He ketkä viettävät joulua niin varmasti jo kuumeisesti miettivät, kuinka ja missä joulua vietetään. Monella huonon anoppi-miniä-suhteen omistavilla on jo tuskanhiki päällä, jos on tiedossa joulunviettoa anoppilassa (apua!!)
Itse olen muutamana aikaisempana jouluna ollut mieheni vanhempien luona kärsimässä, mutta päätin, ettei enää koskaan sitä. Nykyään asumme erillämme ja lapsikin on jo olemassa. Päätin jo, että tänä jouluna lähdemme lapseni kanssa minun äitini luo joulun viettoon. Mies saa toki tulla mukaan, jos tahtoo, mutta uskon hänen menevän vanhempiensa luo niinkuin aina ennenkin.
Jossain vaiheessa ajattelin, että olisi ihanaa viettää jouluaattoa ihan vain kolmestaan. Käytäisiin sukulaisissa sitten joulupäivänä ja tapanina.
Mutta tässäkin asiassa huomasin, että mieheni ja koko miehen puolen suku on niin kaavoihin kangistunut, että on PAKKO viettää joulu anoppilassa: kaikki pojat vaimoinensa/tyttöystävinensä menevät sinne. Pari joulua tosin on ollut poikkeus, mutta anopin myrtynyt ilme on kertonut kyllä hänen mielipiteensä asiasta...
Ja minua ihmetyttää suuresti se, kuinka aikuisia poikia pidetään jouluna kuin pikkulapsia. Joku valitaan pukiksi ja hän sitten huutelee nimiä ja jakaa paketteja. Jokaisen pojan edessä on noin 20 lahjaa, kaikki anopilta ja appiukolta. Miniätkin saavat omat läjänsä (tosin en minä enää viime vuosina...). Lähes joka vuosi kaikki toistuu saman kaavan mukaan. Pojat (niin, aikuiset miehet!) istuvat vierekkäin sohvalla (samat paikat joka vuosi!) ja anoppi kyylää pallilla edessä kaikkien ilmeitä, kun hänen ostamiansa lahjoja avataan. Lahjojen avaamisen jälkeen juodaan lasilliset glögiä ja sitten kaikista vaimoineen otetaan valokuva (joka vuosi samassa paikassa!)Eikä tässä mitään outoa lie olekaan. Itsestä vain on aina tuntunut, että olen väärässä paikassa väärään aikaan. (Huonot välit anopin kanssa ja sitten kuitenkin jouluna yritetään lahjoilla hyvitellä ja olla niinkuin ei mitään olisi ikinä tapahtunutkaan). Eli tavallaan kaikki tämä häsläys on aivan mukavaa ja monissa perheissä joulua vietetään näin, mutta häiritsee tuo lapsellisuus. 30- ja ylikin -vuotiaille miehille järjestetään aina vain samanlainen pikkupoikien lahjahulina. Eli ei edes anneta mahdollisuutta aikuistua, kun kaikki tehdään samalla tavoin, kuin 5-vuotiaina! Aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki vain junnaa paikallaan... (Pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mikä kauhistus olenkaan ehkä heille ollut aivan erilaisine tapoineni ja toiveineni!)
Olen varmasti todella epäkohtelias ja kiittämätön ihminen, mutta en eräänä jouluna tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun avasin anopin lahjoja. Sain valkoiset kalsarit, mummomalliset ja aivan kamalat. En kuuna päivänä kehtaisi ainakaan mieheni nähden käyttää sellaisia. Jo ennen tätä joulua oli meillä ollut hieman erimielisyyksiä ja jotenkin tuntui tosi irvokkaalle, että pukisin päälleni (ja vielä alusvaate!) jotain hänen ostamaansa. No, ne kalsarit taisivat päätyä FIDAn laatikkoon... Kiitos vain, sopivat olivat!! :-)
Ehkä todella olen hieman ilkeä miniä, mutta mielessäni mietin kaikenlaisia "sopivia" joululahjoja appiukolleni ja anopilleni... Anopille tahtoisin ostaa jonkun oikein asiallisen kirjan aiheesta "Näin tulen toimeen miniäni kanssa" tai "Ihmissuhteet" tai "Takertuvat äidit". Tai jospa hän haluaisikin sellaiset mummokalsarit. Tai ostaisiko hänelle jotkut oikein seksikkäät stringit ihan piruillessaan? Anopille ja appiukolle yhteisesti voisi olla hyvä lahja vaikkapa opus otsikolla "Näin opimme tuntemaan toisemme lapsien lennettyä pesästä" tai "Nykyaika 2005".
Onko teillä mielessä jotain hyviä juttuja jouluihin liittyen? Mikä on paras/kamalin lahja, jonka olette ihanalta anopiltanne saanut? Vai saatteko heiltä lahjoja? Mitä te ostatte appivanhemmillenne?
Henkilökohtaisesti vietän joulua aika hiljaisissa merkeissä ja miehenikin kanssa sovimme, ettemme ostele lahjoja, vain lapselle jotakin mukavaa. Minua stressaa sellainen teennäinen meininki: että väkipakolla ne paketit kaikille ostellaan, vaikka ei ole rahaakaan eikä sitä oikeaa tunnetta. Enkä arvostele nyt ketään, kaikki saavat viettää joulua haluamallaan tavalla. Ja nimenomaan HALUAMALLAAN tavalla, ei anopin pillin mukaan pomppien!
Jokunen aika sitten appiukkoni muuten haukkui minut hulluksi ja vainoharhaiseksi (kerroin siitä aiemmin toisaalla). Siitä sisuuntuneena pelleilin eräänä iltana miehelleni, että myydäänköhän jossain sellaisia painettuja t-paitoja, teksti voisi olla esim. "Hullu ja vainoharhainen" tai "Lääkityksen tarpeessa" tms... Uhmailin pistäväni sellaisen sitten aina päälle, kun olisi mahdollisuus törmätä jossain anoppiin ja appiukkoon. No, eilen illalla mieheni yhtäkkiä nettiä selaillessaan huikkasi, että tules katsomaan. Hän oli löytänyt kuvailemiani paitoja ja naureskelimme niille sitten yhdessä. (Täällä ei kai saa mainostaa, mutta se oli Mentalwear tms...). Olin aivan ällikällä lyöty: miehenihän tavallaan on puolellani, kun jo kannusti t-paitaa ostamaan! (Vai siis vain samaa mieltä vaimostaan vanhempiensa kanssa...niin?!?!) Mutta siis jos joku muukin tahtoo ilmaista mielipiteensä huumorismielisellä t-paidalla, niin kannattaa käydä tuolla sivuilla. Minä taidan tehdä tilauksen hetimiten.... Vai löytyisiköhän sieltä sopivat joululahjapaidat mieheni vanhemmillekin?? "Ettekös te nyt huumoriä ymmärrä??".... :-)
Itse olen muutamana aikaisempana jouluna ollut mieheni vanhempien luona kärsimässä, mutta päätin, ettei enää koskaan sitä. Nykyään asumme erillämme ja lapsikin on jo olemassa. Päätin jo, että tänä jouluna lähdemme lapseni kanssa minun äitini luo joulun viettoon. Mies saa toki tulla mukaan, jos tahtoo, mutta uskon hänen menevän vanhempiensa luo niinkuin aina ennenkin.
Jossain vaiheessa ajattelin, että olisi ihanaa viettää jouluaattoa ihan vain kolmestaan. Käytäisiin sukulaisissa sitten joulupäivänä ja tapanina.
Mutta tässäkin asiassa huomasin, että mieheni ja koko miehen puolen suku on niin kaavoihin kangistunut, että on PAKKO viettää joulu anoppilassa: kaikki pojat vaimoinensa/tyttöystävinensä menevät sinne. Pari joulua tosin on ollut poikkeus, mutta anopin myrtynyt ilme on kertonut kyllä hänen mielipiteensä asiasta...
Ja minua ihmetyttää suuresti se, kuinka aikuisia poikia pidetään jouluna kuin pikkulapsia. Joku valitaan pukiksi ja hän sitten huutelee nimiä ja jakaa paketteja. Jokaisen pojan edessä on noin 20 lahjaa, kaikki anopilta ja appiukolta. Miniätkin saavat omat läjänsä (tosin en minä enää viime vuosina...). Lähes joka vuosi kaikki toistuu saman kaavan mukaan. Pojat (niin, aikuiset miehet!) istuvat vierekkäin sohvalla (samat paikat joka vuosi!) ja anoppi kyylää pallilla edessä kaikkien ilmeitä, kun hänen ostamiansa lahjoja avataan. Lahjojen avaamisen jälkeen juodaan lasilliset glögiä ja sitten kaikista vaimoineen otetaan valokuva (joka vuosi samassa paikassa!)Eikä tässä mitään outoa lie olekaan. Itsestä vain on aina tuntunut, että olen väärässä paikassa väärään aikaan. (Huonot välit anopin kanssa ja sitten kuitenkin jouluna yritetään lahjoilla hyvitellä ja olla niinkuin ei mitään olisi ikinä tapahtunutkaan). Eli tavallaan kaikki tämä häsläys on aivan mukavaa ja monissa perheissä joulua vietetään näin, mutta häiritsee tuo lapsellisuus. 30- ja ylikin -vuotiaille miehille järjestetään aina vain samanlainen pikkupoikien lahjahulina. Eli ei edes anneta mahdollisuutta aikuistua, kun kaikki tehdään samalla tavoin, kuin 5-vuotiaina! Aivan kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki vain junnaa paikallaan... (Pikkuhiljaa alan ymmärtämään, mikä kauhistus olenkaan ehkä heille ollut aivan erilaisine tapoineni ja toiveineni!)
Olen varmasti todella epäkohtelias ja kiittämätön ihminen, mutta en eräänä jouluna tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun avasin anopin lahjoja. Sain valkoiset kalsarit, mummomalliset ja aivan kamalat. En kuuna päivänä kehtaisi ainakaan mieheni nähden käyttää sellaisia. Jo ennen tätä joulua oli meillä ollut hieman erimielisyyksiä ja jotenkin tuntui tosi irvokkaalle, että pukisin päälleni (ja vielä alusvaate!) jotain hänen ostamaansa. No, ne kalsarit taisivat päätyä FIDAn laatikkoon... Kiitos vain, sopivat olivat!! :-)
Ehkä todella olen hieman ilkeä miniä, mutta mielessäni mietin kaikenlaisia "sopivia" joululahjoja appiukolleni ja anopilleni... Anopille tahtoisin ostaa jonkun oikein asiallisen kirjan aiheesta "Näin tulen toimeen miniäni kanssa" tai "Ihmissuhteet" tai "Takertuvat äidit". Tai jospa hän haluaisikin sellaiset mummokalsarit. Tai ostaisiko hänelle jotkut oikein seksikkäät stringit ihan piruillessaan? Anopille ja appiukolle yhteisesti voisi olla hyvä lahja vaikkapa opus otsikolla "Näin opimme tuntemaan toisemme lapsien lennettyä pesästä" tai "Nykyaika 2005".
Onko teillä mielessä jotain hyviä juttuja jouluihin liittyen? Mikä on paras/kamalin lahja, jonka olette ihanalta anopiltanne saanut? Vai saatteko heiltä lahjoja? Mitä te ostatte appivanhemmillenne?
Henkilökohtaisesti vietän joulua aika hiljaisissa merkeissä ja miehenikin kanssa sovimme, ettemme ostele lahjoja, vain lapselle jotakin mukavaa. Minua stressaa sellainen teennäinen meininki: että väkipakolla ne paketit kaikille ostellaan, vaikka ei ole rahaakaan eikä sitä oikeaa tunnetta. Enkä arvostele nyt ketään, kaikki saavat viettää joulua haluamallaan tavalla. Ja nimenomaan HALUAMALLAAN tavalla, ei anopin pillin mukaan pomppien!
Jokunen aika sitten appiukkoni muuten haukkui minut hulluksi ja vainoharhaiseksi (kerroin siitä aiemmin toisaalla). Siitä sisuuntuneena pelleilin eräänä iltana miehelleni, että myydäänköhän jossain sellaisia painettuja t-paitoja, teksti voisi olla esim. "Hullu ja vainoharhainen" tai "Lääkityksen tarpeessa" tms... Uhmailin pistäväni sellaisen sitten aina päälle, kun olisi mahdollisuus törmätä jossain anoppiin ja appiukkoon. No, eilen illalla mieheni yhtäkkiä nettiä selaillessaan huikkasi, että tules katsomaan. Hän oli löytänyt kuvailemiani paitoja ja naureskelimme niille sitten yhdessä. (Täällä ei kai saa mainostaa, mutta se oli Mentalwear tms...). Olin aivan ällikällä lyöty: miehenihän tavallaan on puolellani, kun jo kannusti t-paitaa ostamaan! (Vai siis vain samaa mieltä vaimostaan vanhempiensa kanssa...niin?!?!) Mutta siis jos joku muukin tahtoo ilmaista mielipiteensä huumorismielisellä t-paidalla, niin kannattaa käydä tuolla sivuilla. Minä taidan tehdä tilauksen hetimiten.... Vai löytyisiköhän sieltä sopivat joululahjapaidat mieheni vanhemmillekin?? "Ettekös te nyt huumoriä ymmärrä??".... :-)
Vastaukset 42
Vanhimmat
noihin traumoihisi.
...nimenomaan avun hakemista, kun samoista ongelmista kärsivien ihmisten kanssa kirjoittelee asioista?? En sanoisi että AMMATTIapua, lähinnä maalaisjärkeen perustuvaa apua. Mielestäni tämä on vähän kuin sellainen netti-vertaistukiryhmä.
Ja kyllä vain, AMMATTIAVUN hakeminen on käynyt mielessä: jos vaikka tosiaan pääsisi anopin ja appiukon aiheuttamista traumoista eroon. En kuitenkaan raaski laittaa rahaa moiseen, kun ystävien kanssa voi keskustella aivan ilmaiseksikin. Parasta terapiaa minulle ja lapselleni on pysyä noista ihmisistä mahdollisimman kaukana ja yrittää jotenkin karistaa pahat muistot ja viha mielestä pois. Ole onnellinen, jos sinulla on mukava anoppi! Kenties olet itse anoppi jollekin?
Tiedätkö, että minua TODELLA helpottaa, kun saan kirjoittaa tänne mieltäni kaihertavista asioista! Tekstejäni Sinun ei ole pakko lukea. Miksi muuten niitä luet, jos ne Sinua ärsyttävät?
Olet melkoisen kykenemätön empatiaan, sen aistii vastauksestasi.
Voi ystäväparkoja! Joutuvatko he hoitamaan ns. traumojasi?
Jos kerran haluat pysytellä appivanhemmistasi erossa, niin lopeta niiden asioiden vatkaaminen.
Mutta kai nautit vatkaamisesta?
Siitähän tuleekin kunnon vaahtoa, kun tarpeeksi vispaa.
HOH!
Minulla taitaakin sitten olla harvinaisen mukavia ystäviä, kun monesti tosiaan tuntitolkulla juttelemme sekä hyvistä että huonoista asioista.
Jos minulla on joku probleema, voin siitä puhua ja toisinkinpäin se pelaa: jaksan kuunnella ystäväni juttuja asiasta kuin asiasta. Mielestäni se kuuluu ystävyyteen. Kyllähän ihminen sitten varmasti osaa itse pistää stopin jollekin jutulle, jos tuntuu, että liikaa mennään henkilökohtaisuuksiin tai vatkataan, niinkuin asian ilmaisit.
Mietin jo itsekin, että ehkä tämä ei sitten olekaan niin hyvä idea kirjoittaa anoppi&appi -keskustelupalstalle anoppi&appi-ongelmista (hieman kyllä sitten ihmettelen, että minne nämä asiat kuuluvat, jos ei tänne?)
Ja kyllä, todellakin yritän pysytellä appivanhemmistani erossa niin paljon kuin vain mahdollista. Mutta poissa silmistä ei aina tarkoita heti, että poissa myös mielestä. Tiedätkö, jostain p****sta toipumiseen saattaa mennä kuukausia, jopa vuosia. Minun puolestani vatkatkoon kukakin täällä niin paljon kuin vain tahtoo, jos se auttaa, niin hyvä!
Ja myönnän, nautin asioiden selvittämisestä eli vatkaamisesta. Vatkaan varmasti niin kauan, että asia on edes jollakin lailla selvinnyt eli vaahto valmis. Jos sinä osaat heti selvittää asiasi ilman vatkaamista, niin hyvä. Kaikille ei kaikki ole heti yhtä selvää.
Kysymyksiä:
Kun sinusta tulee anoppi, niin miten kohtelet miniää?
Miten vietät joulusi, kun lapsesi ovat lentäneet pesästä?
Yritätkö KOSKAAN etsiä positiivisia puolia elämästäsi?
Kirjaa, jossa anoppeja neuvotaan tulemaan toimeen miniöiden kanssa, tuskin hetkessä kaupoista löytyy.
Ja jos et kerran vietä joulua anoppilassa, niin älä vietä. SO WHAT?
Mikä sinä olet arvostelemaan toisten ihmisten joulunviettotapoja?
Jos joku haluaa viettää sen noin lapsellisesti kuin anoppisi, niin MITÄ se sinuun kuuluu.
Vietä sinä oma joulusi niin aikuismaisesti ja vakavahenkisesti kuin haluat.
Minä olisin kiitollinen anopille, jos saisin astuu valmiiseen joulupöytään.
Itse pidän anoppiani ihmisenä, en vaadi, enkä arvostele, eikä hänkään minua. Ja jos kuulen joskus arvostelua, niin lasken toisesta korvasta ulos.
Anoppi on oppinut, että kun en ota hikareita, ei se viitsi lähtee tyhjiä hylsyjä ammuskelemaan.
Jotenkin ne arvostelut häneltä ovat kuivuneet vuosien varrella, ja on löytynyt sopiva balanssi meidän välillä.
Ei kai se helppoa ole anopeille nuoruudesta ja lapsistaan luopuminen. Siltä kantilta voisit sinäkin edes yrittää ymmärtää. Mutta voi olla liikaa? Ehkä?
Minun lapseni on vielä niin pieni, että siinä vaiheessa kun hänellä ehkä joskus on puoliso.... En edes osaa ajatella niin pitkälle. Sitäpaitsi meillä on yksi tyttö ja ellei lapsia tule lisää, niin en tule miniää koskaan saamaankaan.
Mutta jos luonteeni on pysynyt vähänkään samanlaisena, kuin mitä se on nyt, niin uskon olevani melko "harmiton" anoppi. En puutu enkä tuppaudu. (Ehkä sitten vain anoppina tänne kirjoittelen...)
Vaikeaa vastata kysymykseen, kun ajan kuluessa voi sattua vaikka mitä. Eihän se ihmisen perusluonne aivan totaalisesti kai voi muuttua, vai voiko.... (jään miettimään...) Ennen kaikkea toivon, että lapseni joskus halutessaan saa hyvän miehen, omaa käytöstä on vaikea kuvitella, kun en tiedä tapausta. Pätisikö lienee tähänkin, että sitä saa mitä tilaa?
Joulunvietto on kohdallani supistunut vuodesta toiseen aina vain vähäisemmäksi ja vähäisemmäksi, muutamana jouluna olen ollut etelässä täysin vailla sitä joulun stressiä ja turhaa tohinaa. Yritän nyt taas miettiä, että kun lapsemme on lentänyt pesästä pois, kuinka vietämme joulua... Varmaankin lapsemme tahtoo viettää joulua perheensä kesken, ok se käy. Jos hän tahtoo tulla kotiin, ok sekin käy. Minulle sopisi parhaiten mukava loma etelän aurinkoon siinä vuoden vaihteessa: sinne voi lähteä koko perhe tai aivan niinkuin sovitaan, riippuu tilanteesta jälleen.
En yrittämällä yritä koskaan etsiä mitään puolia elämästäni: on sekä hyviä että huonoja asioita. Erilaisia tilanteita tulee vastaan ja niistä vain täytyy jotenkin yrittää selvitä. Ongelmani tällä hetkellä on huono miniä-anoppi&appi -suhde ja siitä olen kirjoitellut. Jossain kohtaa kirjoitinkin, että todellakaan tämä ei ole elämäni ainut asia, nyt se vain on kärjistynyt ja siksi puran täällä itseäni.
Ja aivan varmasti joku jenkkiläinen muka-tohtori on kirjoittanut jonkun opuksen kuvittelemistani kirjoista. Eipä vain ole Suomessa tullut kirjakaupan hyllyllä vastaan, harmi.
Ja jos lukisit tekstini tarkkaan, huomaisit siellä lauseen, jossa nimenomaan sanoin, etten tahdo arvostella kenenkään joulunviettoa. Tuo oli vain minun kokemukseni joulustani anoppilassa. Ja SITÄ se kuului minuun, että minä olin siellä paikalla katselemassa sitä touhua. Ja valmiista joulupöydistä en kirjoittanut yhtään mitään, tottakai on mukava mennä valmiiseen pöytään.
Ja olen yrittänyt ymmärtää ja ymmärtää jne... mutta monien vuosien jälkeen alkaa tämä ainainen ymmärtäminen mennä jo sietokyvyn yli. Ei kukaan jaksa sellaista.
Sinulla on hyvä ja tervehenkinen miniä-anoppi -suhde, ole onnellinen ja selvästi oletkin! :-)
Pakko pistää väliin kommenttia, kun niin "kaikkitietävästi" läksytit muita! HAH! Voi tulla _sinulle_ järkytyksenä (kyllä, myös sinä voit olla väärässä) mutta kirjakaupoista itseasiassa löytyy kirja anopeille "miten tulen toimeen miniöiden kanssa" !
Kirjan nimi on " Anoppi ja miniä -omaa tietä, yhteistämatkaa".
No, joo, myönnetään, besserwisserin vikaa on kosolti!
En itse siitä kärsi, muut ehkä vaivautuvat ja nenille on tullut usein... joskin otan nenulit kiltisti vastaan.
Ja kiitos vihjeestä, Henrietta kävelee kirjakauppaan tai kirjastoon ja alkaa lukea opusta. Kuka muuten on kirjoittaja, jos viitsisit vielä sen pistää?
Thanks!
Kirjan on kirjoittanut Maija Nyman ja kustantaja on kirjapaja.
Vähän on kirjassa uskonnollisia sivulauseita, mutta eivät häiritse pahasti. Itse asia on kuitenkin ihan asiaa.
mun mielestä kirjan antoisimpia kohtia oli missä kuvattiin erilaisia anoppityyppejä :-) Sieltä voi sitten katsoa mihin kategoriaan oma anoppi kuuluu ..
Ja toinen hyvä piirre kirjassa oli, että se on kirjoitettu molempien - anopin ja miniän - näkövinkkelistä. siinä voi sitten miettiä omia ja anopin motiiveja.
Olen seurustellut mieheni kanssa viitisen vuotta, ja alusta asti joulunvietto on ollut selvillä: minä vietän jouluaatosta tapaninpäivään vanhempieni luona, oman suvun kanssa, mieheni taas viettää saman ajan omien vanhempiensa luona, suvunsa kanssa. Itse rakastan joulua, ja haluan viettää sitä kuten aina ennen, siihen asti että meillä on oma talo ja lapsia, jolloin voimme kutsua mummot ja vaarit kylään. Minulla ei ole ongelmia anoppini kanssa, mutta haluan pitää perinteistä kiinni ja viettää "vanhanaikaisen joulun" niin kauan kuin mahdollista. Välipäivät olemme sitten olleet vuorovuosina joko minun tai hänen vanhempiensa luona.
Suosittelen tätä kaikille lapsettomille pariskunnille!
..mutta taitaa tosiaankin sopia vain lapsettomille pariskunnille.
Ja tuokin on hyvä idea, että sitten joskus voi pyytää ne isovanhemmat, apet ja anopit, sinne omaan kotiin joulua viettämään. Saavat vuorostaan he sitten istua valmiiseen pöytään. Mieheni ehdotti tätä joskus, mutta nyt asumme ikävä kyllä jo erillään, ei taida enää olla mahdollista toteuttaa...
Niinhän sitä joulua täytyisi viettää, että olisi kaikilla hyvä mieli!
Joulu on vuoden parasta aikaa, ja olisi todella kurja, jos joutuisi kärsimään sen ajan jossakin, jossa ei halua olla. Tai jos toisen perheen perinteet olisivat täysin erit kuin omat. Hui kauhistus, jos joutuisi viettämään joulua ilman runsasta joulupöytää, Aku Ankkaa, käyntiä hautausmaalla tai glögiä!
Minusta joulun viettopaikasta ei kuitenkaan tarvi tehdä liian isoa numeroa. Meiltä on useat tuttavat ja kaverit kyselleet miksemme vietä jouluaattoa yhdessä vaikkapa täällä opiskelupaikkakunnalla. Kaameeta! Joulu kahdestaan ankeassa, pienessä kolmiossa! Ei, kyllä se on parempaa olla sitten vaikka erossa, kunhan saa viettää oikean joulun.
Mikäli unelmamme isosta omakotitalosta johon voimme kutsua molempien vanhemmat ei toteudu, pitää siirtyä vuorojärjestelmään. Joka toinen jouluaatto minun vanhempien luona, joka toinen joulu hänen vanhemmillaan. Vanhemmamme asuvat nimittäin 350 km toisistaan, joten molemmilla ei ehdi jouluaattona käydä.
Ei joulunvietto ole yhtään sen vaikeampaa kuin siitä tekee.!
Siis asut erillään miehestäsi vai anopista?
Täytyy kai lukaista nuo aiemmat viestisi, että pystyy profiloimaan...
mutta jos miehestäsi asut erillään, niin mitä velvoitteita voi enää olla käydä anopilla viettämässä joulua,
tai mitä yleensä vispata aiheesta "anoppi".
Katse uuteen ja tulevaan!
...nyt jotain, koska kyselet.
Sanotaanko vaikka näin, että muuttamalla erilleni miehestäni pääsin (luulin siis pääseväni) anopistani eroon. Olemme edellään naimisissa, mutta katsellaan nyt mitä tästä tulee ja voisiko suhteemme toimia näin. (Voitkohan käsittää sitäkään, että olemme naimisissa ja asumme erillämme, et varmaan. No, ei kaikki muutkaan..)
Meillä on lapsi, joka asuu kanssani. Esim. viime jouluna olimme kaikki anoppilassa joulua viettämässä. On monesti tilanteita, että joutuu olemaan miehen vanhempien kanssa tekemisissä (esim. joskus lapsi on ollut siellä hoidossa jne..).
Mietipä tilannetta, että miehelle hänen vanhempansa ovat todella tärkeitä. Hän pyytää, että lähdetään käymään ja huomaan, että hän pahoittaa mielensä, jos emme lähde. Yksin hän ei tahdo mennä. Ei minulla olisikaan mitään velvotteita tai pakkoa sinne lähteä, mutta eikö se ole juuri toisen huomioon ottamista, että unohdan oman inhoni edes hetkeksi ja teen miehelleni mieliksi? No, tämä siis ennen "viimeistä isoa räjähdystä". Nyt olenkin päättänyt olla anoppilaan menemättä ja päätöksessäni aion pysyä suuttukoon mieheni tai ei.
Ja vispaan aiheesta anoppi, koska hänen toimintansa vieläkin vaikeuttaa elämääni/elämäämme silloin tällöin.
Tarkoitukseni ei ole luovuttaa ja ottaa avioeroa, vaan yrittää jotenkin selvittää koko soppa. Jos tämä kaikki sitten alkaa näyttää tosi huonolle, mietin asiaa uudelleen: siis että vasta sitten katse uuteen ja tulevaan!
En nyt todellakaan halua loukata enkä haastaa riitaa, mutta vastauksesi kaikille muillekin vaikuttavat tosi yksioikoisilta. Näet kaiken mustavalkoisena ja töräytät mielipiteesi kaikkia asianhaaroja miettimättä. Asioilla tuppaa yleensä olemaan monen monta eri puolta. Ja miksi sinä muuten jakelet niin yksinkertaisilta tuntuvia neuvojasi täällä kaikille, jos sinulla ei ole tällaisista ongelmista mitään hajuakaan? Miksi seikkailet anoppi & appi -palstalla, jos itselläsi ne suhteet ovat kunnossa, niinkuin annat ymmärtää? Ja mikä sinä olet kenellekään sanomaan, saako tänne kirjoitella vai ei? Niin kauan kuin teksti ei ole pelkkää kirosanaa täynnä se on suht asiallista ja tänne sitä saa kirjoitella kaikki ihan vapaasti. Piste
Miksi puhut aina anopistasi, kun kuitenkin olet jo erillään anopin pojastakin.
Luulisi, että teillä ei olisi enää mitään yhteistä.
Joka menneitä muistaa, sitä...
Joo, oikeassa olet, että saatan vaikuttaa töräyttelijältä ja olen melko mustavalkoinen tyyppi.
1) Kyselen nimenomaan siksi, että osaisin perustaa tosiasioihin mielipiteeni.
2) Jos joku kertoo, että hänen anoppinsa on kauhea, niin tietysti kysyn, millä perusteella tuo arvio on tullut.
3) Jos toinen vastaa, että sen vuoksi kun riideltiin, niin EN vieläkään muodosta sitä mustanvalkeaa mielipidettä, että anoppi on kauhea.
4) Kysyn mistä riitelitte? Mitä tarkalleen ottaen tapahtui?
En viitsi jatkaa enempää, mutta tuon kyselyketjun päässä on sitten MINUN oma mielipiteeni, oliko se anoppi kauhea.
Se, että muuttaa miehestään eroon pelkästään anopin tähden, on niin iso ja kimurantti ja monipolvinen asia, että MINÄ en hetkessä usko anopin PELKÄSTÄÄN olleen syntipukki. En nyt syytä sinuakaan.
Onko anoppi tietoinen, että olet hänen vuoksensa muuttanut erilleen?
Olen kyllä sitä mieltä, että sinulla on niin paljon munia vatkattavana, että täältä et valmista saa. Itse ehkä tapauksessasi kääntyisin perheneuvojan puoleen.
Ongelmasi ydin on kai että niputat asioita yhteen melko yliolkaisesti, haluat selvittää ne "yksin".
Noita ihan konkreettisia tekoja ja ilkeyksiä, mitä anopilta on tullut osaksesi... haluaisin tietää.
Olet sentään luottanut lapsen anopin hoitoon joskus?
Äh! Taidan luovuttaa. Liian iso peruna mulle.
Mielelläni kertoisin Sinulle aivan yksityiskohtaisiakin asioita (ja niitä piisaa, voisin romaanin kirjoittaa!) minun anopin&appiukon välisistä tapahtumista, mutta mielestäni ei täälläkään aivan kaikkea voi kertoa.
Nykyäänhän voi joku nostaa vaikka syytteen kunnianloukkauksesta, jos katsoo tulleensa sellaisen toiminnan kohteeksi. En todellakaan tahdo anoppini taholta enää esimerkiksi sellaista tempausta. Siksi en todellakaan kerro kaikkea aivan viimeisen päälle tarkasti, eikä täällä kukaan muukaan fiksu niin tee. Jos olet todella UTELIAS ja tahdot viimeisen päälle profiloida, niin kohdallani se ei nyt onnistu.
Ja jokainen fiksu ja ajatteleva ihminen tajuaa myös (ilman kirjoittamista ja selittelyäkin) sen, ettei tietenkään yksin anoppi ole ollut syypää kaikkeen. Asiaan kuuluvat luonnollisesti minä, mieheni, lapseni, meidän molempien vanhemmat, sisarukset, ystävät ja koko suku. Kaikki siis (jälleen kerran todettuna) vaikuttaa kaikkeen. Eikä minun elämäntehtäväni nyt ole vakuuttaa sinua yhtään mistään, jos et usko jotain tai tajua, niin antaa olla. Eihän kukaan koskaan voi aivan täysin toisen asemaan asettua, vaikka toinen kertoisi mitä.
Jos todella tahdot profiloida, niin lue joka ikinen kirjoitukseni täältä palstalta. Niissä on joitain vastauksia joihinkin miettimiisi asioihin. En jaksa uudestaan kirjoitella samoja juttuja.
Ja sinun ongelmasi kirjoituksistasi päätellen on juuri tuo asioiden yliolkainen yhteenniputtaminen ja MINÄ-asenne. Vastailet kaikille ihan mitä sattuu, kerrot vain SINUN mielipiteesi.
Mutta todellakin: Äh, antaa olla!
Aloitetaanpa lopusta:
Vastailen mitä sattuu? Siis kenen kannalta ja miten?
Kerron vain minun mielipiteeni?
Mitäpä muuta voisinkaan. Olen minä. Persoona. Itse. En voi toisten suulla vastata.
En kuvittele kertovani yleisiä totuuksia.
Tahdon profiloida?
Tietenkin. Haluaisin selventää kuvaa sinusta, että mielipiteeni olisi tosiaan minun mielipiteeni eikä tuulesta temmattua.
Siinä olet tosiaan osunut nappiin, että vastaan mitä sattuu, koska ja ihmettelen itsekin.
EN pysty saamaan selvää kuvaa sinusta. Miksi? En tiedä, siksi olenkin jäänyt tähän ketjuun junnamaan.
Ei sinun tarvitse vakuuttaa minua mitenkään.
Oletan vain, että koska kirjoitat tänne, niin haluat olla vakuuttava. Minä haluan.
Ja kirjoituksesi alkuun: siis anoppisi on tehnyt jonkin tempauksen jostain kunnianloukkausjutusta.
Mitä voisin vastata siihen?
En mitään, koska en muuta tiedä.
Kävin nyt kaikki aikaisemmat viestisi läpi. Ajattele, vaivauduin niin paljon! Siitä pisteet sinulle. Ristiriitainen olo jäi.
Sumuinen. Harmaa. Sellainen tila, missä asioiden ja esineiden rajat hämärtyvät. Eksynyt.
Tarrautuva.
...yrität väen väkisin niin hirveästi analysoida minua?
Et todellakaan pääse arvauksissasi lähellekään, huomasin jopa ettet osaa lukea ja keksit rivien välistä omiasi.
Pointtini kirjoittelussani on se, että anopilla, appiukolla sekä minulla on ongelmia ja niistä olen yrittänyt kertoa. Jos tarvitsen psykoanalyysia itsestäni, menen aivan toiseen paikkaan sitä hakemaan.
Aurinkoinen. Toiveikas. Huumorintajuinen. Miellyttävä. Ja todella itsenäinen. Revi siitä.
Piste
Siksi...
koska minua kiinnostaa analysoida.
Totta, en pääse arvauksissani lähellekään,
ja totta että rivien välistä yritän lukea.
Rivien välisi ovat sen verran ilmavat, että omiksi arvailuiksi menee, sekin on totta.
Se on ammattitauti: rivien välistä lukeminen.
Totta, sinulla, miehelläsi, anopillasi ja apellasi on keskinäisiä ongelmia.
Totta, on jos sinä tunnet niin: aurinkoinen.. jne.
Yritän repiä siitä.
Jos minä koen, että: harmaa, sumuinen.. jne, niin se on MINUN tuntemukseni.
! Huutomerkki
...koko ajan rauhallinen, yleensä olen.
SINÄ saat aivan rauhassa pitää tuntemuksesi ja kuvitella olevasi oikeassa. Harmi, jos olet ammatissasi tekemisissä tämänkaltaisten asioiden kanssa ja yhtä tökerösti töksäyttelet diagnoosejasi.
Mielestäni on omituista, että kirjoittelet noin suoraan näemmä varmana pitämiäsi asioita vastauksiksi ihmisille, keitä et oikeasti edes tunne. Ei tällaisten kirjoitusten perusteella voi tehdä täydellistä analyysia tilanteesta tai ihmisistä: rivien välit ovat niin suuria, koska ei tänne voi tarkasti kaikkea kertoa, eivätkä kaikki tahdokaan.
Olen tehnyt Sinusta analyysin kirjoitustesi perusteella, mutta olen sen verran sivistynyt, etten todellakaan aio kirjoitella sitä tänne vastaukseksi sinulle. Minusta se ei ole palstan tarkoitus.
Tämä koko juttu on mennyt aivan naurettavaksi pallotteluksi, mutta eipä se mitään: unohtuupa anopit, kun keskitymme analysoimaan toinen toistamme...
Hauskaa päivänjatkoa!
:-)
Tervehdys!
Jaa, tälläkin foorumilla on eri tarkoituksensa aina kunkin kirjoittajan motiivin mukaan.
Toisaalta olisi ollut kiva tietää, mihin analyysiin minusta päädyit.
Ja hyvä pointti tässä oli, että se anoppi unohtui vähäksi aikaa.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Me olemme olleet jo muutaman Joulun kaksistaan. Mun vanhemmat tulee kylään sitten esim. Tapaninpäivänä. Joskus ollaan oltu miehen vanhempien luona (pitkä ajomatka). Lahjat vien ennen Joulua vanhemmilleni. Voisin luopua koko lahjatouhusta (kauhee stressi aina, kun pitää miettiä mitä ostaa tai mitä haluaa lahjaksi), mutta äitini aina hössöttää niiden lahjojen kanssa. Anoppi ostaa joskus lahjoja, mutta ei aina. Ovat yleensä ihan ok (osa voi kyllä olla jotain käytettyä, eikä siinä mitään mutta kun meillä on jo kaikennäköistä tavaraa). Sanoo kyllä, että ei osteta lahjoja, mutta sitten kuitenkin ostaa ja me ostamme...
Siskoni perheineen menee miehensä vanhemmille Jouluaattona ja vanhempani käyvät siskollani kylässä esim. Joulupäivänä.
molemmat suvut jouluaatoksi meille. mitään tasapuolista systeemiä ei ole ollut, miten joulut vietetään. En jaksa nytkään alkaa pähkäilemään, mikä tässä tilanteessa olisi oikein (olen kai yleensä antanut periksi).
Nyt joulupukki saa tulla meille aattona iltapäivällä. Molemmat isovanhemmat ja sisaremme kutsutaan joulupöytään ja pukkia odottamaan ja tämän jälkeen virallinen joulunvietto on minun osalta ohi.
Luulen, että miehen suku pystyy käyttäytymään tuon yhden iltapäivän kunnolla.. aika stressin minäkin siitä otan etukäteen
Meillä kotona joulua on vietetty rauhassa kukin puuhaillen omiaan, miehen suvussa istutaan ja seurustellaan koko ajan toisten kiviriippoina. Nyt vietän sitten "lapsuuteni jouluja" ensi kertaa pitkään aikaan... toivottavasti rauhassa omassa kotonani
appivanhemmat meile, mutta se ratkaisu ei kelpaa anopille. Joko heille tai heille.
Emme siis saa koskaan viettää joulua omassa kodissamme, emme myöskään minun vanhempieni luona. Koska anoppi KUOLEE jos ei saa olla lapsenlapsensa kanssa jouluna. Selvä se. Saisi olla meillä, meidän kotona, mutta se ei kelpaa. Eivät he kyllä koskaan muutenkaan käy meillä vaan meidän on ajettava heille joka hiton viikko tai muuten marttyyruanoppini vaan itkee ikävää lapsenlapseensa... Huoh. Ihanaa joulua taas minulle. Odotan jo nyt innolla. Lisäksi ei riitä, että siellä ollaan aattona. Vähintään toisena joulupäivistä sinne on myös mentävä, tai anoppi vaan itkee.
"Mikä on paras/kamalin lahja, jonka olette ihanalta anopiltanne saanut? Vai saatteko heiltä lahjoja? Mitä te ostatte appivanhemmillenne? "
Kamalin...hmmm, ainakin turhin ja tarpeettomin on 2 numeroa liian suuret puuterisloggyt. Malli oli sentään 'tai' eikä ihan mummoin pöksymalli. :) Koon ja värin vuoksi ne ovat yhtä avaamattomana alusvaatelaatikossani. Pitäisi varmaan kiikuttaa pelastusarmeijan laatikkoon.
Parhaita on kaikki hänen itsensä tekemät: villasukkia, lapasia, hame yms. Muut ovat tulleet yllätyksenä hameeseen on kysytty "lupa" ja mitat.
Anopin lahja on pääosin miehen vastuulla. Kierrän toki usein mukana, mutta meille on tullut jo aikojen alussa sellainen tapa, että molemmat vastaavat oman suvun lahjoista -vaikka lahjat molemmilta tulevatkin. Heidän suvussaan joulu ei ole kovinkaan tärkeä, joten lahjat ovat usein sen mukaisia: ei niinkään henkilökohtaisia vaan käytännön tavaraa. Ja minä käytän myös enemmän rahaa per lahja (1 lahja/hlö) omien läheisteni muistamiseen.
(Ei kuitenkaan mitään "minun suku on tärkeämpi"-ajattelua. Johtuu ihan vain sukujen erilaisesta toimintatavasta ja siitä, että minä valitsen ja maksan nämä lahjat.)
"He ketkä viettävät joulua niin varmasti jo kuumeisesti miettivät, kuinka ja missä joulua vietetään."
Herranjumala, ei ole joulu käynyt mielessäkään! Lämpöä on 17 astetta, nurmikolla voi lokakuussa kävellä avojaloin ja paitasillaan. Miksi stressata itseään mokomalla asialla yli kaksi kuukautta etukäteen? Jos anoppilan joulu on sietämätön, siellä voi vierailla pikapikaa joulupäivänä tai tapanina ja pitää oman joulunsa rauhassa omia tapojaan noudattaen. Ei se sen kummempaa ole. Jos tulee mielenosoituksia, niin sit tulee: ei niistä kannata provosoitua. Sen kun tyynesti ilmoitatte, että olette päättäneet näin.
Anteeksi nyt, mutta kirjoituksestasi - jos se ei ole provo - paistaa läpi se, että riitelet mielelläsi.
...missä se riita tuossa kirjoituksessani oli? Mistä se paistaa, kun ei sitä mielestäni ole? Enemmänhän siinä taisi huumoria olla kuin mitään riidanaihetta. Ei tarvitse vastailla, mutta oikeasti kiinnostaisi.
Luin tekstini vielä moneen kertaan läpi, enkä itse huomaa siinä mitään mihinkään riitaan viittaavaa sitten millään. No, itse voi ollakin sokea omalle tekstilleen.
Mielipiteeseensä on aivan jokaisella oikeus ja täällä, kun ihmistä ei tunne, tulee tehtyä vääriä johtopäätöksiä.
Minä nimenomaan EN tahtoisi riidellä ja minua inhottaa kaikenlainen naljailu ja p***anjauhanta. Hieman kyllä olen itse huolestunut itsestäni ja käytöksestäni siinä mielessä, että olen hiukan oppinut puolustamaan itseäni ja joskus (vielä harvoin kuitenkin) sanomaan takaisinkin. Ehkä myös reviirini on laajempi verrattuna keskivertosuomalaiseen ja siitä syntyy ongelmia, kun esim. anoppi on monesti rajan ylittänyt. Riitaa välttelin hänenkin kanssaan monen monta vuotta. Mutta tässä tulos, kun vuosikausia vetää kaiken sisäänsä eikä saa sanottua ääneen. Eikö SE muuten ole riitelyä, että menisin tämänkin kaiken anopin eteen kertomaan? Eikö ole järkevämpää purkaa tuntonsa tänne, kuin tosissaan mennä haastamaan riitaa? Mielestäni on.
Sinulla ei ole anoppisi kanssa ongelmaa, joten et voikaan koskaan ymmärtää tilannettani. Että sen puoleen sellainen ihminen on hieman väärä henkilö antamaan ohjeitaan.
Tuleekohan kenellekään koskaan mieleen, että se jonkun parjaama ilkeä anoppi saattaa TODELLA olla aivan kamala riesa, henkisesti sairas ihminen ja tuhota koko avioliiton pahimmassa tapauksessa? Sellaisiakin tapauksia on. Ehkä sellaisessa tilanteessa useita vuosia elänyt ihminen saattaa olla hieman riidanhaluinen tai ainakin katkera.
Tiedän ja uskon, että on olemassa oikeasti kauheita anoppeja. Omani on semmoinen keskivertovaikea. Mieheni kahden veljen vaimot ottavat hänen kanssaan yhteen milloin mistäkin. Itse olen ratkaissut asian pitämällä harkitusti välimatkaa: en riitele, olen viileähkön ystävällinen, en anna aseita. Lapsilla on ihan hyvä suhde mummoonsa, siihen en sotkeudu. Mieheni on kanssani ihan samoilla linjoilla. Luultavasti selän takana on sanomista, mutta sittenpähän on, minkäpä minä sille voin. Päin naamaa anoppi on ihan korrekti. Joku voi tietysti moittia viileydestä, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että tässä tapauksessa tämä on kaikkien kannalta paras ratkaisu. Musta sun selostuksestasi tulee hyvin ilmi se, että kun riidan päästää liikkeelle, se ruokkii itse itseään, tempaa osapuolet mukaansa ja jatkuu ad infinitum.
Itselläni on kokemusta kahdesta anopinkokelaasta, haluaisin jakaa kokemuksiani heistä ja lahjojen saannista ja niiden ostosta:
Anoppi 1:
Seurustelin hänen poikansa kanssa 17-19 -vuotiaana, juuri itsenäistymisen kynnyksellä. Hänen poikansa oli äidin pikku poika, jonka suurin naisihanne oli hänen äitinsä, joka oli ainoa, joka osasi laittaa ruokaa, leipoa, siivota tai hoitaa kotia oikealla tavalla.
Tältä anopilta ehdin saada neljä lahjaa vuosien varrella: erittäin ruma punainen nallekarhusomisteinen pyjama, merkistä päätellen Halpa Hallista, 4 sinistä teemamukia (olivat tarjouksessa kaikissa kaupoissa), keittokirja sekä viimeisenä jouluna pelkkä Pandan konvehtirasia.
En edes viitsi kertoa, mitä hänen poikansa osti minulle 18-vuotislahjaksi...
Itse en ostanut hänelle muita lahjoja kuin hyasintin jouluksi ja annoin kortin synttärinä, hänen poikansa sai huolehtia lahjojen ostosta. Vaikkei hän sitä tehnyt, soitti aina iltana ennen juhlapäivää ja kyseli isältään tai veljeltään voisiko osallistua näiden lahjaan.
Anoppi 2:
Seurustelen hänen poikansa kanssa kuudetta vuotta, suhde on tasapainoinen, poika hyvin "vieroitettu" äidistään ja äitikin pojastaan. Molemmilla on omat elämät, ja anoppi on ystävällinen minua kohtaan ja erittäin hauskaa seuraa.
Tältä anopilta saan aina erittäin huomaavaisia, herttaisia ja hyödyllisiä lahjoja. Tänäkin vuonna sain syntymäpäivälahjaksi hienon neuletakin, joka on juuri minun tyyliä. En koskaan ole häneltä saanut mitään keittiöön tai siivoukseen liittyvää (eräs ystävä sai anopiltaan paketillisen Vimiä ja Ajaxia yhtenä jouluna).
Anopille on helppo ostaa lahjoja: cd-levyjä, kirjoja, huiveja ja jopa hajuvettä on tullut ostettua vuosien varrella. Appiukollekin on aina löytynyt sopiva luonto- tai metsästysaiheinen lahja.
Näin erilaisia ne anopit ovat.
Minun paketeista 1.jouluna anoppilassa löytyi;
valotulppaanikimppu ja semmoinen sähkökynttilä mansetteineen(siis semmoinen missä väpättää se tekoliekki)Oli tekemistä pitää naamataulu peruslukemilla kun aina olimme kavereiden kanssa nauraneet,että mitkä on top3 inhokkikoristeet;valotulppaanikimppu ,sähkökynttilä ja kuituoptiikkavalaisin)
Mun ex-anopilla oli just tuommonen valotulppaanikimppu mökillä. Aivan järkyttävä kapine mielestäni, onneksi hän ei ostanu semmosta mulle. Tais löytyä tuommonen kuituoptiikkavalaisinkin sieltä mökiltä, mutta se oli vissiin ollut jonki pojista. Toivon ainaki, ettei anoppi ollu sitä ostanu itelleen :)
Älä sinä noista muutamista arvostelijoista välitä. Tänne saa tosiaan kirjoittaa, mutta lukeminen pitäisi kieltää niiltä, joilla nousee verenpaine.
Jokainen nyt ymmärtää, että tulehtuneiden tilanteiden taustalla on paljon asiaa, eikä tänne voi yksityiskohtia tunnistamisen vuoksi kirjoittaa.
Kirjoitat johdonmukaisesti ja fiksusti. Etkä ole hullummin toiminutkaan. Sitähän täällä aina perätään, että mitä tahansa pitäisi kestää vain siksi, että anoppi on miehen äiti - että jos et tee niin kuin anoppi sanoo, niin et rakasta miestäsi tarpeeksi ja päläpäläpää.
Onnittelen sinua ratkaisustasi muuttaa erilleen anop... miehestäsi. Jotkut miehet eivät vain yksinkertaisesti kasva aikuiseksi. Ja paljon sinun täytyy miehestäsi välittää, koska voit olla hänen kanssaan vielä kaiken jälkeen sopuisasti tekemisissäkin.
Kyllä siitä anopista vielä aika jättää. Kauheasti sanottu, mutta niin se on, että aika hoitaa anoppiongelmat. Ja elämä tosiaan helpottuu sen jälkeen. Jos nyt jotain jälkeenpäin katuu niin sitä, ettei päättänyt pysyä kauempana jo paljon aikaisemmin. Mutta kun se mitta tuli täyteen vasta sitten kun tuli.
Anna sinä apen riehua ihan rauhassa. Aina tässä maailmassa löytyy idiootteja ja ne osuvat jonkun riesaksi. Joululahjaksi voisit huumormielessä antaa apelle vaikkapa t-paidan, johon on painettu sinun kuvasi. Apua, toivottavasti tämä naurattaa edes sinua.
Hyvää joulun odotusta!
...mukavasta vastauksestasi!
Ja juu, kyllä nauratti!! :-)
Koska olemme lapsettomia, vietämme joulun yleensä ulkomailla. Emme ole mitään kroisoksia, mutta rupeamme yleensä jo keväällä pistämään rahaa sivuun yhteiseen reissuun.
Jos olisimme Suomessa, viettäisimme luultavasti joulun erillään, koska meillä molemmilla on erittäin läheiset välit sukuihimme.
Toisaalta ei mulla oo mitään anoppianikaan vastaan. Huipputyyppi, vietetään kahestaakin usein aikaa, käydään kaljalla tai parannetaan muuten vaan maailmaa.
Lahjoja ostaessa anoppi kyselee aina, että onko jotain akuuttia tarvetta johonkin ja ostaa sitten meidän toiveidemme mukaisen lahjan. Mieheni kanssa emme osta toisillemme jouluna lahjoja, hemmottelemme toinen toisiamme eri tavoin yhteisellä reissulla.
Kun muutama vuosi sitten elelimme mieheni kanssa vielä kaksin, oli joulu aina yhtä hössötystä, kun ryntäiltiin paikasta toiseen kauhealla kiireellä. Odottaessani esikoistamme, päätimme että jouluaatto on tästä lähtien pyhitetty meidän pienelle perheellemme ja teimme sen isovanhemmillekkin selväksi. Kaikki kunnioittivat päätöstämme, eikä soraääniä ole kuulunut. Muina joulupyhinä voi sitten vierailla mielin määrin jos haluaa. Nykyisin tosin on välimatkakin jo niin pitkä ettei edes mummuloihin lähdetä, se tehdään joulun alla.
Tämä tyyli on antanut joulurauhan ja stressittömän tunteen joulusta. Kukaan ei varmasti pakota ketään mihinkään jos ei itse sitä halua.
En haluaisi todellakaan pienten lasten kanssa säntäillä ja stressailla jouluvierailuista. Varsinkaan kun anopille ei käy esim. kahden tunnin visiitti vaan hän ihan oikeasti parkuu ja syyttelee minua, jos emme vietä koko aattoa heillä tai mieluummin vielä seuraavaakin päivää.
Meille kotiin olisivat aattona tervetulleita niin omat vanhempani kuin appivanhemmat, jos nämä vaan haluaisivat. Mutta anopille se ei käy. Kukaan ei fyysisesti voi meitä pakottaa anoppilaan jouluna, siinä olet oikeassa, mutta henkisesti voi. Jos itse et ole joutunut moisen henkisen uhkailun kohteeksi, et tiedä mistä puhun, mutta lienee monia, jotka ymmärtävät mitä tarkoitan...
"Jos itse et ole joutunut moisen henkisen uhkailun kohteeksi, et tiedä mistä puhun, mutta lienee monia, jotka ymmärtävät mitä tarkoitan..."
Minä tiedän mitä on henkinen _ellei nyt uhkailu, niin painostus. Mutta olen aikuinen ihminen, minua ei anopit eikä mutkaan ihmiset saa tekemään asioita alistumiseen perustuen. Sinähän annat anopille vallan määrätä sinun perheesi asioista. Meillä niistä määrää minä ja mieheni. Tässä iässä osaa olla jo vahva eikä enää välitä ihmisten puheista. Jos joku mielensä pahoittaa oman perheen edun nimissä tehdyistä päätöksistä, niin se on hänen päänsärkynsä.
Mutta toivon, että joskus löydät tämän vahvuuden itsestäsi ja saat viettää joulun, jonka oikeasti haluat!
Miksi joulunviettoa on kuumeisesti mietittävä ? Sen yksinkertaisempaa asiaa ei olekaan - joulu on perhejuhla, piste. Mitä se tarkoittaa ? Joulua vietetään kotona oman perheen - vaimo, minä ja lapset - kesken. Sukulaisten kanssa hengailuihin on sitten omat aikansa, joulu on perheen omaisuutta !
En jaksanut lukea noita kaikkia vastauksia, mutta yksi kysymys tuli mieleen jutustasi.
Onko siellä anoppisi luona myös lapsia joulunvietossa? Mikäli näin on, pitäisin ihan luonnollisena, että perinteinen joulutunnelma tehdään. Kiva minusta on näin yli nelikymppisenä eronneenakin joulua viettää.
Mietit, onko anoppiappelassamme lapsia mukana joulunvietossa. Siis kaikki nuo pojathan ovat heidän lapsiaan tietenkin (ja aivan, äidin pikkupoikia, iältään 25-33). Meillä on lapsi, joka on ainut lapsenlapsi. Viime jouluna hän oli mukana. Mutta erinäisistä syistä (joita olen täällä kirjoitellutkin) tänä jouluna pysymme sieltä kaukana.
Mielestäni on ok tietenkin viettää joulua, mutta itse perustan sen muulle kuin sille kamalalle häsläämiselle ja sadan ja tuhannen joulupaketin ostamiselle/saamiselle/antamiselle.
Mutta kukin tyylillään. Ja ei kai joulun viettoon vaikuta ikä tai siviilisääty mitenkään?
Kivaa tulevaa joulua Sinullekin!
Hei - niin se joulu tulee :).
Me vietämme joulun omassa kodissa oman perheen kanssa. Valmistelemme joulua, adventtiajasta alkaa joulun odotus. Laulamme joululauluja, lasten kerhon joulujuhlat, koulun kuusijuhlat, joulukirkko. Kodin siivous, jouluruoat, lahjat omalle perheelle ja muutama lahja muillekin.
Meillä on mukavaa kotona. Emme lähde viettämään joulua mieheni kotiin tai muihin sukulaisin. Minun vanhemmat ovat jo kuolleetkin.
Joulu toisen kotona ei ole samanlaista kuin oman kodin joulu. Tapaninpäivänä voimme käydä päiväseltään joskus kylässä, tai kutsua meille joulukahville.
Vuodessa on 365 päivää. Kylään ei tarvitse mennä jouluna:).