pikkupillusta2

Luin tuossa hetken aikaa, meni aikas kauan, tuon yhden threadin tuosta pikkupillusta.

Siinä sinnikkäästi yksi 16-v tyttö(nuori86) selvitti maailmalle(sille se tuntui, 1 vs universe), kuinka teinejä ei pitäisi kohdella massana, vaan yksilöinä.

Asiahan lähti hänen myötään keskustelussa hieman pois raiteiltaan ja pointti vaihtui muutamaan otteeseen.

Itsekin otan kantaa nyt periaatteessa siihen itse threadiin(sen kulkuun ja ajatuksiin sen matkalta), en sen alkuperäiseen kysmykseen/kommenttiin.

Oli hämmästyttävää huomata kuinka monta vanhempaa ihmistä teilasi hänen kantansa yksikantaan, vaikka hänellä mielestäni oli mahtava kypsyys verrattuna yleensä 15-20 vuotiaisiin nähden.

Kyllähän hänen tekstistään selvästi paistaa läpi hänen silti kypsymätön maailmankatsomuksensa, mutta mielestäni tällä tytöllä on asiat todella hyvällä mallilla verrattuna muihin nuoriin iältään 15-20 -vuotta.

Haluan nyt vain sanoa oman mielipiteeni, koska kyseinen threadi on täynnä.

Eli olen samaa mieltä useiden kommenttien kanssa tuolla threadissa, mutta myös eri mieltä suurimman osan kanssa.

Yksi mikä mua harmitti tossa kyseisessä setissä oli se, että kun "86" esitti kommentin, niin saman tien se luettiin hirvittävän väärällä tavalla ja "hyökättiin" 86:sta vastaan.

Esim.
"...harrastan seksiä myös pari vuotta vanhempien kanssa..."

vastauksena tuli: "..vai on seksi sulle harrastus, sulla on kuule vielä paljon opittavaa elämästä..."
(käsittämätön provosointi ja heti perään typerä dissaus)

Ilmeisesti suomenkielessä, ainakin mun mielestä, kyseistä lausetta käytetään ilmaisemaan sitä, että rakastelee toisen ihmisen kanssa, eikä, että nyt käyn 5 kertaa viikossa nussimassa, koska tämä on harrastus minulle.

Kauhistuttavaa huomata, että vanhemmat ja kypsemmät ihmiset sortuvat, vaikka nyt tälläinen typerä chatti palsta onkin, niin tuollaiseen provosointiin. Jos ei ollut provosointia, niin sitten huolestun todella paljon. Silloin on asiat kyseisellä henkilöllä, kypsyyydestä huolimatta, todella metässä.

Vastaavanlaisia vastaheittoja oli koko threadi läpi. Ymmärrän, jos jotain itsensä kypsempänä pitävää ihmistä kismittää se että nuori nainen ilmaisee vahvasti mielipiteensä ja kokee olevansa kypsä. Tottakai tälle nuorelle tytölle valkenee vielä jossain vaiheessa elämää, että ohoh... toitotimpa vakaasti omia mielipiteitäni, mutta nyt huomaan että nehän olivat hieman yksipuoleisia ja naiiveja, vaikka silloin uskoinkin niihin.

Se mikä näillä vanhemmilla oli pointtina suurimmassa määrin, kun sanottiin että 15-20 ovat pentuja, on se tosia asia että niinhän te olette.

Vaikka onkin jotkut ajatukset kohdallaan, oivat arvot elämässä, niin silti kylmä tosiasia on, että ikä antaa aina sen oman leimansa henkilöön jo ihan fysiikan lakien mukaan(en nyt tarkoita vain luuston rappeutumista, vaan kaikkea sitä mitä vuodet saavat aikaa ihmisessä)

Harvoimpa olen nähnyt(joitakin kyllä on) 80 pappaa ilakoimassa provinssirokissa, tai sitten 15 kesäistä istumassa kotona yksin tv-edessä katsomassa kymppitonnia lauantai-iltana, koska haluaa katsoa sitä, mieluummin kuin mennä kavereiden kanssa.

Nämä seikat vaikuttavat aina siihen ulosantiin mikä ihmisessä on, siksi me jo yli 20 "aikuiset" emme hirveästi välitä alle 20 tytöistä, koska suurin osa heistä on todella teinejä ja se vaikuttaa siihen ettei heitä katsella.

"86" sanoi jossain vaiheessa, että ompa rima korkealla kun 20-vuotias kundi ei katsele alle 20-naisia, mutta kun kasvat hieman, huomaat että ...ohops...itsekään en halua seurustella 13-vuotiaan pojan kanssa, joka leikkii leegoilla... sama fiilis on meillä yli 20-vuotiailla kundeilla alle 20-vuotiaista naisista, vaikka he nyt eivät enään leikikkään barbeilla.

Haluan kertoa sinulle "86", että pidä elämäsi samassa suunnassa, se on menossa hyvään ja hienoon suuntaan.

Tulet vielä huomaamaan, kuten jo olet tähänkin mennessä huomannut =), että elämä opettaa koko ajan lisää. Mitä vanhempi olet, sen enemmän tiedät asioista, vaikket välttämättä fiksumpi olisikaan.

Olen ylpeä siitä, että jo 16-vuotiaana ikä ei merkkaa sulle paljoakaan. Itelleni tuo tajuaminen tuli vasta tuossa 19- vuotiaana kun aloin kypsymään taas hieman lisää.

Itseäni muuten naurattaa katsoa, mitä olen ajatellut vaikka vain vuosi sitten. Kuinka olenkaan taas oppinut paljon. Vaikka väitän olevani suhteellisen kypsä ikäisekseni, niin olen silti täysi kersa, koska olen elänyt vasta esim. puolet siitä mitä isäni.

Ikä ei tuo mitään muuta kuin elämän kokemusta, millä yksistään ei tee mitään, ellet osaa käyttää sitä ammentamaan viisautta, fiksuutta, ja kohentamaan sillä arvojasi ja minääsi.

Sen takia monet niinkutsutut 40-aikuiset ovat hyvin vajaita katseeltaan ja arvoiltaan, koska eivät ole osanneet keskittyä elämänkokemuksen hyödyntämiseen.

Tulipa pitkä ja turha läpinä, koska suurimman osan jokainen noista jo tietää, mutta jatketaan, jos vaikka jotain saattaisi kiinnostaa =))

Mutta mutta, se mitä kaipan vanhemmilta ihmisiltä on se, että vaikka koetaankin itsensä vanhaksi kun ollaan siinä 25, on se se sama fiilis mikä oli kun oltiin 15 ja katottiin itseään muutamia vuosia nuorempia tyyppejä.

"86" sanoi, että miksei vanhemmat kuuntele kun nuori sanoo että taivas on sininen. Olen samaa mieltä. En halua nyt yleistää, mutta hirmu usein, tämä uusi aalto tässä kypsymisessä on se että kun ollaan 30, niin sitten ollaankin mielessään aikuisia. mietitään että olimpa hölmö kun olin 15 mutta onneksi olen kypsynyt ja olen aikuinen. Tosi asia on että ollaan aivan samalla tasolla... niinku periaatteessa, joo ollaan hieman koettu enemmän ja ollaan ehkäpä jopa osattu hyödyntää vuosia.

MUTTA silti se ei edelleenkään anna oikeutta mielestäni dissata nuorisoa ja nauraa niille että kuinka paljon heillä onkaan opittavaa??? TOTTAKAI heillä on opittavaa??

Jos kerta ollaan niin fiksuja, osataan pitää se turpa kiinni noissa kohtaa, ja näyttää kuinka oikeasti ollaan fiksuja. Ei teidän tarvitse provosoida nuorisoa puollustus kannalle, ei teidän tarvitse pönkittää kypsyyttänne dissaamalla nuorisoa, josta joku kokee olevansa kypsä.
Jos oikeasti ollaan fiksuja, kuunnellaan, kuunnellaan ja kuunnellaan. Ymmärrän hyvin että jollain vanhemmalla saattaa kiehahtaa, jos joku nuori väittää olevansa äärimmäisen kypsä jne. Kyllä mullakin välillä kiehahtaa kun kersat esittää vanhaa ja noita juttuja. Mutta silloin taas huomaan, että mulla on paljon opittavaa suvaitsevaisuudesta ja kypsyydestä.

KANNUSTAKAA nuoria, kertokaa että joo, ompa tuo hieno idea mikä sulla, kerro lisää, haluan kuulla mielipiteesi. Tätä kautta nuoriso oppii AJATTELEMAAN ei vain OMAKSUMAAN.

ÄLKÄÄÄ sanoko että: voi kultapieni mussukka, on hauskaa että kypsyt, mutta mielipiteesi on kuitenkin vain sen 16-vuotiaan kersan, hehehe, voi sua pientä.

hhmmm....nyt meni pää tyhjäksi, mutta toivottavasti joillekkin herätti jotain ajateltavaa.

Teksti oli luultavasti hirveä lukea, täynnä kielioppivirheitä sun muuta, mutta olkoot =).

Jotkut asia on vaikea perustella koska en jaksa kirjoittaa kolmea sivua lisää, mutta toivottavasti luette tosiaan rivien välistä messagen.

Pointti:
-vanhemmat ja "kypsemmät" ihmiset, kuunnelkaa nuorisoa, asettukaa heidän asemaan ja katsokaa asiaa heidän kannaltaan, älkää siltä omalta "kypsyneeltä" kannalta, luulisi olevan helppoa kun siellä oltukin.
-Tottakai saa ja pitää neuvoa kun sen aikaa tulee, mutta tehkää se "kypsyytenne" asettamalla velvoitteella
-Kannustakaa älkää dissatko, AINA kannustakaa ÄLKÄÄ dissatko

-nuorille: kestäkää meitä aikuisia, me ollaan kypsempiä kuin te, vaikka asia ei aina siltä näytä.

Itse olen tälläinen 23-vuotias nuori kundi, joka yrittää selvitä parisuhteesta ja elämästään.

Hyvää kesää kaikille.
414459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kylläpäs siinä oli taas rivikaupalla paskaa.
"on kypsempi kuin MUUT 15-20-vuotiaat nuoret"
Mikäs toi on ellei yleistys??

Sinähän se olet varmasti kaiken tietävä nuori herra, joka pystyy muutaman tekstirivin perusteella tekeen täydellisiä luonne-analyyseja ihmisistä?

Äh, oot turha.

Me mökkiis.

-provosoija=)

Äänestä
  • ..onnistuit =)

    muttet ihan, koska yleistys kuuluu luonneanalyysin tekemiseen, koska ilman sitä ei ole mihin verrata. =))

    Äänestä

  • Zetori kirjoitti:

    ..onnistuit =)

    muttet ihan, koska yleistys kuuluu luonneanalyysin tekemiseen, koska ilman sitä ei ole mihin verrata. =))

    ahaa olet siis itse se tyttö 86, koska kirjoitus tyylisi on täsmälleen sama ja sitten vielä lisäksi nuo =)) merkit. koita ensikerralla keksiä hieman erilailla muotoiltua tekstiä, ettet jäisi kiinni.

    Äänestä

Oikeassa olet, monessa asiassa, vaikka kirjoitus olikin pitkä kuin nälkävuosi! Kirjoituksessasi oli seuraava kohta:

"KANNUSTAKAA nuoria, kertokaa että joo, ompa tuo hieno idea mikä sulla, kerro lisää, haluan kuulla mielipiteesi. Tätä kautta nuoriso oppii AJATTELEMAAN ei vain OMAKSUMAAN.

ÄLKÄÄÄ sanoko että: voi kultapieni mussukka, on hauskaa että kypsyt, mutta mielipiteesi on kuitenkin vain sen 16-vuotiaan kersan, hehehe, voi sua pientä."

Noinhan sen PITÄISI mennä - vaan meneekö? Kun olen seurannut jonkin vuoden jo näitä ihmisten toilailuja, niin en usko,että menee! Ihmisillä ei näköjään ole enää aikaa (harrastuksiltaan/uraputkiltaan?), lieneekö haluakaan kiinnittää juurikaan huomiota siihen, mitä jälkikasvu puuhaa tai puhuu. Isketään vain tukku seteleitä kouraan ja siitä sitten vain kartsalle!
Tuttavillani oli aikoinaan 2 lasta, nyt jo molemmat aikuisia. He kertoivat vanhemmilleen joku vuosi sitten, että heidän kaverinsa olivat olleet kateellisia heille siitä, että heidän kotiintulo-ajoistaan huolehdittiin ja pidettiin kiinni, heidän kanssaan keskusteltiin asioista ja sovittiin niistä ja että kavereistakin oli ollut mukavaa tulla heille ja keskustella asioista keittiön pöydän ääressä. Nämä keverit olivat kateellisia siitä, että näillä kahdella oli vanhemmat, jotka välittivät heistä. Monet kavereista olivat kertoneet, ettei heillä vanhemmat välitä, mitä he tekevät tai milloin tulevat kotiin saatikka, että olisivat keskustelleet lasten ja omistakin asioistaan...
Jos lasten kohteleminen kotona on tuota luokkaa, lienee turhaa odottaa heiltä aikuisenakaan kovin paljoa ....

Äänestä
  • Kuuluukohan Nainen23 tuohon em.ryhmään, joista kukaan ei välittänyt?

    Äänestä

  • -41 kirjoitti:

    Kuuluukohan Nainen23 tuohon em.ryhmään, joista kukaan ei välittänyt?

    En usko että kuuluu, kunhan halusi hieman kiusata =), mutta välittäminen on hieman vähissä kyllä nykymaailmassa =)

    Äänestä

joo näin on! 16 vuotiaan lapsen asiat on todella hyvällä mallilla kun "harrastaa" irtosuhteita puheidensa mukaan joskus tuntemattomienkin kanssa.. näinhän se on joo.. varsinkin kun verrataan muihin ikäisiinsä (joista puoletkaan eivät ole olleet edes yhdynnässä, saatikka sitten ollut irtosuhteita) niin huh huh! jos kuulisin oman lapseni näin käyttäytyneen 16 vuotiaana, niin en takaa mitä tapahtuisi..

Äänestä
  • Ei nyt millään pahalla, mutta en tiedä kuinka vanha olet, mutta ilmeisesti olet pihalla kuin lumiukko nuorisosta.

    Ehkä villimmät menot tapahtuu täällä pääkaunpunki seudulla ja jossain maalla ehkä hieman vähemmän villiä.

    Ja luultavasti olet sellaiselta asuinalueelta, missä asiat paremmin kuin muualla, mutta jos tosiaan tyttäresi lähestyy 18:ta ja ei ole nainut ketään "tuntematonta", niin joko hän ei tarvitse seksiä tai sitten sä olet TODELLA PIHALLA MISSÄ MENNÄÄN!

    Pointti oli se, että tämä tyttö ei harrasta seksiä poikaystävänsä kanssa vielä, koska haluaa että se perustuu muuhun kun seksiin...

    Toi on jo musta nykypäivänä TODELLA plussaa!!

    Toiseksi. On ehkä joo hieman korvaan osuvaa kuulla että kohta 17 vuotias tyttö on nainut jotain tuntematonta, koska on halunnut seksiä. Mitä, onko niitä ollut ehkä jopa 5 kumppania?

    Onhan se varmaan kiusallista vanhemman sukupolven myöntää itselleen tosiasiat, mutta tosiasia on että ympäristön pakosta ja yleisestä nykypäivän moraalista johtuen nykypäivänä on "pakko" mennä sänkyyn, tossa 14-17 vuotiaana.

    Arvaappas mitä. Tää tyttö teki sitä, koska HÄN halusi saada seksiä, EI koska halusi todistaa jotain. Onko väärin harrastaa seksiä jos siitä nauttii ja sitä haluaa, vaikka olisikin vasta 16?

    Mistä tiedät kuinka kypsä tämä nainen on henkisesti, siihen että on valmis harrastamaan irtosuhteita. Joillakin se henkinen kypsyys tulee 19 vuotiaana toisilla 30. Yksi pointeista juuri oli, että henkinen kypsyys tärkeämpää kuin se 2 vuotta ikää?

    Äänestä

  • Zetori kirjoitti:

    Ei nyt millään pahalla, mutta en tiedä kuinka vanha olet, mutta ilmeisesti olet pihalla kuin lumiukko nuorisosta.

    "Onko väärin harrastaa seksiä jos siitä nauttii ja sitä haluaa, vaikka olisikin vasta 16?"

    On.

    Äänestä

  • En taida tältä istumalta uskoa ihan kaikkea, mitä nuoriso tai "nuoriso" tänne kirjoittelee. Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin kyllä ne puheet suuria olivat, mutta teot jäivät kyllä aika vähiin monellakin ...

    Äänestä

  • Zetori kirjoitti:

    Ei nyt millään pahalla, mutta en tiedä kuinka vanha olet, mutta ilmeisesti olet pihalla kuin lumiukko nuorisosta.

    Ehkä villimmät menot tapahtuu täällä pääkaunpunki seudulla ja jossain maalla ehkä hieman vähemmän villiä.

    Ja luultavasti olet sellaiselta asuinalueelta, missä asiat paremmin kuin muualla, mutta jos tosiaan tyttäresi lähestyy 18:ta ja ei ole nainut ketään "tuntematonta", niin joko hän ei tarvitse seksiä tai sitten sä olet TODELLA PIHALLA MISSÄ MENNÄÄN!

    Pointti oli se, että tämä tyttö ei harrasta seksiä poikaystävänsä kanssa vielä, koska haluaa että se perustuu muuhun kun seksiin...

    Toi on jo musta nykypäivänä TODELLA plussaa!!

    Toiseksi. On ehkä joo hieman korvaan osuvaa kuulla että kohta 17 vuotias tyttö on nainut jotain tuntematonta, koska on halunnut seksiä. Mitä, onko niitä ollut ehkä jopa 5 kumppania?

    Onhan se varmaan kiusallista vanhemman sukupolven myöntää itselleen tosiasiat, mutta tosiasia on että ympäristön pakosta ja yleisestä nykypäivän moraalista johtuen nykypäivänä on "pakko" mennä sänkyyn, tossa 14-17 vuotiaana.

    Arvaappas mitä. Tää tyttö teki sitä, koska HÄN halusi saada seksiä, EI koska halusi todistaa jotain. Onko väärin harrastaa seksiä jos siitä nauttii ja sitä haluaa, vaikka olisikin vasta 16?

    Mistä tiedät kuinka kypsä tämä nainen on henkisesti, siihen että on valmis harrastamaan irtosuhteita. Joillakin se henkinen kypsyys tulee 19 vuotiaana toisilla 30. Yksi pointeista juuri oli, että henkinen kypsyys tärkeämpää kuin se 2 vuotta ikää?

    itse olen 16v tyttö ja voin sanoa sulle zetori että olet harvinaisen väärässä. meille on tehty yläasteella kysely joka tehtiin myös monessa muussa koulussa ympäri suomea. kysely koski seksiä/alkoholia/tupakkaa ja sen perusteella ei monikaan 15-16 v ole vielä seksiä "harrastanut". ehkä hieman yli kolmannes vastanneista.sitten kavereisanikaan ei ole varmaan kun peräti 2 jotka ovat VAKITUISTEN poikaystäviensä kanssa seksiä harrastaneet. muutenkin aika harva meidän yläasteella (vaikka en missään pöheikössä asukkaan) ei mun mielestä siinä ole mitään väärää että 18 vuotta lähestyvä ei ole tuntemattomien kanssa seksiä harrastanut.. enkä tee sitä itsekkään ikinä tuntemattoman kanssa olin sitten vaikka 30. joo pointti on vissiin sulla se ettei se tyttö harrasta poikaystävänsä kanssa seksiä (sehän se on ehdottoman väärin juu) ja sitten naiskentelee muita tuntemattomia jätkiä(ja se on sitten varmaan tosi jees juttu) mulla on itselläni oma poikaystävä jonka kanssa on seksiä "harrastettu" ja se on ollut mun ensimmäinen ja mä olen myös tän pojan ensimmäinen. ja seurusteltu oltiin 4 kuukautta ennen kun ruvettiin mitään seksiä "harrastamaan". joten olen varmasti todella outo tapaus ja aikamoinen ufo kun en ole tuntemattomien kanssa sänkyyn mennyt "vielä" 16 vuotiaana!!! (enkä muuten mene)en oikeastaan tunne yhtäkään edes mua vanhempaa tyyppiä joka näin tekisi.. jaa no asuu täällä kulmilla yks 45 vuotias akka joka baarin eestä löytää joka illaks uuden, mut muita en sitten tunne.

    Hyvä Zetori (taas)

    Mielipiteesi, että 14-17 vuotiaan on pakko mennä sänkyyn on tosi heikko! EI OLE.

    Jos tyttö/poika kunnioittaa ITSEÄÄN vähän enemmän kuin hiukkasen hän ei mene sänkyyn tuntemattomien kanssa. Ja siitä huolimatta hän voi HALUTA sitä. Nykyisin on vain vallalla tämä "kaikki heti mulle tänne nyt" -tyyli. Miksei ihmiset näe, että odottamisessa piilee salaisuus, "kärsimyksestä" ja vaivannäöstä asian eteen saa palkan!?

    Yksinkertainen esimerkki: Jos haluan lasin viiniä (tai pullollisen, miten vaan) käyn ostamassa sen, haluni on valtava ja otan ensimmäisen eteentulevan viinipullon, juon sen ja voilá - tein mitä halusin, muttei tunnu sen kummosemmalta.

    Toinen tapa: Halutessani viiniä päätän ensin siivota, tiskata, käydä lenkillä tms. työtä, joka kuitenkin pitäisi tehdä. Tämän jälkeen vertailen eri viinilaatuja ja valitsen niistä parhaan. Istun kuuntelemaan musiikkia ja juon viinini. SIITÄ tulee autuas olo! Se on palkitsevaa.

    Myös seksin kanssa on näin asian laita: Mitä kauemmin kärsii ja odottaa sitä suurempi on riemu kun kohtaa ihmisen, jolle haluaa antaa itsensä kokonaan. En voisi harjoittaa seksiä ihmisen kanssa, jota en myös rakasta.

    PS. Lue se Antin juttu "Minua ei voi iskeä"

    Äänestä

  • -41 kirjoitti:

    En taida tältä istumalta uskoa ihan kaikkea, mitä nuoriso tai "nuoriso" tänne kirjoittelee. Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin kyllä ne puheet suuria olivat, mutta teot jäivät kyllä aika vähiin monellakin ...

    Just samaa mieltä! Puheet on aina olleet suurempia kuin teot. Ei ne ajat loppujen lopuksi NIIN paljon muuttuneet ole. Vähän on kyllä tuollaista kärsimättömyyttä enempi.

    Äänestä

  • Zetori kirjoitti:

    Ei nyt millään pahalla, mutta en tiedä kuinka vanha olet, mutta ilmeisesti olet pihalla kuin lumiukko nuorisosta.

    Ehkä villimmät menot tapahtuu täällä pääkaunpunki seudulla ja jossain maalla ehkä hieman vähemmän villiä.

    Ja luultavasti olet sellaiselta asuinalueelta, missä asiat paremmin kuin muualla, mutta jos tosiaan tyttäresi lähestyy 18:ta ja ei ole nainut ketään "tuntematonta", niin joko hän ei tarvitse seksiä tai sitten sä olet TODELLA PIHALLA MISSÄ MENNÄÄN!

    Pointti oli se, että tämä tyttö ei harrasta seksiä poikaystävänsä kanssa vielä, koska haluaa että se perustuu muuhun kun seksiin...

    Toi on jo musta nykypäivänä TODELLA plussaa!!

    Toiseksi. On ehkä joo hieman korvaan osuvaa kuulla että kohta 17 vuotias tyttö on nainut jotain tuntematonta, koska on halunnut seksiä. Mitä, onko niitä ollut ehkä jopa 5 kumppania?

    Onhan se varmaan kiusallista vanhemman sukupolven myöntää itselleen tosiasiat, mutta tosiasia on että ympäristön pakosta ja yleisestä nykypäivän moraalista johtuen nykypäivänä on "pakko" mennä sänkyyn, tossa 14-17 vuotiaana.

    Arvaappas mitä. Tää tyttö teki sitä, koska HÄN halusi saada seksiä, EI koska halusi todistaa jotain. Onko väärin harrastaa seksiä jos siitä nauttii ja sitä haluaa, vaikka olisikin vasta 16?

    Mistä tiedät kuinka kypsä tämä nainen on henkisesti, siihen että on valmis harrastamaan irtosuhteita. Joillakin se henkinen kypsyys tulee 19 vuotiaana toisilla 30. Yksi pointeista juuri oli, että henkinen kypsyys tärkeämpää kuin se 2 vuotta ikää?

    "..onhan se varmaan kiusallista vanhemman sukupolven myöntää itselleen tosiasiat, mutta tosiasia on että ympäristön pakosta ja yleisestä nykypäivän moraalista johtuen nykypäivänä on "pakko" mennä sänkyyn, tossa 14-17 vuotiaana.."

    miten niin pakko? etkö sä oo kova jätkä/tyttö, jos et mene sänkyyn 14-17 vuotiaana? eli teet niin vain siksi, että muutkin tekee!?!
    se ei kuules ole mikään pakko!!! pakko ei ole kuin syntyä, kuolla ja maksaa veroja.
    kyllä kuule sellasiakin ihmisiä (onneksi) on vielä olemassa, jotka haluaa odottaa pitempään, odottaa sitä ihmistä jota todella rakastaa! olkoonkin "vanhanaikaista"! joskus vanha on parempaa kuin uusi!

    Äänestä

  • madiiva kirjoitti:

    no niin no niin... ilmeisesti nyt ei ihan olla samalla aaltopituudella, tai sitten en osannut perustella kirjoitustani oikein... tai jollain on vain valikoiva lukutaito...

    Se hyvä puoli mikä "86" kirjoituksessa oli (mitä tietenkin himmentää sinun mielessäsi se, että hän on harrastanut irtosuhteita) oli se että hän jossain kohtaa mainitsi, ettei halua sänkyyn deittinsä kanssa ennenkuin on varma että siitä tulee jotain....

    ilmeisesti tietenkin toi kohta sulta meni ohitse ja kiinnitit huomion vain niihin negatiivisiin kohtiin, sinun mielestä ngeatiivisiin kohtiin...

    ...ja mitä koviin jätkiin ja tyttöihin tulee, olet täysin oikeassa.... mutta ilmeisesti se mun jutun pointti, kuten edellä mainitsin, meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos =))...

    Äänestä

  • Geena-täti kirjoitti:

    Hyvä Zetori (taas)

    Mielipiteesi, että 14-17 vuotiaan on pakko mennä sänkyyn on tosi heikko! EI OLE.

    Jos tyttö/poika kunnioittaa ITSEÄÄN vähän enemmän kuin hiukkasen hän ei mene sänkyyn tuntemattomien kanssa. Ja siitä huolimatta hän voi HALUTA sitä. Nykyisin on vain vallalla tämä "kaikki heti mulle tänne nyt" -tyyli. Miksei ihmiset näe, että odottamisessa piilee salaisuus, "kärsimyksestä" ja vaivannäöstä asian eteen saa palkan!?

    Yksinkertainen esimerkki: Jos haluan lasin viiniä (tai pullollisen, miten vaan) käyn ostamassa sen, haluni on valtava ja otan ensimmäisen eteentulevan viinipullon, juon sen ja voilá - tein mitä halusin, muttei tunnu sen kummosemmalta.

    Toinen tapa: Halutessani viiniä päätän ensin siivota, tiskata, käydä lenkillä tms. työtä, joka kuitenkin pitäisi tehdä. Tämän jälkeen vertailen eri viinilaatuja ja valitsen niistä parhaan. Istun kuuntelemaan musiikkia ja juon viinini. SIITÄ tulee autuas olo! Se on palkitsevaa.

    Myös seksin kanssa on näin asian laita: Mitä kauemmin kärsii ja odottaa sitä suurempi on riemu kun kohtaa ihmisen, jolle haluaa antaa itsensä kokonaan. En voisi harjoittaa seksiä ihmisen kanssa, jota en myös rakasta.

    PS. Lue se Antin juttu "Minua ei voi iskeä"

    Minun mielipiteeni että on pakko mennä sänkyyn.

    Hmmm...ok. Tota noin. Se ei ole minun mielipiteeni. Se on minun mielikuvani, siitä ympäristön antamasta viestistä mikä nuorisoa painostaa ulkopuolelta.

    Eli sanon nyt sen uudelleen hieman paremmin, jos osaan. Koska en nyt ymmärrä, miksi tämä on PAKKO, muodostuu ihmisille niin vaikeaksi täällä threadissa???

    ELIKKÄ: mitä tarkoitin tuolla PAKKO-jutulla oli se että valitettavasti nykynuorisoon kohdisttu paineita ympäristöstä, mitkä antavat viestiä että tulisi harrastaa seksiä mahdollisimman monipuoliesti, mahdollisimma nuorena, mahdollisimman erilaisissa asennoissa ja paikoissa. Tämä minun PAKKO myös sisältää sellaisen kohdan rivien välissä kuin että: ON HIENOA JOS NUORI OSAA AJATELLA (ilmeisesti en kirjoiottanut tarpeeksi isolla tuota viimeksi), JOKA SISÄLTÄÄ SEN, ETTÄ OSAA ITSE VETÄÄ JOHTOPÄÄTÖKSIÄ SIITÄ, ETTÄ TARVIIKO NYT MENNÄ SÄNKYYN VAI EI. ELI VÄÄÄNNÄN NYT VIELÄ RAUTALANGASTA JOS JOKU EI VIELÄKÄÄN TAJUNNUT. ON HIENOA ETTÄ JOTKUT NUORET OSAAVAT PÄÄTTÄÄ ITSE SIITÄ MITÄ HE HALUAVAT SEKSISTÄ, OLI YMPÄRISTÖN PAINOSTAVA MIELIPIDE MIKÄ TAHANSA.

    Anteeksi, jos jotain nyt suunnattomasti häiritsee se että kirjoitan isolla, minua vain häiritsee se, että joillekkin täytyy vääntää rautalangasta ajatukseni, koska omasta mielestäni kirjoitin suht selvästi mitä hain takaa... tuon on taas oletus mitä ei pitäisi tehdä, zorry siitä =))

    Hyvä kun väänsit rautalangasta: Olen just samaa mieltä.Mutta tuon pakko -sanan kanssa olisin vähän varovaisempi...

    AJATTELU on kaiken A ja O. Valitettavasti monet nuoret kuten vanhemmatkin harrastavat sitä liian vähän.

    Äänestä

  • El chico kirjoitti:

    "Onko väärin harrastaa seksiä jos siitä nauttii ja sitä haluaa, vaikka olisikin vasta 16?"

    On.

    ei todellakaan ole! Ihminen on oman ruumiinsa haltija ja kukaan ei voi tulla sanomaan toiselle että koska on ns. "lupa" harrastaa seksiä!Paitsi tietenkin jos on aivan ääripäästä. Lisäksi ihminen on yksilö ja harrastaa silloin seksiä kun on siihen valmis,se ei ole kenenkään päätettävissä minkä ikäryhmän olisi salittua harrastaa seksiä! Sulla oli kerrassaan typerä mielipide asiasta,etkä edes vaivautunu perustelemaan sitä!

    Äänestä

  • anu kirjoitti:

    itse olen 16v tyttö ja voin sanoa sulle zetori että olet harvinaisen väärässä. meille on tehty yläasteella kysely joka tehtiin myös monessa muussa koulussa ympäri suomea. kysely koski seksiä/alkoholia/tupakkaa ja sen perusteella ei monikaan 15-16 v ole vielä seksiä "harrastanut". ehkä hieman yli kolmannes vastanneista.sitten kavereisanikaan ei ole varmaan kun peräti 2 jotka ovat VAKITUISTEN poikaystäviensä kanssa seksiä harrastaneet. muutenkin aika harva meidän yläasteella (vaikka en missään pöheikössä asukkaan) ei mun mielestä siinä ole mitään väärää että 18 vuotta lähestyvä ei ole tuntemattomien kanssa seksiä harrastanut.. enkä tee sitä itsekkään ikinä tuntemattoman kanssa olin sitten vaikka 30. joo pointti on vissiin sulla se ettei se tyttö harrasta poikaystävänsä kanssa seksiä (sehän se on ehdottoman väärin juu) ja sitten naiskentelee muita tuntemattomia jätkiä(ja se on sitten varmaan tosi jees juttu) mulla on itselläni oma poikaystävä jonka kanssa on seksiä "harrastettu" ja se on ollut mun ensimmäinen ja mä olen myös tän pojan ensimmäinen. ja seurusteltu oltiin 4 kuukautta ennen kun ruvettiin mitään seksiä "harrastamaan". joten olen varmasti todella outo tapaus ja aikamoinen ufo kun en ole tuntemattomien kanssa sänkyyn mennyt "vielä" 16 vuotiaana!!! (enkä muuten mene)en oikeastaan tunne yhtäkään edes mua vanhempaa tyyppiä joka näin tekisi.. jaa no asuu täällä kulmilla yks 45 vuotias akka joka baarin eestä löytää joka illaks uuden, mut muita en sitten tunne.

    mä olen menettänyt neitsyyteni 14 vuotiaana ja niin myös SUURIN osa kavereistani, seurustelin vuoden yhden pojan kanssa, ja me molemmat tunsimme olevamme valmiita.

    ja tiedättekö mitä? minua ei kaduta sitten yhtään! kokemus oli ihana, vaikkakin olin nuori, ja se ei tapahtunut omassa sängyssä tai sängyssä ollenkaan.

    olen todella iloinen että menetin neitsyyteni juuri hänelle, koska jos sen olisin myöhemmin menettänyt se olisi luultavasti mennyt yhden illan jutussa koska sen jälkeen ei minulla ole ollut pitempiä juttuja. en usko että vanhempanakaan kadun sitä.

