Asumme vielä perheenä, harkintavaihe menossa ja suunnitelmia erosta tehdään yhteisymmärryksestä.
Minun mieliala vaihtelee vuoristoradan lailla. Ero tuntuu järkevältä ja helpottavalta ratkaisulta. Mutta.... Mies ei halua enää puhua asioista. Siis tunnepuolen jutuista. Minä itken toisinaan, miten pahalta tuntuu lasten puolesta, pyytelen anteeksi, etten jaksa enää liittoa (minä pyysin eroa petettyäni) jne.
Mies on kait luovuttanut eikä halua antaa minulle anteeksi. Halunnenkokaan anteeksi. Pettämiseni vain todisti väliltämme puuttuvan välittämisen ja näytti avioliittomme tilan. Kait.
Minä välillä sopertelen, että pitäisikö vielä, olisiko tässä jotain mahdollisuutta ihmeeseen (jaksaisinko yrittää edes?), plaah, plaah... Haluaisin olla varma, ehdottoman varma ratkaisuiden ehdottomasta oikeellisuudesta. En halua katua. Jos (Kun) ero tulee, en suostu sitten enää katumaan ja miehen perään itkemään. Sen aika on nyt.
Mies hämmentää mieleni toisinaan. Olen vuosia puhunut huomioimisesta, kuinka olen toivonut saavani osakseni hyvää kohtelua ja kauniita sanoja. Oma hemmotteluni miestäni kohtaan tyrehtyi aikoinaan yksipuolisuuteen. Tunne katosi jonnekin. Nyt olen ollut välillä todella pohjalla ja rikki. Mies on yllättänyt huomioimalla minua kuten olen ennen toivonut. Nyt! Tässä tilanteessa! En ymmärrä. Hän ei puhu asiasta, jos yritän kysellä motiiveja (haluaako vielä yrittää yhdessä vai onko muuten vain ystävällinen). Toisinaan kallistun siihen, että hän yrittää tukea minua jotenkin, että jaksaisin pyörittää arkea lasten kanssa ja nuppi pysyisi tässä sekasotkussa kasassa. Silti jään ihmettelemään, miksi juuri nyt. Miksi ei vuosia sitten? Tosin kohtelen suurimman osan ajasta itsekin miestäni ihan ok. Kaapissa odottaa synttärilahja, jonka lapset saavat antaa. Onko tässä jotain, mitä itse en näe? Kumpikaan ei halua toisen mieltä pahoittaa, vaikka minä olen tehnyt sen sanoin ja teoin. Mies on loukannut vuosien saatossa jättämällä tekemättä sen, mitä on tiennyt minun odottavan ja kaipaavan. (Otan vastuun omista teoistani, pettämiseni oli oma ratkaisuni, ei mieheni syy.)
Onko vastaavia kokemuksia? Mieheni on kyllä kiltti mies muutenkin, mutta tämä ei vaikuta eroavien touhulta...
Minun mieliala vaihtelee vuoristoradan lailla. Ero tuntuu järkevältä ja helpottavalta ratkaisulta. Mutta.... Mies ei halua enää puhua asioista. Siis tunnepuolen jutuista. Minä itken toisinaan, miten pahalta tuntuu lasten puolesta, pyytelen anteeksi, etten jaksa enää liittoa (minä pyysin eroa petettyäni) jne.
Mies on kait luovuttanut eikä halua antaa minulle anteeksi. Halunnenkokaan anteeksi. Pettämiseni vain todisti väliltämme puuttuvan välittämisen ja näytti avioliittomme tilan. Kait.
Minä välillä sopertelen, että pitäisikö vielä, olisiko tässä jotain mahdollisuutta ihmeeseen (jaksaisinko yrittää edes?), plaah, plaah... Haluaisin olla varma, ehdottoman varma ratkaisuiden ehdottomasta oikeellisuudesta. En halua katua. Jos (Kun) ero tulee, en suostu sitten enää katumaan ja miehen perään itkemään. Sen aika on nyt.
Mies hämmentää mieleni toisinaan. Olen vuosia puhunut huomioimisesta, kuinka olen toivonut saavani osakseni hyvää kohtelua ja kauniita sanoja. Oma hemmotteluni miestäni kohtaan tyrehtyi aikoinaan yksipuolisuuteen. Tunne katosi jonnekin. Nyt olen ollut välillä todella pohjalla ja rikki. Mies on yllättänyt huomioimalla minua kuten olen ennen toivonut. Nyt! Tässä tilanteessa! En ymmärrä. Hän ei puhu asiasta, jos yritän kysellä motiiveja (haluaako vielä yrittää yhdessä vai onko muuten vain ystävällinen). Toisinaan kallistun siihen, että hän yrittää tukea minua jotenkin, että jaksaisin pyörittää arkea lasten kanssa ja nuppi pysyisi tässä sekasotkussa kasassa. Silti jään ihmettelemään, miksi juuri nyt. Miksi ei vuosia sitten? Tosin kohtelen suurimman osan ajasta itsekin miestäni ihan ok. Kaapissa odottaa synttärilahja, jonka lapset saavat antaa. Onko tässä jotain, mitä itse en näe? Kumpikaan ei halua toisen mieltä pahoittaa, vaikka minä olen tehnyt sen sanoin ja teoin. Mies on loukannut vuosien saatossa jättämällä tekemättä sen, mitä on tiennyt minun odottavan ja kaipaavan. (Otan vastuun omista teoistani, pettämiseni oli oma ratkaisuni, ei mieheni syy.)
Onko vastaavia kokemuksia? Mieheni on kyllä kiltti mies muutenkin, mutta tämä ei vaikuta eroavien touhulta...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toisen huomioimisella tarkoitin muuta kuin lahjoja. Esim. kahvi kaataminen myös toisen kuppiin eikä vain omaan, suklaapatukan tuominen kaupasta, kädentaitojen kehuminen epäsuorasti ("onpa äiti neulonut sinulle sievän puseron") jne. Minä olen niin heikkona tuollaiseen, mikä on toisissa suhteissa (luulisin) ihan arkipäivää.
Tuo toisen huomioonottaminen, liekö tuo niin arkipäivää muillakaan. Ja entäpä jos onkin niin, että ethuomaa niitä miehesi arkipäivänhuomionosoituksia? Odotat jotain tiettyä ja jää huomaamatta muut? tuli vaan siitä mieleeni, kun oma exäni valitti miksen minä koskaan tee sitä ja tätä. totuus oli (minun muistini mukaan) että yleensä kyllä tein juuri niin (just tuo sama kahvin kaato kuppiin, heh heh)mutta en joka aamu. Muisti vaan ja ainoastaan ne kerrat kun en kaatanu kahvia hänellekin. Ja kaikkea muutakin pientä tein.
toinen juttu tuosta, että miksi vasta nyt alkaa huomioimaan ja tajuamaan. Niin se vaan taitaa olla, että sitten vasta tajuaa OIKEASTI kun on seinä vastassa. Anna mahdollisuus. Itse olen siitä exälleni erittäin katkera, että hän ei antanut minulle mitään mahdollisuutta korjata omia virheitäni, ei antanut mitään mahdollisuutta korjata sitä mitä olisi korjattavaa. Ja toisaalta myös hän ei suostunut näkemään omia puutteitaan ja suoraansanottuna omia epärealistisia odotuksiaan suhteelta Mutta se onkin jo toinen juttu se
Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että et todellakaan tiedä, mitä nyt tehdä. Epäilet, että miehesi on muuttunut ja olet heikkona muutamaan kohteliaisuuteen ja hyvään sanaan. Mieskin voi muuttua, ei se mahdotonta ole.
Oletteko olleet perhe- tai parisuhdeterapiassa? Sinä voit mennä sinne yksinkin, jos miehesi ei halua tulla mukaan. Asiantuntijan kanssa keskustelemalla voit ja varmaan pääsetkin selville omista sekavista tunteistasi. Terapaian lopputulos voi olla se, että olisi syytä erota, ei se aina ja välttämättä tähtää liiton koossapysymiseen.
Ystävät ovat hyviä olemassa ja kuuntelemassa, mutta heidän kannaottonsa ja neuvonsa ovat usein puolueellisia. Huomasin tämän oman eroni aikana, kun aluksi turvauduin vain omaisiini ja ystäviini. Vasta ulkopuolinen avasi silmäni ongelmien suhteen ja samalla silmäni avautuivat myös sen suhteeen, että enhän minä nyt itsekään ollut niin syytön ja viaton liiton kariutumiseen kuin olin aluksi kuvitellut.
käynyt ammattilaisen juttusilla yksin. Totesin kavereiden puolueellisuuden aika varhain ja halusin ulkopuolisen mielipiteen. Siellä nähdään ero ainoana oikeana vaihtoehtona tilanteeseemme, vaikken ole edes kertonut vielä onnettomasta seksielämästämme :-) / :-(.
En ole vielä hyväksynyt eroa lopulliseksi asiaksi väliltämme, vaikka järki sanookin niin. Ja asiantuntija, joka on varmaan kuullut aika monta erilaista ja samanlaistakin tarinaa. Itsehän sen ratkaisun kukin tekee, mutta puolueeton juttukaveri on kyllä minulle ollut tärkeä tuki.
Tuskin mieheni muuttunut on. Minunkin pitäisi muuttua aika paljon, enkä tiedä pystynkö ja loppukädessä haluankokaan sotia kokoajan itseäni vastaan. Kummallista tällainen asian vatkaaminen. Oikein raivostuttaa toisinaan itselleni, kun olen asiassa melkoinen tuuliviiri. Välillä niin "#"¤¤%tin järkevä ja asiat selkeästi näkevä ja sitten taas.... Kuuluneen kuvioon, mutta ei aina lohduta. Elämä on aika kovaa. Tulee koettua kaikki kantapään kautta.
Ihmettelen suuresti ammattilaisten ammattitaitoa.
Olen jonkin verran katsonut telkkarin neloselta Dr. Phil ohjelmaa. Avioero-osiossa hän nimenomaan sanoi, että avioero on viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muu on jo kokeiltu.
Et ole puhunut ammattilaisille seksielämäsi ongelmista mitään ja se on kuitenkin syy pettämiseen. Halusit kokeilla onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.
Olet kuin lapsi, joka halusi työntää kätensä tuleen.
Seksittäkin pärjää. Olen elänyt yh-elämää ilman miehiä ja seksiä yli seitsämän vuotta.
Seksin merkitystä suitsutetaan liikaa. Olen mediasoopan uhri.
Hyvää oloa voi luoda muillakin tavoilla.
Eikö moni seksiterapeutti juuri neuvo, että ongelmien kohdatessa pidetään seksipaastoa.
Oikein kielletään koko touhuaminen.
Rauhoita kotona tilanne. Sitten tilaat myöhemmin ajan seksiterapeutille. Olet hakenut apua poropeukaloilta. En nimittäisi noita ihmisiä ammattilaisiksi.
Hain aikoinaan apua sieltä ja täältä. Jopa Helsingissä törmäsin mitä ihmeellisimpiin ammattiauttajiin.
Melko monen ammatin voi huitaista muutamassa vuodessa kirjoja lukemalla. Oikea auttaja puhuu omasta kokemuksesta.
Kirjoittelen enimmäkseen Soneraplazan Ellien Kristallipallolla. Siellä on paljon hyviä auttajia.
Älä hyvä ihminen ensimmäiseksi ala laittaa lusikkoita jakoon.
Hyväksy miehesi sellaisena kuin hän on. Hän on puheidesi mukaan terve ja kunnollinen mies.
Aloita elämän remontti itsestäsi. Nauti tästäkin päivästä. Ota rennosti. Ajattelin katsoa illalla kolmoselta Täydelliset naiset avausjakson.
Ei noillakaan naisilla elämässä hyvin pyyhi.
Onni on tässä ja nyt. Välistä on tylsää ja sitten taas elämän huippuhetkiä. Rutista miestäsi, ota viereen illalla sohvalle. Osta jotain hyvää ja mutustelkaa yhdessä. Sitten menette nukkumaan ja annatte toisillenne hyvän yön suukon. Olen melko varma, että ammattiauttajiesi kotielämä on teidän elämään verrattuna tylsempää.
tuon seksin suhteen, olen sivusta seurannut vähän yli nelikymppisen pariskunnan elämää, ovat olleet yli kymmen vuotta ilman seksiä, eikä kummallakaan ole muita muppaneita. Mutta edelleen samassa osoitteessa elävät.
piti sanomani, että saatat olla oikeassa
Olen samaa mieltä. Akkani petti 3v sitten. Yritti päästä asiasta yli.Päässä jatkuivat mielikuvat. Ja hänen ns. ystävänsäkin ruokki mielikuvia, jotka täysin perusteettomia.
Aika paska tilanne. Henkisesti olin aika huonona.
Seksielämämme lähes lopahti siihen. Lapseni takia jaksan kyllä. Olen kyllä turhankin paljon muistutellut asiasta, joten kyllähän noita riitoja on tullut.(Selvä juttu).Sitä on hakenut itsestä vikaa,kai se on normaalia. Anteeksi en ole kai pystynyt antamaan, koska meidän juttu ei ole palautunut sen jälkeen kuntoon. Olen sitä odottanut päivittäin, mutta ei se taida muuttua.
Enää en jaksa murehtia, ja nautin jokaisesta päivästä. En voi nyt asialle mitään, olen sen hyväksynyt. Ainakin nyt kun itsesääli on loppunut ja ei stressaa asiasta, niin voi itse PALJON paremmin.Kyllä tuo oman minän korjaaminen lähtee itsestä. Katotaan nyt..
....eli nämä viimehetken huomioimiset jo siinä vaiheessa kun ollaan jo päätetty erota ovat minun oman kokemukseni/muilta kuultuna aika tavallisia. Eikä välttämättä tarkoita mitään, jotenkin tuntuu että miehet ovat pahoillaan/huono omatunto/ ja se saa hyvittelemään/lohduttamaan tällä tavoin. Ja nämä tuntemani tapaukset eivät varmasti ole enää hakeneet sovintoa asiaan...miehen logiikka tainnee olla sellainen että aina tulisi itse näyttäytyä mahd. hyvässä valossa (meilläkin aina riitaa rahasta, sain kustantaa kaiken melkein yksin: nyt kyllä irtoaa rahaa lapsille mutta vasta sen jälkeen kun erosimme!!!). Sama huomioimisen kanssa, sitten kun ei enää ole pakko sen voi tehdä koska silloin aina itse näyttäytyy parempana kuin onkaan! Puoli vuotta sitten kärvistelin samoissa eipäs-juupas ajatuksissa kuin sinäkin. En kadu eroani...mies ei ole muuttunut oikeasti mitenkään.
Yhdessä vietetyn mukavan viikonlopun jälkeen kysyin taas, että ollaanko tässä eroamassa vai ei. Kyllä ollaan miehen mukaan. Hyvä tietää. Onneksi toinen pysyy aina suunnitelmissa eikä molemmat sorruta soutamaan ja huopaamaan. Eli mies on ilmeisesti paikkaillut jotain huomioimisellaan. Tiedän suhtautua nyt oikein. Kieltää toisen naisen, mutta voihan sillä olla jo joku katsottuna. Tosin minä olen sanonut ääneen, että toivon hänen olevan onnellinen. Mustasukkaisuuden aika meni jo vuosia sitten.
Petit ukkoas kun teillä on paska liitto. Haluat jotain elämääsi - hanki se. Erotkaa. Sillä sipuli.