Se tavallinen tarina. Tavattiin teineinä, seurusteltiin kuukausi, erottiin pariksi viikoksi, palattiin yhteen ja päätettiin sitoutua. Muutettiin yhteen samalle opiskelupaikkakunnalle, mentiin kihloihin, käytiin läpi yhdessä elämisen vaikeudet ja opiskelun aikainen varattomuus. Rakastettiin, oltiin aina yhdessä, valmistuttiin ja muutettiin takaisin kotipaikkakunnalle. Yhteistä taivalta takana 10 vuotta.
Yhteiseen taipaleesseen mahtuu paljon niin hyviä kuin myös huonojakin hetkiä. Kuitenkin kaikista ollaan aina selvitty ongelmitta, olemmehan kasvettu aikuisiksi yhdessä ja olleet aina toistemme parhaat ystävät. Pahasti on varmasti sanottu puolin ja toisin, mutta oikeasti kumpikaan ei ole koskaan edes kuvitellut eroavansa. Me kuulutaan toisillemme.
Viime aikoina kaikki on kuitenkin muuttunut. Puolisoni, hän siis on nainen minä mies, on alkanut viihtymään jatkuvasti baareissa tyttöjen kesken, siis joka viikonloppu. En ole koskaan hänen menemisiään rajoittanut, käynhän itsekin joskus omien ystävieni kesken viihteellä. Ongelma onkin siinä, että puolisoni välttelee seuraani, mikäli satumme tapaamaan samassa baarissa ja yhdessä hän ei halua kanssani lähteä. Sen lisäksi hänen käytöksensä on samanlainen kuin hän ei seurustelisi kanssani, vaan olisi sinkku. Eli hän viettää aikaansa toisten miesten kanssa jutellen ja tanssien. Olen joskus aikaisemmin maininnut hänelle siitä, että en hirveästi tykkää siitä, että hän ei tee muille selväksi sitä, että on varattu, mutta hän on kieltänyt käytöksensä. Nyt keskustellessani asiasta hän myönsi käytöksensä, kuin myös sen että on kyllästynyt nykyiseen "aina samanlaiseen elämään".
Puolisoni oli minulle se ensimmäinen, hän oli sen sijaan nuoresta iästään huolimatta jo paljon kokenut. Ensimmäinen eromme johtui siitä että hän petti minua toisten kanssa. Hän kuitenkin katui tekojaan ja halusi sitoutua. Lupasi ettei koskaan enää petä luottamustani.
Nyt on aika kurja olla. Olen menettänyt taas luottamukseni puolisooni ja vaikka rakastan häntä täysillä, en ehkä voi jatkaa. Vielä viikko sitten haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta, omasta talosta, koirista, lapsista. Nyt itken ja mietin mitä teen. Sanoin jo puolisolleni, että meidän kannattaisi varmaan erota, mutta hän vaan totesi välinpitämättömästi että haluaisi olla kanssani. Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu. Ollaan vaan kuin kaikki olisi niinkuin ennenkin.
Jos tiemme päätyy eroon, en varmasti pysty enää sitoutumaan yhteenkään naiseen. Olen koko seurustelumme ajan ollut täysin yhden naisen mies, enkä ole vieraita naisia naurattanut. Haaveenani (haaveenamme) on aina ollut "normaali" rakastava perhe-elämä taloineen, lapsineen, koirineen eikä tosiaankaan naisten kanssa pelehtiminen. Voinko nyt pyyhkiä tämä haaveen mielestäni ja keskittyä johonkin muuhun?
Yhteiseen taipaleesseen mahtuu paljon niin hyviä kuin myös huonojakin hetkiä. Kuitenkin kaikista ollaan aina selvitty ongelmitta, olemmehan kasvettu aikuisiksi yhdessä ja olleet aina toistemme parhaat ystävät. Pahasti on varmasti sanottu puolin ja toisin, mutta oikeasti kumpikaan ei ole koskaan edes kuvitellut eroavansa. Me kuulutaan toisillemme.
Viime aikoina kaikki on kuitenkin muuttunut. Puolisoni, hän siis on nainen minä mies, on alkanut viihtymään jatkuvasti baareissa tyttöjen kesken, siis joka viikonloppu. En ole koskaan hänen menemisiään rajoittanut, käynhän itsekin joskus omien ystävieni kesken viihteellä. Ongelma onkin siinä, että puolisoni välttelee seuraani, mikäli satumme tapaamaan samassa baarissa ja yhdessä hän ei halua kanssani lähteä. Sen lisäksi hänen käytöksensä on samanlainen kuin hän ei seurustelisi kanssani, vaan olisi sinkku. Eli hän viettää aikaansa toisten miesten kanssa jutellen ja tanssien. Olen joskus aikaisemmin maininnut hänelle siitä, että en hirveästi tykkää siitä, että hän ei tee muille selväksi sitä, että on varattu, mutta hän on kieltänyt käytöksensä. Nyt keskustellessani asiasta hän myönsi käytöksensä, kuin myös sen että on kyllästynyt nykyiseen "aina samanlaiseen elämään".
Puolisoni oli minulle se ensimmäinen, hän oli sen sijaan nuoresta iästään huolimatta jo paljon kokenut. Ensimmäinen eromme johtui siitä että hän petti minua toisten kanssa. Hän kuitenkin katui tekojaan ja halusi sitoutua. Lupasi ettei koskaan enää petä luottamustani.
Nyt on aika kurja olla. Olen menettänyt taas luottamukseni puolisooni ja vaikka rakastan häntä täysillä, en ehkä voi jatkaa. Vielä viikko sitten haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta, omasta talosta, koirista, lapsista. Nyt itken ja mietin mitä teen. Sanoin jo puolisolleni, että meidän kannattaisi varmaan erota, mutta hän vaan totesi välinpitämättömästi että haluaisi olla kanssani. Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu. Ollaan vaan kuin kaikki olisi niinkuin ennenkin.
Jos tiemme päätyy eroon, en varmasti pysty enää sitoutumaan yhteenkään naiseen. Olen koko seurustelumme ajan ollut täysin yhden naisen mies, enkä ole vieraita naisia naurattanut. Haaveenani (haaveenamme) on aina ollut "normaali" rakastava perhe-elämä taloineen, lapsineen, koirineen eikä tosiaankaan naisten kanssa pelehtiminen. Voinko nyt pyyhkiä tämä haaveen mielestäni ja keskittyä johonkin muuhun?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole menettämässä "vain" puolisoa, vaan samalla myös pitkäaikaisen parhaan ystäväni, jonka kanssa olen elänyt elämäni parhaat kuin myös pahimmat hetket. Kasvoimme yhdessä. Eikä siinäkään kaikki, vaan myös kaikille haaveilleini ja tulevaisuuden suunnitelmilleni voin sanoa hyvästit. Kenenkään toisen kanssa en niitä voi/halua toteuttaa. Sitä paitsi ne olivat meidän yhteisiä.
Kaikki ne yhteiset muistot... paljon mahtuu 10 vuoteen... muistan kuinka onnellisia olimme... sattuu.
Eipä kuulostanut kivalta. Mutta jos hän ei ole pettänyt tai aikeissa pettää niin eihän mitään välttämättä ole menetetty?
Meillä avioliittoa takana 10v ja yhdessä oloa 13v, samat oireet vaimolla.Tapasimme myös "teineinä",nyt olemme molemmat 29v.Hän on vaan mennyt jo astetta pidemmälle....
Meillä "rasitteena" viellä 3 pientä lasta.Me päädyimme yhdessä siihen tulokseen että ero on ainoa vaihtoehto.
Ihmiset muuttuvat ajanmyötä ja toiset haluavat olla aloillaan(minä)ja toiset elää uutta nuoruutta("ex"vaimo).Täytyy alkaa totuttelemaan tuohon "ex"-termiin vaikka kipeää tekeekin.
Muutto edessä kuunlopussa ja aika tyhjä olo on.Olemme siis asuneet yhdessä 13vuotta ja nyt pitäisi sitten totutella viikonloppu isäksi.Ottaen huomioon viellä sen että olen ollut viimeiset 6kk koti-isänä.......
Nyt sitten yksin nyhjäämään puolityhjään kaksioon....ehkä se elämä siitä viellä nousuun lähtee,nyt on vain vaikea niin kuvitella.
Toivottavasti saisitte viellä paikattua suhteenne,meillä ei vain onnistunut(perheneuvola ym).
Päätös erosta oli siis yhteinen,vaimon mukaan olen vuosien saatossa muutunut niin paljon....
Minun puoleltani taas suurin asia oli luottamuspula.....(2 kertaa on vaimo jo pettänyt),olen myös niitä "yhden naisen miehiä".
Aina ei voi voittaa,mutta toivon että te hakisitte apua enenkuin on myöhäistä.
Jaksamista sinulle tulevaisuuden suhteen.
"muuto puolityhjään asuntoon?" Veikö vaimos asunnonkin? kauhea tilanne, otan osaa.
Asunto jää ex-vaimolle ja lapset myös(yhteishuoltajuus kuitenkin).
No joutuuhan se tietysti minut "ulos"maksamaan,mutta kun on tottunut touhuamaan lasten kanssa tuon 6kk 24h/vrk.Tulee ottamaan koville tuo yksinolo,sen tiedän jo nyt......
Eipä sitä oikein viellä pysty järkevästi tulevaisuutta hahmottaa,mutta tuntuvat kertovan että kyllä se siitä päivä kerrallaan.
Katsotaan nyt minne tuuli kuljettaa ja pidetään peukkuja pystyssä....