työelämävalmennus

onko kellekään muulle käynyt niin, että tevistä saamanne arviointi on osoittautunut huonommaksi kuin olette luulleet??? itse petyin pahasti saadessani arviointilapun ja kaiken työpaikassa tekemäni jälkeen, arviointi ole enemmän negatiivista kuin positiivista. Kaikkeni annoin ja tein ylitöitä pyydettäessä ja kaikki hommat mitä minulle annettiin, mutta näin kävi silti!!! Tulin mielestäni hyvin toimeen kaikkien kanssa ja ei minulle sanottu lainkaan että työssäni olisi jotain vikaa, olisi ollut kiva saada se neg. palaute jo tevin aikana jotta ois voinu parantaa toimintaa!!! AARGH!!! Onpa kiva mennä työkkäriin tuon lapun kanssa:(
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aika röyhkeää toimintaa "työnantajaltasi". Toisaalta on hyvä muistaa, että työkkärin ja sinun välit eivät mitenkään ole samat kuin sinun ja työnantajien. Ne nilkit siellä ilmeisesti haluavat käyttää raukkamaisesti valtaansa tai sitten joku vaan ei pitänyt sinusta. Unohda.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

onko kellekään muulle käynyt niin, että tevistä saamanne arviointi on osoittautunut huonommaksi kuin olette luulleet??? itse petyin pahasti saadessani arviointilapun ja kaiken työpaikassa tekemäni jälkeen, arviointi ole enemmän negatiivista kuin positiivista. Kaikkeni annoin ja tein ylitöitä pyydettäessä ja kaikki hommat mitä minulle annettiin, mutta näin kävi silti!!! Tulin mielestäni hyvin toimeen kaikkien kanssa ja ei minulle sanottu lainkaan että työssäni olisi jotain vikaa, olisi ollut kiva saada se neg. palaute jo tevin aikana jotta ois voinu parantaa toimintaa!!! AARGH!!! Onpa kiva mennä työkkäriin tuon lapun kanssa:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu