Autoveroon muutoksia tulossa

blanco.

Autoverotuksen muutokset koskevat kahta pääaluetta: auton hankinnan ja käytön verotus. Nykyisen auton ostamisen yhteydessä maksettava autovero sidotaan hiilidioksidipäästöihin. Käytön verotuksessa pulmana on jo liikenteessä olevat autot, joiden autovero on kertaalleen maksettu. Vanhan autokannan verottaminen toiseen kertaan korkeilla käyttömaksuilla on poliittisesti hyvin arka asia.

Valtiosihteeri Puron mukaan Suomen autokanta ei ole uudistunut toivotulla tavalla, ja verotuksen keinoin tulisi pyrkiä ohjaamaan kansalaiset ostamaan vähäpäästöisiä autoja. Muutosten suunnittelun lähtökohta on, että valtion verotulot eivät laske.

Valtiovarainminsiteriön vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen kertoi eilen, että autojen käyttömaksuja tullaan muuttamaan.

13

2461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minkähänlainen konsultti- ja virkakomitea autoverotusta oikein suunnittelee? Julkisuuteen tulleet kaavailut ovat olleet käsittämättömän typeriä.

      Usein mainitaan, että ajoneuvoja verotettaisiin niiden keskikulutuksen ja päästöjen mukaan. CO2-päästöt ovat jokseenkin suhteessa kulutukseen. Tällöin olisi selvintä ja oikeudenmukaisinta, että vero on nimenomaan ja vain polttoaineessa eikä kulkuvälineessä.

      Luulisi olevan virkamiehillekin ymmärrettävää, että vaikka auton keskikulutus olisi 15l/100km ajosuoritteen ollessa 5000 km/v saastuttaa se vähemmän kuin ajoneuvo, jonka vastaavat lukemat ovat 5l/100km ja 50000km/v. Tässäkin mallissa ensin mainittu maksaisi veroa kaksikertaa enemmän (kolminkertaisesti) kilometriä kohden jälkimmäiseen verrattuna.

    • KPy

      Kulin rasiosta Kuitusen haastattelun. Tuli kyllä surku, autoveroasioitamme ei hoida mikään järjen jättiläinen. Olisi aika pistää Heikki eläkkeelle ja ottaa vähän tuoreempi asenne asiaan. Aikataulu oli epärealistinen ja tavoitteet jotenkin epäselvät. Kaikki mukanaolevat kuitenkin tietävät, mikä on lopputulos. Yhtenäistämme liikenteen verotuksen käytännössä Saksan tulevan verotuksen kanssa.

      Yleisellä tasolla taas tavoite pitää liikenteen verotuotto samana kuin nykyään on järjetön! Yhteismarkkina-alueella ainoa järkevä tavoite syrjäisen sijainin ja pitkien etäisyyksien maassa hieman keskeistä Eurooppaa matalampi liikenteen verotus. Vai onko tavoitteena tehdä Suomesta jonkinlainen susien reservaatti ilman teollista ja kaupallista toimintaa?

      • höpisi

        Millaisia asioita tuossa kertoili? esim missä aikataulussa uudistuksia oli hänen mukaansa tulossa?


      • KPy
        höpisi kirjoitti:

        Millaisia asioita tuossa kertoili? esim missä aikataulussa uudistuksia oli hänen mukaansa tulossa?

        Puhui vuosista (muistaakseni 2-3) ja sitten vuosien siirtymäajasta. Ei oikein tältä planeetalta. Siirtymäajan suhteen saattaa olla oikeassakin (valitettavasti).

        Kokonaisuudessaan antoi hyvin epävarman ja jotenkin pallohukkaisen vaikutelman. Aika on selvästi ajanut ohi, joko ei kykene mukautumaan tähän päivään, tai sitten ministeriössä on tehty päätös uhrata Heikki näyttelemään tyhmää. Oikein pelottaa, minkälaisissa käsissä autoverotuksen valmistelu on.


      • on.

        muuten sanonut olevansa halukas jatkamaan työntekoa vaikka vielä 68 ikävuoden jälkeenkin .


    • autoveromuutoksessa

      blanco:
      "Muutosten suunnittelun lähtökohta on, että valtion verotulot eivät laske."

      autoveromuutoksessa:
      Tämän vuoksi tehdään laittomuuksia, siirtymäaikoja ja käsittämättömiä systeemejä.

      Mielestäni korvaavia verotuloja tulisi hakea seuraavat 50 v jostakin muualta.

      • autoveromuutoksessa

        blanco:
        "Muutosten suunnittelun lähtökohta on, että valtion verotulot eivät laske."

        autoveromuutoksessa:
        Eihän tuossa tosiaan luekaan, että VALTION VEROTULOT pitäisi säilyttää autoverotuksen avulla. Joten toivoa on autoveroTASON laskemiseen.


      • KPy
        autoveromuutoksessa kirjoitti:

        blanco:
        "Muutosten suunnittelun lähtökohta on, että valtion verotulot eivät laske."

        autoveromuutoksessa:
        Eihän tuossa tosiaan luekaan, että VALTION VEROTULOT pitäisi säilyttää autoverotuksen avulla. Joten toivoa on autoveroTASON laskemiseen.

        Kaksi seuraavaksi kaatuvaa veromuotoa Suomessa ovat perintövero ja uusien ajoneuvojen ostoon liittyvä verotus. Meidän on pakko mukauttaa verotusta eurooppalaiseksi, jos aiomme ylipäänsä pitää yllä jonkinlaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

        Perintövero rokottaa liikaa työpaikkoja ja suomalaista pääomaa. On järjetöntä antaa "Nokian" takoa miljoonia amerikkalaisille eläkeläisille ja suoranaisesti perintö vero vaikuttaa työllisyyteen hävittämällä PKT-sektorin yrityksiä.

        Kaikkinainen liikenteen EU-keskiarvoa kovempi verotus taas syö kilpailukykyämme sisämarkkinoilla ja tätä kautta heikentää työllisyyttä. Liikenteen verotuksen tavoite ei voi olla tämän vuoksi tason ylläpitäminen. Tai se ei ainakaan saisi olla, mutta välillä tuntuu, etä komissio on enemmän huolissaan kansantaloudestamme kuin omat poliitikkomme.


    • masa

      verouudistuksia on nopeutettu aikaisemmasta aikataulusta niin että jotain päätöksiä pitäisi tehdä jo vuoden 2007 loppupuolella , tosin niiden voimaantulo menisi 2010 puolelle . Kysymyksessä saattaa olla jopa 18 % autoveron pudotus ensimmäisessä vaiheessa , toisessa vaiheessa pudotus ei olisi enään näin suuri ja toteutettaisiin 2015 vuonna . Käyttömaksu sitten nousee portaittain ollen vuonna 2015 nykyisen käyttövoimaveron luokkaa .

      • KPy

        Jos valmistelutilanne on noin heikko, olisi todella aika vaihtaa miehet. Olemme tilanteessa, jossa kaikkea ei voi laittaa enää poliitikkojen syyksi, vaan kyllä tässä on joillakin virkamiehillä "tunnelinälöä". Ei kyetä uudistumaan ja ajetaan politiikkaa, jolla ei enään ole minkäänlaista pohjaa.

        Kaiken lisäksi protektionistinen politiikka on vahingollista Suomelle, koska se heikentää kilpailukykyämme EU:n sisämarkkinoilla. Puhumattakaan siitä, että kykenemättömyys uudistua EU:n periaatteiden ja lainsäädännön mukaisesti ei luo hyvää kuvaa suomalaisesta virkamieskunnasta.


      • esa

        kuuleman mukaan ensimmäisen vaiheen pudotus ei olisi kuin puolet tuosta , eli 9% pudotus on lähinnä totuutta . Kahden veronlaskun jälkeen oltaisiin vasta 18 % !


      • pieleen
        esa kirjoitti:

        kuuleman mukaan ensimmäisen vaiheen pudotus ei olisi kuin puolet tuosta , eli 9% pudotus on lähinnä totuutta . Kahden veronlaskun jälkeen oltaisiin vasta 18 % !

        niin "päitä putoaa" poliitikoilta ja/tai virkamiehiltä ennen veroja. Kyllä joku vielä hermostuu ihan tosissaan - on tämä sellaista leikkimistä.
        Eikö nuo p*leet osaa edes hävetä omaa kakarakäyttäytymistään!


      • masa
        pieleen kirjoitti:

        niin "päitä putoaa" poliitikoilta ja/tai virkamiehiltä ennen veroja. Kyllä joku vielä hermostuu ihan tosissaan - on tämä sellaista leikkimistä.
        Eikö nuo p*leet osaa edes hävetä omaa kakarakäyttäytymistään!

        salaisuus on että ystäväni on ministeriössä jossa nämä lakiuudistukset on käsittelyssä , saunaillassa yömyöhään pieniä murusia olen saanut urkittua , mutta tosi vaiti pysyy .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11906
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      360
      7999
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3253
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2278
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2239
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      56
      1116
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe