2.Moos.20:12
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
Matt.19:19
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Omalla kodilla on suuri merkitys lapsen ensimmäisille ja myöhemmillekin ikävuosille, joiden merkitystä pidetään hyvin tärkeänä.
Omia vanhempiaan ei saa valita. Nuo edellä mainitut Raamatun paikat voivat tuottaa ahdistusta uskovalle, jos omat vanhemmat ovat kohdelleet rakkaudettomasti tai välinpitämättömästi. Joku nyt varmasti sanoo, että pitää vaan antaa anteeksi. - Niin pitääkin, mutta se voi olla aika vaikeaa, ainakin unohtaminen varsinkin, jos vanhemmat eivät ole koskaan lapseltaan pyytäneet anteeksi.
Aikoinaan, kun ruumiillinen kuritus oli muodissa, sitä saatettiin toteuttaa ahkerastikin, vaikka olisi voitu päästä parempiin tuloksiin vain keskustelemalla. Mutta keskustelu lasten kanssa ei kai ollutkaan silloin muotia?
Sitten on nykyvuosina saatettu mennä vallan toiseen äärimmäisyyteen. - enää ei saa tukistaakaan ilman että tulee syyte pahoinpitelystä. - kullanmuruja ei komenneta, ettei vain tule estoja. - varsinkaan kylässä ja seurakunnassa ei estetä lapsukaisia temmeltämästä ja huutamasta... (nyt varmaan joku muistaa kohdan: Mark.10:14 -Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta...). Niinhän siinä sanotaan, mutta kyllä kai se kasvattaminen kuitenkin etupäässä kuuluu lapsen omille vanhemmille? Usein näyttää siltä, ettei lasten käyttäytymiseen omat vanhemmat paljon kiinnitä huomiota (vanhemmat ehkä liian väsyneitä?).
Lasten ja nuorten kanssa päivittäin työskentelemään joutuvat saavat myös osaltaan maistaa näitä "vapaan kasvatuksen" hedelmiä. En puolusta ruumiillista kuritusta, sitä tulisi mielestäni välttää. Mutta lapselle täytyy asettaa rajat ja hänelle täytyy myös selittää miksi näin menetellään. Varmasti nämä selitykset joutuu myös toistamaan monta kertaa.
En ole lastenhoidon asiantuntija. Mietin vain sitä, mikä olisi kivuttomin tapa lasten oppia kunnioittamaan vanhempiaan. Lapsi itsehän siinä lopulta kärsii, jos tämä asia jää oppimatta.
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
Matt.19:19
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Omalla kodilla on suuri merkitys lapsen ensimmäisille ja myöhemmillekin ikävuosille, joiden merkitystä pidetään hyvin tärkeänä.
Omia vanhempiaan ei saa valita. Nuo edellä mainitut Raamatun paikat voivat tuottaa ahdistusta uskovalle, jos omat vanhemmat ovat kohdelleet rakkaudettomasti tai välinpitämättömästi. Joku nyt varmasti sanoo, että pitää vaan antaa anteeksi. - Niin pitääkin, mutta se voi olla aika vaikeaa, ainakin unohtaminen varsinkin, jos vanhemmat eivät ole koskaan lapseltaan pyytäneet anteeksi.
Aikoinaan, kun ruumiillinen kuritus oli muodissa, sitä saatettiin toteuttaa ahkerastikin, vaikka olisi voitu päästä parempiin tuloksiin vain keskustelemalla. Mutta keskustelu lasten kanssa ei kai ollutkaan silloin muotia?
Sitten on nykyvuosina saatettu mennä vallan toiseen äärimmäisyyteen. - enää ei saa tukistaakaan ilman että tulee syyte pahoinpitelystä. - kullanmuruja ei komenneta, ettei vain tule estoja. - varsinkaan kylässä ja seurakunnassa ei estetä lapsukaisia temmeltämästä ja huutamasta... (nyt varmaan joku muistaa kohdan: Mark.10:14 -Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta...). Niinhän siinä sanotaan, mutta kyllä kai se kasvattaminen kuitenkin etupäässä kuuluu lapsen omille vanhemmille? Usein näyttää siltä, ettei lasten käyttäytymiseen omat vanhemmat paljon kiinnitä huomiota (vanhemmat ehkä liian väsyneitä?).
Lasten ja nuorten kanssa päivittäin työskentelemään joutuvat saavat myös osaltaan maistaa näitä "vapaan kasvatuksen" hedelmiä. En puolusta ruumiillista kuritusta, sitä tulisi mielestäni välttää. Mutta lapselle täytyy asettaa rajat ja hänelle täytyy myös selittää miksi näin menetellään. Varmasti nämä selitykset joutuu myös toistamaan monta kertaa.
En ole lastenhoidon asiantuntija. Mietin vain sitä, mikä olisi kivuttomin tapa lasten oppia kunnioittamaan vanhempiaan. Lapsi itsehän siinä lopulta kärsii, jos tämä asia jää oppimatta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
niitä virheitä. Meillä toimii parhainten juuri se selittäminen, miksi jotain asiaa ei saa tehdä jne jne. Mutta myönnän, että itse sorrun aina huutamaan lapsille, jos olen tarpeeksi monta kertaa sanonut ja ei mene sitten millään perille. Ja olen kyllä antanut tukkapöllyäkin, onneksi vain pari kertaa, mutta sitten ollaan kaikki itketty ja katkerasti.. Olen huomannut, että aika monet aikuiset aliarvioivat lastensa älykkyyttä ymmärtää asioita. En tarkoita nyt sitä, että pitäisi tyrkyttää ja selittää asioita, jotka eivät kuulu lapsille vielä siinä ikävaiheessa tai puhua asioita jotka ylittävät heidän ymmärryksensä.
