Toivoisin mielipiteitänne tilanteeseeni. Olen reilun vuoden verran seurustellut nykyisen mieheni kanssa, aiemmin molemmilla takana pitkä avioliitto.
Puolisen vuotta sitten suhteemme tuntui vielä unelmien täyttymykseltä, oli ääneen sanottua rakkautta,todellista välittämistä. Meillä riitti valtavasti keskusteltavaa ja tulimme todella hyvin toimeen toistemme lähipiirien kanssa.
Tällä hetkellä tilanne on muuttunut. Minun tunteeni eivät ole vähentyneet mutta en enää tunne hänen puoleltaan samaa. Olen asian kertonutkin saamatta siihen mitään selkeää vastausta. Lähinnä hän vaan kummastele asiaa itsekin ja sanoo että hänen tarvitsee tutkiskella itseään.
Olen aikalailla selvästi sanonut että en ehkä kovin pitkään kestä tällaista mutta hän ohittaa asian sujuvasti.
Tunnen olevani hänelle ystävä jonka seurassa kyllä viihtyy, ja seksikin on ongelmattomampaa kuin hakea sitä muualta. Todellinen lämpö ja läheisyys jää minulta saamatta. Olen kyllä pyrkinyt itse olemaan hellä ja rakastava mutta eihän sellaista pitkään jaksa saamatta vastakaikua.
Kun muistelen aiempaa aikaa halailuineen, suukotteluineen ja kaikenlaisine huomioineen niin minulla on paha mieli.
Niin, oikeastaan kysymykseni siis kuuluukin vaadinko liikaa? Tulisiko minun olla tyytyväinen siihen että meillä "muuten" menee hyvin vaikka tunnepuolella onkin tällaista. Suhde on kuitenkin vielä tuore, eikö nyt vielä pitäisi olla toisin....

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suhteeseenne on tullut vain se kuuluisa arki. Jossain vaiheessa noi hellyydenosoitukset vain jotenkin vähenee. Ehkä toinen on vain kyllästynyt, ehkä haikailee jonkun muun perään.
reilu vuosi seurustella on sen verran lyhyt aika, että pitäisi tunteiden olla hmmmm. kuumempia.
Miehesi haluaa miettiä miksi tunteensa ovat viilenneet...eli siis tiedostaa varmasti hänkin asian.
En minä ainakaan olisi tyytyväinen tilanteeseen, kyllä läheisyyttä ja halauksia täytyy olla noin tuoreessa suhteessa... et voi itse tehdä enempää, ehkä mies osaa pian vastata kysymykseesi..
Et sinä liikaa vaadi,..kyllähän tunteet laimenee, mutta ei noin nopeesti saisi sellaista tapahtua...