LAPSELLISTA HÖPINÄÄ v. 2002!
En tiedä minkä ikäistä jengiä nämä 'ammattilaiset' ja muut digitaalisuutta vihaavat "jääräpäämuusikot" on, mutta ajat muuttuu, musiikki myös. Miksi tiettyjen tyyppien pitää aina tehdä kaikki mahdollisimman hankalasti?? Mitä pahaa on asioiden tekemisessä vaivattomammin?
En itse tee/kuuntele kone musiikkia, mutta olen kyllä testannut muutamia ohjelmia. Olen itse akustisen (kitara) musiikin soittaja ja kunnioitan tavallaan niitä jotka pakertavat alkeellisin keinoin. Nykypäivänä se on kuitenkin vain enemmän hienon ja tärkeän perinteen ylläpitämistä, tai harrastus kuin ammattilaisten touhua. Arvostan sitä kyllä.
Ja mahtavaa jos pystytte hyvään koneettomaan tulokseen, mutta hei, realiteetit kehiin!
Minkä helvetin takia masteroida tuntitolkulla käsipelillä jotakin nauhaa, kun kone tekee sen murto-osassa? Lopputulos on vielä aivan VARMASTI parempi. Tai no, oli miten oli.. Kyllähän kuitenkin itse biisi (melodiat sanat rakenne ym..) on se johon kannattaa tuhrata aikaa. Se on se jota ihmiset kuuntelevat ja BIISI JOKO ON HYVÄ TAI SE EI OLE!!
Vai, vaitättekö Te tosissanne, että kone joka esim. parantaa saundeja ja compressoi/muokkaa ääniä digitaalisesti tekee siitä oikeasti huonomman??? Onko tosiaakin musikaalisessa mielessä väärin parantaa äänen laatua tai ylipäätään lopputulosta, jonka pitäisi olla tärkein?? Niiden jotka tekevät musiikkia vain itselleen, ei pitäisi osallistua koko keskusteluun.
Okei, toinen puoli asiaa on musiikki jossa kaikki äänet ovat valmiita looppeja jne.
On täysin totta, että niiden tekeminen on monin tavoin helpompaa ja lapsikin saa muutamalle raidalle aikaan teoksen, joka kuulostaa ihan oikealta musiikilta. En itsekään sitä kovin korkealle arvosta, mutta se joka väittää etteivät J. Salovaara tai V. Virtanen ole musikaalisilta taidoiltaan maailman huipputasoa on täysin väärässä!!
Joku kertoi tehneensä 3 biisiä päivän aikana ja odottaa että ne soivat pian radiossa.. Se kaveri on samaa mieltä kuin tosi moni muu joka ne biisit kuunnellessaan sanoo: "Tää kuulostaa aivan samalta ku joku Sandstorm!". Itse kuulen sitä jatkuvasti. Mutta sellaisen lauseen sanojat, eivät kuule kuin että molemmissa biiseissä rummut kolisevat ja päälle tulee pillejä ja muuta ihme rääkynää. Ei voida puhua vähääkään musikaalisesta ihmisestä!
Samat jätkät sanovat, etteivät he edes haluaisi miljoona tuloja tekemällä tuollaista yksinkertaista paskaa... Joopa joo..? Kateellista paskan jauhantaa. Maailmassa on tietokoneiden määrään nähden vain nyrkillinen ihmisiä jotka siihen pystyvät. Eli musiikaalisesti huippulahjakkaita ihmisiä.
Pillien ja kirkaisujen oikeanlaisesta yhteen liittämisestä syntyy oikeissa käsissä harmonisia ääniä, joita ei saa aikaan maalaamalla Acid Pro:hon looppeja päällekkäin. Pelkällä Acidilla voi tehdä "ihan kuin oikeaa musikkia" helposti. Mutta miljoonittain myyvää ja ihmiset riehaannuttavaa ammattilaisten tekemää Musiikkia ei.
Myyvän konemusan tekeminen vaatii suunnatonta lahjakkuutta ja vie päivä tolkulla aikaa viimeistelyineen! Purevan saundin löytäminen/kuuleminen samoin. Tehkää nykyaikaiset ihmiset melodisesti huolellisesti loppuun viimeisteltyjä biisejä ja antakaa jääräpäiden nysvätä epäolennaisten masterointi menetelmiensä kanssa.
Teknologian antamien työkalujen syyttäminen on vain yksi tapa selittää omaa lahjattomuuttaan. Hyvät melodiat tulevat sisältä, eivät mistään soittimesta!
MaN

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuskinpa kovinkaan moni pitää sitä koneella tehtynä musiikkina jos se tietokoneilla vain masteroidaan. Mutta on niin sanotusti oikeilla soittimilla soitettu. kitarat, rummut ym. Eihän se sitä miksikään muuta... Luulisin että ei konemusiikin aktiivi tekijät pidä sitä konemusiikkina. Vai pidättekö??? Niin ja kyllä koneet on nyky päivää mutta ei se sitä tarkoita että niitä kone muunnoksia pitäis joka paikkaan survoa. Kyllä tosi mies tekee musiikkinsa itse. Eikä tunne kateelliuutta konemusiikkia kohtaan kun ei välttämättä sitä kuuntele ellei ole pakko jostain radiosta tai jonkin hyypiön koti bileissä. Mielipide se tämäkin... Jos haluatte tehdä konemusiikkia niin sen kuin teette eipä se mua haittaa. Mutta ei mene enää pitkään kun tämä muoti on taas ohi mennyt sama mikä koskee euro poppia. Ennenhän sitäkin tehtii kone pohjalta, mutta siinäkin huomattiin että oikeilla soittimilla soitettu musiikki loppujen lopuxi luojan kiitos myy enemmän levyjä.
...jumalauta...Jos sä meet studioon kitaran kaa vääntää esim.soololevyy..niin eiköhän se asia ole niin,että kyllä niitäkin ääniä muokkaillaan koneella paremmaksi...Eri asia on tietenkin lavalla livenä..mutta kyllä sekin ääni tulee monen eri laitteen kautta muokattuna...sellaset on erikseen jolla on hyvä näppituntuma jossain puiston penkillä vääntämässä sooloa..Mutta levyä kun teet..laulat,soitat tai vaikkapa pimputtelet pianoa,niin aina se menee muokattuna laitteiden kautta...
Oon huomannu että teille on aivan turha asiasta kirjotella. Kun ette näytä muuta kuin yhtä ja samaa sanovan. Eli johto päätöksenä tästä. Yritätte selvästi pönkittää itse tuntoanne uskottamalla itsellenne että kaikki musiikki on konemusiikkia jopa laulu. Kone tekee virheetöntä jälkeä itse soitetulle musiikille ei enää voida missään miksaus eikä masterointi vaihees mitään jos on sattunut moka äänitys vaihees. Konemusiikissa näitä mokia harvemmin tulee. Enkä mitenkään pidä hyvänä sitä että musiikki on 100% varmasti soitettua vaan inhimillisyys kaikessa...
Mutta sen verran vain...että on niitäkin ilmassa ketkä ei tiedä tavallisesta musiikista mitään..Ovat vain konemusa friikkejä..itse kuuntelen 60-70 luvulta aina tämä päivä musiikkiin..ja blacmetallia-trancea,spy,goa jne...Olen ollut tekemässä musiikkia niin kone kuin ihan tavallisilla instrumenteilla...Ja olen aika hyvin perillä asioista...Mutta jos on vain konefriikkejä,niin ei nyt heille tarvitse vittuilla..samaa ne aattelee ihan tavallisen musan vääntäjistä,et mitäs tossa on järkeä..Konemusa on nyt yksi musiikin muoto...Koneella on kummiskin aika vaikea tehdä musiikkia,jos siitä haluaa kunnon tuloksen..Sitäkin joutuu harjoittelemaan päiväkausia niinkuin kitarankin soittoa..Eli eikö anneta "kaikkien kukkien kukkia"...vai??...
Juu eipä meikäläinenkään enää jaksa kinastella. :)
..miksi siihen, MILLÄ biisi on tehty, lopulta takerrutaan niin paljon?
HUOM. Puhun tässä tosimielessä tehdystä musiikista, tavoite laaja levymyynti ja suosio.
(En hyvää musaa jota tehdään rakkaudesta musiikkiin, ilman suurempia tavoitteita tylsiä soittaa. Miksi sitä varten pitäisi -aina- mikittää ja virittää rumpuja studioon? Itse en keksi positiivista puolta virheiden viemisessä levylle.
Kyllähän konepopin tekijätkin käyttävät usein oikeita skeboja ja bassoja, mm. Bombfunk Mc's. Ja vähintään syntsia lista-artistit soittavat itse. Rumpupohjalle itse soitetun syntsamelodian tallentaminen lopulliseen muotoonsa saundeineen ja efekteineen vaatii varmasti soittotaitoa siinä missä aidon kitarariffin äänittämis-sessiokin.
Se joka väittää Dance-listojen kärkibiisien melodioiden olevan Dance-Ejay2 rompulta kopioituja looppeja, on 100% väärässä.
Kyllä nämä kaverit soittaa ne sinne koneen muistiin ihan itse!!
Sekoittakaa ja sotkekaa kaikkea, mutta tyylikkäästi! Musiikki siinä vaan kehittyy.
PS.Näkemys tämäkin: Upea muusikko Sting teki starttipistoolilla + koripallolla rumpukompin kun ei halunnut konebiittiä. Ne talletettiin erikseen ja samplattiin x-nopeuteen yhdeksi wav-loopiksi. On tuo kumpaa tahansa, näkemys eroja löytyy.
Innostuin perkele taas raapimaan melkein 50. En luule mikään kaiken tietävä guru luule olevani. Mut ois hienoa herättää joku näkemään koneet musiikkia rikastuttavana tekijänä. Ei nuottikorvattomat PC-miehet hittejä tee, edes parhailla vehkeillä. Soittotaito kunniaan!
Hauskaa kesää kaikille!
McMan
Pakko vielä kommentoida..
"Kone tekee virheetöntä jälkeä itse soitetulle musiikille ei enää voida missään miksaus eikä masterointi vaihees mitään jos on sattunut moka äänitys vaihees."
Itseasiassa voidaan hyvinkin paljon.. Tietokoneella voidaan tarvittaessa editoida soitosta paljon virheettömämpää. Soitto voidaan tahdistaa, soiton nopeutta voidaan muokata, väärät nuotit voidaan korjata.
Varsinkin laulua on "helppo" muokata koneilla: vähän auto-tunea, niin saadaan päin mäntyä menevä laulu menemään täysin nuotilleen.. Ja kaikki tämä onnistuu nykyään jo kotikoneilla.
On eri asia onko kaikki tämä aina tarpeellista.. sillä konemusiikissakaan ei aina pyritä kellon tarkkuuteen, vaan kappaleisiin pyritään saamaan "ilmavuutta", siten että kaikkea ei tahdisteta täsmälliseksi.
Ja kun konemusiikissa ei ole virheellisyyttä, niin eikö se ole "täydellistä"-musiikkia :)
Tanssimusiikissa virheettömyys ja "konemaisuus" on usein täysin haettua. Tasaisella tahdilla hakkaava bassorumpu vetoaa usein paremmin tanssiyleisöön, kuin hieman vapaammin paukuttava rytmi. Tietenkään jos ei harrasta bailausta tanssilattialla, ei voi tätä ymmärtää..
Nykyään hevi musiikissa käytetään järjettömän paljon koneita vokaalit (kaiku, madallus, tiettyjen taajuuksien leikkaus/korostus jne.), sähköurut jne jne., jopa yhtä paljon kuin tekno bändit, on siis syytä tarkistaa oman lempi bändinsä laitteisto ennen pään aukomista. Bändeissä kuten nightwish ja stratovarius, ovat jopa monet "kitaran äänet" tehty täysin koneilla ja niitä soitetaankin urkujen kautta.
Sitä paitsi teknossa ja bomb funk mc's tyyppisessä musiikissa käytetään puolestaan todella paljon kitaran saundeja.
SIIS JÄRKI KÄTEEN!!!