Aina välillä näillä palstoilla nuristaan siitä, että mies ei tee kotona mitään, makaa vain sohvalla ja pieree ;. Itse olen välillä ajatellut asiaa niin, että kuinka suuri osuus tässä asiassa on sillä, että naiset ovat itse opettaneet miehensä siihen, ettei mitään tarvi tehdä kun nainen itse tekee ne miehen puolesta. On varmasti toki myös miehiä sekä naisia joille tuo laiskottelu on "luonteenpiirre" eikä hommat vaan yksinkertaisesti suju. Omalla kohdallani voin ainakin sanoa, että olen passannut mieheni puoliksi piloille (vaikka hommiakin kyllä tekee), koska olen sellainen että tykkään touhuta. En osaa olla tekemättä ja jopa nautin kun saan puurtaa ja puunata. Lapsiakin on siunaantunut jo melkoisen monta, ja pääasiassa itse hoidan heidät. Ajattelen varmaan vähän niin, että kun itse hoidan/teen niin tiedän missä mennään ;). Mutta siis pointtini oli se, että taitaa meissä naisissakin olla vähän vikaa ;). Syysterveisiä.
Parisuhde ja
kotityöt
7814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
joskus ärsyttää kun mies jättää likaset vaatteet moneks päiväks lattialle lojumaan ja sit ihmettelee ku kaapis on likasia; yleensä käärin ne likaset sinne kaappiin. oon nätisti ilmaissut että jos niitä ei saa laitettua koriin sillon, ku pesua kaipaa ni mä laitan ne kaappiin :D muuta en oikeastaan odota sen tekevän.
tykkään siivota ja jos mies imurois joskus, menisin varmaan perässä, et tulee siivottua niinku ite haluan. joskus on tietty kiva, kun se tiskaa. meillä on yks lapsi, toinen tulossa. ja ku mä kotia jään tenavan synnyttyä ni kaikki kotityöt kuuluu mun mielestä mulle. mielelläni teen ne myös. ja siinä samalla vien miehelle ruokaa sohvalle, jos se pyytää.. :) mä rakastan mun elämää. enkä kyl oo tossun alla, jos joku alkaa sitä vänkäämää..
alkuperäiselle kirjottajalle sanon vaan, et tunnut olevan fiksu tapaus.. ;) kiitti hyvästä kirjotuksesta!
kuulostatte fiksuilta, ainoastaan, jos keräät ne likaset vaatteet, etkö voisi laittaa niitä pyykkikoriin, samavaivahan se on laitat sitten koriin tai kaappiin, eikö se mies usko sillä jos sille sanoo!
voisinhan mä ne laittaa suoraan koriinkin mut ku se on ainoa homma minkä haluan mieheni tekevän ni jos se sillä oppis.. :D ja tää on meillä lähinnä hauska juttu, mies ei siitä suutu. on kyl kysyny et miks tääl kaapis on likasia vaatteita. joskus kyselen siltä et mihin mikäkin paita on menos..aina vastaus on et "pesuun".
Se kieltämättä kuulostaa hassulta kun vuosien parisuhteen jälkeen joku huomaa alkaa napista siitä, ettei (useimmiten) mies tee kotitöitä.. jos hän ei niitä tee, ei ole tod.näk alussakaan tehnyt. Jos haluaa miehen, joka tekee kotitöitä, se pitää jo alussa selvittää, sujuuko hommat mieheltä ja onko hän halukas niitä tekemään.
Meillä on hommat 50-50 mutta itsekin olen kova touhuamaan ja käytännössä teen enemmän. Olen useimmiten myös ensimmäisenä kotona ja hoidan sitten imuroinnit, tiskit ja pistän pesukoneen päälle. Mutta tärkeintä on se, että toinen tarvittaessa tekee. Kun molemmat on yhtäaikaa kotona, hommat jaetaan, tai jos vastaavasti mieheni on kotona ja minä en, hän tekee hommat. Näin se menee :)
NO, oishan se kätevää, jos kumpikin ois luonnostaan touhuaja. Meillä taas on niin, että minä olen ja mies ei. Luonto ei silti anna periksi itse tehdä kaikkea, vaan tulee niistä kotitöistäkin tapeltua ja ties mitä sääntöjä rakennettua, että homma toimis tasapuolisemmin. Samaa oon kuullu monen kaverin parisuhteesta, mutta kyllä ne asiat aina järjestyy tavalla tai toisella.
Niin kukin tavallaan mutta minusta on silti tosi hassua että kotitöistä saa riidan aikaan.. no mutta sehän riippuu tietysti ihmisistä, ja onneksi me molemmat ollaan toimeen tulevia etenkin keskenämme.
kotitöinä????
Onko nurmikonleikkuu, auton korjaus ym. remonttityöt kotitöitä, vai lasketaanko niihin vain imurointi ym. siivous, pesukoneen käyttö ymv.
Itse vuosia yh-isänä ja omakotitalossa asuneena olen tullut siihen tulokseen, että esim pyykinpesua helpompaa ja pienempää kotityötä ei olekkaan... Pyykit koneeseen ja levyksi kirjan kanssa.