Tuore uutisointi kertoi, että 70%:lla kotitalouksista on osake- tai rahastosijoituksia.
Minkähän moni tällekin palstalle kirjoittelija hallinnoi osakesalkkuaan tai nauttii muita pääomatuloja, esimerkiksi vuora-asunnoista?
Lisäksi nostaa samanaikaisesti työttömyyskorvauksia?
Mutta tuskin asianomaiset tätä edes lukevat, saati vastaavat!
Minkähän moni tällekin palstalle kirjoittelija hallinnoi osakesalkkuaan tai nauttii muita pääomatuloja, esimerkiksi vuora-asunnoista?
Lisäksi nostaa samanaikaisesti työttömyyskorvauksia?
Mutta tuskin asianomaiset tätä edes lukevat, saati vastaavat!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Noista vuokratuloista tiedän, koska minulla on ollut niitä koko työttömyyden ajan.
Osakehuoneesta saa vuokrasta puhtaaksi puolet verojen ja vastikkeen jälkeen ja mummonmarkan aikaan noin 1500mk ylittävä osa alkoi vaikuttaa kelan korvaukseen vähentävästi. Siis vuokra voi olla noin 2000mk koska kela ei taas ota vuokrasta maksettavaa veroa huomioon. Kelalla kun on omat typerät pykälänsä.
Nykyistä systeemiä en tiedä.
Nykyisin systeemi on täsmälleen sama. Se tarkoittaa sitä, että kun vuokrat ja asuntojen arvot on noussu, esimerkiksi Kalliossa kolminkertaiseksi, ei ole mitään järkeä antaa asuntoa vuokralle. Jos talossa on pienet yhtiövastikkeet, tyhjillään olosta ei ole mitään haittaa.
Kalliossa eivät asuntojen hinnat ole vielä 5000 eurossa/neliö, jonka landehölmöt kyllä maksavat, kun sana leviää miten trendikäs paikka kyseessä on. Rööperi nimittäin jää pian kakkoseksi.
Oletkohan oikealla palstalla?
Talous ja raha-osasto taitaisi sattua paremmin!
Mainittavia pääomatuloja nauttivat tuskin lukevat tätä palstaa.
Ei onnistu ei, pääomatuloja nauttivalla ei ole asiaa enää kelalle. Jos olet joskus saanut osakevoittoa, vaikka 5€ niin se lasketaan pois työttömyyskorvauksista. Sitäpaitsi tietynverran osakeomistusta katsotaan kelalla, että pärjäät niillä tuloilla joten et saa enää työttömyysavustuksia.
Pitäisi olla melkoiset pääomat jotta saisi edes samat pääomatulot kuin työtä tekemällä tai edes saman kuin korvaus ja korvaushan pienenee pääomatulojen noustessa ja loppuu tietyssä kohdassa.
Eikä omaisuutta tarvii ilmoittaa täsmälleen kelalle, ei ne siitä ota selvää ja pankkitilille ne ei vielä pääse, kuin eläkeläisten tilille tutkimaan.
Ilmoittaa vaan että rahaa on vaikka satanen ja menee täydestä.
Ja asunnon arvonnousu menee täysin verottajalle myydessä, ellei itse ole asunut kahta vuotta asunnossa. Se kyllä estää keinottelun asunnoilla.
Mitä tekemistä kelalla on työttömyyskorvauksen kanssa?
Itse nostin ne 500 päivää enkä missään vaiheessa ollut yhteydessä KELAan!
Olisinkos sieltäkin saanut jotain?
Pääomatulot ja myyntivoitot eivät millään tapaa vaikuta työttömyyskorvauksiin!! Nähty homma!
Sosiaaliavustuksista en tiedä kun en ole hakenut.
Pitäisikö olla vähintään ansiotulojen suuruiset pääomatulot ennenkuin ne noteerataan. Kyllä vähemmästäkin on kummasti iloa!
Asunnon myynnin yhteydessä syntyvästä voitto verottaja ei sentään ota kokonaan, 28% on jo mielestäni liikaa!
Enkä vieläkään ymmärrä miksi KELA olisi kiinnostunut pankkitileistäni tai muustakaan!?
Kyllä pääomatulot vaikuttaa Kelan maksamaan työttömyyskorvaukseen, millä nimellä se sitten onkin, työmarkkinatuki vai mikä se lieneekin!
1500 mummon markkaa oli suunnilleen se raja mistä alkaa korvaus pienenemään.
Hakemuksessa kysytään pääomatuloja ja talletuksia, se on taas jokaisen oma asia ilmoittaako vai ei!
Sain kyllä työttömyyskorvaukseni liittoni kassalta seurustelematta KELAn kanssa!
Olen kuvitellut, että työttömyyskassat maksavat työttömyyskorvaukset ja KELA jotkut sosiaaliavustukset?!
Kassalta tulee ansiosidonnainen ja kelalta asumisrahaa...
Asumistukea saa yleensä jos on työttömän peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella.
Yleisesti kyllä käy niin että asumistukiehdot tulorajoissa eväävät sen ansiosidonnaisella olevalta.
Työmarkkinatuki oli muistaakseni tarveharkinnasta vapaa 180pv ajalla. Mikäli on joitain osake- ym rahastoja omistuksessa niin sen jälkeen ne kyllä rajaavat työmarkkinatukea.
Osake- ja rahasto-omistukset ilmoitetaan verottajalle, jolloin ne tiedot saa myös tarvittaessa Kela. Ulkomaille voi tietysti ajoissa siirtää turvaan, sillä pääomat ovat vapaita liikkumaan..
Pienipalkkainen (=vastaavasti ansiosidonnainen pieni) saa kyllä asumistukea kelalta, ei ole pelkästään peruspäivärahalaisen "oikeus"..
En ole ilmeisesti osannut hoitaa asioitani!
Toivottavasti muija tulot, n. 700E/kk / netto,eivät ole esteenä?
Alaikäisiä lapsia ei ole.
pieniä ihmisiä, jotka yrittävät säilyttää pikkusäästöjensä arvon sijoittamalla rahastoihin tai riskisijoittamalla osakkeisiin. Tuskin monikaan saa merkittäviä summia pääomatuottoina.
Koska pankkisäästöjen arvon vie vähitellen inflaatio, kun pankki ei maksa kunnon korkoakaan talletuksille, monet yrittävät uusia konsteja. Näillä tuotoilla joku työtön voi sitten maksaa pikkuylellisyyden itselleen tai esim. hammaslääkärin tai yksityislääkärin palveluita, joihin ei muuten olisi varaa.
Eikö ole parempi, että ihmiset voivat hankkia välillä juustoa leipänsä päälle pääomatuloilla sen sijaan että joutuisivat turvautumaan sosiaalitoimiston apuun?
En usko, että monikaan työtön sinun tai minun kustannuksellani juhlii.
Olet säästänyt ja elänyt järkevästi.
Säästösi estävät yhteiskunnan turvaverkkojen käytön kun taas kaverisi joka on rällännyt ja pistänyt kaiken sileäksi, nauttii niistä eduista?
Vko 40 lopulla pieneni salkkuni, hajautuksesta huolimatta, 4000 euroa.
Myötätuntoa kaivattaisiin.
Onneksi vuokratulot ovat vakiot.