mieheni tarvitsee

Miksi me rakastamme ihmistä, joka kohtelee meitä kaltoin. Näin ainakin minun kohdallani..

Olen saanut selville, että miehelläni on ollut vuosia kestänyt suhde. Hän ei ole ollut kiinnostunut minusta muutoin kuin äitinä ja taloudenhoitajana, olen ikäänkuin tuntenut olleeni "töissä" hänen elämässään.

Nyt olen saanut vihjauksia, että hänellä olisi ollut alusta lähtien näitä kakkosia. Vihjeitä on alkanut suorastaan sadella. Itselläni on ollut samanlaista aavistusta, mutta hän on itse esittänyt niin kovin uskollista.

Nyt, kun jäi kiinni ihan oikeesti, kellosta on alkanut kuulua muitakin ääniä.

Mutta taitaa olla liian myöhäistä. Olen vain niin surullinen, koska olen rakastanut häntä, siltikin, hyvin paljon ja mielstäni antanut hänelle parhaimmat vuodet elämästäni.

Olenko läheisriippuvainen????
5932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos pettäminen on kestänyt näinkin kauan niin sanoisin että miehesi on erittäin ovela ja sinun olisi aika jo ajatella itseäsi ja lapsiasi!

Äänestä
  • kokenut ja lopulta oman terveyteni takia erosin pitkän prosessin jälkee koska hän ei muuttunut.Se valehtelu oli kaikkein pahinta kun anto kuvan että on uskollinen.Nyt olen päässyt jaloilleni mutta toipuminen kesti ja luottaminen ihmisiin meni joksikin aikaa.Nyt voin hyvin vaikka vieläkin käyn läpi,lukemalla täällä saman kokeneiden kirjoituksia.En olis jaksanu koko elämää elää valehtelijan kanssa joka piti minua piikanaan!

    Äänestä

Et välttämättä ole läheisriippuvainen. Todennäköisemmin vain pelkäät muutoksia, kuten useimmat meistä.

Muutos on pelottavaa, koska on olemassa mahdollisuus, ettei kaikki muutukaan paremmaksi. Tai sitten kaikki voi muuttua paremmaksi, mutta ajatus siitä, että uusi alku on jonkin aiemman kauden loppu, voi saada jotkut kauhistuneiksi. Jokin, joka aina on ollut, ei enää olekaan - ja se voi olla pelottavaa.

Usein sitä kitkuttelee vaikka kuinka paskassa ihmissuhteessa, jos vain jossain siellä omassa sydämessä on pieni toivo. Sitä toivoa sitten ruokkii itse ja aika ajoin kumppanikin, mutta mikään ei lopulta kuitenkaan muutu.

Saattaahan tuo hyväksikäyttö syödä itsetuntoakin niin, että sitä ajattelee ansaitsevansa kaiken sen paskan. Ettei muka missään kukaan muu voisi arvostaa ja rakastaa. Sekin voi olla este muutokselle.

Miten elämäsi voisi muka muuttua huonommaksi? Minusta ensisijaisesti SINUN on muututtava. Älä anna miehesi enää satuttaa sinua, vaan puolustaudu ja ole kerrankin oikein itsekäs. Sen sijaan, että miettisit koko ajan ja jatkuvasti syitä, miksi jäädä ja jatkaa epätasa-arvoisessa suhteessa, voisit hekumoida, millaista elämäsi parhaimmillaan voisi olla "tuolla ulkona". Millaista elämää elät, miten toivoisit asioiden olevan, ja miten sinä voisit unelmasi toteuttaa? (Varoitan kuitenkin unelmoimasta vääristä, itselle vahingollisista asioista, kuten vaikkapa siitä, että jatkat tässä suhteessa toivoen edelleen, että saisit miehesi rakastumaan sinuun. Älä unelmoi kostostakaan.)

P.S. Miehesikö sinut on saanut vakuuttuneeksi siitä, että hän tarvitsee muitakin naisia? Uskotko sinä niin? No, jos hän tarvitsee omasta mielestään useita naisia ja sinua se loukkaa, ette ehkä ole sopiva pari, vai? Mieti sinä vuorostasi, mitä sinä tarvitset. Tarvitsetko tosiaan miestä, joka ei nää itseään pidemmälle? Mihin, ai epätoivoisen rakkauden kipinän ylläpitoon?


No, ehkä minä sitten vain olen ainoa, joka on pystynyt lopettamaan huonon suhteen.

Äänestä

Mielestäni olet läheisriippuvainen.
Mutta se on sinusta kiinni, tahdotko olla miehesi kanssa tietäen mitä hän tekee ja kärsitkö siitä.
Jos et kärsi niin hyvä, mutta jos kärsit niin ota kamasi ja lähde.
Niin, äläkä vaan tee miehellesi enempää lapsia jos teillä niitä entuudestaan jo on.
Kokemuksesta voin sanoa että ex-mieheni sai minut pysymään kodin-ja lastenhoitajana vuosia sillä, että joko olin raskaana tai lapsi oli liian pieni.
Hän syyllisti minua huonoksi äidiksi jos yritin etsiä opiskelupaikkaa tai töitä.
Nyt tajuan, että mieheni pelkäsi minun jättävän hänet jos tapaisin paljon uusia ihmisiä ja tulisin itsenäisemmäksi.
Kolmannen raskauden aikana jätin uskottoman mieheni ja olen siitä erittäin iloinen.

Äänestä

ja häivy,mikäli yhtää kunnioitat ittees!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ykkösen ja kakkosia kirjoitti:

Miksi me rakastamme ihmistä, joka kohtelee meitä kaltoin. Näin ainakin minun kohdallani..

Olen saanut selville, että miehelläni on ollut vuosia kestänyt suhde. Hän ei ole ollut kiinnostunut minusta muutoin kuin äitinä ja taloudenhoitajana, olen ikäänkuin tuntenut olleeni "töissä" hänen elämässään.

Nyt olen saanut vihjauksia, että hänellä olisi ollut alusta lähtien näitä kakkosia. Vihjeitä on alkanut suorastaan sadella. Itselläni on ollut samanlaista aavistusta, mutta hän on itse esittänyt niin kovin uskollista.

Nyt, kun jäi kiinni ihan oikeesti, kellosta on alkanut kuulua muitakin ääniä.

Mutta taitaa olla liian myöhäistä. Olen vain niin surullinen, koska olen rakastanut häntä, siltikin, hyvin paljon ja mielstäni antanut hänelle parhaimmat vuodet elämästäni.

Olenko läheisriippuvainen????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu