Olen avoliitossa neljättä vuotta. Mies on sinä aikana pettänyt minua useasti. Varmaa on, että hänen exänsä lisäksi muita naisia on ainakin kaksi. Kun mies alkoi vierailla exänsä luona yökylässä useamman kerran kuukaudessa, laitoin välit poikki ja aloin elää omaa elämääni. Muutaman kuukauden jälkeen palaismme yhteen ja sovimme aloittavamme ihan alusta, emmehän kumpikaan osanneet elää ilman toisiamme. Olimme ehtineet jatkaa liittoamme vain muutaman kuukauden, kun taas kolahti.
Kitkerää nieltävää tämä kaikki on, mutta kertokaahan nyt hyvät ihmiset haaskaanko aikaani. Mies ei nimittäin taida muuttua. Monta yötä on baarireissun jälkeen vietetty muualla kuin kotona. Yksi yö on varmaksi todistettu, eli on ollut exänsä luona. Ennen valehteli kaikesta, mutta nykyään sentään myöntää kun kerron tietäväni. Selvinpäin mies ei ole pettänyt eikä varmasti petä. Hänellä on taipumusta alkoholismiin ja jopa seurustelumme alkuvaiheissa huomasin, että olisin voinut viedä häntä minne tahansa hänen tajuamatta missä on. Tulee tajuihinsa ja katuu kun selviää, toisin sanoen herää todellisuuteen. Kaikki pettämisöistä on mukamas hataran muistkuvan varassa. Ei ole osannut koskaan selittää miksi petti.
Eikö niistä existä pääse eroon? Entä miten voi yhdellä hetkellä hehkuttaa onnellisuuttaan ja vannottaa rakkauttaan, jos toisella hetkellä viinan saattelemana päätyy vieraaseen (tai ainakin väärään) petiin??
Kerta kerran jälkeen yritän kasata itseni ja potkia mokoman pihalle, mutten pysty. Mies heilauttaa taikasauvaansa ja olen taas hänen lumoissaan, vaikken saa nieltyä hänen tekemisiään ja kärsin niistä joka ikinen päivä.
Mitä tällaisesta suhteesta seuraa?? Voiko mies todella ja oikeasti rakastaa minua, vaikka tekeekin tällaista? Millaista se rakkaus todellisuudessa on? Ei ainakaan samanlaista kuin minun rakkauteni häntä kohtaan. En ole pettänyt enkä petä, en osaa edes vilkaista muita koska tämä mies on elämäni keskipiste.
Kannattaako sitä parempaa huomista enää odottaa? Ja mitä niin pahaa olen tehnyt, että saan aina kärsiä? Ja jos mies saa parempaa muualta, niin miksi ihmeessä hän ei lähde tuhansista pyynnöistäni huolimatta? En usko tarjoavani hänelle mitään kummallisempaa kuin kukaan muukaan, voiko siellä kuitenkin olla rakkaus taustalla?
Ja miten itse voin rakastaa tuollaista ihmistä?
Kitkerää nieltävää tämä kaikki on, mutta kertokaahan nyt hyvät ihmiset haaskaanko aikaani. Mies ei nimittäin taida muuttua. Monta yötä on baarireissun jälkeen vietetty muualla kuin kotona. Yksi yö on varmaksi todistettu, eli on ollut exänsä luona. Ennen valehteli kaikesta, mutta nykyään sentään myöntää kun kerron tietäväni. Selvinpäin mies ei ole pettänyt eikä varmasti petä. Hänellä on taipumusta alkoholismiin ja jopa seurustelumme alkuvaiheissa huomasin, että olisin voinut viedä häntä minne tahansa hänen tajuamatta missä on. Tulee tajuihinsa ja katuu kun selviää, toisin sanoen herää todellisuuteen. Kaikki pettämisöistä on mukamas hataran muistkuvan varassa. Ei ole osannut koskaan selittää miksi petti.
Eikö niistä existä pääse eroon? Entä miten voi yhdellä hetkellä hehkuttaa onnellisuuttaan ja vannottaa rakkauttaan, jos toisella hetkellä viinan saattelemana päätyy vieraaseen (tai ainakin väärään) petiin??
Kerta kerran jälkeen yritän kasata itseni ja potkia mokoman pihalle, mutten pysty. Mies heilauttaa taikasauvaansa ja olen taas hänen lumoissaan, vaikken saa nieltyä hänen tekemisiään ja kärsin niistä joka ikinen päivä.
Mitä tällaisesta suhteesta seuraa?? Voiko mies todella ja oikeasti rakastaa minua, vaikka tekeekin tällaista? Millaista se rakkaus todellisuudessa on? Ei ainakaan samanlaista kuin minun rakkauteni häntä kohtaan. En ole pettänyt enkä petä, en osaa edes vilkaista muita koska tämä mies on elämäni keskipiste.
Kannattaako sitä parempaa huomista enää odottaa? Ja mitä niin pahaa olen tehnyt, että saan aina kärsiä? Ja jos mies saa parempaa muualta, niin miksi ihmeessä hän ei lähde tuhansista pyynnöistäni huolimatta? En usko tarjoavani hänelle mitään kummallisempaa kuin kukaan muukaan, voiko siellä kuitenkin olla rakkaus taustalla?
Ja miten itse voin rakastaa tuollaista ihmistä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä tietysti toivot rakkautta ja ehkä oman rakkautesi sumentamana siedät enemmän häneltäkin... Ei siellä taustalla ole rakkautta, siellä on oma etu sekä tottumus. Rakkaus ei tosiaan ilmene jatkuvana uskottomuutena, vai?
Sillä tuskin on väliä, millaista rakkaus ns. oikeasti on tai pitäisi olla, jos sinun rakkautesi on kovin erilaista ja tämä ei ole se, mitä sinä suhteelta tahdot. Siinäpä se. Minusta tuntuu, että sinä tiedät mitä pitää tehdä ja olet jo päättänytkin - sitten vain eroat hänestä.
Miten ihmeessä enää voit luottaa hitusenkaan vertaa hänen takaisinpaluuliehittelylupauksiinsa? Älä anna periksi, vaikka kuinka on ikävä, vaan riko tuo kaava. Vaikka kuinka hän olisi sinun keskipisteesi. Älä enää pyydä häntä lähtemään, vaan käske. Jos ei auta - lähde itse.
Itse elin samankaltaisessa suhteessa vuosia ja vihdoin tajusin päästää irti. Mies väitti jokaisen poissaolon jälkeen ettei ole pettänyt, mutta loppukädessä minulle riitti pelkästään se, ettei mies "osannut" kotiin. Tuo välinpitämättömyys kertoi riittävästi ja lähdin pois. Ikävä teki jumalattoman kipeää, mutta ajan kanssa se helpottaa. Ennen pitkää kuva kirkastuu entisestään ja sitä tajuaa millaisessa paskassa on elänyt.
Vaikeaa se on. Ulkopuolisena on hankala puuttua asiaan kun ei tiedä enempiä taustoja. Tsemppiä alkuperäiselle, kyllä ne voimat sieltä ennen pitkää löytyy. Ajattele itseäsi! Jos et voisi tehdä samanlaisia temppuja rakkaalle miehellesi kuin mitä hän tekee sinulle, miten voit sietää sitä häneltä???
Ei taida mies tuosta muuttua. Minäkin olen toivonut samassa tilanteessa rakkautta ja jäänyt ykkösenä kakkoseksi.
En vain meinannut osata lähteä, tottumuksesta ja rakkaudestakin.