Mikä on riitelyssä väkivaltaa ja mikä ei? Meillä ketju menee niin, että jos joskus sanon eriävän mielipiteen miehelleni, sattumanvaraisesti hän niitä joskus sietää, joskus ei. Jos ei siedä, kuvio on selvä. Ensin kuulen syyttelyä siitä, että olen niin itsekäs, kun esitän moisen mielipiteen. Ja esittämällä sen kiellän miestäni ajattelemasta (olen siis tyranni)tai rajoitan hänen vapauttaan (kun en ymmärrä oman vapaa-ajan määrän loputonta lisäämistä). Sitten sama tulee huutamalla. Ja jos en murru ja puhkea itkuun siinä paikassa, alkaa tavaroiden heittely. Yleensä siinä vaiheessa haluan poistua paikalta, ihan senkin takia, että ei ole kiva pelätä saavansa kupista päähänsä lähietäisyydeltä heitettynä. Poistumisen mieheni estää. Pitää kiinni, tukkii reitin, ei anna laittaa ovea kiinni. Vasta sitten, kun itken täysin hysteerisenä, heikkouteni näyttäneenä (josta siitäkin kuulen: mitä surkeaa pillitystä), on mahdollisuus paeta paikalta. Usein vain toiseen huoneeseen. Nyttemmin koko talosta ja elämästä. No, sitten kun olen itkenyt aikani, ja alamme keskustella, kuulen, että minä olen niin kauhea. Ja entistä kauheampi sen takia, että saan mieheni tuntemaan syyllisyyttä tuosta käytöksestä. Ja koska hän pelkää noita kohtauksia, minä olen syypää siihenkin kun aiheutan sitä pelkoa. Ja että minun pitäisi mennä hoitoon. Aikaisemmin uskoin, en enää. Mieheni kommentti on, että minä käytän henkistä väkivaltaa (mitähän hänen huutamisensa sitten on). Ja että ei hän fyysistä käytä, kun ei lyö ja tuota kipua. Onko kiinni pitäminen fyysistä väkivaltaa? Onko parvekkeelle lukitseminen sitä?
Olen tähän asti ratkaissut ongelman siten, että kun hän aloittaa huutamisen, suljen korvat. Muutun täysin patsaaksi. Hymyilen vain kauniisti. Siinä menee tietenkin samalla kaikki positiivisetkin tunteet mukana, toisella ihmisellä ei voi olla tärkeää merkitystä minulle; jos olisi, nuo kaikki solvaukset puheestani ja ajattelustani olisivat aivan kestämättömiä. Mutta tästä viileän roolista en paljoa pysty positiiviseen palautteeseenkaan. Josta minua sitten taas syytetään. Nyt mietin, että mihin hoitoon menisin muuttaakseni itseni mieheni toivomaksi ihanaksi ihmiseksi. Että pelastaisin avioliittoni. Nimittäin tässä muodossa sitä en jaksa enää kauan.
Olen tähän asti ratkaissut ongelman siten, että kun hän aloittaa huutamisen, suljen korvat. Muutun täysin patsaaksi. Hymyilen vain kauniisti. Siinä menee tietenkin samalla kaikki positiivisetkin tunteet mukana, toisella ihmisellä ei voi olla tärkeää merkitystä minulle; jos olisi, nuo kaikki solvaukset puheestani ja ajattelustani olisivat aivan kestämättömiä. Mutta tästä viileän roolista en paljoa pysty positiiviseen palautteeseenkaan. Josta minua sitten taas syytetään. Nyt mietin, että mihin hoitoon menisin muuttaakseni itseni mieheni toivomaksi ihanaksi ihmiseksi. Että pelastaisin avioliittoni. Nimittäin tässä muodossa sitä en jaksa enää kauan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miehesi on se marttyyri jonka pitäisi hakeutua hoitoon.Tiedä sitten miten kärkkäästi sinä sanot oman eriävän mielipiteesi,ehkäpä tyylisi on ärsyttävän nariseva tms.joka laukaisee miehesi käytöksen.En silti tekstisi perusteella lähtisi kaatamaan tätä sinun niskaasi!
ja vaikka oma mielipide tulisi kuinka kärkkäästi tai vahvasti, ei se anna oikeutta toisen mielen murtamiseen. Aikuisen ihmisen tulisi kestää eriävä mielipide vaikka se joskus ärsyttäisikin.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Katsoppa tuolta ja lue. Saattaa tuntua yllättävän tutulta. Ikinä itsessä ei ole vikaa, kaikki muut ajattelevat ja tekevät pahaa yms yms...eli kuulostaa kunnon narskulta.
http://www.kingsofchaos.com/recruit.php?uniqid=7y8p3e42
En lähtisi tuolla perusteella nimittämään ketään narsistiksi, miehen käyttäytyminen voi johtua luonnollisista syistä eikä luonneviasta. On helppoa lyödä leima ja tuomita mies parantumattomaksi tapaukseksi muutaman tekstirivin perusteella. Vähemmän leimaamista, enemmän keskustelua.
kotipsykologien tutkimusten ja tietojen mukaan yli 80% miehistä on narsisteja.
Sinulla on heikolla itsetunnolla varustetun miehen, jolla on mahtava kyky manilupoida ja alistaa toinen.Häntä et muuksi muuta millään terapiallakaan. Älä hyvä ihminen suostu enää moiseen, lähde, mieluiten heti. Normaali parisuhde ei toimi noin.
Hänen käytöksensä on hyvin väärin. Tämä on henkistä väkivaltaa joka on helposti yhtä rankkaa kuin fyysinen. Ja se että hän heittelee tavaroita päälle tai ottaa kiinni on fyysistä. Se mikä jäi mieleen sun tarinasta on että päädyt nykään siihen vaihtoehtoon että hymyilet hiljaisena. Mieti hetken tätä.. et ole enään oma itsesi. Suhteessa pitää pystyä juttelemaan ja olemaan aito oma itsensä. Sun käyttäytyminen olemalla hiljaa viittaa siihen että saatat myös pelätä häntä, fakta on että vältät ärsyttämästä häntä kun et sano omaa mielipidettä.
Kaikissa suhteissa tulee erimielisyyksiä mutta hänen käytöksensä ja se että usein vaikenet ei ole terveellistä suhteessa. Voi olla vaikeaa edes jättää tämmöinen mies ja uskon että terapia ei pahemmin häntä auta. Suosittelen terapiaa sinulle että uskallat vahvistua ja lähteä suhteesta. Tsemppiä sinulle ja pystyt siihen kyllä! Ansaitset parempaa :)
Tee mita tahaansa etta voit poistua tuon hirvion laheisyydesta. Tee se hyvin pian ja laillisesti. Heti maanantaina toimistojen auettua laita laillinen ero vireille. Nyt viikonlopun aikana keraa tavarasi ja vie ne joko naapuriin, ystavasi tai vanhempiesi luo ja laita ovi takanasi kiinni.
Ala katso taaksesi.
Tuo peto on saamassa liian paljon tuoha aikaan sinussa ihmisena. Kohta, ei kesta enaa kauaa, kun se peto on tuhonnut sinut niin ettet kykene lahtemaan.
Ei tuollaista avioliittoa edes kannata yrittää pelastaa. Satutat vain itsesi. Paras alkaa pakkailemaan kasseja, vaikka silloin kun mies on poissa. Asustat vanhempien tai jonkun tutun ystävän luona, sen aikaa kunnes löydät uuden asunnon. Tsemppiä
Tuo on manipuloivaa, sairasta käytöstä mieheltäsi. Tuo jos mikä on henkistä väkivaltaa, ja koska mies ottaa sinusta kiinni ja ilmeisesti rajoittaa siirtymistäsi muualle riidasta, lähentelee jo vakavasti fyysisen väkivallan aloittamista. Käske miehesi hoitoon, vika ei ole sinussa! Aikuinen ihminen tietää miten riidellään, vaikka se sitten olisi sitä karjumista niin että seinät helisee, mutta silloin ei syytellä toista omista teoista!
Jos miehesi ei suostu hoitoon, lähde talosta. Näytä miehelle saman tien ettet pelleile. Jos miehesi suostuu terapiaan, ehkä teidän tulevaisuudellanne on toivoa. Jos ei, on luultavaa että miehen käytös jatkuu, ja oma mielenterveytesi tulee vaarantumaan.
Oma ystäväni on tuollaisessa tilanteessa, ja mies on jo alkanut käyttää fyysistä väkivaltaa minuun ja häätänyt ystänäni muut ystävät tiehensä pelkästään ikävillä kommenteilla. On totta että naiset voivat olla oikeita nalkuttajia, mutta jos tuntuu ettei pärjää riidassa sanallisesti, voi sanoa ettei aio riidellä noin karusti sanallisesti hyökkäävän ihmisen kanssa ja poistua paikalta, sen sijaan että ottaa kiinni ja heittelee kuppeja. Fyysinen väkivalta ei ikinä ole ratkaisu.
Lisäystä edelliseen, että mies kävi minuun fyysisesti kiinni nimeomaan siksi että minä, sen sijaan kuin hyvä ystäväni, uskalsin sanoa hänelle päin naamaa mikä mätäkasa hän on, ja että aion suositella ystävälleni suoraan miehen hoitoon saattamista tai eroamista. Mies ei tykännyt tästä kommentista ja alkoi hakata. Että mieti nyt vielä tekeekö terve ihminen tuollaista. Itse en nimittäin edes korottanut ääntäni vaan totesin asian kylmän rauhallisesti.
Ei tuo ole normaalia. Ei ketään saa pitää kiinni tai lukita tai estää menemästä pakoon.
Astioiden heittely, nimittely ja huutaminen ovat väkivaltaa.
Niin, ei minustakaan tuo ole normaalia. Aikaisemmin olin vain uskonut, että vika on minussa; minulla kun on vahvoja mielipiteitä ja ajatuksia, mm. Mutta riitatilanteessa, jossa toinen huutaa vain henkilökohtaisuuksia, niissä olen hiljaa. Mikä tietenkin vain ärsyttää toista. Mutta hakeuduin terapeutin juttusille. Joka kuunteli, ja antoi ymmärtää, että en nyt ihan aiheetta ollut huolestunut. Mutta ehdotti parikeskusteluja jatkossa. Ymmärrän senkin, toisaalta, vähän minä pystyn miestä hänen omissa identiteettiongelmissa auttamaan. Ja ikäänkuin osallistumalla osa vastuu on SIITÄKIN minulla. Monimutkaista on elämä, mutta eroa ei harkita, eikä edes mietitä. Varsinkaan tässä rauhallisessa ja tyynessä jaksossa, joka jokaista riitaa seuraa. Ei, lapsiakin pitää ajatella. Mutta kiitos kommenteista, sekin on jo iso asia tajuta, ettei itse ole hullu, kun ei pidä tuota normaalina. Kaikkeen kun vain tottuu.
"Ei, lapsiakin pitää ajatella. "
Teillä on lapsia? Jos oikeasti ajattelet lapsiasi niin mietit HEIDÄN näkökulmaa, ei sinun, (että perheen pitää olla "kokonainen" tms jotta lapset olisivat iloisia). Lapset tästä kärsivät eniten kun huomaavat miten isä kohtelee äitiä. Jos meinaat sanoa että lasten edessä ette riitele tms niin älä alaarvioi lastesi älykkyyttä. He ovat älykkäämpiä kun mitä aikuiset luulee ja huomaavat että ilmapiiri on raskas ja jotain ongelmaa on äidin ja isän välillä. Ei se ole iloinen ja terveellinen ilmapiiri lapsillesi.
Pyydän hartaasti että otat lapsesi uudestaan huomioon! Onnistunut toimiva avioero on parempi lapsen terveydelle kuin riitaisa epäonnistunut avioliitto.
moi.
hhmmm... olipas kuin mun suustani. Tuollaiset riitamme ovat kylläkin vähentyneet miellä, mutta edelleen tunnen itseni joskus todella "uhatuksi", vaikka mies ei ole lyönyt. Hän on estänyt liikkumasta, riuhtonut ovia auki, pitänyt kiinni eli en ole saanut poistua paikalta. huih. oikein puistattaa.
Unohdan tuon kaiken kyllä sitten kun vähän aikaa on kulunut; ja nytkin mietin, että ihan tyhmiä kuvittelen... tai että itse ne olen kuitenkin käytökselläni aiheuttanut - ja kuinka pahalta musta silti tuntuu.
Olen itku kurkussa pyytänyt että anna mun mennä tai että älä tule lähelle.
mieheni on todella paha sanastaan ja huutaa myös todella lujaa. itse vain jähmetyn paikalleni ja tuijotan ja itken. en melkein uskalla liikkua. koskaan hän ei ole meinannut lyödä, mutta tavaroita tuiskinut.
No, olen minäkin hänen hermostuksensa jälkeen heittänyt tavaroita, joten en kai itse ole sen parempi.
kerran riitelimme autossa, ja pahoitin mieleni ja olisin halunnut lähteä ulos kävelemään, mutta mies piti kiinni tiukasti, enkä päässyt, ja sitten mun oli pakko läpsäistä häntä, koska hän ei irrottanut. enkä sittenkään päässyt lähtemään VAAN sain suuret haukut siitä että olin häntä lyönyt ja kuinka hän ei ole koskaan minua lyönyt. mutta selitin hänelle, että mä olin todella kauhuissani, koska hän ei päästänyt menemään. Se riita on unohdettu, mutta varmasti se olen MINÄ JOKA on HIRVIÖ, kun löin, jos joskus vielä tulee siitä puhetta.
En ole kenellekään kertonut, koska pidän itseäni syyllisenä. Ja varsinkin kun itse menin lyömään häntä.
t.nuori nainen
Tuohon just itse havahduin. Että kun toisella on massaa estää liikkuminen, ja sitten itse pyrkii väkivalloin pakoon tilanteesta, ja taklaus ei auta, niin siitäkin syy on itsessä.Itse puraisin miestäni, että häivy tieltä. Ja sain tietenkin kuulla jäljestä päin. Mutta oikeastaan silloin itse tajusin, että ei ole oikein, että toinen ei edes tajua käytöksensä kauheutta ja vakavuutta. Että käyttää väkivallalla uhkailua ja kiinnipitämistä kuin ei mitään, ja sitten vielä syyttää toista. Niin ei kerta kaikkiaan saa tehdä. Se ammattilainen, jonka luona kävin, sanoi, että tyypillisesti väkivaltaa käyttäneet vähättelevät tapahtunutta. Ja laittavat sen toisen syyksi. Itsekin uskoin 8 vuotta, että minussa on vika. Vaikka riitelyssä en edes montaa sanaa sano, kun toinen vain huutaa. Sitten tajusin, että ei tämä näin voi olla. Synkkä on tie, varsinkin, kun toinen antaa vain olla. Mutta usko pois, sinussa ei ole syytä eikä vikaa. Sinulla on oikeus koskemattomuuteen. Sinulla on oikeus poistua paikalta jos haluat. Sinä olet normaali, hän on se epänormaali. Tsemppiä.
Tuosta huutamisesta ja tavaroiden paiskomisesta ei todellakaan enää ole pitkä matka siihen, että mies kiinni pitämisen lisäksi lyö.... Olen sen kokenut. Nuorempana meilläkin riideltiin niin että seinät raikuivat. Ei enää tänä päivänä. Jos olen miehen kanssa erimieltä niin riita tulee ja välttääkseni iskuja olen mieluummin ihan hiljaa.