Usein näen, miten jotkut jäävät roikkumaan, vaikka suhteen päättyminen on vain hetkistä kiinni. Suhteen lopettaminen ei ole helppoa, mutta... Se on sittenkin helppoa. Lopettaa vaan, kun se on loppuunsa tullut. Sitten suree hulluna ja sitten huomaakin, ettei enää sureta. Niin siinä vaan kävi. Sitten on valmis uuteen suhteeseen. Näin pääsi käymään. Onnellisia ollaan. Ihanaa. Elämä opetti, ettei sellaisessa, missä ei ole toivoa kestää pitempään, ole järkeä jatkaa, varsinkin kun toinen oli haikaillut eroa jo pitemmän aikaa.
Suhteen helppo lopetus
nykyinen onnellinen
61988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noin se homma menee. Eron jälkeen luulin kuolevani tai vähintäänkin, että en enää koskaan voisi olla onnellinen. Mutta nyt...aikaa kulunut tarpeeksi ja olen tavannut aivan ihanan ihmisen ja elämä hymyilee. Kaikki tuntuu nyt olevan niin kuin pitääkin.Ihanaa! Kyllä kannatti silloin taannoin lähteä huonosta suhteesta pois.
Totta on!
Itse ei joskus näe metsää puilta. Minulla oli "suhde" jossa mies käytti surutta hyväkseen ja jopa tyttäreni näki asian, itse olin niin rakastunut, että annoin miehen pomputella minua mielettömiin. Onneksi pääsin eroon, vielä mies "ystävänä" pitää yhteyttä. (hän itse tietenkään ei tajua aiheuttamaansa mielipahaa)Nyt ajattelen, että luojan kiitos moinen naristi ja henkisen väkivallan käyttäjä ei ole enää elämässäni. Elämä on ainutkertaista, eikä sitä saisi tuhlata yhtään!
voi tulla parempaa kun lähtee huonosta suhteesta jota ei muuksi voi muuttaa,näin on!
niin, se on monella (itsellä ainakin ollut) vaikeutta irtautua ns. tutusta ja 'turvallisesta', vaikka käytännössä mitään yhdistävää tekijää ei ole ollut enää aikoihin :(. Mutta itse olen ainakin huomannut oikean ratkaisun alämänilon kasvuna/paluuna muilla elämän osa-alueilla.
Mitä silloin kun rakkaus ei loppunutkaan - kummaltakaan, mutta luonteet ei sopinu yhteen lainkaan.Suru jäi vuosiksi.vieläkin suren, vaikka hänellä ollut uusi jo 3 vuotta.En kaipaa enää mutta suren.koin voimakkaasti, että me oltiin toisillemme se ainoo oikea, ikääkin jo molemmilla keski-iän verran ja monet kokemukset takana.ihana rakkautemme ei vaan päässyt koskaan alkuaan pidemmälle ja vieläkin on mahdoton edes tavata kaverina . kaupassa jos tulee vastaan, vedän karkuun.en pysty/halua kohdata.hän lienee tyytyväinen uuteen naiseensa? en tiedä, eikä kiinnosta se puoli asiassa mutta häneen jäi minusta iso pala ja uudelleenrakennus vie helkkarin kauan ja tekee kipeetä aina vaan...
ja entä jos suhde päättyi siihen, että ei pystynyt kertomaan jotakin asiaa (sairautta) joka mieltä painoi. ja joka aiheutti suhteen hetkellisen tukahtumisen. haluttomuuden seksiin, väsymyksen ja pahoinvoinnin takia en pystynyt olemaan oma itseni. meillä on kuitenkin vahvoja tunteita toisiamme kohtaan, sen tiedän.