Läheisriippuvuus

Minun ongelmani on (tai luulen niin) vaimoni läheisriippuvuus sukulaisiinsa. Kaikki muu katoaa kun he kyläilevät. 10päivän vierailun jälkeen vaimoni on väsynyt ja minä olen tehnyt kaiken väärin. Puudän anteeksi (vaikkaen ymmärrämiksi). Haluaisin että hänellä olisi oma tahto eikä äidin tai veljen tahto. Viikko kuluu ja kaikki on mykkäkoulun jälkeen hyvin. Laitan ruokaa kysellen mitä pitää tehdä ja yritän olla poissa jaloist. Mitä teen - auttakaa. Olen miettinyt itseäni ja käytöstäni mutta en löydä ratkaisua.

... taitaa olla turhautuneen psykiatrin kirjoittama.

... kirjoitti:

... taitaa olla turhautuneen psykiatrin kirjoittama.

Saattaahan se psykiatrikin olla turhautunut mutta on Tommy Hellsténkin lähinnä rahastusmielessä kirjansa tehnyt.

Niissä ei sinäsnsä ole mitää uutta ideaa ja lähinnä ne on käännetty ämerikkalaisista 'itsehoito' oppaista, joita siellä jokainen praktiikkaa pitävä psykiatri on julkaissut ainakin pari.

Tommy Hellsténin on vain oivaltannut hienosti soveltaa tiedon suomaliseen yhteiskuntaan. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, ja hienoa jos ne jotakuta vain auttavatkin, mutta minään varsinasiena guruna en Tommy Hellsténiä pitäisi. Maallikko saarnaajana, tosin tylsänä sellaisena.

Saarnaaja kirjoitti:

Saattaahan se psykiatrikin olla turhautunut mutta on Tommy Hellsténkin lähinnä rahastusmielessä kirjansa tehnyt.

Niissä ei sinäsnsä ole mitää uutta ideaa ja lähinnä ne on käännetty ämerikkalaisista 'itsehoito' oppaista, joita siellä jokainen praktiikkaa pitävä psykiatri on julkaissut ainakin pari.

Tommy Hellsténin on vain oivaltannut hienosti soveltaa tiedon suomaliseen yhteiskuntaan. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole, ja hienoa jos ne jotakuta vain auttavatkin, mutta minään varsinasiena guruna en Tommy Hellsténiä pitäisi. Maallikko saarnaajana, tosin tylsänä sellaisena.

Lue lisää

jotenkin muuten kuin pyörimällä täällä halveksimassa itseäsi heikompia.

mä oon läheisriippuvainen.
se tuottaa pelkoa, noyryytystä, itseinhoa...

mulla se vaikuttaa peljon omaan elämään, ja kumppanin. pelko on sitä että milloin mnettää ja ilköökö sen sanoa ääneen: pelko menettämisestä kasvaa!

mulla on myös niin että pelko ruokkii mua ja samalla kun olen varma että tämä ruokkii kaverin hylkäämistä: minä nopeutan sitä että se tapahtuisi nopeammin ja en kärsisi siinä epätietoisuudessa.
se voi olla totta ettei tää ole pelkkää läheisriippuvaisuutta, ja tuskin on.

hylätyksi tulemisen pelko, avuttomuuden ja kyvyttömyyden tunne...siinä on sun mainitsemat riippuvaisen persoonallisuuden piirteet mitä mulla on.
muutoin on täysin eri puolet.

muuten olen helvetin voimakas ja sanavalmis ja itseni tietävä ihminen. se on näkynyt siinä että työssä minua on rakastettu tai vihattu, samoin kaverit. epätietoisuus kohdistuu vain kumppaniin.

se mikä on saanut mut tähän pisteeseen on oma pelko itseä kohtaan: jätetyksi tulemisen pelko, sitä kautta: läheisriippuvaisuus.

se on ennen ollut suuntautunut äitiin,,,
mustasukkaisuutena puolisooni ja nyt se puhkesi voimakkaampana mustasukkaisuutena:riippuvuus.
se on läsnä kotona ja ulkona kaupassa...missä tahansa.

ja sen että tämän tajuaa, ja kertoo kohtausten tullessa on niin nöyryyttävää...
mutta vain ja ainoastaan toista ymmärtämällä ja tukemalla voi päästä ongelmissa eteenpäin ja parantua.
jos en myöntäis tätä asiaa itselle ja kumppanille, mitään ei tapahtuisi.

ja se että kumppanilla on kans mustasukkaisuutta on kans aika kova pala meidän leivässä.
joten ota selvää, kuinka mennä eteenpäin?

ehkä ainut keino on se että rakastaa itteensä eka, tietää että voi olla rakastettu, ja sun kumppani rakastaa sua.
ymmärtämällä oma heikkous ja sanomalla se voi vain päästä eteenpäin.
kiitos

... kirjoitti:

jotenkin muuten kuin pyörimällä täällä halveksimassa itseäsi heikompia.

Kukahan tässä nyt ketäkin halveksii! Mitätöitkö aina lähimmäisesi? Ei ihme jos ahdistaa.

Kritiikki on arvostelua ja analysointia, vaikka se vähän sattuukin, niin ei se tapa.

Tässä tapauksessa kritiikkinin kohdistuu julkaistuihin teoksiin eli kirjoihin. Julkaisu on toimenpide jolla kirjoittaja luovuttaa tietonsa paitsi muiden luettavaksi niin myös muiden kritisoitavaksi. Kritisointi on aivan normaali, maailmalla hyvinkin yleinen käytäntö. Kritiikki on aina välttämätön työvälinen luovassa työssä, myös tieteessä!

Kritiikki on subjektiivista siinämielessä että se on pohjimmiltaan aina kriitikon oma mielipide kyseisestä asiasta.

Kritiikki on todella sanan korkeimmassa mielessä luovaa. - Oscar Wilde.

suti kirjoitti:

"Persoonallisuushäiriölle ovat luonteenomaisia laaja-alainen alistuva tukeutuminen toisiin ihmisiin omaa elämää koskevien suurten ja pienten päätösten teossa, voimakas hylätyksi tulemisen pelko, avuttomuuden ja kyvyttömyyden tunne, alistuva mukautuminen vanhempien ja muiden ihmisten toiveisiin sekä heikko kyky vastata arkielämän vaateisiin. Tarmon puute voi näkyä älyllisen toiminnan tai tunne-elämän alueella, ja henkilö siirtää usein mielellään vastuuta muille."

En pelkää tehdä päätöksiä, vaan parisuhteessamme olen se osapuoli, joka huolehtii asioista ja kantaa tärkeistä asioista vastuun. En keksi, kuinka tuo vastuun siirto meidän suhteessamme voisi siihen suuntaan toimia. Joskus huomaan kaipaavani puolisoa, joka hoitaisi itse omat juoksevat asiansa, mutta se lienee ihan normaalia. Kukapa sitä jaksaa aina molempien asioista huolehtia.

En myöskään tunne itseäni avuttomaksi tai kyvyttömäksi, vaan minulla on varsin vahva suoritusitsetunto. Ongelmat ilmenevät sosiaalisella alueella. Sanon myös helposti vastaan auktoriteeteillekin, jos olen eri mieltä. Mutta päivittäistä kanssakäymistä ystävien, työtovereiden ja tuttujen kanssa en tahdo jaksaa.

Saapa nähdä, ehkä ongelmieni taustalla on jotakin muuta.

Kriitikolle kirjoitti:

Kukahan tässä nyt ketäkin halveksii! Mitätöitkö aina lähimmäisesi? Ei ihme jos ahdistaa.

Kritiikki on arvostelua ja analysointia, vaikka se vähän sattuukin, niin ei se tapa.

Tässä tapauksessa kritiikkinin kohdistuu julkaistuihin teoksiin eli kirjoihin. Julkaisu on toimenpide jolla kirjoittaja luovuttaa tietonsa paitsi muiden luettavaksi niin myös muiden kritisoitavaksi. Kritisointi on aivan normaali, maailmalla hyvinkin yleinen käytäntö. Kritiikki on aina välttämätön työvälinen luovassa työssä, myös tieteessä!

Kritiikki on subjektiivista siinämielessä että se on pohjimmiltaan aina kriitikon oma mielipide kyseisestä asiasta.

Kritiikki on todella sanan korkeimmassa mielessä luovaa. - Oscar Wilde.

Lue lisää

En arvosta tapaasi kohdella kriisissä olevaa ihmistä. Mielipiteesi Tommy Hellstenistä eivät kiinnosta minua.

... kirjoitti:

En arvosta tapaasi kohdella kriisissä olevaa ihmistä. Mielipiteesi Tommy Hellstenistä eivät kiinnosta minua.

Olet nyt varmaan sekoittanut minut tuohon Höpö-höpö Sutiin. En ole hän! Enkä ole edes kertonut pätkääkään omista suhtautumistavoistani ketjun kysymykseen näissä vastauksissa!
Läheisriippuvuus, jos asiaa haluaa tällä nimellä kutsua, on varmasti asianomaisille todellakin piinallinen ongelma joka tarvitsee ammatillista hoitoa!
Tämä olkoon piste tälle rupattelulle hra/rva ...

hättäile kirjoitti:

Olet nyt varmaan sekoittanut minut tuohon Höpö-höpö Sutiin. En ole hän! Enkä ole edes kertonut pätkääkään omista suhtautumistavoistani ketjun kysymykseen näissä vastauksissa!
Läheisriippuvuus, jos asiaa haluaa tällä nimellä kutsua, on varmasti asianomaisille todellakin piinallinen ongelma joka tarvitsee ammatillista hoitoa!
Tämä olkoon piste tälle rupattelulle hra/rva ...

Lue lisää

Yhtä hyvin voisit ollakin hän (höpö-höpö-suti). Mitä läheisriippuvuuden hoitoon tulee, ammatillisesta hoidosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Suuri osa ammattilaisista kun on itsekin läheisriippuvaisia ja vähintään yhtä paljon hoidon tarpeessa kuin potilaansa.

... kirjoitti:

Yhtä hyvin voisit ollakin hän (höpö-höpö-suti). Mitä läheisriippuvuuden hoitoon tulee, ammatillisesta hoidosta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Suuri osa ammattilaisista kun on itsekin läheisriippuvaisia ja vähintään yhtä paljon hoidon tarpeessa kuin potilaansa.

Lue lisää

Niin no, sama se, ...mä oon mikä oon, en voi muuksi tulla...Pitisi en ole höpö-höpö-suti.

Ammattiavulla tarkoitinkin auttamista hyvin laajalla käsitteellä. Eipä todellakaan kaikki terapeutit (tai muut mielenterveysalan työntekijät) ole ollenkaan oman työnsä tasolla, puhun ihan vaan omasta kokemuksestani.

Vuorovaikutus terapia on haasteellista ja vaatii aivan erityis osaamista jotta se onnistuu.

kuitenkin kirjoitti:

Niin no, sama se, ...mä oon mikä oon, en voi muuksi tulla...Pitisi en ole höpö-höpö-suti.

Ammattiavulla tarkoitinkin auttamista hyvin laajalla käsitteellä. Eipä todellakaan kaikki terapeutit (tai muut mielenterveysalan työntekijät) ole ollenkaan oman työnsä tasolla, puhun ihan vaan omasta kokemuksestani.

Vuorovaikutus terapia on haasteellista ja vaatii aivan erityis osaamista jotta se onnistuu.

Lue lisää

että et ole höpö-höpö. Kunhan härnäsin.

Vuorovaikutus on tosiaan haasteellista. Osaaminen, jota se vaatii, ei kylläkään ole ensisijaisesti ammatillista laatua. Ammattilaisuus saattaa tosin tukea osaamisen syntymistä. Itseään täynnä olevan ammattilaisen kohdalla ammattilaisuus on kuitenkin pelkkä este osaamiselle.

... kirjoitti:

että et ole höpö-höpö. Kunhan härnäsin.

Vuorovaikutus on tosiaan haasteellista. Osaaminen, jota se vaatii, ei kylläkään ole ensisijaisesti ammatillista laatua. Ammattilaisuus saattaa tosin tukea osaamisen syntymistä. Itseään täynnä olevan ammattilaisen kohdalla ammattilaisuus on kuitenkin pelkkä este osaamiselle.

Lue lisää

Kyllä ja sama pätee moneen muuhunkin hommaan, siis tuo ammattilaisuus ja oikea osaaminen.

ja jees kirjoitti:

Kyllä ja sama pätee moneen muuhunkin hommaan, siis tuo ammattilaisuus ja oikea osaaminen.

... niihin hommiin, joissa oma persoona on tärkein väline. Mekaanisemmissa hommissa saa kai ollakin itseään täynnä. Vaikkei se tietysti hyvä asia ole sielläkään.

Se on kumma kuinka sosiaalinen käyttäytyminen medikalisoidaan. Kaikesta käyttäytymisestä rakennetaan tautiluokitus. Rakkauskin on tauti!

Ja kolikot kilisee puoskareille!

medikalisoidaan kirjoitti:

Se on kumma kuinka sosiaalinen käyttäytyminen medikalisoidaan. Kaikesta käyttäytymisestä rakennetaan tautiluokitus. Rakkauskin on tauti!

Ja kolikot kilisee puoskareille!

Lue lisää

Tämä aihe koskettaa mua ainakin todella. Olen 29-vuotias nainen, elän avoliitossa, ei lapsia. Olen ongelmallisessa suhteessa äitiini, joka on alkoholisti, sairaalloinen myös fyysisesti ja mielenterveyskään hänellä ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Olemme päivittäisessä yhteydessä puhelimitse, näistä puheluista on tullut minullekin pakkomielle. On pakko vaan tarkistaa joka päivä, miten "siellä menee". Äitini on naimisissa, mutta hänen miehensä on töidensä puolesta kaksi tai kolme yötä viikosta pois. Olen ainoa lapsi, pari muuta sukulaista ovat äitiini myös miltei päivittäin yhteydessä. Ongelmana on, etten halua enää olla äidilleni äitinä. Olen tehnyt sitä jo yli 16 vuotta, nyt alkaa mitta täyttyä. Haluan oman elämän. Ystäviä minulla on paljon, ja oma parisuhteeni on luojan kiitos vahva.

Äitini on taitava manipuloija, hän on selvinpäin erittäin miellyttävää seuraa, sosiaalinen ja hauska ihminen. Mutta syy juomiseen ja huomion saamiseen löytyy aina. Vaikka tv-ohjelmasta tai jonkun pienestäkin pahasta sanasta. Hän vaatii huomion itselleen, ei hyväksy selitystä, etten ehdi puhumaan puhelimessa tms. Hänen juttunsa ovat aina masentavia kertomuksia omasta tai jonkun muun kipeistä kokemuksista (niistä muiden kokemuksista hän tietysti saa itselleen pahan mielen, jonka takia hän tarvitsee tukea ja ymmärrystä). Hän on yksinäinen, ei suostu etsimään uusia harrastuksia tai ystäviä, kukaan muu ei tunnu kelpaavan, kuin minä tai hänen aviomiehensä. Hän ei halua poistua kotoaan kuin lääkäriin tai kauppa-asioille. Näin hän saa aikaa juomiselle ja marttyyrin rooliinsa.

Mitä minä voin tehdä? Olen puhunut asiasta äidilleni, hän loukkaantuu, ja sanoo, ettei hänellä ole muita kuin minä. Eikä hän tarvitse kuulemma ammattiapua. Oma lapsi sanoo hulluksi, sehän on taas uusi syy hakeutua pullolle ja itkuun. En jaksa enää, tarvitsen jonkun, joka on kokenut saman ja onnistunut pääsemään pois tästä oravanpyörästä. Tuntuu, kuin minulla olisi velvoite huoltaa ja holhota äitiäni, vaikka tiedän, ettei niin ole.

Kertokaa, mitä teen. Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea, vielä enemmän kiitos niile, jotka osaavat jotenkin neuvoa.

haluan irti kirjoitti:

Tämä aihe koskettaa mua ainakin todella. Olen 29-vuotias nainen, elän avoliitossa, ei lapsia. Olen ongelmallisessa suhteessa äitiini, joka on alkoholisti, sairaalloinen myös fyysisesti ja mielenterveyskään hänellä ei ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Olemme päivittäisessä yhteydessä puhelimitse, näistä puheluista on tullut minullekin pakkomielle. On pakko vaan tarkistaa joka päivä, miten "siellä menee". Äitini on naimisissa, mutta hänen miehensä on töidensä puolesta kaksi tai kolme yötä viikosta pois. Olen ainoa lapsi, pari muuta sukulaista ovat äitiini myös miltei päivittäin yhteydessä. Ongelmana on, etten halua enää olla äidilleni äitinä. Olen tehnyt sitä jo yli 16 vuotta, nyt alkaa mitta täyttyä. Haluan oman elämän. Ystäviä minulla on paljon, ja oma parisuhteeni on luojan kiitos vahva.

Äitini on taitava manipuloija, hän on selvinpäin erittäin miellyttävää seuraa, sosiaalinen ja hauska ihminen. Mutta syy juomiseen ja huomion saamiseen löytyy aina. Vaikka tv-ohjelmasta tai jonkun pienestäkin pahasta sanasta. Hän vaatii huomion itselleen, ei hyväksy selitystä, etten ehdi puhumaan puhelimessa tms. Hänen juttunsa ovat aina masentavia kertomuksia omasta tai jonkun muun kipeistä kokemuksista (niistä muiden kokemuksista hän tietysti saa itselleen pahan mielen, jonka takia hän tarvitsee tukea ja ymmärrystä). Hän on yksinäinen, ei suostu etsimään uusia harrastuksia tai ystäviä, kukaan muu ei tunnu kelpaavan, kuin minä tai hänen aviomiehensä. Hän ei halua poistua kotoaan kuin lääkäriin tai kauppa-asioille. Näin hän saa aikaa juomiselle ja marttyyrin rooliinsa.

Mitä minä voin tehdä? Olen puhunut asiasta äidilleni, hän loukkaantuu, ja sanoo, ettei hänellä ole muita kuin minä. Eikä hän tarvitse kuulemma ammattiapua. Oma lapsi sanoo hulluksi, sehän on taas uusi syy hakeutua pullolle ja itkuun. En jaksa enää, tarvitsen jonkun, joka on kokenut saman ja onnistunut pääsemään pois tästä oravanpyörästä. Tuntuu, kuin minulla olisi velvoite huoltaa ja holhota äitiäni, vaikka tiedän, ettei niin ole.

Kertokaa, mitä teen. Kiitos kaikille, jotka jaksoitte tämän lukea, vielä enemmän kiitos niile, jotka osaavat jotenkin neuvoa.

Lue lisää

Todella tuttu ja vaikea asia. Äitisi käyttä häikälemättä hyväkseen sinua. Samantapaisen ongelman kanssa aikoinani taistelleena voin toivottaa sinulle vain voimaia ja jaksamista.

En osaa sanoa mikä olisi ammattiauttajan neuvo mutta omalla kohdallani mm. seuraavat 'temput' auttoivat.

Juomisesta puhutaan avoimesti. Aina kun alkoholisti yrittää kääntää puheen muihin asioihin niin yksinkertaiseti palataan takaisin aiheeseen. Asiasta puhutaan kuitenkin yleisellä tasolla ei syytellen. Itse kyselin esimerkiksi usein mitä juomaa hän juo. Viiniä, kaljaa, viinaa. Minkä merkkistä viiniä, olutta jne.

Ideana on osoitta että alue ei ole mitenkään tuntematon, joten hänen on turha sitä salalillakaan.

Sitten kerrotaan kaikista ongelmista joita alkoholi tuo tullessaan. Aivan asiallisesti näistäkin.

Lopulta muistutetaan myös siitä että alkoholisti ei välttämättä pystykkään huolehtimaan itsestään jolloin on turvauduttava ulkopuoliseen apuun jne.

Eli lyhyesti sanoen sama kuin lapsen kasvatuksessa, suostuttelu, uhkailu ja pakottamien.

Näillä tietysti vain yritetään hillitä alkoholin käyttöä. Temput tepsii tai ei. Ainakin kohdallani tehosi siten että 'kännipuhelut' loppuivat.

Manipulointiin auttoi kun otin asian puheeksi. Kerroin yksinkertaisesti miltä se tuntuu kun manipuloidaan, syytellään asioista joille en voi mitään. Ja ennenkaikkea kerroin että en jaksa sellaista riippuvuutta.

Ehkä siellä äidin mielenpohjalla jossakin elää vielä se selväpäinen lapsestaan huolehtiva äiti joka ymmärtää vihdoin missä menee raja.

harvinainen ongelma kirjoitti:

Todella tuttu ja vaikea asia. Äitisi käyttä häikälemättä hyväkseen sinua. Samantapaisen ongelman kanssa aikoinani taistelleena voin toivottaa sinulle vain voimaia ja jaksamista.

En osaa sanoa mikä olisi ammattiauttajan neuvo mutta omalla kohdallani mm. seuraavat 'temput' auttoivat.

Juomisesta puhutaan avoimesti. Aina kun alkoholisti yrittää kääntää puheen muihin asioihin niin yksinkertaiseti palataan takaisin aiheeseen. Asiasta puhutaan kuitenkin yleisellä tasolla ei syytellen. Itse kyselin esimerkiksi usein mitä juomaa hän juo. Viiniä, kaljaa, viinaa. Minkä merkkistä viiniä, olutta jne.

Ideana on osoitta että alue ei ole mitenkään tuntematon, joten hänen on turha sitä salalillakaan.

Sitten kerrotaan kaikista ongelmista joita alkoholi tuo tullessaan. Aivan asiallisesti näistäkin.

Lopulta muistutetaan myös siitä että alkoholisti ei välttämättä pystykkään huolehtimaan itsestään jolloin on turvauduttava ulkopuoliseen apuun jne.

Eli lyhyesti sanoen sama kuin lapsen kasvatuksessa, suostuttelu, uhkailu ja pakottamien.

Näillä tietysti vain yritetään hillitä alkoholin käyttöä. Temput tepsii tai ei. Ainakin kohdallani tehosi siten että 'kännipuhelut' loppuivat.

Manipulointiin auttoi kun otin asian puheeksi. Kerroin yksinkertaisesti miltä se tuntuu kun manipuloidaan, syytellään asioista joille en voi mitään. Ja ennenkaikkea kerroin että en jaksa sellaista riippuvuutta.

Ehkä siellä äidin mielenpohjalla jossakin elää vielä se selväpäinen lapsestaan huolehtiva äiti joka ymmärtää vihdoin missä menee raja.

Lue lisää

Helpottaa kun voi tänne purkaa ahdistusta. Kiitos ajastasi, "harvinainen ongelma":). Tämänhetkinen juomisputki äidilläni on kestänyt kaksi viikkoa, ehkäpä kolme päivää on ollut juomatonta.

Tänään viimeksi tappelimme puhelimessa siitä, tuonko hänelle kaljaa, että hän saisi "parannettua itsensä". En suostunut, mutta vaikeaa se oli. Äiti pyysi ja rukoili, uhkaili lhteä itse ajamaan, jos minä en vie juomista. Minä uhkasin poliisilla. Loppujen lopuksi en tiedä, miten asiassa kävi. Soitin taas nyt illalla tarkistaakseni tilanteen, ja hän oli nukkumassa, joten ilmeisesti juomaa ei ollut ilmestynyt. Tämä on todella rankkaa. Rakastan kyllä äitiäni, siksipä tämä vaikeaa onkin.

Haluan irti kirjoitti:

Helpottaa kun voi tänne purkaa ahdistusta. Kiitos ajastasi, "harvinainen ongelma":). Tämänhetkinen juomisputki äidilläni on kestänyt kaksi viikkoa, ehkäpä kolme päivää on ollut juomatonta.

Tänään viimeksi tappelimme puhelimessa siitä, tuonko hänelle kaljaa, että hän saisi "parannettua itsensä". En suostunut, mutta vaikeaa se oli. Äiti pyysi ja rukoili, uhkaili lhteä itse ajamaan, jos minä en vie juomista. Minä uhkasin poliisilla. Loppujen lopuksi en tiedä, miten asiassa kävi. Soitin taas nyt illalla tarkistaakseni tilanteen, ja hän oli nukkumassa, joten ilmeisesti juomaa ei ollut ilmestynyt. Tämä on todella rankkaa. Rakastan kyllä äitiäni, siksipä tämä vaikeaa onkin.

Lue lisää

Olisiko sinulle mitään hyötyä kirjasta nimeltä Kiukku on voimaa? Siinä annetaan käytännön neuvoja rajojen vetämiseen vaikeissa ihmissuhteissa. Kirjassa otetaan huomioon juuri tuo, että osapuolet rakastavat toisiaan ja haluavat säilyttää suhteen.

Haluan irti kirjoitti:

Helpottaa kun voi tänne purkaa ahdistusta. Kiitos ajastasi, "harvinainen ongelma":). Tämänhetkinen juomisputki äidilläni on kestänyt kaksi viikkoa, ehkäpä kolme päivää on ollut juomatonta.

Tänään viimeksi tappelimme puhelimessa siitä, tuonko hänelle kaljaa, että hän saisi "parannettua itsensä". En suostunut, mutta vaikeaa se oli. Äiti pyysi ja rukoili, uhkaili lhteä itse ajamaan, jos minä en vie juomista. Minä uhkasin poliisilla. Loppujen lopuksi en tiedä, miten asiassa kävi. Soitin taas nyt illalla tarkistaakseni tilanteen, ja hän oli nukkumassa, joten ilmeisesti juomaa ei ollut ilmestynyt. Tämä on todella rankkaa. Rakastan kyllä äitiäni, siksipä tämä vaikeaa onkin.

Lue lisää

Minnesota-hoitoon äitis ja itse sinne lähesikohtaamiseen, jossa opetellaan pääsemään irti läheisriippuvuudesta mihin olet sairastunut äitisi sairauden rinnalla. Lue asiasta lisää Minnesota hoidon sivuilta. Kyllä kannattaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Läheisriippuvuus
Läheisriippuvainen vanhempi rajoittaa täysi-ikäisen lapsensa autonomiaa ja ihmisoikeuksia, mikä on perustuslainvastaista toimintaa, kuten tuossa kirjoituksessa äiti-poika-suhde.