...voi tehdä, jos esimies on se joka kiusaa? Esimerkkitapaus työpaikaltani: esimihellä on tapana oman pomonsa kanssa kutsua työntekijä "keskustelemaan". Eli tilanteessa on kaksi yhtä vastaan, ja keskustelu on käskyttämistä ja nöyryyttäviä lausahduksia kuten "Oletko sinä ihan kunnossa, kun unohtelet asioita tuolla tavalla etkä saa töitäsi hoidettua?".
Mitä
työsuojeluvaltuutettu
101076
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Työntekijällä on oikeus ottaa luottamusmies mukaansa.Luottomiehen tulee vaan muistaa se,että on työntekijän etujen valvoja,eikä mikään jees mies.Eli iso mylly pyörimään,jos ei viistoilu lopu,ei tollasta tarvi kenenkään sietää.Taitaa olla,joku nyrkkipaja kysymyksesssä.Liitoilta saa myös tietoa tämmösissä asioissa,eli tiedotusta myös sinne ammattiliiton suuntaan ja tietysti myös työsuojeluviranomaisten suuntaan.Pitäkää heikkojen puolta ja tukekaa yhteisönä heitä.
EI AUTA LUOTTAMUSMIES, PIILOUTUU ESIMIEHEN SELÄN TAAKSE, TYÖSUOJELUPIIRI EI VÄLITÄ, ON KOKEILTU.
AMMATTILIITTO SANOI KIUSAAMISESTA, ETTÄ NO, SINUN KOHDALLA ON KÄYNYT NÄIN, ETTÄ KIUSATAAN, MUTTA JOS TOISTEN KOHDALLA EI KÄVISI ENÄÄN NÄIN, TODELLA LOHDUTTAVAA. ETTÄ KÄRSI SINÄ VAAN, EI SILLE MITÄÄN VOI.
AMMATTILIITTO SANOI VIELÄ, ETTEI HEILLÄ OLE ASEITA NÄIDEN ASIOIDEN PARANTAMISEEN.
TYÖKAVERIT PELKÄÄ OMAA NAHKAANSA, HILJENEVÄT, VAIKKA NÄKEVÄT JOKAPÄIVÄSIEN KIUSAAMISEN.
JOHTAJA SANOI, ETTEI TÄÄLLÄ OLE PAKKO OLLA, JOS TUNTEE OLONSA AHDISTAVAKSI.
JOHTAJA MEILLÄ MYÖS KIELSI KAIKNELAISEN KIRJOITTELUN KIUSAAMISASIASTA.
TÄMÄN NYT VIELÄ KIRJOITIN.
on aivan kädetön, eikä viidessä vuodessa ole oppinut alkeellisimpiakaan asioita materiaaleista?
Luottamusmies on vähän samaa mieltä ja liiton yhteymies kskustellut tt:n kanssa aiheesta "ei kannata hakata päätä seinään".
Maanantaina tt:lle varoitus työstä kieltäytymisestä, työaikojen noudattamatta jättämisestä ja työajalla tietokoneella surffailusta. Ei paljon naurata kun tulee töihin - varmaan tilaa taas ajan tt-huoltoon:)))
Työstä kieltäytyminen ja työajan laiminlyönti tietysti on työnantajan päätösvallan alla.Tarkotin tolla edellisellä kommentillani henkisen väkivallan uhrien tukemista.Eikä tövelvoitteidenkaan rikkominen anna oikeutta jatkuvaan nälvimiseen,vaan ne asiat on hoidettava oman varotus jne... systeemin kautta.
Toi on yleistä,harvassa taitaa olla ne luottam.miehet ym... joilla on selkärankaa seistä viimeseen asti työmiehen asialla.Meistä on tullut liian itserakkaita oman edun ajajia,heikompien kustannuksella.
VOIT OLLA ITSENSÄ LIKOON LAITTAVA TYÖSUOJELUVALTUUTETTU TAI SITTEN VOIT PESTÄ KÄTESI KOKO JUTUSTA, NIINKUIN YLEENSÄ TEHDÄÄN.
...esimiehesi sittenkin oikeassa.
Jos et todellakaan pysty hoitamaan työtäsi ja unohtelet asioita, pitäisi kai sinun köytää sellainen työ jossa pärjäät.
Varmasti sellainenkin on olemassa.
Opettele. Ei siinä luottamusmies auta jos ei hallitse tehtäviään.
Esimiesten tehtävänä on saada työt sujumaan.
Osaajille on aina töitä.
Asiaa!
TÄHÄN PITÄÄ VASTATA, TOM PÖYSTI PITI EILEN RAUMALLA LUENNON TYÖPAIKKOJEN ILMAPIIRISTÄ JA SANOI, ETTÄ NUOLEMINEN ON LISÄÄNTYNYT JA EDELLEEN LISÄÄNTYMÄSSÄ, JA EDESSÄPÄIN OLLAAN HYVIÄ, MUTTA TAKANAPÄIN HAUKUTAAN.
SIIS EIKUN NUOLEMAAN, KYLLÄ SE ESIMIES SITTEN "KÄÄNTYY".
ANTAA ESIMIEHEN OLLA AINA OIKEASSA, EI KANNATA SANOA MITÄÄN, VAIKKA PÄIN HONKIA MENISI.
SITÄ SANOTAAN NIIN PALJON PAHAA JA MUSTAMAALATAAN TAKANPÄIN, EIKÄ SYYTETTYNÄ OLEVA PÄÄSE PUOLUSTAUTUMAAN, EI ANNETA TULLA SELLAISTA TILANNETTA, ETTÄ PÄÄSISI MITÄÄN EDES SANOMAAN.
SELLAISIA ESIMIEHIÄ ON PALJON, ETTÄ OMAN ASEMANSA PÖNKITTÄMISEKSI HAUKUTAAN JOKU ALAISISTA PATALUHAKSI.