Mutta puhumalla pystyy lastenkin kanssa tosi hyvin sopimaan asioita. Ja kun heille perustelee miksi meidän perheessä tehdään näin ja miksi meillä on tälläiset rajat niin he hyväksyvät ne paremmin. Tietysti niitä "raja" rikkomisia tulee ja se kuuluu jo lapsen kehitykseenkin, mutta nekin voidaan selvittää puhumalla. Meillä ei rangaista laittamalla vaatehuoneeseen lasta miettimään asioita ( kuin eräs ystäväni tekee. ) Mutta esim. kotiarestia käytetään, ettei lapsi saa mennä kaverin luokse, mutta vain jos on monta kertaa peräkkäin tehnyt uhalla tai väärin. Eilen keskimmäiseni tyrkkäsi nuorimmaiseni alas jättitrampoliinin reunalta. Koska nuorimmalle ei onneksi tullut mitään vahinkoa, niin rankaistukseksi keskimmäinen ei saa nyt hyppiä trampoliinilla pariin päivään. Ja se harmittaa tosi kovasti tätä keskimmäistä lasta. Puhuttelu, keskustelu ja anteeksi pyytäminen ovat kumminkin niitä ensisijaisia "rangaistus" keinoja. Ja meillä se toimii, koska lapset itse tajuavat mitä tekivät väärin ja heidän omatuntonsa rupeaa kolkuttamaan..
Tietenkin kumminkin katsotaan sitä rangaistusta teon vakavuuteen nähden.
Vanhemmat ovat väsyneitä, koska jo työelämä vaatii niin suurta panostusta vanhemmalta. Töissä pitää olla tehokas, hyvin tuottava ja mielellään hyvännäköinenkin. Sitten on vielä kaikki harrastukset ja perhe-elämäkin pitäisi mahtua mukaan. Eräs ystäväni sanoikin, että päivässä on liian vähän tunteja. Itseni valinta olikin se, että hoidan omat lapseni mahdollisimman pitkään kotona, kun se taloudellisesti on mahdollista.
Ja kannatan ajattelua, että koko kylä kasvattaa !
Kunniottamisesta vielä.. Minusta kunnioittaminen syntyy osittain myös sillä, että vanhemmat huolehtivat lapsen perustarpeista. Ovat tasapuolisia lapsilleen. Rehellisiä ja reiluja tilanteen mukaan. Mutta, että se syli on aina auki lapselle, että häntä rakastetaan ja osoitetaan, että olet tärkeä meille. Myös sanoin ja teoin. Tietysti helpompi sanoa, kuin tehdä ;-)
taisi taas mennä vähän asian ohi, mutta lähetämpä tämän kumminkin. Ja sen takia kirjoitan, että minä, minä ja meillä, kun en voi kenenkään muun kuin itseni puolesta kirjoittaa..
taas kirjoitus virheitä ja sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti saatte selvää ajatuksen juoksusta :-)
Ei tuo vastauksesi mielestäni mennyt asian ohi. Ihan hieno juttu, kun hoidat itse lapsiasi mahdollisimman pitkään. Kaikillehan tuo vaihtoehto ei ole mahdollista. Ja olen kyllä kuullut joiltakin aikuisilta, jotka vietiin päivähoitoon, että siellä oli ihan mukavaa ja hyviä muistoja jäi. Itse en ole koskaan ollut missään päivähoidossa. Maalaistalossa kasvaneena nuorimpana lapsena vietin aika paljon aikaa yksin kun ikätovereita ei ollut lähistöllä. Navettatöitä tehdessään äiti joskus laittoi minut tyhjään vasikankarsinaan, etten juokse lehmien alle sillä aikaa kun vanhemmat tekivät töitä.
Tietysti jokainen vanhempi tekee virheitä, kaikki ihmisethän virheisiin syyllistyvät. Yleensä vanhemmat toivovat lapsensa parasta. Sitten on kiire, väsymys, sukulaisten ristiriitaiset neuvot ja asioihin puuttumiset yms. asiat jotka sekoittavat hyviä suunnitelmia.
Asioista keskusteleminen on tärkeää. Ja se avoin syli ja sen osoittaminen lapselle, että tämä on tärkeä. Luulen että se vanhempien kunnioittaminen onnistuu paremmin jos vanhemmat ovat kunnioittamisen arvoisia. Tosin näinhän tuossa Raamatun kohdassa ei sanota. Ja murrosikäiseltä kunnioittaminen ei kovin helposti onnistu.
Se sanontasi, "koko kylä kasvattaa", jollakin tapaa varmaan onkin mahdollista. Mutta kuitenkin vanhemmat ovat lopulta vastuussa lapsestaan ja tämän tekemisistä ennen kuin lapsi on vastuullisessa iässä. Vieras ihminen ei helposti uskalla mennä "kasvattamaan" toisen lasta. Siitähän saa vanhempien vihat niskoilleen, eikä nykyään ole tapana puuttua toisten asioihin, tai jos on niin ei se ainakaan ole suotavaa.
Vanhempieni kodissa, isossa maalaistalossa käy serkkujen perheitä joissa on paljon pieniä lapsia. Vanhempani usein minulle valittavat sitä, että serkut eivät yhtään komenna lapsiaan, vaan nämä tekevät aivan mitä haluavat vanhempieni kodissa. Eivätkä vanhempani mielellään valita näille serkuille, vaan odottavat että nämä itse vähän katsoisivat lastensa perään.
oikeassa, että todellakaan kaikilla ei ole mahdollisuutta olla lastensa kanssa kotona. Jo sen taloudellisen puolen takia. En yhtään ihmettele ,että rahan takia on pakko mennä töihin, koska peruskodinhoidon tuella jos on yksi alle 3 vuotias lapsi ja aviopuoliso hankkii "tarpeeksi." Niin verojen jälkeen käteen jää vain 377 e/kk. Ja niillä kenellä on vakityö, oletetaan työpaikan puolesta, että äiti palaa töihin vanhempainpäiväraha kauden jälkeen. Ja ei kaikki viihdy sillä tavalla kotonakaan, vaan haluavat olla töissäkin perhe-elämän lisäksi. Ja yleensä lapsi ei kumminkaan kärsi hoidosta olostakaan..
Kyllä ehdottomasti vanhemmilla on vastuu lastensa kasvatuksista, ja vanhempien pitää valvoa, että lapsella on rajat jota noudatetaan. Itse olen sanonut lasteni kavereiden vanhemmille, että komentaa saa tarpeen mukaan. Ja itse kyllä komennan myös lasteni kavereita ja kavereitteni lapsia. Niin kuin hekin minun lapsiani.
Tuli tässä mieleen, kun sanoit, että serkkusi eivät komenna lapsiaan.. Eräs kaverini kertoi, että hän oli juuri ostanut uuden dvd-laitteen, vaikka siihen ei oikeasti olisi ollut rahaa.. Lasten täti isän puolelta oli tullut käymään kahden poikansa kanssa. Ja nämä pojat työntelivät tavaroita dvd:n sisään ja räpläsivät sitä muutenkin. Kaverini oli yrittänyt kieltää heitä, mutta tämä täti oli vaan sanonut, ei se siitä rikki mene, anna poikien vaan leikkiä. Eikä itse komentanut poikiansa ollenkaan. Eivätkä nämä totelleet kaveriani. No, kun nämä vieraat sitten lähtivät niin dvd oli rikki. Ja kun kaverini siitä seuraavalla kerralla sanoi, niin tämä täti oli vaan sanonut, että eihän ne nyt niin kalliita ole, osta uusi.. Silloin tämä kaverini oli polttanut päreensä ja oli muutaman valitun sanan sanonut poikien kasvatuksesta. Tämä täti oli loukkaantunut niin kovasti, että eivät ole nyt olleet yhteydessä toisiinsa...
Jos tilanne olisi tullut itseni kohdalle, niin pojilla ei olisi ollut vaihtoehtoa, kuin totella kieltoja. Koska minusta kumminkaan toisten tavaroita ei saa rikkoa, kun tuollainen ei kumminkaan ole vahingossa tekemistä... Sanoinkin tälle kaverille, että olisi vaan kylmän viileesti nostanut lapset pois dvd:n luota ja ärähtänyt jos kerran tavallinen puhe ei auttanut.. Itseni lapset ovat kyllä myös sen verran vilkkaita, että meillä onkin kaikki "tekniikka" laitteet sen verran ylhäällä kirjahyllyssä, etteivät pienimmät ainakaan, pääse niihin ihan helposti käsiksi.
Monta asiaa, valitettavasti. Vaikka toisaalta rikkailla ja köyhillä, ja siltä väliltä olevilla voi olla hyvin samantapaisia ongelmia. Raha ei tee onnelliseksi. Sanotaan että "rahalla ei saa yöunta, mutta sillä voi ostaa pehmeän tyynyn".
Sinulla kirjoittamasi perusteella on aika hyvä ote tuohon lastenkasvatukseen.
Joskus se voi olla kätkettyä kateuttakin, kun annetaan lasten tehdä tuhojaan lähimmäisen omaisuudella ja vähätellään, että eihän tuo paljon maksa. Aikuisen ei tuollaista pitäisi lapsilleen sallia, koska mistä lapset sitten oppivat mitä saa tehdä ja mitä ei. Tuskinpa omassa kodissa saavat alkaa rikkoa tavaroita?
>> Sinulla kirjoittamasi perusteella on aika hyvä ote tuohon lastenkasvatukseen.>> Kiitän :-D
>> Tuskinpa omassa kodissa saavat alkaa rikkoa tavaroita?>> En usko, että saavat...
"Mietin vain sitä, mikä olisi kivuttomin tapa lasten oppia kunnioittamaan vanhempiaan."
Lapsi kunnioittaa luonnostaan vanhempiaan, ja jos kunnioitus jossain vaiheessa katoaa, aikuinen on itse yleensä siihen syyllinen. Niin raadollista se on.
Lapset kunnioittavat vanhempiaan, jos vanhemmat ovat kunnioituksen arvoisia.
Se, että vanhempi kunnioittaa lastaan, ei kuitenkaan tarkoita lapsen tossun alla elämistä.
Sanotaan että ihmiset kohtelevat sinua samalla tavalla kuin itse kohtelet itseäsi. Tämä pätee myös vanhempi/lapsisuhteeseen. Vanhempi, joka pitää myös itseään arvossa ei tietystikään anna kenenkään kävellä itsensä yli. Ei myöskään omien lastensa. Vanhemman arvostus ei kuitenkaan tarkoita lapsen alistamista.
Se mitä entisaikoihin saatiin aikaan ruumiillisella kurituksella, ei ollut kunnioitusta, vaan pelkoa. Ruumiillisella kurituksella saattiin tehokkaasti tapettua lapsen oma persoona, ja heistä tuli ulkoaohjautuvia ihmisiä, jotka eivät osanneet arvostaa itseään.
Mä uskon vakaasti, että jos vanhemmat kunnioittavat sekä itseään että lastaan, myös lapsi oppii kunnioittamaan sekä vanhempiaan että itseään.
Olen samaa mieltä vastauksesi kanssa.
Ihmiset hankkivat lapsia monista syistä. Joillakin on vauvakuume, on pakko saada oma lapsi jota voi hoitaa ja helliä ja kasvattaa. Kenties on niitäkin, jotka avioliittoon mentyään velvollisuuden vuoksi tekevät lapsia, kun suku ja puolisokin painostaa. Ja tietysti on näitä "vahinkojakin". Vahinkolapsesta voi tulla aivan odotettu ja toivottu joissakin tapauksissa.
Joskus olen ajatellut, että joillekin ihmisille lapsi on kiva "lemmikki" siihen asti, kun kaikki menee hyvin. Aina ei tiedä jotakin aloittaessaan, miten kaikki tulee menemään tai mihin kaikki päättyy. Elämä voi tuoda tullessaan monenlaista ongelmaa ja vastoinkäymistä. Lapsi voi olla niin hankala, ettei vanhempi edes pidä hänestä!
Myönnän että en itse ole vanhempi omasta vapaasta tahdostani johtuen. Minun kohdallani ei ole esiintynyt vauvakuumeita, vain kaksi kertaa rehellisesti voin sanoa harkinneeni lapsen hankkimista. Mielestäni olen myös ratkaissut asian oikein jättämällä nämä lapsentekemiset omalta osaltani. Enpähän ole ainakaan jatkamassa vanhempieni ankaria kasvatusmalleja omille lapsilleni.
Jos joku vanhempi nyt kokee nämä kirjoitukseni hyvin arvostelevina, niin sanon ettei tarkoitukseni ole ketään henk.koht. olla arvostelemassa. On hyvä asia että joku on uskaltanut tällaiseen maailmaan lapsia laittaa ja lasten kasvattaminen ei ole varsinkaan nykymaailmassa helppoa. Siunausta vaativaan tehtäväänne.
Taisinpa eksyä vähän aloitukseni aiheesta...
Kopuli moi!
Tämä nyt on varmaan asiaton sivuhuomautus, mutta pisti tekstistäsi yksi lause aika pahasti silmään. (Mitenkä se olikaan se vanha sanonta koirasta ja kalikasta. :D)
>>Kenties on niitäkin, jotka avioliittoon mentyään velvollisuuden vuoksi tekevät lapsia
Ei lapsia tehdä, lapsia SAADAAN lahjaksi Jumalalta ja vain lainaksi. Joitakin eivät edes vanhemmat ehdi oppia tuntemaan, koska heidän elämänsä on niin lyhyt. Toiset saavat kasvaa ja varttua nuoruuteen, aikuisuuteen...
No joo, taitaa olla tosi pahasti pilkun viilausta minulta, mutta jostain syystä piti saada tämä sanottua (kirjoitettua).
Anne
Pistitkö Kopulin syyksi minun kirjoitukseni?
Ei ollut tarkoitus loukata kenenkään herkkiä tunteita, mutta olen sen verran elämää nähnyt, että myös se "tekeminen" sana tietyssä yhteydessä ei kuulostanut väärälle. En puhunut sinusta.
Jos häiritsee, niin poista koko keskustelu.
Hei!
Hups, niin kävi. Taitaa ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten syyskuun alun olla pehmittänyt pääni lopullisesti.
>>Jos häiritsee, niin poista koko keskustelu.
Nooh, en minä nyt tuon pikkujutun takia ala mitään poistamaan. Ja jos tuo olisi minua loukannut, niin en olisi laittanut tekstiini virnistäviä hymiöitä. ;-) :D
Anne
Moi PakanaF!
Tämä taas kerran menee aiheen viereen, mutta kun asia niin minua pohdituttaa enkä vielä ole löytänyt itselleni pätevää selitystä.
Siis: mistä tulee tuo maaginen "F" nikissäsi? :D
Anne (ei tietenkään utelias, vain tiedonhaluinen)
lähestulkoon tällaista historiikkia olen muistavinani:
alussa Jumala loi kaksi Pakanaa. heidät kuitenkin sekoitettiin keskenään pahemman kerran ja he päättivät eroittaa toisen toisestaan. nyt on olemassa siis Pakana(M), joka esiintyy useimmiten vain uskonto-palstalla ja tämä meidän helluntailaisten oma PakanaF.
Joo oikein muistelet.
Ja muitakin pakanoita on aikaimme saatossa esiintynyt, mutta vain yksi meistä on äffä, ja vain yksi meistä on ämmä.
Tarkennuksena äm tulee sanasta "male" ja äf tulee sanasta "female" sukupuolemme mukaan.
Heips PakanaF!
*idealamppu syttyy* Minä olen siis ajatellut tuota äffän arvoitusta liian korkealentoisesti. No joo, tietty, nyt kun sanot, niin ymmärrän. :D
Kiitti selvennyksestä!
Anne
"Ei lapsia tehdä, lapsia SAADAAN lahjaksi Jumalalta ja vain lainaksi."
...
Läheskään kaikki vanhemmat eivät SAA lapsia, vaan he nimenomaan tekevät niitä. Toiset lapset taas ovat vanhemmilleen hirveä onnettomuus, joka vanhempiraukoille on tapahtunut. Moniin lapsiin suhtaudutaan ikäänkuin he olisivat syntyneet tänne ihan tahallaan vain vanhempiensa kiusaksi, vanhempiensa elämää häiritsemään.
Jos sinä itse ajattelet että lapsia saadaan ja että he ovat lahjoja, jotka ovat vain lainassa, niin se ei ole mikään sääntö tässä maailmassa.
Lapsia tehdään milloin minkäkin syyn vuoksi, ja hyvin usein vanhemman omia tarpeita täyttämään.
Monilla lapsilla on jo syntyessään selvä tehtävä, jota varten heidät on tänne synnytetty; lasten tehtävä on olla väljähtyneen avioliiton korjaajia, vanhempien terapeutteja, vanhempien toiveiden täyttäjiä, vanhempien oman huonon lapsuuden uudelleen eläjiä, vanhempiensa isiä ja äitejä, vanhempiensa mainoskylttejä, vanhempien elämänuran jatkajia, vanhempiensa patoutumien purkukohteita, vanhempien lemmikkieläimiä joiden pitäisi pysyä ikuisesti vauvoina joihin äitylit voivat purkaa ylitsepursuavaa holhousviettiään, tai vanhempiensa mainoskylttejä joiden tehtävä on omalla olemuksellaan mainostaa että 'tällä lapsella ainakin on hyvät vanhemmat', ja hankkia näin omille vanhemmilleen huomiota yms. yms. yms.
Lapsia tehdään myös vanhempien uskon jatkeiksi, pitämään vanhempien uskoa pystyssä. Hyvin monet uskovaiset vanhemmat elävät omaa uskonelämäänsä nimenomaan lastensa kautta.
Lapsia siis kyllä tehdään tänne lukemattomista eri syistä, joista suurin osa on kaikkea muuta kuin epäitsekkäitä.
Joten yhtään vähättelemättä aloittajan alkuperäistä kysymystä, sen sijaan, että mietitään miten lapset saatais kunnioittamaan vanhempiaan, voisi kysyä mieluummin, miten aikuiset saisi kunnioittamaan lapsen elämää. Miten aikuiset voitaisiin saada kunnioittamaan lapsen oikeutta omaan elämään, omiin itsenäisiin päätöksiin ja omaan persoonaan, sekä esim. oman elämänkatsomuksen muodostamiseen ilman manipulaatiota.
Ei lapsen vanhempiaan kohtaan luonnostaan tuntema kunnioitus mihinkään katoa, jos lasta itseään on kunnioitettu, jos hänet on nähnyt, kuulstu ja tulkittu edes jollakin tasolla oikein.
Jokaisen lapsen elämään tulee uhmaikiä ja muita monttuja ja kuoppia, mutta sitä ei pidä mennä tulkitsemaan kunnioituksen puutteeksi. Lapsella on oikeus käydä omat kehitysvaiheensa läpi ilman että ne tulkitaan kunnioituksen puutteeksi vanhempia kohtaan.
Lisäksi lapsen uhmaan on usein aivan järjellinen syy. Lasten tunteita vähätellään ja toisinaan ne jopa sivuutetaan kokonaan. Kuvitellaan että lapsen tunteet ovat jotenkin alikehittyneet, tai niitä ei ole ollenkaan. Niinpä lasta voi esim. loukata mielin määrin, häntä voi puhutella kohdella sellaisella tavalla jolla ei tulisi mieleenkään puhutella tai kohdella aikuista.
Lapsen uhma ja kapina, on usein vain aikuisilta kuulematta jäänyt viesti, jota lapsi yrittää aikuisille viestittää. "Hei, sinä loukkasit mua! Satutit mua! Sivuutit tunteeni tai tarpeeni!" tai muuta sellaista. Kun aikuinen taas menee tulkitsemaan sen kunnioituksen puutteeksi, lapsi uhmaa entistä enemmän. Tai jos aikuinen on tarpeeksi tyhmä, hän alkaa "kasvattaa" lasta kunnioittamaan itseään mitä brutaaleimmilla tavoilla.
Siitä tulee kierre joka eristää lapsen ja aikuisen henkisellä tasolla toisistaan, jolloin lapsen kunnioitus vanhempaansa kohtaan karisee väistämättä pikkuhiljaa pois kokonaan. Aikuinen ei kuule, eikä näe häntä, vaan tulkitsee lapsen käyttäytymisen väärin.
Minä olen sitä mieltä, että vasta kun lapsi on aikuinen, voidaan nähdä kunnioittaako lapsi vanhempiaan vai ei. Onko lapsuudesta jäänyt jäljelle kunnioitus vanhempia kohtaan, vaiko vain kasa pelkkää patoutunutta kuonaa. Aito kunnioitus vanhempia kohtaan on paljon harvinaisempaa kuin luullaan. Useimmat ihmiset jotka sanovat kunnioittavansa vanhempiaan, sanovat niin vain velvollisuudesta, koska niin täytyy tehdä. Koska ollakseen hyvä ihminen, hänen täytyy sanoa niin.
Tai koska raamattu KÄSKEE. (Niinkuin kunnioitus olisi jotenkin säännöillä ja pakottamisella saavutettavissa)
Lapseen suhtaudutaan usein objektina, JOLLE täytyy tehdä jotakin jotta hän oppisi sitä ja tätä. Vaikk oikeastihan heihin pitäisi suhtautua uusina tasavertaisina ihmisinä jotka tulevat elämään meidän muiden KANSSA. Meidän tehtävän pitäisi olla vain näyttää heille miten täällä eletään, ja miten täällä pärjätään. Suurimman osan asioista lapset oppivat matkimalla ja sen kautta miten heitä itseään kohdellaan ja miten he näkevät muiden kohtelevan toisiaan, eivätkä suinkaan kasvatuksen kautta.
---
Lasten synnyttämättä jättäminen voi olla paljon suurempi rakkaudenosoitus omia lapsia kohtaan, kuin mikään muu.
Olen suurin piirtein kaikesta tässä vastauksessasi kirjoittamastasi samaa mieltä.
Hyvä kirjoitus.
Itse haluan kunnioittaa vanhempiani ja haluan antaa anteeksi kaikki pakottamiset ja ruumiilliset kuritukset yms. kohtelemiset, mutta niitä on vaikeaa unohtaa. Mutta tässähän on minulle tehtävää loppuelämäkseni...
Miksi sinun pitäisi antaa heille anteeksi?
Ja ovatko vanhempasi ymmärtäneet tehneensä jotakin väärin? Pyytäneet anteeksi?
Puuttumatta nyt Raamatun opetukseen anteeksiannosta, sanon oman mielipiteeni:
haluan antaa anteeksi, koska en halua jäädä katkeruuteen. Katkeruus, mistä se sitten johtuukin, on kauhea vankila ihmiselle. Katkeruudella vahingoittaa etenkin itseään, mutta kyllä katkeran ihmisen lähellä on vaikea olla toistenkin.
Kyllä vanhempani ovat muodollisesti anteeksi pyytäneet, itsekin pyysin heiltä anteeksi kun olin tullut uskoon ja aloin ajattelemaan näitä anteeksiantamis- ja pyytämisasioita. Mutta asioista ei ole voitu keskustella, mikä olisi mielestäni ollut tarpeellista. Eihän anteeksianto ole jokin napin painallus, että nyt kaikki on unohdettu ja anteeksiannettu, eikä ikinä mitään negatiivista muistoa tästä tule mieleen. Kyllähän sitä opetetaan, että näin se pitää mennä, mutta kysynpä vaan että kuka onnistuu näin täydellisesti anteeksi antamaan? Itse en ole ainakaan onnistunut, mutta kuten sanoin, tässähän on minulle tehtävää loppuelämäksi. Katkeruuteen en halua jäädä.
Oletko koskaan tullut kyseenalaistaneeksi näitä "suuria totuuksia":
"Anteeksiantamattomuus katkeroittaa"
"Anteeksiantamattomuus vahingoittaa ihmistä itseään eniten"
"Anteeksiantamattomuus on vankila"
"Elämäänsä ei voi jatkaa eteenpäin ellei anna anteeksi"
"Anteeksiantamattomuus lukkiinnuttaa tunne- elämän"
---
Ihmisillä on tapana alkaa hokemaan fraaseja, joista tarpeeksi kauan hoettuna tulee meille totuuksia. Ja se on ihmeellistä, että vaikka todellisuus, ja arkipäivän realismi kerta toisensa jälkeen osoittaisi aivan selvästi näiden fraasien paikkansapitämättömyyden ja valheellisuuden, ihminen hyvin harvoin kykenee huomaamaan sen.
Jostain syystä ihmisellä on taipumus nähdä keisarilla ne vaatteet, vaikka sillä keisarilla ei niitä vaatteita olisikaan.
Jo pelkästään tämä...
"Kyllähän sitä opetetaan, että näin se pitää mennä, mutta kysynpä vaan että kuka onnistuu näin täydellisesti anteeksi antamaan? Itse en ole ainakaan onnistunut, mutta kuten sanoin, tässähän on minulle tehtävää loppuelämäksi."
...osoittaa että olet saman anteeksiantoterrorismin uhri kuin monet monet muutkin. Yrität pakottaa itsesi antamaan anteeksi, ja jumiitut loppuelämäksesi tähän anteeksiantokysymykseen.
Joudut kerta toisensa jälkeen turhautumaan ja pettymään itseesi, sekä elämään riittämättömyyden tunteessa, kun et pysty antamaan anteeksi.
Tosiasiassahan juuri tämä anteeksiannon vaatimus on se juttu joka katkeroittaa ihmisen. Anteeksiantamattomuus itsessään ei katkeroita.
Jo pelkästään tämä empiirisesti todistettu tosiasia kumoaa fraasin: "anteeksianto vapauttaa"
Miten se sinut vapauttaa, kun olet tuomittu loppuelämäsi kamppailemaan tämän anteeksiantoasian kanssa, ja yrität pakottaa itsesi elämään "jatkuvassa anteeksiannossa"?
Varsinkin uskovaiset on yleensä syyllistämisellä, tunteisiin vetoamisella ja pelottelulla saatu uskomaan tällaiset fraasit, eikä niitä uskalleta herranpelossa kyseenalaistaa.
Koet syyllisyyttä jos et anna anteeksi, ja tunnet itsesi entistä huonommaksi ihmiseksi. Lisäksi olet hyvin tietoinen ettei "Jumala anna anteeksi niille jotka eivät itse anna anteeksi heitä vastaan rikkoneille".
---
Mutta miltäs kuulostaisi jos laittaisin noiden fraasien ensimmäisen sanan kohdalle eri sanan:
"Anteeksiannon vaatimus katkeroittaa"
"Anteeksiannon vaatimus vahingoittaa ihmistä itseään eniten"
"Anteeksiannon vaatimus on vankila johon ihminen voi jumiittua loppuelämäkseen"
"Anteeksiannon vaatimus estää ihmistä elämästä elämäänsä eteenpäin"
"Anteeksiannon vaatimus lukkiinnuttaa tunne- elämän"
Kuulostaako vähän tutummalta? Realistisemmalta? Totuudenmukaisemmalta?
---
Ihmisen elämä on useimmiten vaikeaa, puhumattakaan siitä jos elämän pohja, lapsuus on ollut väkivaltainen henkisesti tai fyysisesti. Joten miksi ihmisen pitäisi tehdä elämästään tällaisilla anteeksiannon vaatimuksilla vieläkin vaikeampaa, ja kiduttaa itseään ajatuksella siitä, että on jotenkin huono ja paha jos ei anna anteeksi?
Mietis millaista olisi armahtaa itseään tuolta - jo omienkin sanojesi mukaan loppuelämäsi kestävältä - anteeksiantokysymyksen kanssa painiskelemiselta, ja hyväksyä oma anteeksiantamattomuus? Hyväksyä menneet ikävät asiat osaksi menneisyyttä kuitenkaan antamatta anteeksi tekojen vääryyttä, ja jatkaa elämää?
Eikö SE olisi vapauttavaa? Menneisyyttä ei jokatapauksessa pääse pakoon, eikä tehtyjä asioita tekemättömäksi. Ei ne anteeksannolla mihinkään häviä.
Kun vapautat itse itsesi anteeksiannon vaatimuksesta, ja näin hyväksyt oman epätäydellisyytesi, on helpompi suhtautua kevyemmin myös muiden - esim. vanhempiesi - epätäydellisyyteen.
Hei PakanaF!
>>Jos sinä itse ajattelet että lapsia saadaan ja että he ovat lahjoja, jotka ovat vain lainassa, niin se ei ole mikään sääntö tässä maailmassa.
Olet oikeassa. Kuten jo tuossa ylhäällä totesinkin, vanha sanonta koirasta ja kalikasta pitää paikkansa. ;-) Osu ja uppos. :D
>>Joten yhtään vähättelemättä aloittajan alkuperäistä kysymystä, sen sijaan, että mietitään miten lapset saatais kunnioittamaan vanhempiaan, voisi kysyä mieluummin, miten aikuiset saisi kunnioittamaan lapsen elämää.
Totta. Miten lapsi voisi oppia kunnioittamaan toista ihmistä (oli se sitten oma vanhempi tai joku muu), jos lasta ja hänen tarpeitaan ei kunnioiteta. Siis jos lasta ei kunnioiteta, ei hän koskaan ehkä opi kunnioittamaan omia vanhempiaan eikä myöskään omia lapsiaan. Syntyy kierre, joka joskus pitäisi saada jollain keinoin poikki.
Muuten, Raamattu ei käske vain lapsia kunnioittamaan vanhempiaan, vaan myös vaimon miestään, miehen vaimoaan, vanhempien lapsiaan ja yleensäkin ihmisten toisiaan.
Anne
Hei taas!
>>Kun vapautat itse itsesi anteeksiannon vaatimuksesta, ja näin hyväksyt oman epätäydellisyytesi, on helpompi suhtautua kevyemmin myös muiden - esim. vanhempiesi - epätäydellisyyteen.
That´s the point!
Anne
Puhut muuten asiaa - jälleen kerran! Kiitos siitä: epämääräistä ja epäuskottavaa anteeksiantolätinää täällä onkin jo riittämiin kuultu. Niin: minä usklallan suoraan myöntää, että en voi antaa anteeksi muutamille palstan pahimmille syrjijöille heidän ilkeitä ja perustelemattomia juttujaan. En voi, koska kohtelu on ollut niin epäoikeudenmukaista. Toisaalta: eivät he ole sen parempia. Eipä osaa entinen seriffikään olla irti rakkaimmasta teemastaan, vaikka ei siitä mitään tajuakaan. Ei osaa, koska ei anna ikinä anteeksi sitä, että menetti seriffintähtensä.
...olet siis anteeksiantamattomuuden kannalla anteeksiantoon pyrkimisen sijasta? =)
Sanoinko että on pakko antaa anteeksi ja vaadin sitä itseltäni. Enkö sanonut että HALUAN ANTAA ANTEEKSI? Vai muistanko ihan väärin. Eikös ne ole ihan eri asioita?
Ymmärrän kyllä tuon kirjoituksesi. Pakolla ei saa mitään hyvää aikaiseksi...
"Muuten, Raamattu ei käske vain lapsia kunnioittamaan vanhempiaan, vaan myös vaimon miestään, miehen vaimoaan, vanhempien lapsiaan ja yleensäkin ihmisten toisiaan."
...
Missä kohtia raamatussa vanhempien käsketään kunnioittamaan lapsiaan?
Anteeksi mutta en ymmärtänyt tuota koira ja kalikka-juttua, että ketä täällä kalikalla viskattiin? Terveiset kissoille.
Eikös se Raamatun ohje ole, että meidän pitäisi kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa.
Tällä keskustelupalstalla harvemmin sellaista kilpailua näkee!
Sanoit että haluat antaa anteeksi _jotta et katkeroidu_.
Samaistit siis anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden toisiinsa, mitä ne eivät ole. Uskot, että jos et anna anteeksi, katkeroidut. Ymmärsin siis että juuri tämän uskomuksen pakottamana pyrit antamaan anteeksi.
Onko se todellista aitoa HALUA, vaiko vain suuremman pahan välttämistä?
Ihminen ei välttämättä erota mikä on todellista omaa halua, ja mikä manipuloinnin seurauksena mieleen istutettua halua.
Monet ihmiset HALUAVAT olla itsemurhapommittajia, koska uskovat vakaasti siitä seuraavan jotakin hyvää. Koska heidän päähänsä on koko elämänsä ajan istutettu ajatus siitä, että se on ylevä, hieno ja OIKEA asia tehdä. Että siitä seuraa ihmiselle itselleen jotakin hyvää. Tai monet naiset kannattavat naisten ympärilaikkausta koska uskovat sen olevan naiselle hyväksi.
Ihmiset HALUAVAT monia monia asioita, joista on todellisuudessa ihmiselle itselleen vain haittaa.
Eikö tuossa halussa antaa anteeksi ole vähän sama idea? Pyritään anteeksiantoon koska se on itselle hyväksi.
Halutaan tehdä jotakin vain oman itsen vuoksi, jotta ITSE ei katkeroituisi? Jotta itse saisi rauhan mieleensä.
Onko aito anteeksianto todella niin itsekästä?
---
No mut eihän täs hyvänenaika kukaan sua oo pakottamassa mihinkään. Kunhan pyörittelen anteeksiantoasiaa taas vaihteeksi tääl, kun nyt asiaan taas törmäsin pitkäst aikaa.
Tästä aiheesta on puhuttu aikaisemminkin tääl. ;-)
Hei!
Tuli vain mieleen OMALLE kohdalleni sananlasku:"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Minä älähdin, kun sattui kohdalle, vaikka ei kyllä ollut minulle henkilökohtaisesti tarkoitettu. :D
Kiitos terveisistä, aion kertoa sen heille. Pienikin painaa jo melkein 1,2 kg. Eli asunnossamme juoksentelee tällä hetkellä yhteensä 12,2 kg kissaa. :D
Anne
Hei PakanaF!
En ole anteeksiantamattomuuden kannalla, mutta en myös kannata anteeksiantoa pakosta. Joitakin asioita ei voi antaa suoralta kädeltä anteeksi, vaan niihin täytyy jättää itselleen aikaa kasvaa. On parempi olla antamatta anteeksi kuin pakottaa itsensä siihen, koska jos itsensä pakottaa, ei anteeksianto ole kokosydäminen.
Silloin kuin anteeksianto tapahtuu täydestä sydämestä ja vapaaehtoisesti, siinä on voimaa. Kuitenkin ihmisen on pystyttävä olemaan anteeksiannettavan tilanteen (asian) yläpuolella, ennenkuin siihen pystyy. Tai kuten jo sanoin, kasvettava siihen.
Äääh, toivottavasti ymmärrät, mitä tällä sanoa. Jotenkin on taas niin vaikea saada kirjoitettua sitä, mitä haluan sanoa.
Anne
Kissat ovat ihania! :):):)
Hei PakanaF!
Ymmärrän seuraavan kehotuksen Efesolaiskirjeen 6. luvusta kehoitukseksi kunnioittaa lasta. Tietty sanamuodolla "kunnioittaa" sitä ei varmaan löydy.
"Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan."
Anne
Hei Sun-Glasses!
Ovat joo ihania, varsinkin kun yöllä klo 2.32 tarraavat kynsin ja hampain kiinni ukkovarpaaseesi joka kurkistaa peiton alta. :D Nuorimmalla on nyt ikää noin 9 viikkoa ja järkeä ei vielä oikein ole. :D
Anne
Ef. 6:4
"Ja te isät älkää kiihottako lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heitä herran kurissa ja nuhteessa"
...
Joo tuon voi tietysti taas tulkita monella tavalla. Raamatussa kuitenkin annetaan eri raamatunkohtien yhteydessä muitakin samaa asiaa käsitteleviä raamatunkohtia. Tuon kohdan yhteydessä on annettu mm. seur. kohdat:
Sananl. 19:18, 29:17
"Kurita poikaasi kun vielä toivoa on, ethän halunne hänen kuolemaansa"
"Kurita poikaasi, niin hän sinua virvoittaa ja sielullesi herkkuja tarjoaa"
lisäksi siinä on annettu myös Kol. 3.21
"Isät älkää kiihottako lapsianne etteivät he kävisi aroiksi"
...
Tuon vihaan kiihottamisen minä olen ymmärtänyt aina siten että se tarkoittaa lasten kasvattamista vihaamaan jotakin ulkopuolista kohdetta.
Niinkuin että "älkää opettako lapsianne vihaamaan vaikkapa ruotsalaisia, vaan kasvattakaa heidät "kurissa ja nuhteessa" eli kasvattakaa heidät _kilteiksi_ ja ystävällisiksi muita kohtaan. Tämä ajatus sopisi hyvin myös Jessen opettamaan poskenkääntämisajatukseen; että lapsia ei pitäisi kiihottaa vihaamaan edes vaikkapa viholliskansaa, vaan kasvattaa heidät "Jumalan tahdon mukaan" kääntelemään vain poskiaan.
Näin minä tuon kohdan olen ymmärtänyt.
Joten kyl tuosta lasten KUNNIOITUS on aika kaukana.
Kunnioituksesta raamatussa puhutaan yleensä vain puhuttaessa ihmisen suhteesta Jumalaan, ja naisen suhteesta mieheen.
Matt. 6:15
"Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
...
Ja ihminen, jolle Jumala ei ole antanut anteeksi, ei pelastu, eikö? Eihän taivaaseen pääse "likaisissa vaatteissa". Täytyy ensin saada synnit anteeksi.
Joten jos et ole kyennyt antamaan anteeksi siihen mennessä kun se pasuuna soi, ja Jesse saapuu pilvissä ja tuulissa, niin tännehän jäät, hampaitas kiristelemään, etkö vain? Tulikivijärvi odottaa.
Parasta siis olisi että antaisi mahdollisimman nopeasti anteeksi, koska sitä hetkeä ei kukaan tiedä jolloin armon aika loppuu. Ja koska "se aika on lähellä".
Tuo Matt. 6.15 on itsessään anteeksiantoon pakottamista, jos mielii pelastua.
Ja tämä on se juttu jota jokapaikassa tyrkytetään, ja johon monet ihmiset ovat jääneet jumiin koko elämäkseen. He kiduttavat itseään vuodesta toiseen yrittäessään antaa anteeksi usein vieläpä tekoja, jotka ovat täysin anteeksiantamattomia.
Se on henkistä, ja hengellistä väkivaltaa, ja erittäin tukehduttavaa sellaista. Usein ihmisiä irvokkaasti kehotetaan vieläpä _siunaamaan_ pahantekijöitään.
Se on todella julmaa.
Ihmisiltä joita on usein kohdeltu täysin ihmisarvoa alentavasti pahimmillaan vaikkapa sitten koko lapsuuden ajan, tai heille on sattunut jotakin muuta traumaattista, niin heiltä lopulta evätään vielä oikeus pitää puoliaan.
Tämä on erittäin tuhoavaa jos kyseessä on ihminen jonka omanarvontunto on jo valmiiksi nollissa. Ja varsinkin jos tätä ajatusta tyrkytetään "hoitona" vaikkapa kristillisessä sielunhoidossa, paikassa jossa pitäisi olla sielun HOITAJIA eikä sen TUHOAJIA.
Jos sellainen ihminen joutuu tällaisen sielunhoitoterrorin kohteeksi, se toimii hänen toipumisessaan ainoastaan isona esteenä.
Eihän sellainen ihminen voi rakentua uudelleen ehjäksi, jolta evätään oikeus olla itsensä puolella. Jos hänestä tehdään puolustuskyvytön odottamalla, että hänen pitäisi antaa anteeksi sen sijaan että vaatisi oikeutta itselleen. Hän saa signaalin ettei hän ole sen arvoinen että ansaitsee oikeutta.
Ihmistä, joka on jo valmiiksi rähmällään maassa, oikein kannustetaan jäämään sinne maahan rähmälleen.
Ja ihmiset "haluavat" antaa anteksi. Haluavat, koska he tiedostavat ettei heillä ole muuta mahdollisuutta.
Muka.