Peiton alla

Onko yleisempää nukkua saman, ison peiton alla, vai erikseen omien peittojen alla? Muuttuuko se ajan myötä ja alkaakin yksi peitto ahistaa?
234764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Meillä on alusta asti ollu omat peitot ja omat tyynyt. En ole koskaan edes harkinnut yhden ison peiton hommaamista, kaikki meidän pussilakanatkin ovat sitä kapeaa mallia. Lisäksi tykkään tehdä itselleni pienen "pesän" kääriytymällä peittoon, joten veisin varmaan mieheltäni koko hänen peitonpuoliskonsa jos se olisi yhteinen :)

Äänestä

En tiedä yleisestä käytännöstä, mutta erilliset peitothan haittaisivat toisen selkää vasten painautumista ja käsien ympärille kietomista...

Yksi iso peitto täällä, siis.

Äänestä
  • Ei omat peitot haittaa halimista tai sylikkäin olemista, sen peitonreunan voi nimittäin nostaa ja siirtyä kullan viereen :)

    Meillä yleensä nukahdetaan sylikkäin, seläkkäin tai kosketellen yhden peiton alla (tai sitten molemmat peitot on limittäin, jolloin siitä muodostuu isompi peitto). Kuitenkin useimmiten heräämme omien peittojemme alla. En tiedä miksi :)

    Äänestä

Ollaan oltu yksissä kohta kymmenen vuotta, joista naimisissa 3v. Meidän sängyssä on molemmilla omat peitot. Kuitenkin lähes joka yö jompi kumpi kaivautuu toisen kanssa saman peiton alle. Näin tuntuu paljon läheisemmältä. Useana aamuna herätään yhden ja saman peiton alta.

Äänestä

Meillä oli kokonaista kaksi ensimmäistä vuotta vain yksi pieni yhden hengen peitto (kaksi tyynyä sentään!). Aluksihan sitä haluttiinkin vain kääriytyä toisiimme - siinä pysyi lämpimänä talven tuiskuissakin. Mutta sitten vähitellen se yhdessä nyhjääminen väheni. Kesällä toisen vieressä tuli kuuma ja mies pärjäsi pitkälti peitottakin, minä myttäsin sen sitten syliini ja nukuin siinä. Talvella tuli ongelmia - mieskin alkoi himoita peittoa ja siitä sitten tapeltiin keskellä yötä. Minä siis heräsin viluuni ja aloin nyhtää peittoa miehen ympäriltä. Päätin, että yhdessänyhjäämisvaihe on nyt sitten kai lopullisesti ohi. Ostin toisen peiton. Nyt nukumme kumpikin oman peittomme alla, myttäämme niitä miten lystäämme ja olemme kumpikin onnellisia. Paitsi, no...

Nyt sitä sitten nukutaan omiin peittoihimme kääriytyneinä eikä seksiäkään ole kuin kerran kuussa tai parissa. Että näin sitä arki astuu mukaan kuvioihin...

Äänestä
  • Sitt kantsii pitää vaan yks iso tai pieni peitto varmaan ;o)

    Äänestä

  • minä puolestani tykkään nukkua vatsallani toinen jalka 90 asteen kulmassa. Ei mikään nyhjäysasento. Seksi ei sentään noin radikaalisti ole vähentynyt.

    Äänestä

meillä on kummallakin oma paripeitto ja kaksi tyynyä:)

Äänestä
  • ....

    Äänestä

  • toinen peiton allakin? kirjoitti:

    ....

    sänky vain on nukkumista varten, parisuhdetta sitten ylläpidetään milloin missäkin:)

    Äänestä

Meillä on yksi iso peitto. Olemme nukkuneet samalla peitolla suhteemme alusta asti eikä tulisi mieleenkään hankkia omia peittoja. Nukumme aina todella lähekkäin kietoutuneina. Siihen on ihana nukahtaa ja herätä, kun on lämpöistä ja hellää.

Äänestä
  • ei kannata riskeerata erillisillä peitoilla siis.

    Äänestä

Alussa meillä oli yks yhteinen peitto mut huomattiin et kyllä me tarvitaan ihan omat peitot.

Illasta sitä kyhnäillään kylekkäin, mut sitten kun nukkumaan ihan tosissaan laitetaan niin kyllä meillä pitää olla omaa tilaa saadakseen nukuttua, ja näin ollen myös omat peitot :)! Joillekin sopii se koko yön kyhnääminen mut ei meille.

Äänestä
  • ... voi nukkua vähän kauempanakin toisesta, mutta kuitenkin lähellä. En minäkään osaa ihan toisessa kiinni nukkua koko ajan, siis nukkua.

    Äänestä

meillä aina ollut kaksi peittoa. Exän kanssa en osannut/halunnut kyhnätä koko yötä saman peiton alla, mutta nykyisen miesystäväni kanssa se ei aiheuta ongelmia lainkaan :) ihana nukantaa lähekkäin ja herätä toisen sylistä.

Äänestä

meillä. Suhteen alussa meillä oli jopa 90cm sänky, joka alkoi tosin siinä vuoden jälkeen käydä kaposeksi. Viimeiset kolme vuotta ollaan köllitty huikeassa 120 cm sängyssä, joka tuntuu vieläkin yllättävän tilavalta. Ja kun sänky on suht kapea, niin hyvin mahtuu kaksi ihmistä normaalin saman peiton alle :D

Äänestä

Meillä on tuplaleveä peitto ja kyllä se tuon hellyyden kannalta on osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi, kun on helppo kurvata toisen kylkeen kiinni :) Haluan kyllä vuosikymmenten päästäkin nukkua yhteisen peiton alla, eiköhän se olisi yksi suhteen hiipumisen merkki jos pitäisi oma peitto saada..

Äänestä

peitot ja tyynyt. Yhdellä peitolla ollaan kyllä kokeiltu suhteemme alkuaikoina: Käytännössä tarkoitti, että minä nukun ilman peittoa, ellen revi sitä noin 10 kertaa yössä itselleni. Mieheni on minua n. 70 kiloa painavampi, joten meillä on myös erilliset patjat sängyssä...

Äänestä

Alusta alkaen ollut omat peitot, molemmat kun nukutaan ihme kippuroissa, peitto koipien välissä.
Yhteisellä peitolla ei nukkumisesta tulisi mitään, aina olisi jompi kumpi ilman peittoa. Nytkin säännöllisesti vuorotellen ryöväämme unissamme toisiltamme peiton.
Yleensä peitot asetellaan iltaisin limittäin yhdeksi isoksi peitoksi, ja siihen nukahdetaan. Jossain vaiheessa yötä sitten kääntyilemme omien peittojemme alle kippuraan.

Äänestä

Minulla oli se oma koti jo ennen nykyisen miehen tuloa ja siellä parisängyssä paripeitto. Siinä se oli molempien nukuttava. Sitten kun häveliäisyys oli kaikonnut, niin mies raahasi oman peittonsa kotoonsa. Nyt yhteisessä sängyssä minä nukun paripeitolla ja isäntä nukkuu kahdella pienellä, on tottunut nukkumaan lämpöisesti ja tarvitsee toisen peiton halaukseen. Minä tarvitsen tilaa nukkuessani, minua ei yöllä saa halailla, mikään ei ole ahdistavampaa kuin toisen kostea keho (mies nihkeentyy aina, kun vaatii niin lämpimästi peittoja päälleen...) itseä vasten kun yrittää nukkua... tai onpa ahdistavampaa olisi jos pitäisi nukkua ahtaasti jalat yhdessä tai kädet vasten omaa kehoa. Sängynleveys meillä on 180 ja ahdasta on kun koira lohkaisee aimo palan, tyynyjä kuusi, kaksi kullekin nukkujalle (koira nukkuu tyynyillä). Kun on kylmiä talviöitä, niin otan mielummin koiran halaukseen tai peiton alle kuin miehen, sillä koira ei hikeenny ja on pehmoisempi. Ja seurusteltu ollaan vasta neljä vuotta...

Äänestä

Miten teidän suhteissa läheisyys, hellyys ja seksi voi olla jostain peiton koosta kiinni?:) Me nukuttiin aluksi 80cm leveässä sängyssä, nykyään koko perhe 180cm, omat peitotkin ollut 5v, lisäksi nyt kun vauva on 4kk, nukutaan usein jopa eri huoneissa!:) Silti läheisyyttä, hellyyttä, seksiä joka päivä..

Äänestä

Kyllä meillä on omat peitot. En vois kuvitellakkaan ettei ois omaa peittoa ku on aina lapsesta asti ollu oma. Ja ku pyörin nukkuessani ja käperryn omaan peittoon ni eihä ukolle jäis peittoo ollenkaa jos se ois yhteine ku veisin kaiken! Ja tällasta ei kukaan oo ilmeisesti kehannu tänne laittaa että onha se kivempi ettei peiton alla haise ku omat pierut, ukko haiskoon oman peittosa alla ja mä omani.

Äänestä

Juu, me nukutaan kanssa yhdellä peitolla ja hyvin on toiminut. Tai no ainakin minun mielestä, sillä mulla on kuulemma välillä tapana varastaa pojalta peitto yöllä. Tosin talvella peittoja on useampia kun mulle tulee vilu niin helposti. Tyynyjä kummallakin pitää olla reilusti eikä niitä jaeta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelu kirjoitti:

Onko yleisempää nukkua saman, ison peiton alla, vai erikseen omien peittojen alla? Muuttuuko se ajan myötä ja alkaakin yksi peitto ahistaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu