Kuinka kauan kestää, että pääsee irti niistä vastaamattomista kysymyksistä? Kuukausia, vuosia, aina? mihin hautaatte kaikki tunteenne ja ajatuksenne? Miten voi jatkaa elämäänsä ja miten koskaan enää voi rakastua keneenkään, jos toipuminen pettymyksestä edes normaaliin elämään vie vuosia. Voisiko menneisyyden pyyhkiä jotenkin pois, vaikka hypnoosissa tai muuten? Että ei muistaisi ja voisi joskus elää onnellisena. Jos kuolettaa tunteensa, niin tuleeko minusta robotti?
milloin irti
tapanko tunteet
61238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...samaa olen ajatellut minäkin, tämä on niin vaikeaa, jatkunut jo 1/2 vuotta ja tuntuu ettei yhtään helpota...ahdistaa ja rakastan niin että sattuu, TODELLA !!
Mulla nyt 9 kuukautta erosta ja vähitellen alkaa helpottaa. Paha takaisku toipumiselle oli se, kun exä alkoi seurustelemaan uuden naisen kanssa. Silloin päätin katkaista kaikki yhteydet exään ja se on auttanut paljon. Samalla piti kyllä laittaa koko elämä uusiksi. Uusi kämppä, uusia harrastuksia, ystävien kanssa hengailua, opiskelua jne. Nyt kun on uudet "rutiinit ja aikataulut", joihin ex ei mitenkään liity, niin ex pyörii entistä harvemmin mielessä. Jotenkin vanhat tunteet vaan haalistuu ja nyt eräs mies on saanut sydämen pompahtelemaan oudosti. Ihmeellistä, sillä en kuvitellut sen olevan mahdollista.
Samaa mietin kuule minäkin joka hetki....
Ensimmäisestä suhteesta toipuminen kesti yli kaksi vuotta ja se aika oli yhtä tuskaa...Nyt pitäisi jotenkin päästä irti juuri päättyneestä suhteesta...Tästä tekee vielä vaikeampaa se, että välitän tästä kyseistä ihmisestä niin paljon...Luulin, että tästä suhteesta olisi tullut jotain muutakin, kuin pelkkää pettymystä ja tuskaa...Mutta ei...Kertokaa mullekin miten pääsen yli tästä...
Toivotaan nyt että tää edes vähän parantaa oloasi.
Mä koin ensirakkauteni syys-kevät kaudella
(1996-97)Lehtimäen kansanopistossa .
Näin viimeksi viime yönä unta hänestä ja hän oli siinä ihan sellainen (yhtä kaunis kuin aina ).
Eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun hän tuli uniini ja toivottavasti ei viimeinenkään- on hän sen verran näkemisen arvoinen=)
Etenkin kun itse olen työtön, epilepsiaa sairastava -ja sinkku niin on edes joskus jotain lohtua jostain- olkoon sitten, vaikka fantasiamaailmassa.
Mä ainakin olen vuosien jälkeen päässyt yli ihmisestä, mutta en tapahtuneesta.
Jätetyksi tuleminen sattui tosi paljon ja siihen liittyneet hylätyksitulemisen tunteet, arvottomuus ym itsetuntoa vaurioittavat jutut ovat jättäneet jälkensä joista toipuminen jatkuu ties kuinka kauan. Toivottavasti ei sentään ikuisesti...