Kerron lyhyen version entisestä suhteestani,ja olisin kiitollinen,jos kommentoisitte tätä mahdollisimman paljon.Eli seurustelin 1.5v miehen kanssa,joka vajaan puolen vuoden jälkeen petti minua.Syynä oli se,että olin uhannut jättää hänet(mitä en sydämestäni kuitenkaan ollut tarkoittanut)Meni muutama kuukausi ja petin häntä puoli vuotta kostona uskotellen miehelleni olevani toisen miehen kanssa vain hyviä ystäviä. Erosimme tammikuussa,ja eroa kesti vain 4 päivää kunnes palasimme yhteen ja lupasimme että nyt elämme vain toisillemme.Hän sai töitä ja muutimme isoon kaksioon ja meillä meni noin 2 kuukautta todella hyvin,elämäni parhaita hetkiä koin juuri silloin..Sitten heinäkuussa kaikki alkoi,humalassa hän petti minua entisen tyttöystävän kanssa ja erosimme.Olimme kuukauden erossa ja ihmettelin itsekkin miten hyvin pääsin erosta yli.Kävin töissä,en oikeastaan itkenyt tms.Eräänä sunnuntaina hän kysyi(tosin humalassa)voiko tulla käymään ja suostuin.Olimme taas noin 3 vk yhdessä ja kaikki meni mielestäni hyvin.Hän tosin raivostui aina kun muut (eromme aikana keihin olin tutustunut)miehet soittelivat ja laittoivat viestiä minulle.Kaverini oli edellisenä päivänä muuttanut tähän kaupunkiin,mieheni ja hän eivät koskaan olleet nähneet aiemmin.Minun poistuttua asunnosta(olimme juomassa kaverini kotona)en sinne enää päässyt ja 2 päivään en heistä kuullut.Mieheni oli viikon verran majaillut illat ja yöt ystäväni luona kunnes heidän juttunsa kuivui.Pyysin miestäni palaamaan ja jatkoimme suhdetta kaikesta huolimatta.Hän muuttui oudoksi,ei sanonut enää rakastavansa minua,ei pitänyt yöllä kiinni yms.Kohta 2 viikkoa sitten olimme riidelleet koko perjantain ja aloimme ottamaan taas.Lähdin baariin ja sitä ennen huusin miehelleni jättäväni hänet.Itse iskin toisen miehen ja hänellä oli myös taas toinen.Sunnuntaina ruikutin,että jatkaisimme VIELÄKIN suhdetta,hän sanoi,että haluaa miettiä asioita.Matkustin toiseen kaupunkiin ja tulin la yönä takaisin.Menin suoraan baariin ja näin hänet.Halusi päästä luokseni yöksi.Tietysti otin hänet asunnolle ja aamulla herätessämme hän oli taas ahdistunut,irvuili vaan jotain ja soitteli kyytiä pois.Sanoin,että haluan olla sittenkin vain ystäviä.Hän syytti minua suhteesta erääseen toiseen mieheen ja lähti ovet paukkuen.Nyt olemme taas eronneet...En tiedä palaammeko enää yhteen koskaan,mutta pelkään,että hetken kuluttua kun minulla on parempi olo,hän pyytää takaisin ja tiedän etten osaa sanoa ei.On niin hirveän yksinäistä koko ajan.Välillä vähemmän,mutta koko ajan ahdistaa ja ikävöi.Vaikka järki sanoo,että ei enää ikinä,tunteet tahtoo takaisin.Molemmissa on niin paljon vikaa.Voiko tälläinen suhde enää koskaan toimia.Olemme molemmat parikymppisiä mutta tuntuu,että ikää meillä on molemmilla vasta 15v suhteen kannalta..Auttakaa minua!!
En tiedä jaksanko enää
menetys
121277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kokemuksesta voin sanoa, että ei kannata tosiaan tuhlata elämää moiseen soutamiseen! Ei tule kuin itselle ja toiselle paha mieli. Yksinäisyyttään varmaan helposti palaa tuttuun (ja muka turvalliseen) elämään, mutta kun sitkeästi tarpoo yksin eteenpäin, löytää vielä sen "elämän tarkoituksen" ja mahdollisesti myös onnea. Mun nähdäkseni teidän suhteella ei ole kuin risukkoinen tulevaisuus, ja mitä nopeammin siitä pääset irti niin sen parempi!!! Kyllä sä yksinkin pärjäät jos niin päätät. Yksinäisyyden tunteet tulee ja menee, ei niihin kuole; vahvistaa vaan luonnetta.
Mietis nyt. Missä kohtaa teillä oli ihanaa jonka takia moista suhdetta pitäisi jatkaa ?
Vai elätkö sinä vaikeuksien kautta. Haluat kiduttaa itseäsi ?
Kaveri on seko ja sinä hyssytät siinä....
Jatka elämääsi, ei suhteen tarkoitus ole toi mistä kerroit.
Toinen petti ensin, toinen petti sen jälkeen (kostoksi), mustasukkaisuutta ja pettämistä...Äitinne ovat teistä varmasti ylpeitä.
Siis Luoja sentään,terapiaa te tarvitsette,molemmat.Ensinkin teillä on alkoholiongelma plus muuta mielenterveysongelmia.Menkää hoitoon ja opetelkaa ensin rakastamaan yksin olemista ennen kuin YRITÄTTE TAAS 10kerran mennä yhteen!Jesus Christ!
sanoa,että on alkoholiongelma ja muuta,mutta monet ihmiset turvautuvat viinaan jos asiat ovat huonosti ja käynkin itse sen takia jo juttelemassa.Kyllähän itsekkin ymmärtää,että suhdetta ei kannata koskaan jatkaa,mutta se on aina helpommin sanottu kuin tehty...
tässä ajoin takaa,että miten voin päästä yli ja unohtaa kyseenomaisen miehen?En halua itseäni kiduttaa tällä,mutta jotenkin luulen,että kaikki voi vielä joskus muuttua...
Kyllähän minä auttaa haluaisin... vaan osaankohan.
Tuli tuosta tekstistäsi mieleen parikin juttua.
Ensinnäkin, oletko koskaan ollut yksin? Siis
tunnet yksinäisyyden toki, mutta osaatko olla
yksin, ilman että se ahdistaa? Uskon nimittäin
voimakkaasti, että ihmisen pitää ensin osata
olla onnellinen yksin, ennenkuin voi olla onnellinen
toisen kanssa. Sama juttu rakkauden kanssa. On
ensin osattava rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa
itseään, ennenkuin voi antaa saman toiselle.
Nämä ovat minusta parisuhteen kulmakivet:
rakkaus, kunnioitus, arvostus. Rehellisyys ja
luotettavuus kuuluvat jo noihin kunnioitukseen
ja arvostukseen, mutta listataan ne nyt vielä
tähän erikseen myös.
Kun luen teidän tarinaanne, en näe kunnioitusta
enkä arvostusta, kummankaan teidän puoleltanne.
Surullista. Ja ehkä juuri se syy, miksi teillä
on niin vaikeaa yhdessä?
Teidän tarinassanne on paljon vaiheita ja paljon
tunteita, hyviä ja huonoja. Nyt minusta
kuitenkin näyttäisi siltä, että olisi hyvä ottaa
etäisyyttä. Oikein reilusti ja niin pitkäksi
aikaa, että huomaat itsekin mikä on/oli vialla.
Voihan olla että joskus vielä palaatte onnellisesti
yhteenkin? Kuka tietää, mutta sitä ennen minusta
näyttäisi että paljon vettä pitää virrata.
Tuollaisenaan minusta teillä ei ole mitään
järkeä jatkaa. Satutatte vaan toisianne!
Minä luulin nuorempana että kun vaan joustaa ja
myötäilee, niin kaikki menee hyvin. Ei se niin
ole! Parisuhteessa on PARI ihmistä, joitten
molempien pitäisi haluta olla juuri sen toisen
kanssa ja haluta tehdä se toinen onnelliseksi.
Hirveän paljon näkee, varsinkin nuorten
parisuhteissa, sortamista, jopa hyväksikäyttöä.
Pettäminen on pahimpia asioita mitä parisuhteessa
voi tehdä, enkä voi sanoa ymmärtäväni päätöstäsi
pettää kostoksi. Miehen kohdalla pettäminen on
vielä jatkunut, joten kysypä itseltäsi rehellisesti:
haluatko todella tämän kanssa jatkaa vai
kokoaisitko itsesi nyt tästä kokemuksesta
eheäksi ja aloittaisitko sitten puhtaalta
pöydältä myöhemmin jonkun muun kanssa?
Otsikkoosi viitaten, en minäkään usko että
jaksaisin enää tuollaista.
Voimia sinulle lähetän. Ota aikaa itsellesi ja
mieti mitä elämältä ja parisuhteelta haluat.
Onko se tärkeintä, ettet ole enää yksin? Vai se,
että elät tasa-arvoisessa kannustavassa ja
samaan suuntaan kasvavassa parisuhteessa?
Siis äskeisen vastaukseni alusta:
Toinen asia, joka tuli heti mieleeni on: mitä
sinä odotat parisuhteelta? Mitä haluat ja
tarvitset, mitä haluat antaa?
Kiitos,kirjoituksesi Riina oli todella lohduttava...En ole oikeastaan ollut koskaan yksin,tämä on jo kolmas avoliitto elämäni aikana ja ikäähän minulla on vasta 20v.Tahtoisin niin hirvittävän paljon elää juuri tämän miehen kanssa,normaalia onnellista elämää.Olen ollut niin pitkään masentunut,enkä tiedä miten elämä muka voi vielä voittaa?En halua kuitenkaan raahata aina eri miehiä kotiini iltojen pääteeksi,mutta en tahdo olla yksinkään.Siksi se nykyään menee aina siihen pisteeseen.Kukaan ei jaksa enää kuunnella vuodatusta tästä suhteesta,puhun siitä kuulema koko ajan...Elämäni on jotenkin kietoutunut tämän sotkun ympärille ja tosissaan tuntuu,miten tästä voi oikeasti muka selvitä?
Eikös se ole tosi helppoa? Sanot vaan, mä meen nyt. vai maksaako se sun viinat, ettet viitti? Vitun lutka!
Millähän perusteella arvioisit minun olevan lutka?
..melkein kuin olisit minun elämästäni puhunut. Tosin oma edestakaisin palloiluni päättyi nyt kun luin sinun juttusi. Lopetetaan molemmat. Ei näistä meidän "suhteista" tule mitään. Kärsimystä vain.. vaikka itsekkin oon jatkanu aivan loputtomiin tätä naurettavaa pelleilyä.Miksi? en tiedä. Tunteet tekee kepposia.