Hyvät kohtalotoverit, kertokaa miten olette päässeet ns "roikkumisesta" eroon ja eteenpäin !! Olen aivan epätoivoinen; ihastuin, rakastuin jo keväällä upeaan mieheen, joka myös sanoi heti ihastuneensa minuun. Tuntui että molemmat olimme ne oikeat toisillemme, kuitenkin jonkin ajan kuluttua hän sanoi että on tunne ettei suhteesta voi mitään tulla.
En pääse hänestä eroon...vaikka haluaisin jo...vähän helpompi on olla nyt kun syksykin tuli, mutta kesken päivän saattaa tulla hetkiä kun tulee aivan mieletön ikävä häntä ja soitan tai tekstaan tai lähetän meilejä. Ennen hän joskus vastasi, nyt harvemmin. Illat ja yöt ovat pahimpia. Pari kertaa olen nyt myös huomannut että hän on yrittänyt kännykkääni soittaa kun se on ollut äänettömällä esim yöllä. Tämä on taas lisännyt ikävääni ja olen jäänyt miettimään että jospa hän sittenkin on kiinnostunut.
Tiedän että aika varmasti tekee tehtävänsä,mutta en jaksaisi odottaa.Olen edelleen häneen rakastunut, kohta tätä jatkunut jo 1/2 vuotta. Olen aikuinen, normaali nainen. Elämäni ja jopa työni on mennyt sekaisin tästä miehestä ja "roikkumisesta".
Miten te jotka olette kokeneet "roikkujan" ?! Miten se on päättynyt, onko sitä kestänyt kauan, onko jollekin käynyt niin että olette kuitenkin päätyneet yhteen, miten olette jaksaneet, kertokaa !!
Tuntuu että ehkä tarvitsisin ammattiapua, tosin sitäkin on vaikea hakea, olen itse sellaisessa ammatissa, jossa autan toisia ihmisiä. Nyt olen aivan sekaisin ja tuntuu etten pysty edes ammatissani toimimaan järkevästi.
Pliis, kertokaa ja jakakaa kokemuksianne, miehet & naiset !!
En pääse hänestä eroon...vaikka haluaisin jo...vähän helpompi on olla nyt kun syksykin tuli, mutta kesken päivän saattaa tulla hetkiä kun tulee aivan mieletön ikävä häntä ja soitan tai tekstaan tai lähetän meilejä. Ennen hän joskus vastasi, nyt harvemmin. Illat ja yöt ovat pahimpia. Pari kertaa olen nyt myös huomannut että hän on yrittänyt kännykkääni soittaa kun se on ollut äänettömällä esim yöllä. Tämä on taas lisännyt ikävääni ja olen jäänyt miettimään että jospa hän sittenkin on kiinnostunut.
Tiedän että aika varmasti tekee tehtävänsä,mutta en jaksaisi odottaa.Olen edelleen häneen rakastunut, kohta tätä jatkunut jo 1/2 vuotta. Olen aikuinen, normaali nainen. Elämäni ja jopa työni on mennyt sekaisin tästä miehestä ja "roikkumisesta".
Miten te jotka olette kokeneet "roikkujan" ?! Miten se on päättynyt, onko sitä kestänyt kauan, onko jollekin käynyt niin että olette kuitenkin päätyneet yhteen, miten olette jaksaneet, kertokaa !!
Tuntuu että ehkä tarvitsisin ammattiapua, tosin sitäkin on vaikea hakea, olen itse sellaisessa ammatissa, jossa autan toisia ihmisiä. Nyt olen aivan sekaisin ja tuntuu etten pysty edes ammatissani toimimaan järkevästi.
Pliis, kertokaa ja jakakaa kokemuksianne, miehet & naiset !!
Vastaukset 18
Vanhimmat
sitä ammattiapua !!!
ääh, tosi hyvä neuvo !
Mulla on toinen nainen kiikarissa. Nyt voit rauhoittua ja jatkaa elämääsi. Kiitos ja hyvästi!
TOI ON TYYPILLISTÄ MIEHEN LOGIIKKAA !
turha miehiä syyttää tosta logiikasta. Oma avovaimoni pisti ykskaks poikki 3 vuoden suhteen jälkeen, ilman, että eroamisesta olisi keskusteltu ikinä.
Alkushokista toivuttuani aloin "roikkujaksi". Aluksi uskoin että voimme vielä palata yhteen. Nyt ei enää uskoa juuri ole, mutta roikun silti edelleen mailien lähettelemisen muodossa. Ja exäni sanoi juuri noin kuten ylläoleva mies: on jo uusi mies, kiitos ja hyvää loppuelämää!
Yhdenyönjutun jälkeen jäi eräs nainen "roikkumaan" ja sitä jatkui lähes vuoden, ajoittain tiivimpänä ja ajoittain rauhoittui. Koin sen ahdistavana mutta täytyy myöntää että kun lopulta vaihdoin puh.numeroakin ja yhdeydenpito loppui, niin jokunen kerta tuli mieleeni pieni ikäväkin. Tarkistin jopa kännykästä oisko tullut soittoa, vaikka hänellä ei ollut enään numeroani, heh. Tosin en olisi voinut ajatella hänen kanssaan minkäänlaista seurustelua.
Tsemppiä !
Varmasti on kurjaa kun joku "roikkuu", soittaa ym, mutta voisko olla niinkin että jotkut miehet tieten tahtoen haluaa näitä "roikkujia" ?! Voivat sitten tarvittaessa ottaa yhteyttä heikkoon naisparkaan ja käyttää hyväkseen ! Vai ??
Hei!
Yritän tässä saada sinut tässä ymmärtämään sen perustavaa laatua olevan tosiasian, että on ihan TURHA ROIKKUA.
On hyvin rehellistä ja oikein, että mies sanoi niinkuin tunsi: "tästä suhteesta ei voi tulla mitään." Kunnioita sitä mitä mies sanoi! Se on TOTUUS. Ei ole toivoa, te ette palaa yhteen, koska miehen mielestä teidän suhteestanne ei voi tulla mitään. Eikä silloin voikaan, tangoonkin tarvitaan kaksi.
Kirjoita se lause johonkin niin että näet sen joka päivä, ilman että sitä ajattelet. "Meidän suhteesta ei voi tulla mitään." Kun näet tuon tekstin joka päivä, se toimii passiivisena muistutuksena ja auttaa alitajuntaasi ymmärtämään tapahtuneen ja myöntämään että toivoa ei ole.
Koska siitähän tässä on kysymys. Jos se mies sinua rakastaisi ja sinut haluaisi, hän olisi jo aikoja sitten tehnyt aloitteen. RAKASTAVA EI OLE EROSSA RAKKAASTAAN KUIN PAKON EDESSÄ. Tämä mies ei valitettavasti rakasta sinua.
Sanoit että joskus hän on soittanut yöllä. Kännipäissä vanha suola alkaakin helposti janottaa, sitä tapahtuu kaikille. Nyt tulee tiukka neuvo, mutta tee näin: Poista heti miehen numero kännykästä ja sähköpostiosoite koneelta. ÄLÄKÄ ENÄÄ MISSÄÄN YHTEYDESSÄ TAI TILANTEESSA OTA YHTEYTTÄ MIEHEEN. EI ENÄÄ. Olet aivan varmasti sanonut jo kaiken, mikä hänen tulee tietää. Jos hän ottaa yhteyttä, älä vastaa millään lailla. Hänhän on tehnyt sinulle samaa, joten voit todellakaan maksaa potut pottuina.
Ehdottaisin myös konstia, joka itselläni auttoi, kun olin vastaavassa tilanteessa. Aina silloin kun se mies tulee mieleesi, ajattele että laitat hänet oven taakse. Kuvittele mieleinen ovi, avaa se, huitaise mies sinne ja laita ovi kiinni. Lukitse ja ala ajatella jotain muuta. IHAN MITÄ VAAN MUUTA, kunhan ET AJATTELE SITÄ MIESTÄ enää! Tiedän että kuulostaa ihan hullulta, mutta mulla tämä auttoi.
Kuulostaa ehkä ihan hirveän kovalta tekstiltä, mutta oikeasti yritän auttaa sinua! Näin ulkopuolisena (ja itse aiemmin samassa tilanteessa olleena) näen tuon sinun tilanteesi niin selvästi.
Et sinä oikeasti halua miestä joka ei puoleen vuoteen ole halunnut olla kanssasi, ethän?? Olen AIVAN VARMA että Sinulle paljon paremmin sopiva mies on tuolla jossain. Joku, jota rakastat vielä paljon enemmän kuin tätä.
Enkä haluaisi antaa sinulle toivoa, kun en usko että sitä on, mutta kerronpa miten meillä kävi. Vasta kun aloitin miehen oventaakselaittamis-ajatukset ja lakkasin pitämästä mitään yhteyttä häneen, niin sitten mies yhtäkkiä huomasikin kaipaavansa. Kaipasi kauheasti ja halusi takaisin. Harkitsin vakavasti, koska olin jo päässyt hänestä yli, mutta äkkiä se rakkaus pulpahti takaisin pintaan. Sen jälkeen olimme 2 vuotta yhdessä, jonka jälkeen mies jälleen jätti minut. Tällä kertaa en sitten ottanut takaisin. Pointtini tosiaan on: aina on syy eroon. Jos se syy on edelleen olemassa (niinkuin 90% tapauksista se on), ero tulee tapahtumaan uudestaan.
Toivoisin että en tällä pahentanut oloasi vaan että päinvastoin tästä olisi jotain apua.
Pysy lujana nainen, niin voit säilyttää itsekunnioituksesi, katsoa itseäsi ylpeänä peilistä ja kävellä pää pystyssä! Ja ennen kaikkea jatkaa oman ainutlaatuisen elämäsi matkaa!
*Voimaa lähetän täältä*
totuushan on kohdattava, sitä päin pitää itse vain raa'asti rynnistää. ja totta on myös tuo ajatusten sulkeminen ovella, se on hyvä konsti.
Kiitos sinulle Riina ! Kirjoitit ajatuksia herättäviä asioita, joita jäin miettimään ja yritin tuota oven taakse jättämisjuttuakin...eilinen maanantai meni hienosti KUNNES illalla soi kännykkä ja siellä tämä tietty ihminen,kyseli kuulumisia ja vaikutti niin kiinnostuneelta.
Meni vaikeaksi ja jäin miettimään kaikkea, mielikuvitus lähti liikkeelle, mitäs jos sittenkin...
Tänä aamuna ajatukset taas kirkkaat ja selkeät ja poistin hänen numeron kännykästäni. Katsotaan miten mun käy...tunnen itseni heikoksi ja haavoittuvaiseksi ja olenkin todella HEIKKO !
Hei entinen roikkuja,
koska sehän sinusta on tulossa! Pikkuhiljaa. Päivä kerrallaan. Kyllä varmasti on rankkaa ja olo on taatusti heikko, niin oli minullakin. Mutta pienin askelin muutos tapahtuu. Ja pääset irti ja yli tästä rakkaudesta. Ja jonain päivänä huomaat sen, ja se tunne on aika ihana.
Minusta kannattaisi ennemmin antaa itselleen anteeksi se, että on heikko, eikä ruoskia itseään sillä - ihmisiähän me vaan ollaan. Muista kannustaa itseäsi, rakastaa itseäsi, pitää huolta itsestäsi, hemmotellakin. Sinä olet ainoa ihminen maailmassa, jonka kanssa tulet varmasti elämään koko elämäsi. Ole siis hyvissä väleissä itsesi kanssa. Ole ylpeä siitä mitä olet jo saanut aikaan.
Pää pystyssä elämää eteenpäin! :-)
VOIMIA ja ystävällisiä ajatuksia lähetän sinulle!
Olet mielessäni. t. Riina
Tulipa mieleen että onko miehissä myös "roikkujia" ?? Varmasti yhtälailla sekä miehet että naiset toimivat samoin !
Niin, kerro sinä miesroikkuja oma tarinasi ! Tai mielenkiintoista olisi kuulla miten nainen on suhtautunut miesroikkujaan !!
Itse sorruin myös roikkumiseen kerran...se johti jossain vaiheessa lähes lähestymiskieltoon miehen puolesta, mutta uskokaa tai älkää ; yllättäen olimmekin taas yhdessä. Tosin huomasin itse ettei hän ehkä ollut täysillä mukana ja päätin sitten itse suhteen. Hän oli hyvinkin pettynyt ja sanoi että olisi halunnut todella sitoutua. Väärin luemme usein toisiamme...ehkä minulla tosiaan kummitteli tuo hänen jättäminen aiemmin enkä uskonut luottaa ?!
Nyt olen ihastunut taas, mieskin vaikuttaa kiinnostuneelta, mielenkiinnolla ja malttamattomana odotan miten tässä käy.
Toivon kaikille paljon rakkautta ja lämpöä syksyyn ja tulevaan talveen. Lämmittäkää toisianne !! :))
niin, minusta tuli roikkujamies.
Suhde oli ensimmäinen pitkä ja vakava suhteeni, joten ehkä sen takia ajattelin rakkauden olevan jotain sadunomaista ja meidän olevan kaikkien aikojen rakkaustarina. Kun kaikki sitten loppui niin äkkiä, ilman keskusteluja tai mitään, en voinut käsittää tapahtunutta, enkä uskoa, että sama nainen jonka todella uskoin rakastavan minua, oli hävittänyt kaikki romanttiset tunteensa minua kohtaan.
Ajattelinkin, että hänellä täytyy vielä olla rakkautta minulle. Että hän on vain kyllästynyt ja väsynyt, mutta voin saada hänet tajuamaan että kuulumme yhteen. Ja voin saada hänet uskomaan, että pystymme entistä parempaan. Niinpä aluksi tekstiviestein ja e-mailein sekä myös tapaamalla, yritin saada hänet havahtumaan. Uskoin, että palava rakkaus on edelleen hänenkin sisässään jossain, mutta se pitää kaivaa sieltä esiin vaikka väkisin.
Ajan myötä olen tajunnut aina vain selvemmin, ettei hänestä mitään enää löydy minulle. Mutta koska viestien lähettelystä tuli jo tapa, olen jatkanut tuntojeni ja sydämeni purkamista e-maileilla. Tämä myös sen takia, ettei varmasti jäisi yhtään mitään sanomatta. Että olisin varmasti sanonut kaiken ja selittänyt omalta osaltani kaiken.
Exäni ei tunnu lainkaan käsittävän käytöstäni ja uhkaaminen kertomisella poliisille ja vanhemmille(olemme kyllä jo reilusti yli 20-vuotiaita)ovat olleet hänen tehokeinojaan saadakseen viestittelyni loppumaan. No, tekstiviestien lähettelyn lopetin, mutta e-mailien lähettelyä olen jatkanut aina kun jotain uutta aihetta sydämeni purkamiselle on tullut.
Tämä on myös ollut tapani prosessoida menetystä ja surua ja mielestäni on varsin kohtuullista odottaa, että toinen osapuoli kestää edes tämän verran suhteen jälkihoitoa. Ei ihmistä voi heittää menemään kuin käytettyä kenkää ja unohtaa noin vain.
Elämäni roikkuvaisena loppuu samaa tahtia kuin arvostukseni ja ikäväni exääni kohtaan loppuu. Jäljelle jäänee kovempi ja kylmempi mies. Mies, joka ei usko rakkauteen.
Kuulehan Murmurri!!!!
NYT loppui tuollainen! Ethän voi jatkaa elämääsi
noin. Vaikka ja koska olet jo aikuinen iältäsi,
minusta olisi aika että alat elää myös aikuisen
ihmisen elämää. Se tarkoittaa sitä, että otat itse
vastuun omasta onnestasi!
Oli hirveän tuskallista lukea kommenttisi:
" Elämäni roikkuvaisena loppuu samaa tahtia kuin
arvostukseni ja ikäväni exääni kohtaan loppuu.
Jäljelle jäänee kovempi ja kylmempi mies.
Mies, joka ei usko rakkauteen."
Älä hyvä mies menetä uskoasi rakkauteen YHDEN
kokemuksen perusteella!!! Sinulla on elämää
jäljellä todennäköisesti sellaiset rapiat 50v. (siis
VIISIKYMMENTÄ vuotta!) Olet nyt kokenut
yhden jutun, sinulle on niitä edessä todennäköisesti
vielä monta. Elämänsä aikana suurimmalla osalla
ihmisistä on useampia elämän rakkauksia ja suhteita.
Enkä tarkoita tässä pettämistä, vaan aika aniharva
päätyy nykypäivänä viettämään koko elämänsä
yhden ainoan kanssa. Ja niinkin voi käydä, että se
oletkin seuraavassa suhteessa sinä, jolta jostain
syystä (tai jopa ilman syytä!) ne rakkaustunteet kuolevat!
Kyllä niin oikeasti joskus käy. Ja tiedätkö, ei se ole sille
jättäjälle helppoa lähteä, kun kuitenkin tietää
satuttavansa sitä, joka vielä rakastaa, ja jota
niini itse rakasti.
Neon 2 lauloi:
” Ei polku tää vie mihinkään
nyt sen nään
kun vihdoin silmät aukaisin
Niin usein pettää itseään
ei edes tahdo ymmärtää
et joskus rakkaus vaan
kuolee itsestään.”
Avaa silmäsi ja lopeta itsesi pettäminen. Lopeta
myös itsesäälissä pyöriminen. Käännä asia
eduksesi. Olet kokenut jotain ihanaa ja ainutlaatuista,
jota kukaan ei voi sinulta ottaa pois. Säilytä hyvät
muistot, mutta jatka hyvä mies elämääsi eteenpäin!
Elämä on arvokas ja hauras, ainutlaatuinen. Mahtava
matka, joka koostuu hyvistä ja huonoista elämyksistä.
Ymmärrän että olet vielä rikki erostanne johtuen,
mutta yritä säilyttää itsekunnioituksesi ja rakastaa itseäsi.
Vain niin voit jatkaa täysipainoisesti.
Lisäksi neuvoisin jättämään ne meilailut exälle.
Mitä ne hyödyttävät? Tuntuuko sinusta todella
rehellisesti hyvältä satuttaa sitä, ketä rakastat??
Juttele asiasta mieluummin kavereittesi
tai perheenjäsentesi kanssa. Sellaisten, jotka
välittävät sinusta ja hyvinvoinnistasi. Koska
nämä sinun surutunteesi EIVÄT ole enää tyttösi
ongelma. Elämä ei ole reilua ja se käy ilmi mm.
juuri tällaisissa tilanteissa. Vain aniharvoin
suhteessa molemmat samaan aikaan tajuavat että
tämä ei toimi. Se, että ärsytät tyttöä viesteillä
ja meileillä saa hänet kerta kerran jälkeen
uskomaan ja ymmärtämään paremmin, että oli
HYVÄ asia että hän sinut jätti.
Yritä nyt ymmärtää: Häntä ei enää kiinnosta.
Mikset sinä siis osoittaisi kunnioitustasi sille,
mitä teillä kerran oli? Ja jatkaisi vaan elämääsi
eteenpäin, pää pystyssä, ylpeänä siitä että Sinä
sait elää tämän kokemuksen. Ja jatka matkaa kohti
uusia suuria tunteita ja elämyksiä.
Minusta kukaan ihminen ei ole sen arvoinen,
että hänen takiaan sinun pitäisi lakata elämästä.
Ja siltä vähän kuulostaa, että et elä täysillä nyt.
Voimia toivon sinulle vilpittömästi.
Ja toivottavasti unohdat tuollaiset "sinun takiasi
en enää koskaan luota rakkautteen " höpinät pian.
Ole mies! Ole vahva! Tartu hetkeen ja elä onnellisesti.
En ole tuo mies, kenelle kirjoitit, mutta luin tämän koska olen myös jäänyt roikkumaan entiseen. Täsä kirjoituksesta sain itselleni uusia, hyviä ajatuksia.
Kiitos.
Kiitoksia hyvästä yrityksestä auttaa :)
Arvasin, että joku vielä tarttuu noihin tiettyihin juttuihin, ja meinasinkin jo kirjoittaa alunperin selvitystä lisää, mutta kun tekstistä olisi tullut aivan loputtoman pitkä niin karsin joitain kohtia pois.
No enhän minä tiedä mitä minusta jää jäljelle kun tämä kaikki on lopulta ohi. Mutta vaikea on uskoa, että samanlaista vuorenvarmaa uskoa kenenkään rakkauteen voisi olla. Tuohon naiseen nimittäin luotin enemmän kuin itseeni. Tulevissa suhteissa epävarmuuden pilvi tulee varmasti aina leijailemaan taivaalla. Kuinka suuri tuo pilvi tulee olemaan, en voi vielä sanoa. Vaikka oikeaa rakkautta voisikin olla jonkun toisen kanssa, niin en voi ikinä yhtä lapsenomaisesti luottaa siihen. En voi siis ikinä tietää onko tämä nyt se oikea minulle vai ei. Ehkä kukaan ei ole sen oikeampi kuin joku toinenkaan loppujen lopuksi? Sadunomaista rakkautta tuskin onkaan. On vain ihmisiä jotka tekevät valintojaan. Juuri tuo saturakkauteen uskova lapsukainen sisältäni on kuollut. En minä enää muuten kärsi, enkä itke itseäni uneen iltaisin. Olen siis päässyt yli tuskasta jo. Tottakai tunteet viilenevät, ja varmasti niin käy minullekin ja kävikin myös exäni kanssa. Mutta sadunomaiseen käsitykseen "tosirakkaudesta" ei sovi tunteiden viileneminen. Satujen "tosirakkaus" kestää hautaan asti, tulipa eteen mitä hyvänsä.
Siinä en ole samaa mieltä, että minun pitäisi tuntea kokeneeni jotain ihanaa ja ainutlaatuista ja ,että minun pitäisi kunnioittaa mennyttä suhdetta ja exääni. Uskon, että on parempi toipumisenikin kannalta, että tajuan suhteemme olleen vain yksi epäonnistunut seurustelusuhde miljardien joukossa. Ei siis mitään "ihanaa ja ainutlaatuista".
En minä mailaile satuttaakseeni. Mailailen purkaakseeni mieltäni. Purkaakseni tuntojani. En edes itse asiassa kaipaa, että exäni niitä lukisi. Olenkin hänelle sanonut, että kohtelisi niitä kuten roskapostia. Poistaisi lukematta. Minulle ne ovat ikäänkuin päiväkirjaan kirjoittamista. Tuntojeni päästämistä ulos. En tiedä olisiko sitten parempi väkisin lopettaa? Unohtuisiko kaikki siten nopeammin? Ja voiko tuota tunteiden ja ajatusten virtaa väkisin tukahduttaa? Eikö se nouse pintaan myöhemmin uudestaan, ehkä räjähdyksenomaisesti? Niin kävi itsellenikin alussa. Aion antaa tunteideni virrata ulos, ja kun kaikki on kertaalleen käsitelty ajattelemalla ja kirjoittamalla läpi, uskon olevani päässyt yli niin hyvin kuin ikinä voin.
Olen toki jutellut asiasta läheisteni kanssa. Paljonkin. Mutta en halua tukahduttaa heitä tämän lastin alle. Ennemmin puran lastini exälleni, joka kuitenkin on erostamme enemmän vastuussa kuin kukaan muu minun itseni lisäksi. Se ei minua juurikaan kiinnosta ärsyyntyykö exäni ajatuksistani ja tajuaako entistä selvemmin tehneensä oikein. Toisaalta on myös oikein häntä kohtaan, että kerron tuntoni. Hänellä on oikeus tietää mitä olen ajatellut, ja miksi olen käyttäytynyt kuten olen. Hänellä on myös oikeus tietää mitä hänen tekonsa ovat aiheuttaneet. Jos häntä ei kiinnosta tietää mitään ajatuksistani, poistakoon mailini niitä lukematta.
Toisaalta olen iloinen siitä, että olen kokenut kaiken tämän. Tämä on varmasti kasvattanut minua ihmisenä. Kun vain saisin sen lapsellisen uskon rakkauteen palaamaan.
Aloittaja kun kyseli kokemuksista ja ammattiavusta, niin itse kävin hakemassa pilleripurkin lääkäriltä ja apteekista.
Vaikea sanoa mikä on pillereiden vaikutus, mutta varmaan on, että nyt voin paremmin kuin ennen pillerikuurin aloittamista. Kaitpa nuo vievät surulta ja kaipaukselta pahimman terän pois.
En tosiaan tiedä olenko toipunut ajan vai lääkkeiden avulla. Mutta en uskalla lääkekuuria ainakaan kesken lopettaa, koska pelkään tippuvani samaan kuiluun jos lopetan.