Naisile

Olen ollut nykyisen vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja nyt taitaa olla ensimmäinen kriisi ja tuntuu vaikealta kun vaimo sanoo että pidän häntä itsestään selvyytenä , miten pystyy näyttämään ettei hän sitä todellakaan ole? Kun tällä hetkellä hän ei tavallaan päästä lähelleen ja pyytää että annan hänelle aikaa, olen aiemmin sanonut hänelle määrätynlaisia kommentteja ulkomuodeosta ym. ja sit taas jälkeenpäin etten tarkoita sitä.Viime aikoina kuitenkin olen ollut sanomatta ja pitänyt älyttömät juttuni sisällä eikä niitä ole tarvinnut pitää ne pysyy itsekseenkin. Jotenkin kaikki alkoi kun sairastuin keväällä vakavasti ja olin lähellä kuolemaa ja hän suri lasten kanssa kotona ja mietti että tähänkö kaikki loppuu ja onko elämä vaan päivittäistä töissä käyntiä ja kotona oloa lasten kanssa. Olen kyllä aina tuonut ilmi että rakastan ja kunnioitan häntä mutta vaikeaa kait uskoa kun sanoo ilkeitä mutta ei tarkoita niin tarkoitanko hyviäkään asioita: Mitä tehdä tässä tilanteessa??
16940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nainen voi antaa anteeksi, mutta ei koskaan unohda sanomiasi ilkeyksiä. Miksi sun piti ne sanoa? Oliko se niin tarpeellista ja tärkeää? Oletko koskaan ajatellut kuinka paljon töitä hän tekee perheenne eteen? Ehkä pesee pyykit, tiskaa, siivoaa, hoiti jälkikasvun, pitää yhteyttä sinunkin sukulaisiisi, korjaa jälkesi ja kaiken tuon lisäksi käy vielä päivätöissä? Se on valtava työ ja jos sinusta ei noissa ole ollut apua etkä ole arvostanut hänen kotona myös sinun eteesi tekemäänsä työtä, en yhtään ihmettele, että hän ajattelee sinun pitävän häntä itsestäänselvyytenä.

Samaa puurtamista päivästä, vuodesta toiseen ilman kiitosta tai arvostusta syö ketä tahansa. Jos vielä kaiken lisäksi kyselet häneltä esim. miksei hän ole vieläkään pessyt työpaitaasi tai sukkiasi tai huomautat, että talohan kuhisee villakoiria, niin hänen sijassaan vetäisin sinua jo turpiin.

Villejä, mutta niin tyypillisiä arvauksia. Toivottavasti sait ainakin jotain vihjettä ja ajattelemisen aihetta. Parempaa jatkoa ja muista, ettet nyt mene ostamaan kukkia ja suklaarasiaa. Ei kannata, ota tarpeeksi aikaa, tartu nätisti kädestä kiinni, kuuntele ja ota opiksesi. Älä tuomitse vaan anna tulla ja poimi se viisaus siitä ryöpystä. Hänellä on paha olla ja sinä olet siitä osavastuussa.

Äänestä
  • Miksi piti sanoa..? En osaa vastata toho mistä se johtuu kait se määrätynlaista huumoria mikä kuitenkin satuttaa toista..älytöntä ja toista loukkaavaa. Ei vaimo sentään kaikkea yksin joudu hoitamaan imuroin kerran tai kaksikin viikossa, haen lapset tarhasta ja toisen vien aamulla, autan ruokailun jälkeen keräämään tiskit koneeseen ja joskus kun itse päivällä kotona tiskaan jos altaassa jotain mukeja ym. petaan aamulla sängyn/sängyt jos lähden vaimon jälkeen töihin. Noita oon tehnyt koko yhdessä olon ajan etten mä niitä nyt ole alkanut huonolla omalla tunnolla tekemään. Positiivistä sentään että illalla sängyssä vaimo ottaa kädestä kiinni ja toivottaa hyvää yötä ja aamulla hyvää työpäivää. Täytyy vaan koittaa olla oma itsensä ja näyttää että välittää eikä tosiaan mitään kukka hommeleita tällä hetkellä kun niitä en muutenkaan ole ostanut kuin syntympäpäivinä ja hääpäivinä. Joskushan kysyin häneltä tästä asiasta ja sanoi ettei hän koe sitä sellaisena mutta kun asia on hautunut hänen mielessäään niin huomannut kuinka se todella loukkaa.Tuntuu vaan niin raskaalta kun tajuaa kuinka on loukannut ja aiheuttanut paha mieltä.

    Äänestä

Vaimosi on loukkaantunut eikä ihme, tietyt omaan itseen kohdistuvat ilkeydet eivät koskaan unohdu. Pahinta on se kun ne sanat lausuu oma puoliso.

Anna vaimollesi aikaa miettiä, koska hän sitä pyytää. Ota enemmän vastuuta perheenne arjesta. Teille on tapahtunut paljon viime aikoina, tuo kuoleman läheisyys herättää uusia, erilaisia, voimakkaita tunteita..

Voisit ainakin auttaa kotitöissä, osoittaa tarpeeksi usein kuinka paljon hänestä välität ja kertoa kuinka tärkeä hän on sinulle. Kuuntele häntä... ja opettele myös itsehillintää tulevaisuuttanne ajatellen.

Äänestä

sanat kyllä jää helposti mieleen, joten mikset alkaisi sanoa positiivisia asioita entistä enemmän? Anna vaimollesi kukkia ja samalla sano, että töistä tullessa ajattelit hänen panostaan kotinne hyväksi ja sitä, miten hyvä äiti hän on lapsillenne ja halusit antaa kukkia kiitokseksi.

Ehdota illallista ulkona, vain te kaksi. Sitä kautta teoilla voi myös näyttää sen, että haluat olla hänen kanssaan muutenkin kuin vain itsestäänselvyytenä.

Muistele seurusteluaikaanne ja sitä, miten silloin toimit ja mikä silloin toimi nykyiselle vaimollesi. Ehkä sieltä saat vinkkiä, miten saada hänen suupielet hymyyn tänään. Kärsivällisyyttä, ei asiat päivässä muutu, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Äänestä
  • voi olla että toimii, ehkä vaan täytyy antaa aikaa ja olla kärsivällinen, otti sentään illalla sängyssä kädestä kiinni ja toivotti hyvää yötä, aamulla hyvää työpäivää ja tänään työpäivän rapsutti varovasti selkääni sängyllä kun hiukan levättiin..toivossa on hyvä elää

    Äänestä

Edellisellä oli aika hyvä neuvo, josta olen näin naisena itsekkin samaa mieltä, eli anna myös pikkuhiljaa enemmän myönteistä palautetta, kehu kauniiksi jos vaimollasi on esim. uusi pusero päällä. Siinä sitä alkaa uskoa parempaan kun koko ajan "kohennetaan tulta:"
Itseni on ollut joskus vaikeaa päästää miestäni lähelle/vastaan ottaa hänen läheisyyttään, jos mies on loukannut minua, silloin sitä tuntuu ettei tahdo tulla enemmän loukatuksi ja "suojautuu" olemalla etäisempi.

Äänestä
  • Tuntuu että hän luulee että teen sitä vaan nyt tän tilanteen johdosta eikä siksi että tarkotan, noh ottaa sentään kädestä kiinni ym ja suunnitellaan remonttiakin ..kait se ajan kanssa
    kun jaksaa vaan yrittää

    Äänestä

Oletko parantunut keväisestä sairastumisesta vai "leijuuko" se edelleen päälläsi? Toivon sydämestäni kaikkea hyvää ja valoisaa tietä kohti terveyttä sekä terveyden ylläpitämiseksi.

Haluan antaa naisnäkökulman (vastauksena pyyntöösi kirjoittaa, kun tuolla aiemmin kirjoittelimme porukalla omasta puolisosta kukainenkin) siihen miksei vaimosi "päästä lähelleen". Olen pitkälti samoilla linjoilla muiden kirjoittajien kanssa, että sanasi ja nimenomaan, että ne tulevat oman puolison suusta ovat loukanneet vaimoasi. Hänen naiseutensa itsetuntoa ja ne varmasti ovat kuin polttomerkkejä hänen sielussaan. Tuskin tämä nyt kuitenkaan on se ainoa syy vaan luulen, että kaikkien näiden summa.

Sanottakoon, että myös minun mieheni on laukonut joskus TODELLA ilkeitä ja asiattomia kommentteja ulkonäöstäni. Hän on luonteeltaan niin mustasukkainen ettei kestä muiden miesten minuun kohdistamia katseita saatika sanomisia, ja siten sitten latistaa kaikki kohteliaisuudet. Se on osittain musertanut minua naisena ja vaikka niistäkin on kulunut aikaa niin en pysty unohtamaan. En ymmärrä miksi pitää loukata tahallisesti, sillä uskoisin että normaali ihminen tunnistaa sanomisensa loukkaavuuden. Siitä tulee tunne ettei puoliso hyväksy sellaisena kuin olen ja tunne siitä, että hän vertailee minua muihin naisiin. Ja kun niitäkin meidän suhteen aikana on mahtunut :(

Yksinkertaisesti lopeta puolisosi arvosteleminen; anna mieluiten rakentavaa kritiikkiä/palautetta jos siihen on aihetta. Huomioi puolisoasi enemmän sanoilla ja teoilla; yllätä hänet positiivisesti. Opettele käyttämään sanavarastoasi positiiviseen tyyliin. Ei puolisosi varmaan taivaita tavoittele. Monesti yksinkertainen jokapäiväisessä arjessa huomioiminen riittää. Se, ettähän pitää itseään itsestäänselvyytenä ja on ilmaissut asian sinulle suoraan.. kertoo siitä, että et ole huomioinut puolisoasi tarpeeksi. Hän ei tunne itseään rakastetuksi.

Tämä on minun näkökulma.

Äänestä
  • No kyllähän se leijuu varmaan loppuelämän päällä mutta lääkäreiden mukaan pystyn viettämään normaalia elämää ja olenhan mä tällä hetkellä hyvässä kunnossa
    Olenhan mä sen sellasen arvostelun lopettanut jo aiemmin mutta joskus erittäin harvoin tulee vielä sanottuna lievästi jotain, tarkottaa huumorilla enkä kohdistakaan sitä häneen mutta ottaa vaan itseensä
    Niinkuin aiemmin sanoin ottaa sentään aamuisin ja iltaisin jo kädestä kiinni ja toivottaa hyvät yöt ja aamut mutta ei tällä hetkellä muuta. Puhutaan sentään normaalisti, täytyy vaan olla kärsivällinen ja huomaavainen

    Äänestä

  • suuri kysymys kirjoitti:

    No kyllähän se leijuu varmaan loppuelämän päällä mutta lääkäreiden mukaan pystyn viettämään normaalia elämää ja olenhan mä tällä hetkellä hyvässä kunnossa
    Olenhan mä sen sellasen arvostelun lopettanut jo aiemmin mutta joskus erittäin harvoin tulee vielä sanottuna lievästi jotain, tarkottaa huumorilla enkä kohdistakaan sitä häneen mutta ottaa vaan itseensä
    Niinkuin aiemmin sanoin ottaa sentään aamuisin ja iltaisin jo kädestä kiinni ja toivottaa hyvät yöt ja aamut mutta ei tällä hetkellä muuta. Puhutaan sentään normaalisti, täytyy vaan olla kärsivällinen ja huomaavainen

    Onni, että voit viettää normaalia elämää sairaudestasi huolimatta :)

    Oletko muuten koskaan pyytänyt puolisoasi kertomaan miksi hän niin käyttäytyy kuin käyttäytyy? Onko puolisosi helpompi puhua tunteistaan vaikkakin hän välillä on vetäytyvä -niinhän me kaikki välillä. Oletko kuunnellut mitä hän todella haluaa sanoa? Oletteko esimerkiksi puhuneet ääneen sairaudestasi, joka aiheutti koko perheessä varmasti suurta surua?

    Haluan vielä sanoa kommenttini tuohon arvosteluun, jota onneksi enää harvoin teet.. vain vahvistui mielikuva siitä, että puolisosi on aikanaan loukkaantunut todella paljon sanomisistasi ja on todennäköisesti edelleen herkkä arvostelullesi eikä siihen auta huumorilla höystö. Puolisosi voi luulla, että "piilovittuilet" hänelle (mikäli sana sallitaan tässä tapauksessa).

    Hiljaa hyvä tulee -kuuluu sanonta, ja hyvään suuntaanhan se on sinun osaltasi mennyt puolisosi kanssa. Puolisosi "päästää lähelleen" jo pitämällä kädestä toivottaen hyvät yöt/huomenet. Miten sinä voisit osaltasi "tulla tykö"?

    Parisuhde vaatii molempien työtä sen eteen, se on totuus jota kenenkään ei ole kieltäminen?! Siihen kuuluu myös karikkoja, ja niissä punnitaan paljon. Toivottavasti selvitätte välinne ja voitte henkisesti hyvin toistenne kanssa!

    Äänestä

  • Ninnuli kirjoitti:

    Oot oikeessa tossa että on loukkaantunut sanomisistani paljon ja sanoi nimenomaan että oo niinkun ennenkin mutta jätä se ns. piilovittuilu pois. Ollaan puhuttu sairaudestakin mutta ton kun tietäisi miten voin osaltani tulla "tykö" ??. Muuta en tällä hetkellä osaa kuin olla ns.normaali minä eli ystävällinen, huomioonottava kehuja ei oikein uskalla tällä hetkellä sanoa ja oon aamuisin toivottanut huomenet iloisesti ja sanonut että on varovainen niin kuin meillä on aina ollut tapana aamuisn sanoa kun toinen lähtee töihin ja kuunnellut työpäivän jälkeen miten on mennyt ja puolestani itse kertonut miten oma päivä mennyt siis keskusteltu päivän tapahtumista. Noi on niitä samoja asioita mitä ollaan aina ennenkin tehty ovat vaan viime aikoina jääneet jostain syystä pois.

    On vaikea tietenkään sanoa mitä puolisosi tarkalleen ajattelee, jos hänkään ei osaltaan puhu tunteistaan...

    ..mutta..

    Onko teillä tarpeeksi yhteistä aikaa? Jos mahdollista niin järjestä teille yhteistä tekemistä esim uuden harrastuksen myötä/kotimaan hemmotteluloma/ulkomaille/elokuviin/ravintolaan syömään..?! Käyttekö esim iltalenkeillä yhdessä? Mitä te teette yhdessä; sen kotona olemisen ja työn vastapainoksi?

    Toisaalta täytyy antaa toiselle aikaa ja tilaa olla/hengittää mikäli hän tuntee sitä tarvitsevansa. Onko puolisollasi ystäviä keiden kanssa käydä ulkona? Entä sinulla? Vietättekö yhdessä aikaa yhteisten ystävien kanssa?

    Sanoo rakastavansa minua ei siinä mitään..onhan hänellä muutamia kavereita ja ystäviä ja mullakin... sanoitarvitsevansa omaa aikaa/tilaa mutta mutta kun hänellä töissä kauhee stressi ja kiire niin mistä sitä yhteistä aikaa omaa tilaa/yksinoloa hänellee saadaan..joku aika sitten kävimme kävelyllä yhdessä mutta ei jaksa enää kun töitä liikaa eikä jaksa lähteä yhteisten kavereiden/ystävien kanssa ..eikä tietty usko mua kun sanon että hukkuu töihinsä..vaikeeta vaikeeta mutta tänään taas tuntuu että paremmin kuin eilen

    Mikäli näin on, että puolisosi hukkuu töihinsä niin yksi syytekijä omaan aikaan/tilaan löytynee sieltä. Jos sinulla on vointia niin helpota hänen arkiaskareitaan kotona.. tekemällä ruoan valmiiksi kauniine kattauksineen/siivoamalla/pyykkäämällä ellet jo sitä tee :) Hemmottele hyvällä hieronnalla saunan päälle. Kyllä se siitä! Ja ennenkaikkea: puhukaa!

    No pystytään puhumaan sentään ja taisin tuolla viestiketjujen alkupäässä kertoakin että kyllä mä autan juuri imuroimalla,viemällä roskat, lapsien haku ja tuonti tarhaan/kouluun, ym ym ei siinä mitään ja olen aina auttanut ettei se sentään mitään uutta ole ja rehellisesti tuntuu päivä päivältä paremmalta kun huomaa että vaimokin hymyilee enemmän ja iloisempi ym. jotenkin vaan niin vaikeaa kun me miehet (ei varmaan kaikki) ollaan enemmän suoraviivaisia ja naiset tekee/ajattelee enemmän ns. tunteilla Kiitos sulle Ninnuli vastauksista ja hyvää jatkoa sulle :)

    Näinhän se tahtoo olla, että naisilla on enemmälti tunteet pelissä kun miehet niitä näyttää epäsuorasti tekemisillään :) Täytyisi tietenkin olla molemminpuolista ymmärrystä sellaiseen, ja valitettavasti se on välillä vaikeaa. Mutta kuka on sanonutkaan, että parisuhde on helppo tapa elää? Tuskin kukaan sellainen ainakaan, joka sellaisessa elää.

    Hyvää jatkoa sinulle ja teille yhdessä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suuri kysymys kirjoitti:

Olen ollut nykyisen vaimoni kanssa 20 vuotta yhdessä ja nyt taitaa olla ensimmäinen kriisi ja tuntuu vaikealta kun vaimo sanoo että pidän häntä itsestään selvyytenä , miten pystyy näyttämään ettei hän sitä todellakaan ole? Kun tällä hetkellä hän ei tavallaan päästä lähelleen ja pyytää että annan hänelle aikaa, olen aiemmin sanonut hänelle määrätynlaisia kommentteja ulkomuodeosta ym. ja sit taas jälkeenpäin etten tarkoita sitä.Viime aikoina kuitenkin olen ollut sanomatta ja pitänyt älyttömät juttuni sisällä eikä niitä ole tarvinnut pitää ne pysyy itsekseenkin. Jotenkin kaikki alkoi kun sairastuin keväällä vakavasti ja olin lähellä kuolemaa ja hän suri lasten kanssa kotona ja mietti että tähänkö kaikki loppuu ja onko elämä vaan päivittäistä töissä käyntiä ja kotona oloa lasten kanssa. Olen kyllä aina tuonut ilmi että rakastan ja kunnioitan häntä mutta vaikeaa kait uskoa kun sanoo ilkeitä mutta ei tarkoita niin tarkoitanko hyviäkään asioita: Mitä tehdä tässä tilanteessa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu