Veroloukku

Tilanteessa, missä meillä puolisoilla mukavasti omaisuutta kummallakin, mutta kaikki hankittu kummankin omiin nimiin. Jos oikeasti lähtisin tästä liitosta (jota monta vuotta jo harkittu)ja exä pitää ok-talon, maksaisi minulle tasinkoa vaikkapa 100.000e, joutuisin maksamaan myyntivoitonveron 28 % tuosta hinnasta (ensin vähennetään hankintamenon puolikas) jos mies joutuisi hankkimaan pesän ulkopuolista rahoitusta ts. pankkilainan. Ja kaikkihan joutuu, kellä on lompakosta ottaa noin iso raha. No veroa joutuisin maksamaan arv 20.000 vaikka yhdessä on omaisuutta hankittu ja maksettu.
Tästä seuraa se ettei minun kannata ottaa ositusta. Vuokralle vaan asumaan! Keski-ikäisen naisen ei todellakaan kannata enää ottaa isoa asuntolainaa, ei tule työvuosina maksetuksi. Tämä veroloukku on vakava epäkohta!!
293129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kiva jos omaisuutta on karttunut ... ikävää jos eroa harkittava.

Eihän kukaan mitään myyntivoittoveroja maksa, jos kyse teidän yhteisestä kodista (ja ollut sitä yli 2 vuotta), vaikka myisitte minulle.

Toisekseen, ei myyntivoittoveroa muutenkaan makseta koko summasta, vaan osto- ja myyntihinnan erotuksesta. Eikä etenkään jos se sinulle maksettavaa tasinkona!

Kolmannekseen, myyntivoittovero ei koske ositusta, koska koti pysyy "pesän" toisella mistajalla -- vaikka olisi alle 2 vuotta teillä. Eli, ei sitä miehesikään joudu maksamaan.

Kyllä, jos pesän ulkopuolisia varoja tarvitaan asunnon osuuden lunastamiseen niin siltä osuudelta joudutaan maksamaan varainsiirtovero (olikos se osakehuoneistossa 1,6 % ja reilut 4% kiinteistöstä), mutta VAIN siltä osuudelta ... etkä sinä vaan miehesi.

Eli, älä nyt hyvä ihminen vain SEN VUOKSI ole eroamatta, että LUULET osituksesta muhkeita veroja lankeavan. Jutteles vaikka juristin kanssa, niin ymmärryksesi tästä asiasta lisääntyy.

Äänestä
  • Valitettavasti totta veroloukku-kuvaukseni. Tarkastettu verottajalta.

    Äänestä

  • luovutusvoittovero!!!!

    Äänestä

  • kyseessä kirjoitti:

    luovutusvoittovero!!!!

    no se terminä (tai lahjavero) kieltämättä sopisi VÄÄRINKÄSITYKSEEN paremmin kuin myyntivoittovero joka kuulsoti aivan älyttömältä.

    Eli, jos tuon mukaan koettaa tulkita alkuperäisen kuvitelmaa (tai verottajan väärää neuvoa), niin ettäkö avioeron osituksessa tasingosta joutuisi sitä saava maksamaan veroa 28%.

    VÄÄRIN ... ei 100% varmuudella joudu, etenkään a.p.:n kuvaamassa tilanteessa.

    Kysy keneltä vaan juristilta, kun ositussopimus oikein laaditaan ei veroseuraamuksia tule kenellekään (pl. kertomani varainsiirtovero JOS niitä pesän ulkopulisia varoja sitten on käytettävä).

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    Luovutusvoitto tai myyntivoitovero, sama on prosentti ja laskutapa.
    Varainsiirtoveroa 4 % exä ei joudu maksamaan, koska lainhuuto on jo yksin hänellä. Siinä tilanteessa jossa lainhuuto molemmilla, joutuu omistuksen puolikkaan itselleen saava siis sen maksamaan.

    Kyllä se vaan niin on, joudun älyttömän veron maksamaan kun tasingon maksamiseen tarvitaan pankkilaina.

    Äänestä

  • pitää avioissa kirjoitti:

    höpö höpö ...

    Melko turha tästä on jankuttaa ... olet väärässä (paitsi varainsiirtoveron osalta). Jos tahdot tuohon uskoa, niin eihän se minulta pois ole. Toivotaan että tätä lukevat ottavat asioista selvää ja ymmärtävät mitä heille kerrotaan.

    Mutta tämän verran pakko "hieroa" (eli vääntää rautalangasta)... mites jos erossa myisitte aivan kaiken, osittaisitte ja jakaisitte. Saisit edelleen oman osuutesi miehen omistamasta talosta tasinkona... vai kuinka? Miehesi ei ottaisi lainaa, ei veroja kenellekään ... logiikkasi mukaan.

    No ei tämä Suomenkaan verotus niin epäoikeudenmukainen ole, että jos miehesi pitäisikin talon niin samasta summasta tasinkoa joutuisitkin maksamaan 20.000 EUR veron !!!

    Keksi-ikäisillä naisilla alkaa jo yläpää tyhjetä, turhaan selittelet. Jos arvon madame läträä vielä viinalla, on aivan turhaa puhua. Miehistä aina sanotaan, että ne on vanhoina jääräpäitä, mutta kyllä akat on sata kertaa pahempia.
    Lillukoon akka paskassaan, jos ei pysty lähtemään.
    Minä laittaisin kaiken myyntiin, ja rahoilla tico-tico teneriffalle asumaan,,,,

    Äänestä

M36 kyllä tietää mistä puhuu.

Äänestä
  • Olen oikeassa.

    Äänestä

  • pitää aviossa kirjoitti:

    Olen oikeassa.

    ... maapallo on litteä :-D

    Äänestä

  • pitää aviossa kirjoitti:

    Olen oikeassa.

    ja usko omiin uskomuksiisi jos todella haluat niihin uskoa. Olet saanut päteviä neuvoja. Jos et niitä halua tai tarvitse, mitä tänne oikein edes kirjoittelet?

    Äänestä

  • aviossa kirjoitti:

    ja usko omiin uskomuksiisi jos todella haluat niihin uskoa. Olet saanut päteviä neuvoja. Jos et niitä halua tai tarvitse, mitä tänne oikein edes kirjoittelet?

    Ehkä pysyn ehkä en aviossa. Tietysti kannattaa lähteä tästä helvetistä vaikkei saisi kuin henkilökohtaiset tavaransa mukaan. Ja lapset tietysti!! Enemmänkin veroloukku tapaus on vain opetukseksi muille miten aviovarallisuus kannattaa jo avioliitossa järjestää. Ja muutenkin se että nuoret parit kikkailee verojensa kanssa; ostetaan yhteinen kallis ensikoti, toinen on jo omistanut ennenkin asuntoa. Luullaan olevan järkevää säästää varainsiirtoverossa kun laitetaan koti vain sen ensiostajan nimiin. Ero tulee 50 %:lle kumminkin ja viimeistään siinä kohtaa "säästäjä" joutuu sen puolikkaan vv:stä maksamaan jos pitää kodin.
    Toinen juttu: koti vain toisen nimissä. Kun avion nokkapokka alkaa niin se joka papereiden mukaan ei omista ei toisen mielestä myöskään saa osallistua päätöksentekoon: "remontoidaanko, minkä väriseksi keittiön lattian saa maalata, voiko pojan huoneen tapetit uusia kun ovat ihan repaleina???" EI,EI,EI

    tämä verojuttu. Paljon on ystäviäni eronnut eikä yksikään ole joutunut veroja tästä maksamaan.... Paljon äidit jäävät lapsiensa kanssa asumaan perheen taloon ja maksavat miehen pois, eikä kukaan ole maksanut mitään muuta paitsi lainhuudon. Olen kyllä M36:n puolella tässä asiassa, tuntuu että siinä on mies joka kirjoittaa vaan asiasta jonka todella tietää!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    alkuperäinen on nyt hakoteillä. Tai sitten provoilee tahallaan.

    Äänestä

  • pitää aviossa kirjoitti:

    Ehkä pysyn ehkä en aviossa. Tietysti kannattaa lähteä tästä helvetistä vaikkei saisi kuin henkilökohtaiset tavaransa mukaan. Ja lapset tietysti!! Enemmänkin veroloukku tapaus on vain opetukseksi muille miten aviovarallisuus kannattaa jo avioliitossa järjestää. Ja muutenkin se että nuoret parit kikkailee verojensa kanssa; ostetaan yhteinen kallis ensikoti, toinen on jo omistanut ennenkin asuntoa. Luullaan olevan järkevää säästää varainsiirtoverossa kun laitetaan koti vain sen ensiostajan nimiin. Ero tulee 50 %:lle kumminkin ja viimeistään siinä kohtaa "säästäjä" joutuu sen puolikkaan vv:stä maksamaan jos pitää kodin.
    Toinen juttu: koti vain toisen nimissä. Kun avion nokkapokka alkaa niin se joka papereiden mukaan ei omista ei toisen mielestä myöskään saa osallistua päätöksentekoon: "remontoidaanko, minkä väriseksi keittiön lattian saa maalata, voiko pojan huoneen tapetit uusia kun ovat ihan repaleina???" EI,EI,EI

    Miten väärätieto voi ketään opettaa?? Ks. yllä olevat vastaukset.

    No niin, nyt puhut "sinnepäin" ... eli jos joku varainsiirtoveroa maksaa, niin se kuka kodin lunastaa ... EI se joka osuudestaan luopuu ja tasinkoa saa (tai/ja vapautuu velkavastuusta) kuten aluksi väitit. Eikä se vv:kään ole lähelläkään 28% ....

    Noh, hän tajuaa silloin lopettaa myös sen asunnon maksamiseen osallistumisen...

    Yllä ote lausumastasi: Olenko tuosta asiasta (vv) jotain muuta väittänytkään???
    Ja sitten vielä, tietäkää tämä: talo yksiin nimiin, velka molemmille. Verottaja VOI katsoa että lahja on toteutunut ja lähettääpi avioparille mojovan lahjaverolaskun!

    Äänestä

  • nim.pitää aviossa kirjoitti:

    voihan verottaja sitä yrittää, mutta ellei ositusta olla tehty veronkiertotarkoituksessa niin ei perusteita lahjaverolle.

    Asia kun on harvinaisen yksinkertainen, riippumatta siitä kenen nimissä omaisuus on, niin se avio-oikeuden piirissä. Josko esimerkki auttaisi:

    henkilö A: 200.000 EUR asunto
    henkilö B: 20.000 EUR auto ja 50.000 EUR kesämökki
    A ja B: yhteistä velkaa 100.000 EUR asunnosta

    A:n nettovarallisuus: 200.000 - 100.000/2 = 150.000 EUR
    B:n nettovarallisuus: 20.000 50.000 - 100.000/2 = 20.000 EUR

    A:n maksettava B:lle tasinkoa 65.000 EUR jotta molempien nettovarallisuudet ovat 85.000 EUR (puolet yhteisestä). Siitä ei tarvitse maksaa lahjaveroa.

    Tuollaisessa tilanteessa teettäisin ositussopimuksen juristilla, jottei tarvitse verottajan suuntaan ruveta vääriä veropäätöksiä ryhtyä oikomaan.

    Äänestä

  • pitää aviossa kirjoitti:

    Ehkä pysyn ehkä en aviossa. Tietysti kannattaa lähteä tästä helvetistä vaikkei saisi kuin henkilökohtaiset tavaransa mukaan. Ja lapset tietysti!! Enemmänkin veroloukku tapaus on vain opetukseksi muille miten aviovarallisuus kannattaa jo avioliitossa järjestää. Ja muutenkin se että nuoret parit kikkailee verojensa kanssa; ostetaan yhteinen kallis ensikoti, toinen on jo omistanut ennenkin asuntoa. Luullaan olevan järkevää säästää varainsiirtoverossa kun laitetaan koti vain sen ensiostajan nimiin. Ero tulee 50 %:lle kumminkin ja viimeistään siinä kohtaa "säästäjä" joutuu sen puolikkaan vv:stä maksamaan jos pitää kodin.
    Toinen juttu: koti vain toisen nimissä. Kun avion nokkapokka alkaa niin se joka papereiden mukaan ei omista ei toisen mielestä myöskään saa osallistua päätöksentekoon: "remontoidaanko, minkä väriseksi keittiön lattian saa maalata, voiko pojan huoneen tapetit uusia kun ovat ihan repaleina???" EI,EI,EI

    Varainsiirtoveroa ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa osituksessa, alla suora lainaus voimassaolevasta laista:

    Varainsiirtoverolain 2 luvun 4 §: "Osituksen yhteydessä tapahtuvasta kiinteistön saannosta on suoritettava veroa siltä osin kuin vastikkeena on käytetty muuta kuin jaettavana olevaa varallisuutta, ei kuitenkaan siltä osin kuin vastikkeena on käytetty elatusavun kertamaksua."

    Jo on kumma, jollei alkuperäiselle mene mikään perille. Ei ihme, ettei avioliittokaan onnistu, kun ei vastaanotto tunnu pelaavan. Miten tuollaisen kanssa voi kommunikoida?

    Äänestä

  • Toni kirjoitti:

    Siis käytännössä yhteisomistuksessa olevan talomme voi siirtää toisen nimiin lainoineen päivineen eikä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, jos taloa käytetään vastikkeena alatusmaksuista? Tämä olisi hieno juttu, jos noin menee. Missä pitäisi tehdä paperi asiasta, pankissako? Ensin sopia elatusmaksu, huoltajuus ym. asiat jossain mustaa valkoisella ja sitten niiden tietojen kanssa pankkiin?

    Että osaa olla monimutkaista eroaminen. Hirveä paperisota jos on muutakin sotaa.

    Kiitos tiedoista, jos joku vaivautuu neuvomaan.

    Äänestä

  • ei elareita kirjoitti:

    No osituksessa voidaan sopia muustakin kuin tasajaosta (eli toinen ei vaadikaan tasinkoa), tosin silloin syytä olla tarkkana muotoseikkojen kanssa ... jottei mene verottajan kanssa tappelemiseksi ... eli ehdottomasti lainoppinutta tietoa kehiin.

    Lainojen kanssa asia ei niin yksinkertainen ... siinä kun on se kolmaskin osapuoli, Pankki (tai neljäs ja viideskin, takaajat). Eli lainoja ei noin vain siirrellä ja toista velkavastuusta päästetä ... käytännössä pankki tekee uuden lainoituspäätöksen (ja takaajat omansa) ja pohtii vakuudet ja kykysi suoriutua lainasta yksin.

    Hommahan menee niin, että ensi tehdään se ositussopimus, missä puolisot sopivat osituksen ja erottelun. Siihen todistajat, ja molemmille omat kappaleet. Sen kanssa sitten pankkiin, ja homma lähtee etenemään sieltä (usein pankki hoitaa uudet lainhuudotkin yms.). Mitään kauppakirjoja ei tehdä, ositussopimus on se.Huoltajuus tms. asiat eivät pankkia kiinnosta (paitsi ehkä arvioinneissaan kykyysi hoitaa lainaa).

    Nyt tulee sitten varoituksen sana ... en suosittele (eikä muuten lastenvalvojakaan) että lasten elatus ja vanhempien omaisuuden jako sekoitetaan keskenään. Käytännössähän etävanhempi kuittaa oman osuutensa lasten elatuksesta kertakorvauksena lähivanhemmalle .. joka pistää rahan taloon! Elareissa on kyse LAPSEN elatuksesta (ruoka, vaatteet, harrastukset, matkat, jne. jne.), missä asuminen vain yksi osa. Oletko ajatellut sitä, että etävanhemman kuukausittainen maksu lapsista jää saamatta, ja heille vaikea kynnyslistoja syöttää tai saunan neliöillä vaatettaa (jos ymmärrät hieman oudon vertaukseni). Eli, ellei henkilökohtainen taloutesi kestä lunastamaan taloa ilman että lasten elarit siihen otetaan avuksi ... niin kuka sen lasten elatuksen sitten maksaa?

    Jos minä otan lainaa voidakseni lunastaa lasten isän ulos talosta ja hän maksaa tällä rahalla elatusmaksuja hiljalleen eli samaa rahaa takaisin. Minä maksaisin korkoja uudesta lisälainasta. Mies tietysti hyötyisi siitä, että saisi osuutensa talosta, muttei halua minulle jättilainaa vaan turvata sen, että lapsilla säilyisi entinen koti. Onko tällainen järjestely niin älyttömän huono, ettei kukaan muu ole siihen suostunut. Pystyn elättämään lapset ilman elatusmaksujakin, mutta kenties en ole huomioinut kaikkea. Voisiko Talon arvioida ja laskea, mihin asti riittää tasasummaan talo= elarit ja sitten mies maksaisi myöhemmin elatusmaksua. Voiko näin edes toimia? Onko mitään järkeä?

    Äänestä

  • ei elareita kirjoitti:

    Siis käytännössä yhteisomistuksessa olevan talomme voi siirtää toisen nimiin lainoineen päivineen eikä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, jos taloa käytetään vastikkeena alatusmaksuista? Tämä olisi hieno juttu, jos noin menee. Missä pitäisi tehdä paperi asiasta, pankissako? Ensin sopia elatusmaksu, huoltajuus ym. asiat jossain mustaa valkoisella ja sitten niiden tietojen kanssa pankkiin?

    Että osaa olla monimutkaista eroaminen. Hirveä paperisota jos on muutakin sotaa.

    Kiitos tiedoista, jos joku vaivautuu neuvomaan.

    Elatusmaksuja ei tarvitse todellakaan sekoittaa omaisuuden ositukseen! Taloa ei tarvitse käyttää vastikkeena elatusmaksuista. Osituksen voi sopia esim. niin, että toinen puoliso saa talon ja toinen puoliso saa kaiken muun (esim. kesämökin, auton, veneen). Tällöinkään ei mitään varainsiirtoveroja eikä luovutusvoiton veroja tarvitse maksaa!

    No huh! Olen pihalla kuin lumiukko. Onneksi täältä löytyy apua.

    Jos ei ole juuri muuta omaisuutta kuin talo? Siitä ei selviä kuin lisälainaa ottamalla. Takaajia ei ole talolainassa.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    Jos minä otan lainaa voidakseni lunastaa lasten isän ulos talosta ja hän maksaa tällä rahalla elatusmaksuja hiljalleen eli samaa rahaa takaisin. Minä maksaisin korkoja uudesta lisälainasta. Mies tietysti hyötyisi siitä, että saisi osuutensa talosta, muttei halua minulle jättilainaa vaan turvata sen, että lapsilla säilyisi entinen koti. Onko tällainen järjestely niin älyttömän huono, ettei kukaan muu ole siihen suostunut. Pystyn elättämään lapset ilman elatusmaksujakin, mutta kenties en ole huomioinut kaikkea. Voisiko Talon arvioida ja laskea, mihin asti riittää tasasummaan talo= elarit ja sitten mies maksaisi myöhemmin elatusmaksua. Voiko näin edes toimia? Onko mitään järkeä?

    Eihän tämän laskeminen ole kovin vaikeata, siis taloudellisesti. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa, jos otat uutta velkaa ja mies maksaa elarit "normaalisti", niin kuvio esim. tallainen menojen osalta:

    Lainaan 300 EUR/kk
    Lasten elatuksen osuustesi 600/2 EUR (kahdesta lapsesta, lapsilisien jälkeen)

    TAI

    Lainaan 0 EUR/kk
    Lasten elatuksen osuustesi 600 EUR (kahdesta lapsesta, lapsilisien jälkeen)

    Totta, jälkimmäisessä säästät korot. Ongelma tulee siinä, jos nyt tulojasi ja menojasi arvioidessa unohdat "kertaelareiden" todella merkitsevän sitä, että yksin vastaat lasten kuluista ja talon ylläpidosta. Valitettavan monelle käynyt niin, että lapset elävät puutteessa (joskin suuressa talossa) ... ja se ei ole kokonaisuutena ole lapsen etu, eikä todellakaan elareiden tarkoitus.

    Melko vapaasti voitte sopia millaisen elatussopimuksen tahansa. Ja voittehan tehdä sen määräaikaiseksi, ja XX vuoden päästä lasketaan uudelleen (esim. jos kertakorvaus ei riittävä siihen saakka kunnes lapset täysi-ikäisiä)

    Äänestä

  • Lumiukko (nainen) kirjoitti:

    No huh! Olen pihalla kuin lumiukko. Onneksi täältä löytyy apua.

    Jos ei ole juuri muuta omaisuutta kuin talo? Siitä ei selviä kuin lisälainaa ottamalla. Takaajia ei ole talolainassa.

    Aivan, silloin "ostat" toisen ulos pesän ulkopuolislla varoilla (uudella lainalla), ja talon siltä osuudelta joudut maksamaan varainsiirtoveroa joitakin prosentteja. Pankissa neuvotaan.

    Äänestä

katkera täti... veroa maksat mahdollisesti myyntivoitosta jota ei siis tule.. ja oman kodin saa myydä vaspaasti jos siinä on asunut yli kaks vuotta.
Oot kumman katkera vaikka oot ihan itse ittes tohon loukkoon ajanut. Onko sulla kaikki ihan kohdallaan. Päätohtori vois auttaa??? Pitkä terapia???

Äänestä

Me kun erottiin ja ex lunasti oman osansa talosta, en maksanut mitään veroa. Mistä sinä horiset - saahan ihmiset ostaa ja myydä asuntojaan! Jos asiat olisivat esittämälläsi sairaalla tolalla, kukaan ei voisi erota - ja niinhän asia ei ole (eli lähes kaikki kohta eroavat).
Lepää kunnola, syö ravitsevasti, ulkoile ja huomaa maailman kauneus. Hakeudu hyvään seuraan ja terapiaan. Teet lapsistasikin hulluja!

Äänestä
  • Ei todellakaan mitään hätää!! Olen vaan tämän asian verottajalta kysynyt ja niin se minulle kerrottiin.
    Terapiaa en tarvitse, olen myönteinen ja iloinen ihminen. Katkera en koskaan! Olen sen verran lystiä pitänyt ja pettänyt niin paljon kun kerennyt että olen saanut henkistä tasajakoa suhteessa ukkooni:) Vaikka olen itseni kipeeksi maksanut nyt velattoman omaisuutemme maksusta, se on kannattanut, silti. En tarvitse mitään mukaan, jääpähän lapsille perittävää (ja perintöverottettavaa) ei se mies pysty kaikkea juomaankaan, pihi ihminen!!

    Äänestä

  • pitää aviossa kirjoitti:

    Ei todellakaan mitään hätää!! Olen vaan tämän asian verottajalta kysynyt ja niin se minulle kerrottiin.
    Terapiaa en tarvitse, olen myönteinen ja iloinen ihminen. Katkera en koskaan! Olen sen verran lystiä pitänyt ja pettänyt niin paljon kun kerennyt että olen saanut henkistä tasajakoa suhteessa ukkooni:) Vaikka olen itseni kipeeksi maksanut nyt velattoman omaisuutemme maksusta, se on kannattanut, silti. En tarvitse mitään mukaan, jääpähän lapsille perittävää (ja perintöverottettavaa) ei se mies pysty kaikkea juomaankaan, pihi ihminen!!

    ... kun siinä kioskissa neuvotaan päin helvettiä ... ja on niitä tullut oiottuakin (tosin en avioeron kautta syntyneitä verotusvirheitä).

    Toisalta, ihmekös jos veroja saava osapuoli noin satuilee.

    Edelleen, jos ositus kovin poikkeaa tavallisesta, erittäin tarkkana syytä olla ositussopimuksen muotoseikkojen kanssa ... silloin juristiin sijoitettu satku tai pari kannattaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitää aviossa kirjoitti:

Tilanteessa, missä meillä puolisoilla mukavasti omaisuutta kummallakin, mutta kaikki hankittu kummankin omiin nimiin. Jos oikeasti lähtisin tästä liitosta (jota monta vuotta jo harkittu)ja exä pitää ok-talon, maksaisi minulle tasinkoa vaikkapa 100.000e, joutuisin maksamaan myyntivoitonveron 28 % tuosta hinnasta (ensin vähennetään hankintamenon puolikas) jos mies joutuisi hankkimaan pesän ulkopuolista rahoitusta ts. pankkilainan. Ja kaikkihan joutuu, kellä on lompakosta ottaa noin iso raha. No veroa joutuisin maksamaan arv 20.000 vaikka yhdessä on omaisuutta hankittu ja maksettu.
Tästä seuraa se ettei minun kannata ottaa ositusta. Vuokralle vaan asumaan! Keski-ikäisen naisen ei todellakaan kannata enää ottaa isoa asuntolainaa, ei tule työvuosina maksetuksi. Tämä veroloukku on vakava epäkohta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu