ajatuksissaan viet tavallaan hänen paikkaansa. Hän on ollut isälleen "perheen nainen" aiemmin. Luultavasti tytär itsekkin on hakoteillä ja ristiriitaisin tuntein tilanteessa. Mahdollisesti johtuen siitä, ettei äitiä ole ollut arjessa osoittamassa tyttären paikkaa. Tämä ei ole mitään insesti juttua tms. vaan ihan normaalia biologiaa. Jokainen lapsi käy läpi vaiheen, jolloin oma isä /äiti on paras ja ihanin; omaan vanhempaan "rakastutaan". Tyttäret hakevat isänsä kaltaista puolisoja, joidenkin miesten on kerrottu jääneen mammanpojiksi... :)
Ilmeisesti on käynyt niin, ettei tytär ole koskaan saanut selville sitä tosiasiaa, mikä hänen roolinsa isän elämässä on. Ja se on lapsen rooli. Kaikissa perheissä vanhemmilla/ aikuisilla on omaa aikaa, etenkin kun lapset ovat lähellä täysi-ikäistä. Ei ole tarkoituksenmukaista ollenkaan, ettei teillä ole omaa aikaa. Valitettavasti ainut keino on se, että miehesi ottaa asian puheeksi tyttären kanssa. Vetäytymällä oppositioon hän antaa hiljaisen hyväksyntänsä tyttären käyttäytymiselle, ja samalla viestin "lapseni, olet minun naiseni".
Kiitos viestistäsi! Juuri näin minäkin olen ajatellut asiaa ja tuntui hyvältä saada siihen vahvistusta. Esikoistytär on äidin poismuuton jälkeen ottanut emännän roolin perheessä. Olen siitä miehelleni sanonut, mutta hänen mielestään kyse on voimakkaasta lapsen mustasukkaisuudesta eikä lapsi pidä itsenään emäntänä, koska ei osallistu esim. kotitöihin tai päätöksentekoon. Tosin esikoinen sanoo olevansa nuoremmalle sisarelleen äiti. Miesystäväni pitää tyttäriään edelleen lapsina ja huolehtii heistä kuin lapsista. Antaa heille paljon aikaa ja huomiota ja auttaa koulunkäynnissä. Minua hän kohtelee naisena ja usein lastenkin aikana kertoo tunteistaan minua kohtaan. Esikoistytär sanoo siihen aina, että isä näyttää ihan hölmöltä kun se on rakastunut. Vahva tunne miesystävääni kohtaan on saanut minut jaksamaan vaikka vaikeaa on ollutkin.
Usein mietimme valmiiksi sen, mitä toinen ajattelee tai kuinka suhtautuu johonkin asiaan - mutta ilman avointa keskustelua asiasta asinomaisten kesken kaikki oma ajattelutyömme on luuloa. Ei toki turhaa, koska on hyvä ajatella asioita valmiiksi, ennen kuin ottaa asioita puheeksi.
Tytär on 17-vuotias, joten hänen ikäisensä kanssavoi asiasta keskustella ja tehdä roolijako selväksi. Joskin tämänikäinen nuori on hyvin herkässä vaiheessa oman kehittymisensä kanssa - hän on tavallaan aikuistumassa ja välillä ajatukset ovat hyvin mustavalkoisiakin vielä ikään kuin pienemmällä lapsella. Hän tarvitsee vielä aikuista tuekseen oppiakseen oman paikkansa maailmassa. Vastuuta ja valtaa omista asiistaan,mutta vielä selkeitä rajoja ja keskusteluun perustuvaa ajatusten ohjailua oikeaan suuntaan, oman mielipiteen ja ajatusten herättämistä asiasta. Keskustelu voi avata huomaamaan asian eri puolia, tietämään sen mitä toiset odottavat ja tuntevat, mutta niin ettei siitä tule syyllisyyttä. Syyllisyys tekee esteitä asioiden muuttamiseen sillä eihän kukaan halua ajatella olevansa syyllinen toisen pahaan oloon - eikä tavallaan olekaan, koska jokainenon vastuussa myös omista tunteistaan ja tekemisistään asioiden korjaamiseksi.
Näin sivusta katsottuna roolijako ei näytä olevan selkeä teidän kuviossa. Mielestäni isä ei voi väittää että tytär ei olisi ottanut "äidin paikkaa" perheessä - ei äidin paikka ole siivoamista tai kodin töitä - se on isän mielikuva äidin roolista eikä lapsen. Eikä voi väittää toisinkaan päin - vaan asiaa olisi hyvä lähestyä (minun mielstäni) pelkästään asiana, eikä niin että annetaan toisten ja omat luulot painolastiksi tai vääriksi tienviitoiksi. Koska kirjoituksesta saa käsityksen, että tulette hyvin toimeen ja välität lapsista, uskon, että osaat ottaa vastuullisen aikuisen roolin yhdessä miehesi kanssa ja keskustella asiasta lapselle kuten aikuistuvalle nuorelle tulee keskustella hänen opetellessaan omaan paikkaansa maailmassa. Ja muistaa että hän on lapsi, vaikkakin ansaitsee aikuistuvan nuoren kohtelun, ja te olette aikuisia.
Vaikka hän on 17-vuotias, ei hänelle kuulu vastata aikuisten velvollisuudesta osoittaa oma roolinsa perheessä - vaikenemalla asiasta hän ei saa tukea omalle kehitykselleen. On aivan luonnollista, että nuori myös nauttii saamastaan vallasta vaikka ei näin tietoisesti ajattelisikaan, joten hän ei ehkä pysty muuttamaan käytöstään vaikka ei sitä aina itsekään hyväksi tuntisi. Useinhan liika valta alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan myös lasta ja hän voi reagoida siihen myöhemmissä omissa parisuhteissaan, joten senkin vuoksi olisi hyvä asiasta keskustella - lapsen oman turvallisen kehityksen vuoksi.
Sivusta on hyvä neuvoa, mutta itselläni on myös saman ikäisiä tyttäriä ja uusi suhde, missä joutuu miettimään kuinka saada asiat toimimaan tasapainoisesti. Mikään kysymys ei ole helppo eikä mikään vastaus ole ainut "Oikea" ... joten tulen taas alun ensimmäiseen ajatukseeni, että vain avoin ja rakastava keskustelu asiasta voi auttaa asiasta kuin asiasta eteenpäin.
että viettäisit rauhallisen hetken tämän tyttären kanssa kahden. Käykää vaikka shoppaamassa ja kahvilla. Voisi olla rakentavaa jutella kahden näistä asioista. Puhuisit avoimesti omasta suhteestasi isään ja tyttäriin ns. naisten kesken. Kertoisit mitä yhteiselämältä odotat jne. ja että tytöt tottakai kuuluvat osana suhdettanne.
Silloin tytärkin voisi kertoa omista ajatuksistaan "luottamuksellisesti", eikä isä olisi niitä kuulemassa.
Ja mikä tärkeintä, suhtauisit häneen kuin aikuiseen, joten hänkin ehkä huomaisi oman käytöksensä lapsellisuuden.
Hei! Me ollaan tavattu tyttären kanssa kahdestaan ja juteltu mm. ihmissuhteista. Silloin ei olekaan mitään ongelmaa ja tunnelma on ollut ihan toinen. Ollaan keskusteltu hänen aikuistumisestaan, kotoa muutamisestaan ja suhteestaan äitiin, isään ja minuun. Hän on kertonut, että isästäkin on tullut mukavampi sen jälkeen kun minä olen tullut isän elämään. Hän on tutustunut minun lapsiini ja he viihtyvät keskenään. Mutta sitten kun isä ja minä ja me kaikki ollaan yhdessä, joku siinä tilanteessa ärsyttää häntä niin paljon, että kaikki hyvä ja mukava tuntuu katoavan. Me yritetään miesystäväni kanssa olla hyvin luonnollisesti lähekkäin mutta ei esim. suukotella. Tytär on monen asian suhteen hyvin itkuherkkä eikä hänellä ole kavereita, joten ehkä siksikin kotiolot ja suhteet siellä ovat ylikorostuneet. Isä yrittää kannustaa kavereiden pariin ja harrastuksiin mutta ei onnistu. Onneksi on poikaystävä, mutta hän opiskelee toisella paikkakunnalla ja he tapaavat vain viikonloppuisin. Eli, kun hänen oma poikaystävänsä ei ole vierellä, on erityisen vaikeaa nähdä isä naisystävänsä kanssa.
Sinun tilanteessa minun olis pakko vain todeta, että tulee joko ruumiita tai ero. Ikävä kyllä. En sietäisi ketään miehen ja minun välissä. Miehelläni on lapsia, mutta he on jo 30v. Vaikka heistä ei ole haittaa minulle, olen ilmoittanut, että en halua heitä elämäämme millään tavalla. Onneks viesti on jotakuin mennyt perille.
tosissas olet sitä mieltä, että miehesi pitää valita sinut tai lapsensa? Ja ettei heidän millään tavoin tule olla osa teidän elämää? Oletko ihan vakavissasi? Mitenkä olevat/tulevat lapsenlapset, saisivatko he tavata isoisäänsä? Kuulostaa nimittäin tosi jyrkältä ja itsekkäältä. Et varmaankaan ihan totaalista lähestymiskieltoa miehesi lapsille ole antanut?
Harmillista, olet ymmärtänyt väärin. Minä nimittäin olen se, joka olen usein ollut perääntymässä ja jopa miettinyt suhteen lopettamista. Oli tilanne on juuri päinvastoin kuin olet ymmärtänyt. Minä olen ollut luovuttamassa mutta nämä rakkaat ihmiset ovat saaneet minut jatkamaan.
Keskustele avoimesti sen tyttären ja miesystäväsi kanssa, siis keskustelkaa asiasta rauhassa kolmestaan.
Puhukaa asiasta kolmestaan niin monesti,että se tulee varmasti selväksi.
Meillä oli sama tilanne.Miehen 17v. tytär oli hyvin omistushaluinen isänsä suhteen.Pahinta oli,että isä vältteli kaikenlaista lähellä olemista ja hellyyden osoituksia minun kanssani kun tytär oli paikalla.Eikä suostunu kuuntelemaan minua.
No erohan siitä tuli.
Samaa en toivo sulle,joten yrittäkää jutella asiasta ihan avoimesti.
Teillä on kuitenki paremmat lähtökohdat ku meillä oli,koska mies näyttää tunteensa sua kohtaan.
Kyllä asiat varmasti selviää!
Kiitos, olen saanut tästä keskustelusta paljon lohtua. Kiitos kauniista ajatuksestasi. Toivon hartaasti, että asiat järjestyvät ja voimia riittää jatkaa :) Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Mies ei tosiasiallisesti tue sinua, vaikka luuletkin, sillä niin kauan kuin mies vetäytyy ja eikä anna /suostu määrittelemään mikä on tytön paikka hän valitettavasti on tytön puolella. Sanatonkin viesti voi olla hyvin vahva. Mies ei tue sinua niin kauan kun ei määrittele tyttöä itselleen ja tee tytölle selväksi mikä on tytön rooli hänen/teidän elämässä. Vaikka mies sanoo kahden kesken ehkä tukevansa sinua, hän tosipaikan tullen valitettavasti luistaa siitä, juuri silloin kun tyttö pitäisi laittaa lapsen rooliin.
Kiitos, olen aika ajoin samaa mieltä. Mutta mitä pitäisi tehdä. Isän mielestä pitäisi vaan yrittää jaksaa ja antaa ajan kulua ja olla AIKUINEN. Minä haluaisin välillä luovuttaa, kun tuntuu etten jaksa ja itsekin haluaisin viettää laadukasta ja aikaa ja laadukasta parisuhde-elämää. Nyt se on omalla tavallaan hyvin arvokasta mutta välillä tosi raskasta!!!
Kun luin vastauksiasi näihin keskusteluihin, tuli minulle vielä mieleen, että onko tyttären naiseksi kasvaminen niin kesken, että hänestä on vaikeaa katsoa jos te miehesi kanssa olette toisillenne rakkaita ja helliä? Mielestäni toisen halaaminen, suukkottelukin ja kainaloon käpertyminen on luonnollista ja myös hyvä malli tunteiden näyttämisestä. Kuinka tytär osaa näyttää tunteensa? Halaako, voiko tulla kainaloon jos tuntuu vielä lapselta? Haluaako vaikka, että hierotaan hartioita, jos muunlainen läheisyys ei tunntu enää ikäänkuin "sopivalta"?
Olen usein ajatellut, että jossain vaiheessa yleisesti ihmiset luulevat, että läheisyyden tarve "häviää", mutta ei, se on aina läsnä. Ihminen tarvitsee läpi elämän läheisyyttä ja jokaisella on oikeus siihen, myös Teillä. Vältteleekö miehesi hellyydenosoituksia siksi, että tytär viestii käytöksellään, että se ei tunnu hänestä hyvälle? Silloinhan voi olla niin, että tämä asia voisi olla se, josta kiikastaa, eikä välttämättä yleinen mustasukkaisuus tai roolien sekaannus? Kuinka lapsi on tottunut, että aikaisemmin on perheessä hellyyttä näytetty voi vaikuttaa asiaan - ei ole aina helppoa kasvaa aikuiseksi, kun omassakin elämässä kaikki muuttuu ja entiset mallit eivät päde tänä päivänä jne. Lapsihan rakentaa omaa identiteettiään myös näkemistään malleista, tietoa on tarjolla pilvin pimein kaikesta kehitykseen liittyvästä, mutta kuinka ne itsessään kokee tulee omien kokemusten kautta. Antakaa lapselle reilusti se malli, millaine teidän mielstänne parisuhteen kuuluulla, hellyydenosituksineen kaikkineen - pidättäytymällä hellyydstä annatte viestin, että se onkin jotain,mitä ei sovi näyttää eikä sitä sovi kaivatakaan. Kaipaako tytär hellyyttä elämäänsä? Sitä voi antaa poikaystävä kuten kuuluu, mutta myös vanhemaat niinkuin vanhemman kuuluu. Näistäkin asioista voi keskutella.
No, keskustelu on taas se avain =) Voimia sinulle ! Olet niin paljon jo keskustellut tyttären kanssa ja tulet hyvin toimeen, että tämäkin asia varmasti selviää! Ei kannata luovuttaa!
Suurkiitos hienosta viestistä! Tekstissäsi on viisautta. Hyvää jatkoa sinulle!
Sanoisin että ajattele miten itse olisit parhaiten onnellinen. Minä itse en ollut onnellinen äitipuolen asemassa. Lasten kanssa tosin ei ollut mitään ongelmia, mutta oma yhteinen aika miehen kanssa jäi minimiin vaikka lapset ei hänel olleetkaan samalla tavalla kuin sinun miesystävälläsi.
Jos sinua ahdistaa tilanne, puhukaa siitä, vaikka lastenkin kanssa. Kuunnelkaa heidänki ajatuksia, kertokaa heille teidän omanne. Mitä itse ajattelette yhteiselosta ja toisistanne. Viime kädessä kuitenkin miesystäväsi ja SINÄ päätätte, jatkatteko yhdessä vai eroaako tienne. Muista aina se että lapsilla on aina oma äitinsä, kahta äitiä ei voi olla sinänsä. Mutta hieno juttu jos miesystäväs lapset sun hyväksyy ja tulette kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. Mutta ehkä lapset eivät ole vielä selvinneet vanhempiensa erosta, ja ovat sen vuoksi isästään vielä riippuvaisia. 17-vuotiaskaan ei kuitenkaan ole mikään aikuinen vielä. Eron jälkeen lapset saattavat herkemmin haluta huomiota, tuntea olonsa hylätyksi, ja ettei heistä välitetä. Lapsi ymmärtää ne tunteet vasta aikuisena, ja ne tunteet on ihan oikeutettuja.
Mutta kyse on loppuviimetteks siitä miten itse olet onnellinen. Ootko saavuttanu todellisen onnes miehen kanssa, jolla menneisyys on jatkuvasti mukana? Oletko valmis kohtaamaan kaiken mitä se tuo tullessaan? Tuskin oman yhteisen ajan lisääntyminen tapahtuu heti, se voi kestää vuosia, ainakin niin kauan kunnes lapset on aloittaneet oman elämän ja muuttaneet pois kotoa. Eikä saa niitä omia lapsiakaan unohtaa. Ovatko mahdolliset tulevat sisarpuolet tavanneet toisensa? Miten tapaaminen meni? Näkevätkö kuinka usein toisiaan?
Itse en ollut valmis äitipuolen rooliin, osin siksi että miehen suku "vaati" sitä minulta, olisi haluttu lapsille uusi äiti koska edellisestä ei pidetty. Pitkään tein sen mukaan mitä minulta odotettiin, mitä vaadittiin, mikä oli toisten hyödyn ja mielipiteen mukaista. Mut sitten tulikin ajatus että hei, mä haluan jotain muuta.
Mieluummin sinkkuna kuin vasten tahtoa äitipuolena. Kaikista ei ole siihen, pitää katsoa totuutta silmiin ja kysyy iteltä haluanko mä tälläsen elämän. Haluatko sinä lapsillesi "uuden" isän, joka ei pysty jakamaan aikaansa sinunkin lapsillesi? Entä kun tulee yhteisiä? Pääasia on että SINÄ olet onnellinen, toisten onni on siinä toisarvoinen asia. Tietenkään ketään ei saisi loukata, mutta tärkeintä on ettet itseäsi satuta. Rakkaus ja järki kulkee harvoin käsi kädessä, mut ei ole itsekästä ajatella itseään, rakastaa itseään niin paljon että haluaa olla todella onnellinen.
Minä tulin erosta onnelliseksi, ei ole velvotteita eikä pakotteita toisen perhettä kohtaan, ei edes niitä kirjoittamattomia. Ja mikä parasta, ei tarvitse tuntea olevansa huono ja riittämätön.
Tärkeintä on SINUN onnellisuutesi. Onnea ratkaisuusi, mikä se sitten ikinä onkaan.
Kiitos, annoit hyviä mietinnän aiheita. Molempien perheiden lapset ovat tavanneet ja nuoremmat viihtyvät keskenänsä. Mutta totta, että minun on mietittävä mitä haluan ...
Paljon kiitoksia kaikille. Olen saanut hyviä kommentteja. Keskityn miettimään asiaa ja teen aikanaan omat ratkaisuni. Eli lopetan tämän keskutelun.
Kannattaako pöngetä rikkomaan toisten perhe-elämä? Johan se Raamatussakin kielletään himoitsemaan toisten puolisoja taikka ylipäätään eroamasta - siis miehesi.
En ooe aivan samassa asemassa kuin sinä mutta periaatteessa. Minulla on kaksi siskopuolta ja kolme velipuolta enkä tule heidän kanssaa mitenkään toimeen. Täten en ole ikinä antanut vanhempieni huoraamista anteeksi, vaikka muuten ovatkin mukavia.
on kysymys.päätätte itse,annatteko "pikkutytön" ohjailla elämäänne.
vastauksia. Neuvoisin kuitenkin että vetäytyminen ei ole oikea ratkaisu. Jos alkaisit tavata miesystävääsi vain kahdenkesken, se lisäisi hänen tyttärensä kohdalla käsitystä, että et todella välitä hänestä. Vaikuttaa siltä että hän toisaalta haluaa hyväksyä sinut, mutta - ihmisen tunne-elämä kulkee joskus omia teitään. Asiat harvoin - joskus kylläkin - ovat aivan yksioikoisia niin että olisit joko pidetty tai vihattu, rakastettu perheenjäsen tai sietämätön tunkeilija. Ehkä hän haluaisi asennoitua sinuun tervetulleena perheenjäsenenä ja iloita isänsä puolesta että tällä on naisystävä, mutta samalla omat tunteet (huomionkipeys, pelko toiseksi jäämisestä?) reagoivat sisimmässä ja hiertävät. Jos haluat hyvän suhteen tähän tyttäreen se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Ehkä todella rakkaudellisen ja lämpimän suhteen syntyminen on mahdotonta, mutta uskon että hän aikaa myöten oppii suhtautumaan sinuun ainakin normaalilla tavalla, luonnollisesti ja ilman mustasukkaisuutta. Se on paljon omasta asenteestasi kiinni. Luulisin. Ei sinun tarvitse keskittyä erityisesti hänen huomioimiseensa, riittää että sydämessäsi on rakkautta ja lämpöä, halua arvostaa häntä ja ottaa huomioon se tosiasia, että hän on miesystäväsi tytär, kyllä hän sen sitten vaistoaa ja tunne-elämän ristiriidat varmaan lieventyy hänellä.
Älä ajattele että kyse on vaan sinusta. Hänellä on murrosikä ja aikuistuminen päällä. Omat tunne-elämän jutut joissa toisaalta haluaa huomion poikaystävältään ja toisaalta isältään. Et maininnut minkä ikäinen hän on ollut avioeron sattuessa? Ehkä osittain oirelee sitäkin.
Sanoit että asia rassaa. Varmaan niin. Se on ihan luonnollista että rassaa. Sellaisessa olotilassa tulee helposti suurenneltua asiaa ja pahimmillaan siitä voi kasvaa kamala mörkö. Ei tuo kuitenkaan miltään ihan mahdottomalta tilanteelta kuullosta, pahempiakin on. Elämä yksinkertaisesti on tällaista. Varsinkin kun avioliitot on tarkoitettu - minun mielestäni - elinikäisiksi. Rikkinäisyys on aina rikkinäisyyttä ja uusioperheissä on omat kipukohtansa. Ei niitä voi lakaista maton alle mutta ei niitä toisaalta tarvitse suurennellakaan. Tyttärellä on kipunsa ja se siitä? Korostan että älä ala suhtautua asiaan väheksyen tai häntä vältellen, mutta ei myöskään ylenmääräisesti paapoen. Ole realisti. (Helppo tietysti sanoa. Mitähän se realismi on?)