    Minua ärsyttää suunnattoman paljon tuo teidän vanhempien ja mukamas viisaampien neuvominen meitä nuorempia seksi asioissa. olemme kuulleet jo nuo lähes samat asiat yläasteen liikunta tunneilla :]

    eikö se ole teille aivan sama mitä nuoret tekevät??
    ainakin oppivat itsenäistymään ja TEKEMÄÄN VIRHEITÄ kun saavat ITSE tehdä.

    ehkä teidän olisi sitten parempi hoitaa se ensimmäinen seksi kokemus meidän nuorten puolesta? ei tulisi mitn. ikäviä jälkiseurauksia!

    ilosta kesää vaan kaikille!! :]

    Äänestä

  • ~minäh 17 wee~ kirjoitti:

    Minä en ole ikinä menettänyt neitsyyttä - ainoastaan antanut sen! Se ei kuulu muille kenen kanssa ja minkä ikäisenä. En myöskään ole kavereiltani heidän kuulumisiaan näistä asioista kysellyt.

    Minua ärsyttää suunnattomasti tuollainen teini-ikäinen uho. Ärsytti jo silloin, kun itse olin teini-iässä. Teini-ikäisiä vastaan minulla ei ole mitään jos he osaavat ajatella omilla aivoillaan.

    Kyllä se on niin, että jos on älliä nuorena niin on sitä vanhempanakin tai toistepäin: ei se järki enää paljon 14v jälkeen kasva.

    Nuoret ehtivät tehdä myöhempäänkin virheensä ei niitä tarvitse lapsena tehdä! On jopa niin, että monet virheet JÄÄ TEKEMÄTTÄ kun ensin kehittää sitä teini-ikäisen järkeä, koska aikuisena se on kuten sanottu, liian myöhäistä.

    Äänestä

Hyvä Zetori.

Tunnen useita nuoria aikuisia 18-25 v. Luin nuori86 kommentit enkä pitänyt niitä yhtään kypsinä, päinvastoin. Samanlaista kehittymättömyyttä näkee täällä kaikkialla.

Olisikohan ollut tuolla parisuhde puolella nimellä Antti kun kirjoitti aiheesta "Minua ei voi iskeä". Lukekaa se juttu, sillä se jos mikä on osoitus siitä, että yhä on vahvoja persoonallisuuksia, jotka pitävät oman päänsä, eivät loukkaa muita, ovat rehellisiä itselleen ja MUILLE, yms....

En kohtele teinejä kuten en lapsia, keski-ikäisiä tai vanhuksiakaan massana. Miten voisinkaan sillä MINÄ en ole massaa.

Minun mielestäni kyseisessä "pikkupillut" (kehittymätön otsikko) jutussa ei hyökätty nuori86 vastaan mitenkään.

On se kumma, jos joku kertoo oman, toisenlaisen, kantansa asiaan niin ollaan heti väittämässä, että se on HYÖKKÄYS. Se ei ole hyökkäys vaan toinen mielipide, ilmeisesti kirjoittajalle kovinkin tärkeä ja läheinen, yhtä läheinen kuin nuori86 mielipide hänelle itselleen.

SE on aikuisuutta ja kehittyneisyyttä jos viitsii edes vaivautua ajattelemaan vastaajan toisenlaisesta näkökulmasta asiaa. Kykenee pistämään itsensä peliin ja mielikuvissa kokeilla mitä elämä olisi JOS ajattelisin noin. Ja olisiko jutussa edes jokin pointti, josta voisi ottaa opiksi. Eikös tämän vastavuoroisuuden pitäisi olla tarkoituskin täällä? Vaihdetaan mielipiteitä ja pohditaan asioita monelta eri kantilta.

Tiedän kymmeniä 15-vuotiaita lähi- ja perhepiiristämme, jotka istuvat aina iltaa kotosalla tv:tä katsoen tai jutellen keskenään (tai jopa aikuisten kanssa!) kotipihalla! Se on heistä kivaa. Uskookaa tai älkää, mutta kaduilla ja kaveripiireissä säheltävät nuoret menettävät enemmän kuin saavat. Riippuu tietysti paljon sähellyksen laadusta.

Tykkään rockista ja aion vielä kahdeksankymppisenäkin käydä hyviä bändejä kuuntelemassa, vaikka pyörätuolissa jos jalat eivät enää kestä...

PS. Mieheni kanssa jaoteltiin engl. make love ja have fuck suomeksi näin:

rakastelu on kahden pysyvässä parisuhteessa, toisiaan rakastavien ihmisten parittelumuoto

nussiminen on satunnaista parittelua jonkun kanssa, johon ei liity rakkautta, kiintymystä ym.tunteita, vain biologiaa.

Äänestä
  • no mä tykkään vanhemmista kundeista ku mun ikäset jätkät on niin sairaan lapsellisii. oon 13wee tyttö ja oon seurustellut 17wee kundin kanssa. must on hyvin luokkaavaa et te haukutte meitä nuoria tyhmiksi yhtä hyvin et miehet/pojat ootte tyhmiä ku koskette teiniikäseen? mun mielestä ihmisen täytyy saada ite päättää elämästänsä mitä tekee ja minne menee.

    Äänestä

  • meitsi... kirjoitti:

    no mä tykkään vanhemmista kundeista ku mun ikäset jätkät on niin sairaan lapsellisii. oon 13wee tyttö ja oon seurustellut 17wee kundin kanssa. must on hyvin luokkaavaa et te haukutte meitä nuoria tyhmiksi yhtä hyvin et miehet/pojat ootte tyhmiä ku koskette teiniikäseen? mun mielestä ihmisen täytyy saada ite päättää elämästänsä mitä tekee ja minne menee.

    ...sinä siis olet vasta 13-vuotias?? Siis lapsi vielä. Sun ikäiselles ei vielä seurustelujutut kuuluis ollenkaan. Joo-o, ihmisellä on valinnanvapaus tehdä mitä haluaa, mutta kyllä se raja jossain kulkee, kun on lapsista kyse!

    Siis mikä teillä lapsilla nykyään on? Miksi pitää yrittää "aikuistua" niin varhain? Nauttikaa lapsuudesta niin kauan kuin se on mahdollista!! Se on kuitenkin niin lyhyt aika elämässä. Ihan tarpeeksi saa sitten aikuisena "leikkiä" aikuista. Älkää kiirehtikö.

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    lapsena oleminen tuntuu niin lapselliseslta sitä on vähän vaikeeta selittää. mä en haluu leikkii barbeilla tai nukeilla. enkä mä haluu olla aikuinen mut mä haluisin kokeilla aina jotain uutta elämässäni. se ärsyttää muo ku mun pidetää pikku pentuna multa kielletään miltein kaikki se ei oo reilua oonhan mäki ihminen siinä missä muutki.eikä oo mitää nautittavaa ku on tällänen"pikku pentu".

    Äänestä

  • meitsi... kirjoitti:

    no mä tykkään vanhemmista kundeista ku mun ikäset jätkät on niin sairaan lapsellisii. oon 13wee tyttö ja oon seurustellut 17wee kundin kanssa. must on hyvin luokkaavaa et te haukutte meitä nuoria tyhmiksi yhtä hyvin et miehet/pojat ootte tyhmiä ku koskette teiniikäseen? mun mielestä ihmisen täytyy saada ite päättää elämästänsä mitä tekee ja minne menee.

    Luehan se juttu vielä kerran niin ymmärrät, etten haukkunut nuoria, en ollenkaan. Annoin ajattelun aihetta. Mielestäni nuoret ajattelevat liian vähän ja tekevät liian paljon ja liian aikaisin. Se on kypsymättömyyden merkki.

    Sinun ikäiset tytöt ja pojat ovat vielä lapsellisia molemmat (tämä EI OLE haukkumista) NIIN KUIN 13 VANHANA KUULUUKIN. Se ei ole häpeä vaan onni!

    Koska 13v on alaikäinen, kaikinpuolin, hän EI SAA itse päättää mihin menee ja mitä tekee.

    Don't hurry, be happy!

    Äänestä

  • meitsi.. kirjoitti:

    lapsena oleminen tuntuu niin lapselliseslta sitä on vähän vaikeeta selittää. mä en haluu leikkii barbeilla tai nukeilla. enkä mä haluu olla aikuinen mut mä haluisin kokeilla aina jotain uutta elämässäni. se ärsyttää muo ku mun pidetää pikku pentuna multa kielletään miltein kaikki se ei oo reilua oonhan mäki ihminen siinä missä muutki.eikä oo mitää nautittavaa ku on tällänen"pikku pentu".

    vielä - elämässä saa olla "pikku pentu" alle 18v - sitten saa olla aikuinen kuolemaansa asti!

    Äläkä luule, että aikuisena saa aina tehdä JUST sitä mitä itse haluaa. Oikeastaan päinvastoin: Tekee mitä tahansa täytyy ENSIN ottaa muut huomioon :)

    Äänestä

  • meitsi.. kirjoitti:

    lapsena oleminen tuntuu niin lapselliseslta sitä on vähän vaikeeta selittää. mä en haluu leikkii barbeilla tai nukeilla. enkä mä haluu olla aikuinen mut mä haluisin kokeilla aina jotain uutta elämässäni. se ärsyttää muo ku mun pidetää pikku pentuna multa kielletään miltein kaikki se ei oo reilua oonhan mäki ihminen siinä missä muutki.eikä oo mitää nautittavaa ku on tällänen"pikku pentu".

    mä ymmärrän vielä 13 vuotiaan seurustelun, mutta seksi on jo vähän liikaa. en mä itsekkään 13 vuotiaana barbeilla, enkä nukeilla leikkinyt.. oli mulla "poikaystäviä" parin viikon juttuja, eikä mitään vakituisia. eikä me yleensä kun halailtu, pussailtu ja käveltiin käsi kädessä ja siihen se jäi. seksiä olen näin vanhempana(kehittyneempänä niin henkisesti, että fyysisesti) kerinnyt harrastamaan ja neitsyys meni 17 vuotiaana. kyllähän aikuiset luonnostaan pitää 13 vuotiaita lapsina, koska lapsiahan te vielä olettekin.. monen aikuisen silmissä vielä 18 vuotiaskin (ja moni 20vkin..) on ihan lapsia. kyllä sä kerkeät tekemään vielä kyllästyksiin asti, kun kasvat. onhan teille mielestäni vaikka mitä.. tai jos minun lapsuudessani olisi ollut näitä kaikenlaisia hienouksia, niin voi voi ei olisi ollut valittamista ;)
    Olkaa nyt onnellisia kun saatte olla lapsia, kun se on niin lyhyt aika, että sitä näin kolmekymppisenä haikailee.

    Äänestä

  • meitsi.. kirjoitti:

    lapsena oleminen tuntuu niin lapselliseslta sitä on vähän vaikeeta selittää. mä en haluu leikkii barbeilla tai nukeilla. enkä mä haluu olla aikuinen mut mä haluisin kokeilla aina jotain uutta elämässäni. se ärsyttää muo ku mun pidetää pikku pentuna multa kielletään miltein kaikki se ei oo reilua oonhan mäki ihminen siinä missä muutki.eikä oo mitää nautittavaa ku on tällänen"pikku pentu".

    Kymmenen vuotta sitten olin sinun ikäisesi. Kyllähän minä muistan miten silloin ärsytti kun ihmiset piti lapsena, vaikka itse halusi olla "aikuinen". Mutta kun se vaan on tosiasia, että 13-vuotias on vielä lapsi. Sinun ikäisellesi kuuluu vielä tietyt rajat, et välttämättä vielä osaa kaikkia päätöksiä tehdä itse niin, että ne olisivat omaksi parhaaksesi. Vaikka et sitä itse välttämättä huomaa. Ja tämä ei ole mitään haukkumista. Kuule nyt sitä välillä kaiholla ajattelee niitä aikoja kun oli itse vielä teini ja eipä tarvinnut vielä huolehtia laskujen- ja vuokranmaksuista, rahan säästämisestä ruokaan ja muutenkin oli vähemmän vastuuta. Sitä se aikuisuus juuri on: että osaa kantaa vastuun sekä omasta että myös toisten elämästä. Ja tähän ei 13-vuotias ole vielä henkisesti valmis.

    Itselläni on 16-vuotias pikkusisko. Vaikka hän ei enää ihan lapsi olekaan, niin ei silti vielä läheskään aikuinen. Itsekin hän valittelee, kun ei tiedä mihin kuuluu. Nuoruus ei aina ole helppoa aikaa, tiedän sen.

    Mutta sinulla on sitä aikuisikää vielä montakymmentä vuotta edessa, lapsuutta/teini-ikää vain muutama vuosi. Yritä nauttia niistä!

    Äänestä

  • ...lähes kaikessa.

    Täällä kuuluu ja pitää vaihtaa mielipiteitä.

    Täällä kuuluu ja pitää katsoa asioita eri kantilta.

    Täällä saa ja olisi hyvä olla avarakatseinen.

    Täällä saa ja olisi hyvä käyttäytyä fiksusti.

    Täällä olisi hienoa käyttäytä kypsästi ja aikuismaisesti.

    Täällä ei saisi haukkua tai dissata muita.

    Täällä olisi syytä lukea toisen viesti kunnolla ja hartaudella läpi ennenkuin alkaa kertomaan omaa kantaansa.

    ....olen sitä mieltä, että tuossa kyseisessä threadissa, "86":lle esitetyt vastaukset, eivät läheskään kaikki olleet kypsästi saati aikuismaisesti kirjoitettua. Olivat ne sitten tärkeitä itselleen tai muuten omia mielipiteitä, niin ne olivat kypsymättömämpiä ulosanniltaan kuin "86":sen, vaikka taustalla olisi ollutkin asiaa(mikä sinänsä hassua, sillä luultavasti suurin osa oli yli 10 vuotta vanhempien kirjoittamia).

    syy: lähes yksinomaan niissä 86:sta, hienosti rivien välistä sanottiin (hieman ylikarrikoidusti nyt laitan)tyhmäksi pieneksi lapseksi, kun taas lähes yksinomaan 86, vain perusteli omia näkökantiaan.

    Se on hienoa jos menet 80-kybäsenä kuuntelemassa bändejä, eikä haittaa vaikka pyörät alla, koska silloin saa paremmat paikat.

    eiköhän noi kaksi ihan hyvin pidä kutinsa...

    Äänestä

  • Omat lapseni ovat jo vuosia olleet ammateissaan, joten tällä hetkellä puheeni nuorista on sivustaseuraajan puhetta, ei siis varsinaisesti kokemuksesta. Se, mikä minua näissä kirjoituksissa ahdistaa, on tuo nuorten ihmisalkujen "seksinkaipuu", vai miksi sitä sanoisi? Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin kyllä me keksittiin kaikenlaista tekemistä (enkä tarkoita, että olimme pahanteossa!), ei meillä ollut tuossa 13-15 vuoden iässä (ainakaan minun mielestäni) vielä mielessä seksi. No, toki vastakkaista sukupuolta katseltiin ja yhdessä käveltiin ja seurusteltiinkin, mutta siinä kaikki. Tällä yritän esittää sitä, että vaikka nykynuorille on tyrkyllä vaikka mitä harrastuksia, niin mikään ei näytä kelpaavan tai riittävän. Vai onko näitä harrastusmahdollisuuksia jo liian paljon, nuori ei enää näe metsää puilta, ei osaa valita? Kun omat lapseni olivat tuossa iässä, me kysyimme heiltä, mitä he haluaisivat harrastaa ja sitten veimme heitä milloin mihinkin harrastamaan. Ja niitä harrastuksia etsittiin niin kauan kuin jokainen oli omansa löytänyt. Nyt minusta on alkanut tuntuakin siltä, että meidän sukupolvemme yrittää tehdä tästä yhteiskunnasta "liian valmista" lapsille. Heiltä menee kokonaan oman keksimisen ilo, jota he saattaisivat tuntea löytäessään heille sopivia harrastuksia. Muistan, kun kakarana ensimmäisen kerran kävelin kirjaston ovesta sisään ja näin kaikki ne kirjat! Siihen loukkuun sitten jäinkin ....

    Äänestä

  • -41 kirjoitti:

    Omat lapseni ovat jo vuosia olleet ammateissaan, joten tällä hetkellä puheeni nuorista on sivustaseuraajan puhetta, ei siis varsinaisesti kokemuksesta. Se, mikä minua näissä kirjoituksissa ahdistaa, on tuo nuorten ihmisalkujen "seksinkaipuu", vai miksi sitä sanoisi? Kun muistelen omaa nuoruuttani, niin kyllä me keksittiin kaikenlaista tekemistä (enkä tarkoita, että olimme pahanteossa!), ei meillä ollut tuossa 13-15 vuoden iässä (ainakaan minun mielestäni) vielä mielessä seksi. No, toki vastakkaista sukupuolta katseltiin ja yhdessä käveltiin ja seurusteltiinkin, mutta siinä kaikki. Tällä yritän esittää sitä, että vaikka nykynuorille on tyrkyllä vaikka mitä harrastuksia, niin mikään ei näytä kelpaavan tai riittävän. Vai onko näitä harrastusmahdollisuuksia jo liian paljon, nuori ei enää näe metsää puilta, ei osaa valita? Kun omat lapseni olivat tuossa iässä, me kysyimme heiltä, mitä he haluaisivat harrastaa ja sitten veimme heitä milloin mihinkin harrastamaan. Ja niitä harrastuksia etsittiin niin kauan kuin jokainen oli omansa löytänyt. Nyt minusta on alkanut tuntuakin siltä, että meidän sukupolvemme yrittää tehdä tästä yhteiskunnasta "liian valmista" lapsille. Heiltä menee kokonaan oman keksimisen ilo, jota he saattaisivat tuntea löytäessään heille sopivia harrastuksia. Muistan, kun kakarana ensimmäisen kerran kävelin kirjaston ovesta sisään ja näin kaikki ne kirjat! Siihen loukkuun sitten jäinkin ....

    Ylitarjonta on pahasta... nykyään on niin monta erilaista vaihtoehtoa että jatkaa ja jatka etsimistä eikä koskaan löydä sitä mitä haluisi...

    Ja hieman siihen kiittyen juuri se että yritetään repiä kokemuksia kokemuksien perään, jolloinka kohta mikään ei tunnu enään miltään ja yritetään repäistä ja repäistä jotain mikä edes hieman tuntuisi jossain... lopulta on vain tyhjä olo...

    Äänestä

Ja näin viisaasti lausahtelee 23- vuotias joka ilmeisesti luulee olevansa mies. Kertoisitko missä se raja menee, aikuisuuden ja "pentuuden"?onko se silloin kun täyttää 21v?? Aika rajua laittaa samaan lokeroon 15 ja 20- vuotiaat. Sitäpaitsi voit lukea samaisista kirjoista joista olet aiemmat tietosikin hakenut, että naiset kehittyvät noin paria vuotta miehiä edellä.
Puhut kokoajan "meistä aikuisista" (23-vuotiaista?), aika huvittavaa. Eikös se ole juuri "pentuuden merkki" kun luulee noin kovasti olevansa aikuinen, sama ilmiö tapahtuu teini-iässä, ilmiö kuitenkin lievenee mitä pidemmälle kypsyy ja kohta uskaltaakin tunnustaa olevansa nuori :) No eipä tässä kummempia, olihan sinulla hyviäkin ajatuksia, mukavaa että joku jaksaa filosofoida noin pitkästi.

Äänestä
  • Ja jos lukisi koko jutun läpi, huomaisi kohdan jossa keron pitäväni itseäni vielä pentuna vaikka olen 23, mutta ihan miten vain... =))

    Äänestä

  • Minusta on hienoa, että 23-vuotias kokee olevansa aikuinen. Aikuisia kun on niin vähän. Nykyisin 30-60 vuotiaatkin kuvittelevat olevansa nuoria eikä se välttämättä ole hyvä asia...

    Äänestä

Olen seurannut sivusta tätä kyseistä "pikkupillusta" keskustelua noin viikon verran ja olen kyllä useasti ajatellut täysin samoin kuin sinä Zetori. En vain ole saanut aikaan sitä että olisin heittänyt ajatukseni screenille. Kiitos sinulle Zetori että teit sen puolestani! Olen täysin samalla polulla kanssasi.
hyvää kesää sinulle!

Äänestä

sanon vaan oman teinimielipiteeni tähän,jolle ei kuitenkaan anneta minkäänlaista arvoa..eiköhän me muijat ite tiedetä parhaiten,kuka kiinnostaa ja kuka ei..mein ikäset jätkät on kehityksestä jäljessä about pari vuotta,noin yleisesti katsoen..ja en tässä haluu mitenkään nostaa 15-17 vuotiaita muijia muiden yläpuolelle..
oon seurustellut vakavasti reilun puolivuotta vm.81 jätkän kans..meidän suhde toimi,jätkä ei käyttänyt mua hyväksi tai mitään sellasta..jätkän ikä ei merkannut mulle mitään,mulle on aivan sama,et onko jätkä 15 vai 18..ehkä 8 vuotta vanhempi jätkä ois liikaa ku kuitenki oon viel' nii nuori..
mulla on muutama tosi hyvä jätkä kaverina..sanotaan nyt et yks on 18w,ja toinen 21w..ja ne pitää mua ihan samanarvosina..meillä on tosi hauskaa yhdessä ku liikutaan etenkin viikonloppusin samassa porukassa..ja jätkien ikä ei merkkaa mulle mitään,vaan se niiden luonne ja se että ne ottaa mutkin huomioon,vaikka oon niitä nuorempi..
ja mulla tosiaan on nuorempiakin jätkiä kavereina..nekin on omalla tavallaan tosi hauskoja,vaikka tiety vähän lapsellisia..
tietty voihan se olla,että jotku teinit leuhkii sillä et "hitto mä olin viime perjantaina sen ja sen auton kyydissä" jne.jne..mun mielestä se on ihan pentumaista..(ja nyt te luulette että yritän olla niin aikunen niin aikunen,mutta tää vaan on mun mielipide!)
joo,no tässä oli tää mun mielipide,kyllähän mä tiedän että tästä tulee negatiivista palautetta,mutta I don't care!

Äänestä
  • Sanompahan vaan että sinulla on asiat hyvin.
    Ei se ikä vaan sisäinen ikä ja kauneus!!
    Samapa se vaikka 20v olisi kihloissa 11v kanssa jos asiat on hyvin ja rakkaus kukoistaa!!

    Äänestä

Hmmm... Veit sanat suustani... Kuullostat ihan meidän koulun opettajalta joka yrittää opettaa meitä 18 pojan nulikoita ymmärtämään nuorempia
koska me ei tykätä juurikaan näistä lapsellellisista pikkupojista ja tytöistä ja niiden niin ääliömäisistä jutuista kun ne yrittävät puhua niiiin aikuismaisesti!!
Tyyliin:"Joo oli se jätkä ihan ookoo mutta sängyssä ei osannu paljo mitää mutta se on niin köyhä ja se ajaa niin vanhaa autoa" V****u tuommoista tekstiä 14-15 likan suusta niin on kyllä tosi huonosti asiat!! Ja tuo ulkonäköasia kans ottaa pikkastavaille päähän kun pitäisi näyttää joltain Tony Halmeelta ennenkuin päivääkään sanovat. Nyt olen huomannut semmoisen asian itsessäni että tytöissä kiinnostaa muutkin kuin pillu perse tissit ja ulkonäöllä ei ole hirveätäkään merkitystä kunhan pitää minusta semmoisena kuin olen!! Joten kyllä siitä opettajan paasaamisesta jotain hyötyä oli!
Yksi kysymys loppuun. Mitä pirua meinaa dissaus!!
Onko sekin joku tenisana jolla ei ole merkitystä??

Äänestä

siis mitä te oikein ootte meitä nuoria haikkuun.
ette te voi meidän elämään mpuuttua vaikka haluaisitteki.
ootteko kateellisia tai jotain ku me saadaan olla rauhassa ja ollaan vielä nuoria ja kauniita??
mutta mepä ruvetaan kans haukkuun aikusia että miten tyhmiä ne on ku ne ei anna nuorille vapautta eikä tajua että kerran sitä vaan ollaan nuoria.

tuo juttu tarkotti varmaan sitä että nuoret on hirveitä huoria ku ne on parikymppisten jätkien kanssa ja sitä paitsi ei kaikki oo sitä mieltä että jee nyt mä saan teinipillua..jos se on teijän käsitys siitä niin luulen ma että ootte aika kaukana.no mutta omapahan on asianne.

Äänestä
  • Sun pitäis kanssa rauhassa vielä kehitellä itseäsi.

    Nuori on täysipäinen vasta sitten, kun oppii ymmärtämään aikuisia. Siihen asti pysytään lapsina.

    "Vapaita" saa olla vasta 18v ja silloinkin vain jos asuu yksin ja tulee omillaan toimeen.

    PS. Luuletko muuten, että aikuiset eivät ikinä ole olleet lapsia ja nuoria?

    Äänestä

...Miten väärin ihmiset voivat ymmärtää noin selkeän ja hienon tekstin. Aivan loistavasti kirjoitettu, Zetori!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zetori kirjoitti:

Luin tuossa hetken aikaa, meni aikas kauan, tuon yhden threadin tuosta pikkupillusta.

Siinä sinnikkäästi yksi 16-v tyttö(nuori86) selvitti maailmalle(sille se tuntui, 1 vs universe), kuinka teinejä ei pitäisi kohdella massana, vaan yksilöinä.

Asiahan lähti hänen myötään keskustelussa hieman pois raiteiltaan ja pointti vaihtui muutamaan otteeseen.

Itsekin otan kantaa nyt periaatteessa siihen itse threadiin(sen kulkuun ja ajatuksiin sen matkalta), en sen alkuperäiseen kysmykseen/kommenttiin.

Oli hämmästyttävää huomata kuinka monta vanhempaa ihmistä teilasi hänen kantansa yksikantaan, vaikka hänellä mielestäni oli mahtava kypsyys verrattuna yleensä 15-20 vuotiaisiin nähden.

Kyllähän hänen tekstistään selvästi paistaa läpi hänen silti kypsymätön maailmankatsomuksensa, mutta mielestäni tällä tytöllä on asiat todella hyvällä mallilla verrattuna muihin nuoriin iältään 15-20 -vuotta.

Haluan nyt vain sanoa oman mielipiteeni, koska kyseinen threadi on täynnä.

Eli olen samaa mieltä useiden kommenttien kanssa tuolla threadissa, mutta myös eri mieltä suurimman osan kanssa.

Yksi mikä mua harmitti tossa kyseisessä setissä oli se, että kun "86" esitti kommentin, niin saman tien se luettiin hirvittävän väärällä tavalla ja "hyökättiin" 86:sta vastaan.

Esim.
"...harrastan seksiä myös pari vuotta vanhempien kanssa..."

vastauksena tuli: "..vai on seksi sulle harrastus, sulla on kuule vielä paljon opittavaa elämästä..."
(käsittämätön provosointi ja heti perään typerä dissaus)

Ilmeisesti suomenkielessä, ainakin mun mielestä, kyseistä lausetta käytetään ilmaisemaan sitä, että rakastelee toisen ihmisen kanssa, eikä, että nyt käyn 5 kertaa viikossa nussimassa, koska tämä on harrastus minulle.

Kauhistuttavaa huomata, että vanhemmat ja kypsemmät ihmiset sortuvat, vaikka nyt tälläinen typerä chatti palsta onkin, niin tuollaiseen provosointiin. Jos ei ollut provosointia, niin sitten huolestun todella paljon. Silloin on asiat kyseisellä henkilöllä, kypsyyydestä huolimatta, todella metässä.

Vastaavanlaisia vastaheittoja oli koko threadi läpi. Ymmärrän, jos jotain itsensä kypsempänä pitävää ihmistä kismittää se että nuori nainen ilmaisee vahvasti mielipiteensä ja kokee olevansa kypsä. Tottakai tälle nuorelle tytölle valkenee vielä jossain vaiheessa elämää, että ohoh... toitotimpa vakaasti omia mielipiteitäni, mutta nyt huomaan että nehän olivat hieman yksipuoleisia ja naiiveja, vaikka silloin uskoinkin niihin.

Se mikä näillä vanhemmilla oli pointtina suurimmassa määrin, kun sanottiin että 15-20 ovat pentuja, on se tosia asia että niinhän te olette.

Vaikka onkin jotkut ajatukset kohdallaan, oivat arvot elämässä, niin silti kylmä tosiasia on, että ikä antaa aina sen oman leimansa henkilöön jo ihan fysiikan lakien mukaan(en nyt tarkoita vain luuston rappeutumista, vaan kaikkea sitä mitä vuodet saavat aikaa ihmisessä)

Harvoimpa olen nähnyt(joitakin kyllä on) 80 pappaa ilakoimassa provinssirokissa, tai sitten 15 kesäistä istumassa kotona yksin tv-edessä katsomassa kymppitonnia lauantai-iltana, koska haluaa katsoa sitä, mieluummin kuin mennä kavereiden kanssa.

Nämä seikat vaikuttavat aina siihen ulosantiin mikä ihmisessä on, siksi me jo yli 20 "aikuiset" emme hirveästi välitä alle 20 tytöistä, koska suurin osa heistä on todella teinejä ja se vaikuttaa siihen ettei heitä katsella.

"86" sanoi jossain vaiheessa, että ompa rima korkealla kun 20-vuotias kundi ei katsele alle 20-naisia, mutta kun kasvat hieman, huomaat että ...ohops...itsekään en halua seurustella 13-vuotiaan pojan kanssa, joka leikkii leegoilla... sama fiilis on meillä yli 20-vuotiailla kundeilla alle 20-vuotiaista naisista, vaikka he nyt eivät enään leikikkään barbeilla.

Haluan kertoa sinulle "86", että pidä elämäsi samassa suunnassa, se on menossa hyvään ja hienoon suuntaan.

Tulet vielä huomaamaan, kuten jo olet tähänkin mennessä huomannut =), että elämä opettaa koko ajan lisää. Mitä vanhempi olet, sen enemmän tiedät asioista, vaikket välttämättä fiksumpi olisikaan.

Olen ylpeä siitä, että jo 16-vuotiaana ikä ei merkkaa sulle paljoakaan. Itelleni tuo tajuaminen tuli vasta tuossa 19- vuotiaana kun aloin kypsymään taas hieman lisää.

Itseäni muuten naurattaa katsoa, mitä olen ajatellut vaikka vain vuosi sitten. Kuinka olenkaan taas oppinut paljon. Vaikka väitän olevani suhteellisen kypsä ikäisekseni, niin olen silti täysi kersa, koska olen elänyt vasta esim. puolet siitä mitä isäni.

Ikä ei tuo mitään muuta kuin elämän kokemusta, millä yksistään ei tee mitään, ellet osaa käyttää sitä ammentamaan viisautta, fiksuutta, ja kohentamaan sillä arvojasi ja minääsi.

Sen takia monet niinkutsutut 40-aikuiset ovat hyvin vajaita katseeltaan ja arvoiltaan, koska eivät ole osanneet keskittyä elämänkokemuksen hyödyntämiseen.

Tulipa pitkä ja turha läpinä, koska suurimman osan jokainen noista jo tietää, mutta jatketaan, jos vaikka jotain saattaisi kiinnostaa =))

Mutta mutta, se mitä kaipan vanhemmilta ihmisiltä on se, että vaikka koetaankin itsensä vanhaksi kun ollaan siinä 25, on se se sama fiilis mikä oli kun oltiin 15 ja katottiin itseään muutamia vuosia nuorempia tyyppejä.

"86" sanoi, että miksei vanhemmat kuuntele kun nuori sanoo että taivas on sininen. Olen samaa mieltä. En halua nyt yleistää, mutta hirmu usein, tämä uusi aalto tässä kypsymisessä on se että kun ollaan 30, niin sitten ollaankin mielessään aikuisia. mietitään että olimpa hölmö kun olin 15 mutta onneksi olen kypsynyt ja olen aikuinen. Tosi asia on että ollaan aivan samalla tasolla... niinku periaatteessa, joo ollaan hieman koettu enemmän ja ollaan ehkäpä jopa osattu hyödyntää vuosia.

MUTTA silti se ei edelleenkään anna oikeutta mielestäni dissata nuorisoa ja nauraa niille että kuinka paljon heillä onkaan opittavaa??? TOTTAKAI heillä on opittavaa??

Jos kerta ollaan niin fiksuja, osataan pitää se turpa kiinni noissa kohtaa, ja näyttää kuinka oikeasti ollaan fiksuja. Ei teidän tarvitse provosoida nuorisoa puollustus kannalle, ei teidän tarvitse pönkittää kypsyyttänne dissaamalla nuorisoa, josta joku kokee olevansa kypsä.
Jos oikeasti ollaan fiksuja, kuunnellaan, kuunnellaan ja kuunnellaan. Ymmärrän hyvin että jollain vanhemmalla saattaa kiehahtaa, jos joku nuori väittää olevansa äärimmäisen kypsä jne. Kyllä mullakin välillä kiehahtaa kun kersat esittää vanhaa ja noita juttuja. Mutta silloin taas huomaan, että mulla on paljon opittavaa suvaitsevaisuudesta ja kypsyydestä.

KANNUSTAKAA nuoria, kertokaa että joo, ompa tuo hieno idea mikä sulla, kerro lisää, haluan kuulla mielipiteesi. Tätä kautta nuoriso oppii AJATTELEMAAN ei vain OMAKSUMAAN.

ÄLKÄÄÄ sanoko että: voi kultapieni mussukka, on hauskaa että kypsyt, mutta mielipiteesi on kuitenkin vain sen 16-vuotiaan kersan, hehehe, voi sua pientä.

hhmmm....nyt meni pää tyhjäksi, mutta toivottavasti joillekkin herätti jotain ajateltavaa.

Teksti oli luultavasti hirveä lukea, täynnä kielioppivirheitä sun muuta, mutta olkoot =).

Jotkut asia on vaikea perustella koska en jaksa kirjoittaa kolmea sivua lisää, mutta toivottavasti luette tosiaan rivien välistä messagen.

Pointti:
-vanhemmat ja "kypsemmät" ihmiset, kuunnelkaa nuorisoa, asettukaa heidän asemaan ja katsokaa asiaa heidän kannaltaan, älkää siltä omalta "kypsyneeltä" kannalta, luulisi olevan helppoa kun siellä oltukin.
-Tottakai saa ja pitää neuvoa kun sen aikaa tulee, mutta tehkää se "kypsyytenne" asettamalla velvoitteella
-Kannustakaa älkää dissatko, AINA kannustakaa ÄLKÄÄ dissatko

-nuorille: kestäkää meitä aikuisia, me ollaan kypsempiä kuin te, vaikka asia ei aina siltä näytä.

Itse olen tälläinen 23-vuotias nuori kundi, joka yrittää selvitä parisuhteesta ja elämästään.

Hyvää kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu