Mies kaihtaa.

Mies välttelee kosketusta, aivan pientä hipaisuakin. Ohittaessamme toisemme hän antaa aivan liikaa tilaa ohitukseen. Viihdymme toistemme seurassa jutustellessa niitä näitä. Mutta on kysymys alkanut piirtyä mieleeni, että olenko noin vastenmielinen tosiaan?
61629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tai sitten ei... No kuitenkin, jos kyseessä olisin minä, ja olisin ihastunut, saattaisin olla ylivarovainen kosketusten kanssa. Syystä, että kosketuksilla voi myös tuhota asioita lopullisesti. Ja siksi tällainen varovainen tyyppi jättää halit ja muut siihen, kun on edes hiukan varmuutta toisestakin.

Äänestä

Taidat olla vastenmielinen, tai sitten mies pitää sua ihan kaverina vaan.

Äänestä

Ettei sulla nyt kuitenkin olisi tapana liimata kiinni k.o. kundiin aina tilaisuuden tullen? Ja muulloinkin? Itseäni ainakin aina välillä häiritsee mimmit jotka "ihan vahingossa" suunnilleen tunkee tissiä suuhun istuu naamalle. Eikä sitten kuitenkaan uskalla keskustella sen enempää kuin "jutustella niitä näitä".

Nev

Äänestä

Ajattele nyt vähän, eihän kukaan, ei siis KUKAAN voi olla niin vastenmielinen että täytyis oikein kiertää kaukaa jos ohittaa.

Äänestä

ei liity siihen mitä mietit,eli vetovoimaasi,vaan miehen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.Olen itse miehenä samanlainen.Vältän kosketusta kaikkien kanssa.
Usein naisilla on tietoista tai alitajuista kosketuksen tarvetta juuri vähän samaantyyliin mitä kirjoituksestasi voi tulkita sen huomaaminen naisessa provosoi ja ärsyttää,mikä aiheuttaa ylivarovaisuutta noihin kontakteihin.

Eli jos äijä kiinnostaa lopeta vihjailut ja kiehnaamisyritykset ja sano tai osoita mielenkiintosi suoraan.

Äänestä

vaan, kivaa näkökulmaa asiaan. Niin ja enhän minä nyt ole kiehnannut ja ahdistellut ketään. Huomioinut vain käyttäytymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punaposki kirjoitti:

Mies välttelee kosketusta, aivan pientä hipaisuakin. Ohittaessamme toisemme hän antaa aivan liikaa tilaa ohitukseen. Viihdymme toistemme seurassa jutustellessa niitä näitä. Mutta on kysymys alkanut piirtyä mieleeni, että olenko noin vastenmielinen tosiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu