Oon seurustellu jätkäni kanssa lähemmäs vuoden ja se lähti tänää inttiin.Oon ollu ihan paskana.Enkä tiä mitä tehdä.Ollaan kuitenkin oltu joka päivä yhessä ja jo tän ekan päivän oon itkeny.
Onks kellään ollu samanlaista onkelmaa?
Kaipaisin vähän neuvoja että mitä tehdä?
Onks kellään ollu samanlaista onkelmaa?
Kaipaisin vähän neuvoja että mitä tehdä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kasva aikuiseksi ja lopeta pillitys.Hanki vaikka sauva.
Kiitti neuvosta.Toivottavasti sulla on nyt parempi mieli.
Ja mitäs sillä sauvalla teen jos äijääni kaipaan...Miepä en pelkkää munaa kaipaa.
Ehkä sun kannattais kasvaa....
Eipä ole kyllä mitään lapsellista jos on rakastunu joten taitaa tämä Sara vai mikä nyt olikaan olla hyvin lapsellinen itse ja antaa muitten asioiden olla jos ei muuta sanottavaa ole.
Törkeetä!
Minun mies lähti myös pari vuotta sitten armeijaan...Oli sielä vuoden ja ne lomat mitä siinä oli teki aivan ihanaa...Se vain piristää teidän suhdetta...Onnea :O)
oma mieheni oli intissä koko vuoden ja muistan miten itsekkin olin aivan hajalla kun hän lähti. Masentuneena ja itkuisena ensimmäiset illat tuntuivat kestävän ikuisuuden... ensimmäistä lomaakin saatiin odottaa kolme viikkoa.
Mutta kyllä se lähti kulkemaan sitten.... jonkun ajan kuluttua ei enää tuntunut niin pahalta ja loppua kohden niitä lomiakin oli enemmän ja enemmän. Oli mukava käydä katsomassa miestä sotkussa kun se oli kiinni viikonlopun, rukin tanssijaiset olivat upeat, ylennystilaisuudessa olin haljeta ylpeydestä... sotilasvalassa seisoin sateessa ja yritin tunnistaa omani suuresta joukosta varusmiehiä, ihanaa oli mennä asemalle vastaan kun kula tuli viikonloppuvapaall ja näytti niin komealta :)..... aika kultaa muistot, mutta tärkeintä oli, että me kestettiin tuo aika.
Kun intin kestää kestää paljon muutakin. Intti on hyvä koetuskivi suhteelle, jos jaksat olla hänelle uskollinen, on parisuhteessanne varmasti potentiaalia. Jokaisen tulee osata olla myös suhteessa yksin, sillä elämä voi heitellä meitä arvaamattomiin suuntiin eikä aina voi kulkea rakkaansa rinnalla 24h.
Lohdutuksena sen verran, että nykyarmeijasta pääsee todella usein lomalle.... toista se oli iso-isän ja iso-äidin aikaan. :)
hang on, rinta rottingilla..... :)ja voimaa
toi teksti oli todellakin kivaa luettavaa.. myös mun kultani lähti nyt viime maanantaina inttiin, joten inttileski olen minäkin :( mutta toi sun tekstisi sai taas uskomaan..
meillä tosin on erossaolopäiviä ollut muutenkin paljon, eli ei olla voitu nähdä päivittäin.. tarkoitus on kuitenkin kestää vuosi tästä eteenpäinkin, ja antaa sen vuoden vahvistaa suhdetta.. lomia odottelen nyt kovasti ja ikävöin
Mun poikakaveri lähti viime talvena inttiin, olimme olleet silloin yhdessä vuoden. Mekin olimme joka päivä yhdessä, siis todella kiinni. Kun hän sitten meni armeijaan, minusta tuntui siltä että hänet "revittiin" minulta enkä kestänyt sitä vaan itkin joka ilta ja joskus päivisinkin.. Onneksi olin koulussa, se helpotti.
Hyvä asia siinä on se, että kun on todella kiinni toisessa niin armeija erottaa. Saa aikaa myös omalle elämälle ja suunnitella rauhassa sitä. On myös aikaa kavereille, sitähän ei siihen asti ainakaan minulla ollut juuri lainkaan. "Tyttöjen kesken" -iltoja oli PALJON. Kävimme myös porukalla leffoissa ja muutenkin shoppailimme ym.
Ainoa asia joka aluksi auttaa on se, että tekee jotain muuta. Elämä ei aina mene niinkuin haluaisi mutta kaikki täytyy kestää.. Sehän sitä elämää on.
Me nahdaan kultani kanssa parin kk valein, silloin saadaan olla pari viikkoa yhdessa. Joten ajattele asiaa talta kannalta. Ei se yks intti sua tapa.
Mäkin olen seurustellut jo yli vuoden mieheni kanssa, ja eilen hän lähti inttiin. Ikävä on suunnaton. Pari kertaa olen jo itkenyt, ja olo on koko ajan todella ahdistava. Kamalaa mennä illalla töistä kotiin, kun siellä on vastassa vain tyhjä kämppä. Onneksi meillä on yhteinen asunto, hänen vaatteitaan ja tavaroitaan on joka puolella. Se jostain syystä helpottaa. Välillä tuntuu, että hän kohta tulee ovesta sisään.
Pakko vain yrittää jaksaa, vaikka näin etukäteen ajateltuna se puolivuotta - vuosi tuntuu ikuisuudelta! Varsinkin kun ei varmaan kovin usein kiinnioloviikonloppuisinkaan pääse katsomaan häntä, kun matkaa on reilut parisataa kilometriä. Tsemppiä!!
Kiitoksia kaikille...
Helpotti todella paljon.
Eiköhän tää tästä mee pikkuhiljaa ohi. :O)
Munkin poitsu lähti sinne "miestenkouluun"... on todella ahistavaa... koko ajan pitäs olla jotain tekemessä ettei se "rakas" ois aina mielessä... Oon jo niin tottunut että kun soittaa niin vastataan... suunnitellaan yhteistä päivää/iltaa/viikonloppua... mutta ei sitä enään tosta vaan...
sNiF!
Nyt vasta huomaan kuinka paljon välitän siitä miehestä... kun tietää että se on poissa pari kolme viikkoa ainakin... onnex nyt näinä kahtena iltana on tullut mukavia tekstareita... itkuks on nää illat kyllä menny ja unikin on kateissa... kuuntelen vaan "itku" biisei... jonkinlaista lohtua sekin... :<
Kiitos teille jotka olitte vastanneet inttilesken kirjotukseen... oli kiva lukea muidenkin kokemuksia...
Raskasta olla muutama viikko ilman ,mutta kaippa tää tästä iloks muuttuu kun viikonloppu ja iltalomat alkaa tuleen :O)!
Jaksamisia myös kuin muillekkin "inttileskille"!
onneksi sieltä sentään lomille pääsee... tänään kultani soitti ja kertoi tulevansa ensi torstaina lomille ja sunnuntaina sitten lähtee takaisin... eli viikko enään... ja kun tekemistä on niin aika kuluu todella nopeasti. Mun mies ei kylläkään taida iltalomille kotia asti tulla... liian pitkä välimatka siihen lystiin... mutta viikonlopuista otetaankin sitten kaikki irti... kyllä tää tästä pikku hiljaa helpottuu... =)
koitahan sinäkin pärjäillä!
Poikaystävä lähti maanantaina armeijaan. Heräsimme aamulla vierekkäin ja hetken päästä poikaystävä jo matkasikin junalla satojen kilometrien päähän. Itkua ei tullut, tunsin vain pienen piston sydämessäni. Yhtään kyyneltä en ole vuodattanut. Muutama viesti ollaan päivittäin vaihdeltu, tänään hän soitti minulle ja juttelimme muutaman minuutin. Tiedämme rakastavamme toisiamme, minä odotan kuten lupasin. Hänellä on muutenkin tarpeeksi raskasta, en jaksa alkaa oikuttelemaan. Kyllä sinä kestät jos minäkin. Sitten Tammikuussa on taas yhteistä aikaa. Minä odotan lasta, syntyy maaliskuussa ja yksin saan raskausajan lähes kokonaan kestää. Onneksi lomilla nähdään. Onhan se vaikeaa, mutta jos toista rakastaa niin sen jaksaa. Varsinkin kun tietää, että armeijan jälkeen on kaikki taas hyvin, jopa paremmin. Sillä uskon armeijan vain vahvistavan suhdetta.
Keksikää paljon tekemistä itsellenne, tapailkaa kavereita, harrastakaa, lukekaa ja hemmotelkaa itseänne shoppailemalla ja kosmetologikäynneillä. Älkää vain istuko kotona murehtimassa, niin ikäväkin helpottaa.
Kaikki muutkin "sotalesket" laittakaa vaikka mailia [email protected] niin kestetään yhdessä ja vaihdellaan ajatuksia :)
hyvä ajatus, vuosi on pitkä aika eikä mulla ole kaveripiirissä ihmisiä joilla on miehet intissä, joten yksin saan kestää.. saatan siis hyvinkin kirjoittaa, useamminkin ehkä, jos mukavaksi osoittaudut :)
No niin. Olen vajaan vuoden ollut rauhanturvaajana ja matkaa Suomeen muutamia tuhansia kilometrejä. Tyttökaveri kotona, ikävähän tässä on ja lomia 72 vuorokautta/12kk. Ei ole helppoa kummallakaan. Lomilla sitten tehdään kaikkea kivaa ja aivan pakko sanoa että suhteeseen on tullut uutta potkua (jo 7v takana). Kyllä sen armeijan siellä Suomessa kestää, lomia riittää ja viikonloppuina pääsee himaan. Ei se ketään tapa tällanen ero jos vain jaksaa odotella... eikä keksi mitään hölmöyksiä