Missä muualla voisi olla tehokas rautiehallinto kuin Helsingissä? Suurin rautatieliikenne ja kaikki pääradat päätyy Helsingiin. Onneksi Keskusta on pysynyt lujana näissä hölynpöly sijoituksissa.
Vihdoinkin järkeä alueellastimisessa.
5
168
Vastaukset
Keskustahan halusi rautatiehallinnon Kouvolaan ja kuntaministeri Hannes Manninen toimi vimeiseen saakka sen puolesta. Liikenneministeriö pysyi lujana ja syntyi järkevä päätös. Liikenneministerinä ei olekaan kepulainen - maan onneksi.
- oivahärkönen
... alueellistamisen vastustajat jokaisessa tapauksessa antavat tuon saman selityksen: missä muualla voisi olla tehokas hallinto kuin Helsingissä. Sossut ovat hallitusohjelmassa sitoutuneet hajasijoitusohjelmaan, mutta jokaisen yksittäisen alueellistamisen osalta panevat hanttiin tai, kun hanke on sossuministerin hallinnonalalla estävät sen.
- Keskustaporvari
..pätevästä henkilökunnasta. Jos pätevimmät ei halua muuttaa ja toisaalta toiminnan itsensä pitäisi olla paras mahdollinen? Ei alueelastiminen saa olla itse tarkoitus. Onhan kyse sentään verovaroista. Maaseutuvirasto oli oikea ja harkittu siirto. Ei meidän keskustalaisten kannata sentään taistella itsestään selvyyksiä vastaan. Kostautuu pitkällä aikavälillä.
- Keskustaporvari
Keskustaporvari kirjoitti:

Jollekin pikkusieluiselle on ilmeisesti mennyt jossain vaiheessa pahasti herne nenään. Etkö huomaa miten lapsellinen ihminen olet?
- vinkkivinkki
Keskustaporvari kirjoitti:
Jollekin pikkusieluiselle on ilmeisesti mennyt jossain vaiheessa pahasti herne nenään. Etkö huomaa miten lapsellinen ihminen olet?
Kusetukset eivät pahemmin onnistu enää sen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581061Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140964- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75765Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342731