Jos kykenet lukemaan pitkää tekstiä ja pohtimaan asiaa niin lue tämä ihmeessä.
Olen saanut tässä kuluvan viikon aikana oppia että täytyy todella elää siinä hetkessä mikä on annettu eikä mikään ole varmaa vaikka niin kuvitteli.En varmaan hyödy tästä kertomisesta muuta kuin että saanpahan purettua oman tilanteeni tekstiksi.
Eli olen ollut yli puoli vuotta nyt poikaystäväni kanssa.
Kaikki oli täysin normaalisti vielä viikko sitten..kuvittelin että juttu jatkuu vielä horisonttiin saakka ja kaiken kaikkiaan luulin että asiat olivat hyvin.Niin kai ne olikin,sitten kävi niin että poikaystäväni kaveri menehtyi..minulle ei kerrottu heti koska olin viikko sitten loukkaantunut siitä,ettei tunnu koskaan olevan tarpeeksi yhteistä aikaa,johtuen nyt poikaystäväni rankasta koulutahdista.
Kiukuttelin noin tapani mukaisesti.Ei koskaan kuitenkaan mitään isoa.Ei riidellä ja huudella päin naamaa,ainoastaan puhelimessa tulee kränää juuri näkemisten suhteen ja sitten saatan mököttää aikani.Hän vain hellii ja antaa asian mennä painollaan..ei ole suuttunut minulle,aina pitää yhteyttä ja huolehtii.
Loppuviikosta tuli sitten viesti että täytyy jutella,ja että hän on miettinyt asioita.
Ja senhän tietää mitä nuo sanat tarkoittavat.
Mun maailma romahti siihen.
Vielä 2viikkoa sitten sain 10 tummanpunaista ruusua.Vielä 2viikkoa sitten hän sanoi tulevansa pelastamaan minut aina kun häntä tarvitsen,vaikka hämähäkeiltä.
Kun mokailin,hän auttoi ja jaksoi mun sähläykset vaikka sanoin että miten hän jaksaa.Otti vain syliin.
Koskaan ei sanonut päin naamaa että nyt riittää.Kun viimeeksi nähtiin,kaikki oli täysin hyvin.
Sitten yhtäkkiä:meidän täytyy jutella vakavasti.
Joka ilta olen ollut kauheassa kuumeessa ja päänsäryssä joka nousee kun olen erittäin stressaantunut,itkuinen,hermostunut..
Pidin kaikkea niin selvänä,sitä että jos joku minua jaksaa ja välittää niin hän.
Vielä 2viikkoa sitten sanoi että kun tulee päiväraha,ostetaan jotain isompaa minulle merkkipäivän kunniaksi.
Sitten hän kertookin minulle viikonloppuna kuinka tämä ei taida onnistua koulun vuoksi,aikaa ei ole ja minä olen niin kiinnittyvää sorttia häneen verrattuna että se olisi jo kamala este.Itse en ole nähnyt minään mahdottomuutena vielä kertaakaan hänen kouluaan.Sitten tuli se,että taidamme olla liian erilaisia,että aina riidellään puhelimessa ja suutun kaikesta.Että MEISSÄ EI OLE JÄRKEÄ.
Kaikki tuo aivan yhtäkkiä kerralla.Heti sen jälkeen mitä hänen kaverilleen tapahtui.Kertaakaan ei ole sanonut että asiat ovat huonosti,on ollu hellä,rauhallinen ja kiintyneen tuntuinen.Nyt kuulemma koko pää on sekasin ja kaikki onkin päin persettä.
Tottakai mä haluan saada mahdollisuuden korjata asiat,järjestää nuo pikkuasiat kuntoon.
Koulua ei voi korjata "pois alta",muttei tarvitsekkaan,eihän suhde voi siihe vain kaatua.
Mitään varoitusta ei tullut,ei tainnut itsekkään ajatellakkaan tuota vaihtoehtoa aiemmin.Vielä viikko sitten hän lupasi kokata minulle jotain hänen itsensä metsästämäänsä lintua..(kuulosti taatusti humoristiselta,mutta silti)
Nyt tilanne on todella kriittinen ja pelkään jokaista hetkeä ja yritän saada kaikki tuntumaan vielä toimivalta,puhun puhelimessa rauhallisesti ja odotan minä päivänä hänelle nyt sopii että nähdään.Pelottaa niin paljon,koska kaikki turvallinen hävisi.Tuosta noin vain.
Luulin vain että minulla on aina varaa ollut mököttää pienistä asioista,jotka kuitenkin saisin kuriin kun haluan.Ja nythän se herätys tuli,toivottavasti ei liian myöhään.
Pidin tätä niin varmana ja luotettavana,ja hetkessä kaikki romahti.
Pahinta on,että hän muuttui hetkessä kuin ihmiseksi ketä en ollenkaan tunne,ja aivan kuin kaikki hänen tunteensa olisivat hävinneet hetkessä.Sen myötä mitä hänen kaverilleen kävi,ja itse tietämättömänä asiasta lähetin riitaisia tekstiviestejä.Nyt en anna itselleni anteeksi jos tämä kaatuu käytökseeni,sillä täytyy näköjään menettää ihminen kunnes tajuaa että ei todellakaan halua häntä menettää.Tiedän etten kestäisi sitä ajatustakaan,siksi taistelen ja välillä murrun.Onko tässä mitään toivoa ja tuntuuko tutulta.Paha on kun suomalainen mies ei pysty avautumaan tarpeeksi..
Olen saanut tässä kuluvan viikon aikana oppia että täytyy todella elää siinä hetkessä mikä on annettu eikä mikään ole varmaa vaikka niin kuvitteli.En varmaan hyödy tästä kertomisesta muuta kuin että saanpahan purettua oman tilanteeni tekstiksi.
Eli olen ollut yli puoli vuotta nyt poikaystäväni kanssa.
Kaikki oli täysin normaalisti vielä viikko sitten..kuvittelin että juttu jatkuu vielä horisonttiin saakka ja kaiken kaikkiaan luulin että asiat olivat hyvin.Niin kai ne olikin,sitten kävi niin että poikaystäväni kaveri menehtyi..minulle ei kerrottu heti koska olin viikko sitten loukkaantunut siitä,ettei tunnu koskaan olevan tarpeeksi yhteistä aikaa,johtuen nyt poikaystäväni rankasta koulutahdista.
Kiukuttelin noin tapani mukaisesti.Ei koskaan kuitenkaan mitään isoa.Ei riidellä ja huudella päin naamaa,ainoastaan puhelimessa tulee kränää juuri näkemisten suhteen ja sitten saatan mököttää aikani.Hän vain hellii ja antaa asian mennä painollaan..ei ole suuttunut minulle,aina pitää yhteyttä ja huolehtii.
Loppuviikosta tuli sitten viesti että täytyy jutella,ja että hän on miettinyt asioita.
Ja senhän tietää mitä nuo sanat tarkoittavat.
Mun maailma romahti siihen.
Vielä 2viikkoa sitten sain 10 tummanpunaista ruusua.Vielä 2viikkoa sitten hän sanoi tulevansa pelastamaan minut aina kun häntä tarvitsen,vaikka hämähäkeiltä.
Kun mokailin,hän auttoi ja jaksoi mun sähläykset vaikka sanoin että miten hän jaksaa.Otti vain syliin.
Koskaan ei sanonut päin naamaa että nyt riittää.Kun viimeeksi nähtiin,kaikki oli täysin hyvin.
Sitten yhtäkkiä:meidän täytyy jutella vakavasti.
Joka ilta olen ollut kauheassa kuumeessa ja päänsäryssä joka nousee kun olen erittäin stressaantunut,itkuinen,hermostunut..
Pidin kaikkea niin selvänä,sitä että jos joku minua jaksaa ja välittää niin hän.
Vielä 2viikkoa sitten sanoi että kun tulee päiväraha,ostetaan jotain isompaa minulle merkkipäivän kunniaksi.
Sitten hän kertookin minulle viikonloppuna kuinka tämä ei taida onnistua koulun vuoksi,aikaa ei ole ja minä olen niin kiinnittyvää sorttia häneen verrattuna että se olisi jo kamala este.Itse en ole nähnyt minään mahdottomuutena vielä kertaakaan hänen kouluaan.Sitten tuli se,että taidamme olla liian erilaisia,että aina riidellään puhelimessa ja suutun kaikesta.Että MEISSÄ EI OLE JÄRKEÄ.
Kaikki tuo aivan yhtäkkiä kerralla.Heti sen jälkeen mitä hänen kaverilleen tapahtui.Kertaakaan ei ole sanonut että asiat ovat huonosti,on ollu hellä,rauhallinen ja kiintyneen tuntuinen.Nyt kuulemma koko pää on sekasin ja kaikki onkin päin persettä.
Tottakai mä haluan saada mahdollisuuden korjata asiat,järjestää nuo pikkuasiat kuntoon.
Koulua ei voi korjata "pois alta",muttei tarvitsekkaan,eihän suhde voi siihe vain kaatua.
Mitään varoitusta ei tullut,ei tainnut itsekkään ajatellakkaan tuota vaihtoehtoa aiemmin.Vielä viikko sitten hän lupasi kokata minulle jotain hänen itsensä metsästämäänsä lintua..(kuulosti taatusti humoristiselta,mutta silti)
Nyt tilanne on todella kriittinen ja pelkään jokaista hetkeä ja yritän saada kaikki tuntumaan vielä toimivalta,puhun puhelimessa rauhallisesti ja odotan minä päivänä hänelle nyt sopii että nähdään.Pelottaa niin paljon,koska kaikki turvallinen hävisi.Tuosta noin vain.
Luulin vain että minulla on aina varaa ollut mököttää pienistä asioista,jotka kuitenkin saisin kuriin kun haluan.Ja nythän se herätys tuli,toivottavasti ei liian myöhään.
Pidin tätä niin varmana ja luotettavana,ja hetkessä kaikki romahti.
Pahinta on,että hän muuttui hetkessä kuin ihmiseksi ketä en ollenkaan tunne,ja aivan kuin kaikki hänen tunteensa olisivat hävinneet hetkessä.Sen myötä mitä hänen kaverilleen kävi,ja itse tietämättömänä asiasta lähetin riitaisia tekstiviestejä.Nyt en anna itselleni anteeksi jos tämä kaatuu käytökseeni,sillä täytyy näköjään menettää ihminen kunnes tajuaa että ei todellakaan halua häntä menettää.Tiedän etten kestäisi sitä ajatustakaan,siksi taistelen ja välillä murrun.Onko tässä mitään toivoa ja tuntuuko tutulta.Paha on kun suomalainen mies ei pysty avautumaan tarpeeksi..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Omapa on vikasi. EI mies jaksanut riidellä tuollaisen pikku kiukkupussin takia. Parempi näin, nyt voit jatkaa elämääs ja niin hänkin.
Joo, olen itsekin miehenä kokenut tuon. En siis ystäväni kuolemaa, mutta muuten "vakavia" ongelmia mm. läheisen vakava sairastuminen. Siinä vaiheessa kun huomaa, että maailmassa on olemassa ihan oiketakin murheita, niin ärsyttää suunnattomasti toisen jatkuva valitus ja nalkutus "mitättömistä" asioista.
Tämäkin kommentti valotti asiaa aika hyvin,tiedän että jos tämä juttu päättyy niin en anna itselleni anteeksi omaa käytöstäni,jos se meni tosiaan noin pitkälle..
Mutta toisinpäin. Muija jätti kun alkoi ahdistaa. Ja syynä taisi olla se etten koskaan valittanut ja riidellyt sen kans. Eriskummallista tämä maailma.
tuon, läheiseni kuoli ja se vaikutti todella suuresti koko arvomaailmaani. Yhtäkkiä koin poikaystäväni täysin merkityksettömäksi minulle, silmät jotanki avautuivat sellaista näyttämään. Joten halusin erota. Olen ollut hyvin tyytyväinen päätökseen, tätä ennen suhteessa ei ollut mitään viallla.
Eipä ketään kiinnosta sellaisen miehenkään kanssa seurustella, jonka kanssa ei edes pientä riitaa saa aikaiseksi, onhan jokaisella oltava omat mielipiteensä ja niistähän usein riidat alkaa. Kuka nyt LAPASTA (sellainen mies)kaipaa, hah hah haa...tai tarvii... Miettikäähän!!
Minusta sinä vaikutat läheisriippuvaiselta. Googleta ja katso, mitä se tarkoittaa. Et osaa olla yksin. Ripustaudut liikaa mieheen. Opettele ensin elämään yksin. Vasta sitten opit ottamaan toisetkin huomioon ja sitä kautta voit myös vaatia huomiota itsellesikin.
Hyvää jatkoa ja voimia surutyöhön ja eroon, joka näyttää tuosta koituvan väistämättä ennemmin tai myöhemmin, olen pahoillani.
"Pahinta on,että hän muuttui hetkessä kuin ihmiseksi ketä en ollenkaan tunne,ja aivan kuin kaikki hänen tunteensa olisivat hävinneet hetkessä."
Kylläpäs nyt alkoikin niin itkettää.. Ja minä kun luulin päässeeni puolen vuoden takaisesta erosta ja sen aiheuttamasta suunnattomasta tuskasta yli...
:,(
Toi kuulostaisi vahan sellaiselta, etta asiaan on toki vaikuttanut ystavan kuolema, mutta myos kolmas osapuoli. Ettei olis poikaystavasi loytanyt toista naista?
Kyllähän hän vakuutteli että mitään ei ole tapahtunut merkittävää muuten,ja olisihan se sitten viikossa melkein tapahtunut,mutta kyllähän sitäkin vaihtoehtoa on tullut epäiltyä.On niin legendaarista että jätkä vakuuttaa ettei kolmatta ole ja sitten onkin..toivon kyllä syvästi ettei niin ole.