vai onko ne sattuneet vain omalle kohdalle? Olen pyörinyt näissä kuvioissa jo jonkin aikaa ja täytyy sanoa, että oulussa enemmistö niistä miehistä, joita olen tavannut ovet olleet feikkejä ja ovat valehdelleet aika lailla. Iältään nää herrat ovat olleet 34-42 välillä. Minusta on lähinnä naurettavaa, että muutamat näistä miehistä esiintyvät sinkkuina, asuvat mukamas yksin jne...ja tiedän tälläkin hetkellä erään heistä pitävän profiiliaan täällä ja hän kuitenkin asuu avovaimonsa ja lastensa kanssa, vaikka profiilissa kertoo asuvan yksin. Miksi pitää valehdella, koska siitä jää hyvin pian kiinni, itseasiassa siitä jää kiinni monesti jo ennen kuin ehtii edes treffeille. Emme me naiset ole niin tyhmiä kuin te valehtelijat tunnutte luulevan, vaan huomaamme kyllä milloin vedätetään. Olen jopa ylpeä itsestäni, että sain yhden avioeron aikaan, kun narautin erään miehen ja olen hänen ex-vaimonsa ystävä tällä hetkellä. Ei kukaan ansaitse sellaista kohtelua, mutta tän päivän maailma vaan on tätä, ei ajatella kenenkään tunteita, vain omaa tyytyväisyyttä polkemalla toiset jalkoihin. Siltikin, elämä jatkuu....:))
Oulussa
paljon feikkejä
7892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Moniprofiilisia miehiä tuossa ikähaarukassa ja ottavat vahingossa yhteyttä monilla erilaisilla profiileillaan. Ja sitten selitellään... :)
Myös naisista löytyy feikkejä, niin kuvallisia kuin kuvattomia. Samat profiilit ovat roikkuneet esillä jo monta kuukautta.
ehdottaa sinulle tän kautta, et olisitkos laittanut osoitetta, niin oltais voitu alkaa vaikka kirjeenvaihtoon... :) Silloista aihetta en enää kylläkään muista.
Mut se meni varmaan ohi... :(
T.ihan aito oulun seudulta, tosin ilman profiilia, enkä kyllä aio laittaakaan!
(tapasimme suomi24:ssä palsta ei anna oikein
loistokasta kuvaa asiasta.)
Siis tämä oli vastaajalle, ei aloittajalle!
Jotakin muistan kesällä(?) etsineeni, mutta oliskohan sitten ollut ikä tai elämäntilanne hyvin erilainen. Ei muistu mieleen. En aina löydä ketjuja johon olen kirjoittanut, varsinkin jos on asiasta kulunut useita päiviä.
Kun galleriasta tekee hauan nimimerkillä "pattijoenapteekki_m", niin löytää osoitteen.
Elikkä siis, galleriassa ei ole erillistä hakua...
Joten en voinut tehdä sitä!
Edellinen keskustelu oli Treffipalsta aika syvältä ja se oli oli aloitettu 30.8.!
Joten, enpä laittanut sit sinne sinkkuihinkaan ilmoa...vielä.. :)
http://galleria.suomi24.fi/nimimerkki
Jep, muisti palautuu pätkittäin.
Näissä palveluissa on se ongelma, että kaupallinen ei kannata ja ilmaiset ovat laadultaan huonoja. Toisaalta naisill toimii vaikka yhden rivin ilmo, jos haluaa vastauksia sisällöstä piittamatta.
En ymmärrä miksi pitää tulla valehteleen tällaiseen paikkaan ja nykyään on niin helppo ottaa selvää missä mies asustaa ja onko naimisissa. Voi teitä oulun mies rassut, onkohan teitä lapsena löylytetty liian kuumassa saunassa ja ylä lauteella, olette säälittäviä.