Kerron eka vaikka perusjutut meidän jutusta.Ollaan seurusteltu 4 vuotta.Hän petti minua vuosi sitten.hän on humalassa älyttömän mustasukkainen, jos edes puhun jollekin miehelle jotain.Se, että hän on niin mustasukkainen, tukahduttaa minut joskus hengiltä.Hän on humalassa käynyt minuun myös käsiksi.Itse ennemmin join hänen kanssaan aina baariin lähtiessä.Nyt olen ollut juomatta eikä mieli edes tee juoda.Hän kävi viimeksi minuun taas kovasti käsiksi ja minulla oli ehkä liikaa tuppi nurin enkä muista kuin pätkiä hänen repimisistään.En halua enää unohtaa.Minua ahdistaa ihan hirveän paljon.Hänen entiset tyttöystävät ovat pettäneet häntä ja hän sen takia ei luota edes minuun.Hän on terävä suustaan.Jätin menemättä yliopistoon sen takia että hän sanoi että jos lähden, meidän juttu loppuu siihen.Meillä oli silloin vaikeaa aikaa.Nyt tämän pettämisen takia mä olen ihan lmaantunut.En keksi muuta syytä sille, etten kestä hänen seuraansa.Sen pettämisen jälkeen kaikki on ollut niin erilaista.Sitten juoomisesta.En tiedä olenko liian " vaativa" mutta en kestä joka viikonloppuista juomista.Joskus silloin tällöin.Ei välttämättä ollenkaan.EI se ole minulle niin tärkeää.Olen jotenkin todella masentunut kaikesta.Muutettiin yhteen kuukausi sitten ja sillä saattaa olla osansa että olen masentunut.Muutin vanhempieni luota omaan asuntoon.En nauti elämästä.En luota miehiin.Tuntuu että miten saisin kiinni elämästä taas.EN ole enää oma iloinen ja mukava itseni.Ei elämä vain maistu hyvälle.Esitän kaikille muille että asiat ovat hyvin.En oikein osaa puhua kenellekään.Todella turhauttavaa.Olen aanut ukonkin hermot aivan liian kireälle.Hermoilen, iuskin ja muuta, ihan ilman syytä.Olen vain niin totaalisen masentunut.Tämä on rankkaa.Mietin koko ajan että haluanko olla enää änen kanssaan.Ollaan puhuttu ukonkin kanssa yhessä asiasta ja mietitty että onko täss äjärkeä kun ollaan niin erilaisia.,Minä olen perusluonteeltani iloinen "naapurintyttö" jos niin voisi sanoa.Kaduttaa että otin tatuoinnin yhdellä baarireissulla.Ei tautointi firmat saisi tehdä humalaiselle tautointia, mutta minulle tekivät.Kaduttaa niin paljon.Olen muuttunut niin erilaiseksi siitä, mikä minun perusluonne on.EN jaksa mitään.Kaikki on vaan yhjää.Rakastan kyllä ukkoa, mutta on vaan niin raskasta.Hän kysyy kyllä, mikä minua vaivaa, mutta en puhu hänelle mikä minua oikeasti vaivaa.Ajattelen että hän suuttuu jos puhun ja kerron mitkä asiat minua oikeasti vaivaa.en tiedä, auttakaa ja neuvokaa.Päätöksethän minä itse teen, mutta joku järkevä ja elämää nähnyt, auta!
eipäs juupas,
mielessä mietin eroa
2688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Ei elämä vain maistu hyvälle...Kaikki on vaan yhjää. Olen vain niin totaalisen masentunutRakastan kyllä ukkoa, mutta on vaan niin raskasta..."1
Kuten huomaat, käytät aika paljon "vaan" sanaa. Aivan kuin olosuhteet mielestäsi olisivat ("vaan") niin ylitsepääsemättömät.Tuossa on kuitenkin kyse omista valinnoistasi, joita itse säätelet.
Näin äkkiseltään tuo suhteenne ei vaikuta kovin kaksiselta. Tämä miesystäväsi ("ukko"?)pettää sinua ja on sinusta mustasukkainen. Mitä hänen tekemäänsä pettämiseen tulee, niin ensimmäisellä kerralla olit uhri ja seuraavilla vapaaehtoinen. Sama menee muunkin väkivallan suhteen.
"Kaduttaa että otin tatuoinnin yhdellä baarireissulla.Ei tautointi firmat saisi tehdä humalaiselle tautointia, mutta minulle tekivät."
Luonnollisesti eivät saisi (tai se ei ainakaan ole erityisen eettistä), mutta ne tekevät sitä kyllä. Tatuointifirmojen tiedetään myös tehneen tatuointeja alaikäisille ilman vanhempien suostumusta.
Paras lääke tuohon olisi, että tatuointien ystävät teettäisivät tatuointinsa sellaisissa liikkeissä, jotka eivät syyllisty tuollaiseen.
jotain enteellistä, että päätit kirjoittaa juuri tälle palstalle.