Joka tapauksessa sinulla on oma elämä.
Saat keskittyä terveellä tavalla itseesi ja suhteenne hoitamiseen miesystäväsi kanssa. Mieti omaa arvomaailmaasi ja tarpeitasi. Ole rehellinen itsesi kanssa. Kuten sanoin: sinun ei tarvitse ryhtyä holhoamaan ja ylenpalttisesti keskittymään tyttäreen ja hänen huomioimiseensa, mutta jos oikeasti rakastat ja välität ja haluat kunnioittaa häntä miesystäväsi tyttärenä, kyllä hän sen aistii.
Tämä nyt oli tällaista vähän yleisluontoista luonnostelua. Jaksamista sinulle.
Hei!
Neuvon sulle suoraan, teet tietysti kuten harkitset parhaimmaksi tehdä.
Olin vastaavassa tilanteessa, jossa oli 14-vuotias meikkibarbi ja hänen vuotta nuorenpi ja varmaan puolet laihempi veljensä kuin tämä pilalle hemmoteltu, kaiken keskipisteenä oleva siskonsa. Minunkin olisi pitänyt huomioida vain tätä perheen lemmikkiä ja jättää fiksu ja ystävällinen pikkuveli hänen varjoonsa. HuomASIN HÄNEN YRITTÄVÄN MIELISTELLÄ JA VALEHDELLA MINULLE SAADAKSEEN MINUT KOUKKUUNSA, MUTTA MINUA YÖKÖTTI TÄMÄ LUONNOTON TEESKENTELIJÄ JA OIKKUPUSSI.
Kerroin hänen isälleen, että tyttö valehteli ja kiristi pikkuveljeltä aina hänen viikkorahansa eikä poika uskaltanut kertoa siitä kenellekkään, mutta isä ei uskonut enkelinsä kierouteen... Se siitä.
Teinityttö huomasi pian voivansa rikkoa meidän välit vaikeuttamalla kaikin tavoin tapaamisiamme. Ja isänsä sokeana ei tajunnut tai uskaltanut tajuta mitään. Takana oli nimittäin vielä tytön äiti, joka kaikin tavoin keksi haastaa ex-miehensä oikeuteen. Äitihän on aina oikeassa!
Tapauksesta on vuosi ja edelleenkin tyttö tekee isälleen yllätysratsioita ja mitähän muuta, jota minä en edes tiedä.
Tämän kaiken olisi voinut välttäåä sillä, että olisi ehdottomasti jättänyt lapsen kommentit kuulematta ja tehnyt selväksi. että tyttö on tervetullut isäänsä tapaamaan vain isän sanelemien ehtojen ja sääntöjen hyväksymisen jälkeen. HUOM! Lapsella on OIKEUS tavata vanhempansa! Oikeus mielestäni on mahdollista myös menettää, mikäli ei kunnioita oikeuttansa oikein. Siis tapaamisoikeuksissa.
Kasvatusvastuu edellyyttää, että hyvä huoltaja opettaa lapsensa kunnioittamaan aikuista ihmistä ja ymmärtämään, että lapsi elää lasten maailmassa ja vasta aikuisena lapsi voi tajuta aikuisten käytöstä, jos sittenkään. Miesystäväsi ei ole hyvä kasvattaja ja edes isäksi sopiva, valitettavasti. Vain keskenkasvuinen polvihousupoika.
Jakselehan, etsi itsellesi aikuinen mies, se kannattaa.
Hei,
kannattaa muuten suhtautua saamiisi vastauksiin vähän varauksellakin, (tietysti myös tähän) sillä eiväthän ihmiset tunne tilannettasi. Vaikuttaa välillä, että netissä asetutaan psykologin asemaan, vaikkei siihen tietoja saati koulutusta ole.
Itse kiinnitin huomiota juttuusi, koska ehkä itse saatan olla joskus samassa tilanteessa. Mietin asiaa sinun kannaltasi, (en lukenut kaikkia viestejä) ja ehkä tosiaan aika on yksi joka siloittaa tietä. Itse olen ollut vähän mustasukkainen isoveljeni tyttöystävälle, koska heillä on selvästi lämmin suhde ja tavallaan "tie syliin" on minun osaltani suljettu. Eikä kyse siis ole mistään väärään rooliin (tyttöystävä tms.) asettumisesta, vaan ihan siitä, että olen nyt aikuinen, enkä oikein tiedä, miten osoittaa kiintymystä aikuisena- lapsena se oli helppoa. Tämä isoveljeni on ehkä joutunut ottamaan vähän isän roolia kasvuperheessäni, siksi näen yhtäläisyyttä.
Ja teidän tilanteeseen ehdottaisin, että teillä olisi tämän "vaikean tyttären" kanssa jotain yhteistä - ehkä joitan pieniä tilanteita, vaikka ostosreissu/kokkaus/urheilu tai mikä teille sopiikin, jossa voisitte luoda keskinäistä ystävyyttä. Oma asiansa on, että isän pitäisi löytää aikaa tyttärelleen, mutta se ei ole sinun vastuullasi.
Toivon sinulle hyvää ja varovaisuutta nettivastauksiin luottamisessa! Jotkut vastaavat ihan kiusallaan jotain hölmöä, minä kuitenkin otin asiasi tosissani.
Ehkä joskus...
Tyttöjen kohdalla tilanne voi olla vielä paljon pahempi. Sinä tavallaan rikot ja pilaat heidän kotinsa tuppautumalla sinne asumaan ja esittämään äitiä heille. Itse olen sitämieltä että äiti tai isäpuolista ei voi olla muuta kuin haittaa lapsen kehitykselle. 17 vuotias kaipaa kaikkein vähiten jotain aikuista joka tulee esittämään hänelle jotain vanhempaa. Teidän on varmaan helpompi olla yhdessä miesystäväsi kanssa sitten kun nämä tytöt ovat muuttaneet pois kotoaan. Silloin et ole särkemässä heidän kotiaan.
Otappa huomioon, että sinä olet se, joka olet tunkeutunut tämän perheen reviirille. Älä odota, että olisit ilman muuta hyväksytty kaikkien sen entisten jäsenten keskuudessa. Onko sinun pakko olla äijän kanssa koko ajan? Onhan sinulla muutakin tekemistä omien lastesikin kanssa. Ota nyt sitä omaa aikaa, jonka vähyyttä naiset aina valittavat. Oletko itse iilimatona äijäkullan kyljessä ja haluaako hänkään sitä todella
Edellä kirjoitetuista luin sen verran, että jossain mainittiin, että keskustelitte tyttären kotoa pois muutosta. Sitä keskustelua kannattaisi käydä useamminkin... ;). Ja sit kun tyttärellä on se poikaystävä maisemissa tai joku kaveri, niin kannattaa häipyä sit vaikka sun kämpille viettämään laatuaikaa. Malta vielä vuosi pari. Sittenhän se alkaa jo tosissaan muuttaa kotoa pois päin. Eipä tohon kai voi paljon muutakaan neuvoa antaa. Isä-tytär side voi olla toisinaan hyvinkin vahva, joten jos sitä yrittää väkisin rikkoo, niin voi olla itse kohta yksinäinen. Että kyllä ne asiat tuppaa siitä suttaantumaan, mikäli teidät on toisillenne tarkoitettu.
Kiitos teille kaikille, jotka olette ottaneet osaa tähän keskusteluun. Valitettavasti minulla oli vain väliaikainen mahdollisuus internetin käyttöön, ei ole yhteyttä kotona ja töissäkin vain satunnaisesti mahdollisuus käyttää, joten joudun lopettamaan tämän keskustelun. Puolitytär opiskelee ammattikoulussa vielä pari vuotta ja ehkä muuttaa sitten poikaystävän luokse, joka opiskelee toisella paikkakunnalla nyt ensimmäistä vuotta, joten tilanne toivottavasti rauhoittuu vuosien myötä. Toivon, että yhteys isään säilyy hyvänä ja minunkin kanssa välit paranevat tai rauhoittuvat. Pikkusisarkin lopettelee jo yläastetta. Omat lapseni ovat vielä ala-asteikäisiä, joten lastenhoitoa riittää sitten sillä kentällä. Mutta kiitos teille kaikille keskustelusta, terv. Äiti, naisystävä ja puoliäiti
tytär hoitoon tai sit ammatti apua sile