Olen aina uskonut, että olisin ehdottoman uskollinen ihminen. Olen ollutkin -paitsi jotain tapahtui pari viikkoa sitten.
Kerron hieman taustaa. Aloin seurustelemaan ensi rakkauteni kanssa vähän yli vuosi sitten. Olimme yhdessä vajaan vuoden, kunnes mies laittoi poikki keväällä. Syynä oli hänen mukaansa se, että hän ei tiennyt rakastaako minua. Häntä ahdisti. Maailmani romahti tuolloin. Vaikka suhteemme alku oli ihan kumma, jonkinlainen pano-suhteen alku. Kuitenkin seurustelun aikana rakastuin mieheen, hänen kanssa tuntui olo turvalliselta.
Ero oli vaikeinta aikaa tähän astisessa elämässäni (olen 22v.) Pikku hiljaa aurinko alkoi kuitenkin paistamaan risukasaankin, selviydyin. Aloin unohtamaan.
Kesällä tapasin mukavan miehen. Tapasimme uudestaankin ja huomasin ihastuvani häneen. Hänen kanssa unohdin exäni täydellisesti. Tämä uusi mies löytyi lomamatkalta, tietysti toisesta kaupungista. Jostain syystä pidimme yhteyttä välimatkasta huolimatta ja tapasimmekin.
Tämä uusi mies on kymmenen vuotta vanhempi kuin minä ja hän on esimerkiksi ollut naimisissa aiemmin, tosin lapsia ei ole. Hän kertoi aika alku vaiheessa, ettei koskaan ole tuntenut ketään kohtaan näin kuten nyt minua. Minä uskoin ja uskon yhä.
Muutin koulun, työn ja sen miehenkin takia uudelle paikkakunnalle. Olen aina ollut sillä tavalla hieman hullu, että teen asioita nopeilla päätöksillä. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet ihania. Olen rakastumassa. Töissä ja koulussa menee hyvin. Olen saanut oman asunnon. Kultani on juuri sitä, mitä haluan miehestä. Hellä ja hyvä minulle. Voin puhua hänen kanssaan niin monista asioista, totta kai tappeluitakin tulee joskus.
Huomasin kuitenkin itsestäni uuden puolen vasta ikää... Olen petollinen ja valehteleva... kaikkea sitä, mikä on omaa koraaliani vasten. Petin miestäni (siis hän on poikaystävä vain, mutta siis seurustellaan aika vakavasti) exäni kanssa.
Olin työmatkalla entisellä paikkakunnallani ja näin ensimmäistä kertaa exäni eron jälkeen, eli vajaaseen puoleen vuoteen. Juttelimme koko illan (olimme baarissa törmänneet) ja puimme vanhoja asioita läpi. Sain exäni itkemän ja tunnustamaan että hän ikävöi minua, hän katuu eroamme. Tämä oli vain parin kaljan jälkeen. No, ilan huumassa humalluimme, baari meni kiinni ja huomasinkin olevani tutulla baarin jälkeisellä matkalla exäni asnnolle. En vieläkään ymmärrä, miksi joku sisälläni ei huutanut suureen ääneen EI, ÄLÄ TEE SITÄ! Olen aina ollut luotettava ja uskollinen ihminen rakkaitani kohtaan. No, menin exälle. Nukahdimme samaan vuoteeseen. Parin tunnin unen jälkeen heräsimme ja hyväilimme toisiamme, todella intiimisestikin. Housut pysyivät kuitenkin jalassa eikä varsinaista yhdyntä tapahtunut. (se ei kutenkaan ole tekosyy) Siinä ensi rakkauden sylissä oli niin tuttu ja turvallinen ja hyvä olla. Niin pitkän vielä eron jälkeen olin kaivannut hänen syliään -en seksiä, vaan siinä lähellä olemista.
Vasta tämän jälkeen tuli syyllisyys. Siis ei missään vaiheessa tekoa tehdessä. jattelin, että en kerro nykyiselle miehelleni, sillä en halua pilata hyvää suhdetta jollain, mikä ei koskaan tule toistumaan.
Palasin kotiin. Syyllisyys oli kamala. En voinut ajatella muuta. Jo sinä baari-iltana mieheni oli aavistellut jotain ja lähetellyt mustasukkaisia viestejä. KOtiin palatessa hän sanoi, että kerro, jos on jotain kerrottavaa. En kertonut.
Pari päivää paluuni jälkeen iltaa istuttaessa hän otti reissuni uudelleen esiin ja silloin tunustin kaiken. Kerroin kaiken rehellisesti, mitä mieheni kysyi. Satutin häntä pahasti. Oli tietysti helpottavaa tunnustaa, mutta olin niin hädissäni, en halunnut menettää helmeä, jonka olin löytänyt. Pettämisen jälkeen olin varmempi kuin koskaan siitä, että haluan olla tämän miehen kanssa. Haluan perheen ja yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan.
Mies oli rikki. Puhuimme ja rakastelimme ja puhuimme taas. En usko onneani, hän sanoi minulle harkinta-ajan jälkeen että vaikka olen satuttanut häntä, hän haluaa jatkaa, kunhan en enää koskaan tee sitä uudelleen. Hän sanoi, että oli aavistanut jo jotain kun lähdin reissuun. Hän sanoi, että ehkä tämä oli jollain tavalla tarpeellinen välienselvitely exäni kanssa.
Nykyään meillä menee hyvin, vaikka koko tapahtumasta on vain pari viikoa. Tuntuu, että yhdessä voimme päästä tämän yli. En saa tarpeekseni miehestäni. KOko ajan haluaisin olla hänen kanssaan.
No, että ei tehdä asiaa liian yksinkertaiseksi niin lisätään vielä exää mukaan. Hän lähetti minule sähköpostia ja kertoi miten kaipaa minua ja katuu eroamme. Haluaisi minut ilmeisesti takaisin. Minua inhottaa, kun en voi olla kylmä ja tunteeton tuota ihmistä kohtaan. Voi miten eron jälkeen halusin kuulla nuo sanat... Mutta nyt se on liian myöhäistä. Olen löytänyt jotain, josta pidän kiinni kynsin hampain. Kadun petollista tekoani, mutta olen puhunut mieheni kanssa ja jolain tavalla minä olen saanut enemmän kuin menettänyt tekoni vuoksi. Nyt osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Olin aluksi miettinyt sitä, että onko uusi mieheni vain "laastarihenkilö". Nyt tiedän ettei ole, hän saa sydämeni aina välillä pakahtumaan. Kun me tapasimme, oli erostani kulunut (vain?) reilu pari kuukautta.
En ole sellainen ihminen, joka ei osaa olla yksin. Pikemminkin nautin yksin olostani vaikka onhan siinäkin kurjat puolensa kun menee sinkkuna perhejuhliin yms. Onko kukaan päässyt täysin yli entisistään, sillä minulle he vieläkin aihettavat sellaista "tutinaa...".
Olen onnellinen, että minulla on tällainen mies. Hän on itse pettänyt exvaimoaan ja sanoo, että ymmärtää että tyhmyyksiä tulee tehtyä. Olen oppinut omistani. Vaikka on vaikeaa antaa itselle anteeksi, kun on kerran pettynyt itseensä...
Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea purkautumistani.
Kerron hieman taustaa. Aloin seurustelemaan ensi rakkauteni kanssa vähän yli vuosi sitten. Olimme yhdessä vajaan vuoden, kunnes mies laittoi poikki keväällä. Syynä oli hänen mukaansa se, että hän ei tiennyt rakastaako minua. Häntä ahdisti. Maailmani romahti tuolloin. Vaikka suhteemme alku oli ihan kumma, jonkinlainen pano-suhteen alku. Kuitenkin seurustelun aikana rakastuin mieheen, hänen kanssa tuntui olo turvalliselta.
Ero oli vaikeinta aikaa tähän astisessa elämässäni (olen 22v.) Pikku hiljaa aurinko alkoi kuitenkin paistamaan risukasaankin, selviydyin. Aloin unohtamaan.
Kesällä tapasin mukavan miehen. Tapasimme uudestaankin ja huomasin ihastuvani häneen. Hänen kanssa unohdin exäni täydellisesti. Tämä uusi mies löytyi lomamatkalta, tietysti toisesta kaupungista. Jostain syystä pidimme yhteyttä välimatkasta huolimatta ja tapasimmekin.
Tämä uusi mies on kymmenen vuotta vanhempi kuin minä ja hän on esimerkiksi ollut naimisissa aiemmin, tosin lapsia ei ole. Hän kertoi aika alku vaiheessa, ettei koskaan ole tuntenut ketään kohtaan näin kuten nyt minua. Minä uskoin ja uskon yhä.
Muutin koulun, työn ja sen miehenkin takia uudelle paikkakunnalle. Olen aina ollut sillä tavalla hieman hullu, että teen asioita nopeilla päätöksillä. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet ihania. Olen rakastumassa. Töissä ja koulussa menee hyvin. Olen saanut oman asunnon. Kultani on juuri sitä, mitä haluan miehestä. Hellä ja hyvä minulle. Voin puhua hänen kanssaan niin monista asioista, totta kai tappeluitakin tulee joskus.
Huomasin kuitenkin itsestäni uuden puolen vasta ikää... Olen petollinen ja valehteleva... kaikkea sitä, mikä on omaa koraaliani vasten. Petin miestäni (siis hän on poikaystävä vain, mutta siis seurustellaan aika vakavasti) exäni kanssa.
Olin työmatkalla entisellä paikkakunnallani ja näin ensimmäistä kertaa exäni eron jälkeen, eli vajaaseen puoleen vuoteen. Juttelimme koko illan (olimme baarissa törmänneet) ja puimme vanhoja asioita läpi. Sain exäni itkemän ja tunnustamaan että hän ikävöi minua, hän katuu eroamme. Tämä oli vain parin kaljan jälkeen. No, ilan huumassa humalluimme, baari meni kiinni ja huomasinkin olevani tutulla baarin jälkeisellä matkalla exäni asnnolle. En vieläkään ymmärrä, miksi joku sisälläni ei huutanut suureen ääneen EI, ÄLÄ TEE SITÄ! Olen aina ollut luotettava ja uskollinen ihminen rakkaitani kohtaan. No, menin exälle. Nukahdimme samaan vuoteeseen. Parin tunnin unen jälkeen heräsimme ja hyväilimme toisiamme, todella intiimisestikin. Housut pysyivät kuitenkin jalassa eikä varsinaista yhdyntä tapahtunut. (se ei kutenkaan ole tekosyy) Siinä ensi rakkauden sylissä oli niin tuttu ja turvallinen ja hyvä olla. Niin pitkän vielä eron jälkeen olin kaivannut hänen syliään -en seksiä, vaan siinä lähellä olemista.
Vasta tämän jälkeen tuli syyllisyys. Siis ei missään vaiheessa tekoa tehdessä. jattelin, että en kerro nykyiselle miehelleni, sillä en halua pilata hyvää suhdetta jollain, mikä ei koskaan tule toistumaan.
Palasin kotiin. Syyllisyys oli kamala. En voinut ajatella muuta. Jo sinä baari-iltana mieheni oli aavistellut jotain ja lähetellyt mustasukkaisia viestejä. KOtiin palatessa hän sanoi, että kerro, jos on jotain kerrottavaa. En kertonut.
Pari päivää paluuni jälkeen iltaa istuttaessa hän otti reissuni uudelleen esiin ja silloin tunustin kaiken. Kerroin kaiken rehellisesti, mitä mieheni kysyi. Satutin häntä pahasti. Oli tietysti helpottavaa tunnustaa, mutta olin niin hädissäni, en halunnut menettää helmeä, jonka olin löytänyt. Pettämisen jälkeen olin varmempi kuin koskaan siitä, että haluan olla tämän miehen kanssa. Haluan perheen ja yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan.
Mies oli rikki. Puhuimme ja rakastelimme ja puhuimme taas. En usko onneani, hän sanoi minulle harkinta-ajan jälkeen että vaikka olen satuttanut häntä, hän haluaa jatkaa, kunhan en enää koskaan tee sitä uudelleen. Hän sanoi, että oli aavistanut jo jotain kun lähdin reissuun. Hän sanoi, että ehkä tämä oli jollain tavalla tarpeellinen välienselvitely exäni kanssa.
Nykyään meillä menee hyvin, vaikka koko tapahtumasta on vain pari viikoa. Tuntuu, että yhdessä voimme päästä tämän yli. En saa tarpeekseni miehestäni. KOko ajan haluaisin olla hänen kanssaan.
No, että ei tehdä asiaa liian yksinkertaiseksi niin lisätään vielä exää mukaan. Hän lähetti minule sähköpostia ja kertoi miten kaipaa minua ja katuu eroamme. Haluaisi minut ilmeisesti takaisin. Minua inhottaa, kun en voi olla kylmä ja tunteeton tuota ihmistä kohtaan. Voi miten eron jälkeen halusin kuulla nuo sanat... Mutta nyt se on liian myöhäistä. Olen löytänyt jotain, josta pidän kiinni kynsin hampain. Kadun petollista tekoani, mutta olen puhunut mieheni kanssa ja jolain tavalla minä olen saanut enemmän kuin menettänyt tekoni vuoksi. Nyt osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Olin aluksi miettinyt sitä, että onko uusi mieheni vain "laastarihenkilö". Nyt tiedän ettei ole, hän saa sydämeni aina välillä pakahtumaan. Kun me tapasimme, oli erostani kulunut (vain?) reilu pari kuukautta.
En ole sellainen ihminen, joka ei osaa olla yksin. Pikemminkin nautin yksin olostani vaikka onhan siinäkin kurjat puolensa kun menee sinkkuna perhejuhliin yms. Onko kukaan päässyt täysin yli entisistään, sillä minulle he vieläkin aihettavat sellaista "tutinaa...".
Olen onnellinen, että minulla on tällainen mies. Hän on itse pettänyt exvaimoaan ja sanoo, että ymmärtää että tyhmyyksiä tulee tehtyä. Olen oppinut omistani. Vaikka on vaikeaa antaa itselle anteeksi, kun on kerran pettynyt itseensä...
Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea purkautumistani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Unohda ex, ja pidä kiinni hyvästä miehestä! Kaikki me teemme virheitä, kunhan et tee samaa virhettä uudelleen.
Kaikkea hyvää teille jatkossa! :)
Jep, antaa anteeksi kun tietää itsestään saman puolen. Tulee vielä aika että ukkos on vieraissa, mutta sillä erolla ettei huutele siitä kotona..