Minulla kaikki rakkaussuhteeni on kaatunut siihen että olen tylsä tai siihen että olemmen muka liian erilaisia.Edellinen suhde myös.Tosin siinä suhteessa olin tuplasti tylsä,koska olin jo valmiiksi masentunut ja epäilin suhteemme kuivuvan pian...(muistakin syistä kuin tästä,olin ollut hänelle toinen nainen ja hänellä oli lapsia "exänsä" kanssa) Yhteenmuuttaessamme kysyin häneltä monta kertaa että oletko varma meistä ha hän sanoi että vaikka hänen exänsä haluaisi hänet takaisin,hän ei háluisi tätä.Muutamaan viikkoon hän ei ollut exänsä kanssa missään tekemisissä,ei edes lasten kanssa.Sitten he olivat yhden illan yhdessä lasten kanssa ja sen jälkeen kaikki muuttui.Rupesi tulemaan juttua,tulen aina rakastamaan exääni muutenkin kuin lasten takia,olimmehan yhdessä sentään neljä vuotta..ja huom rakastamaan ei välittämään..sen jälkeen "rakastan exääni enemmän kuin sua"juttua ja sen jälkeen alkoi riitely.oltiin tosi rakastuneita vain kaksi viikkoa yhteen muuton jälkeen,joten ei normaalia että vaikeudet alkavat näin pian...Joten hän oli siis valehdellutv minulle tunteistaan exäänsä kohtaan kaiken aikaa.Hän oli sanonut että ollaan kaksi vuotta riidelty vain joten eiköän jotain pidä tehdä ja tavattuaan minut hän oli tuntenut että olen se oikea.Kihlauksenkin he olivat purkaneet kauan ennen tapaamistamme.En kuitenkaan uskalla ottaa suhteita vakavasti koska tiedän niiden päättyvän.Olen menettänyt uskon siihen että löydän miehen jota ei kiinnosta ryyppäminen tai muuten vain baarissa roikkuminen ja jolla on "fiksu huumorintaju" eikä vain jauha paskaa vitsailleensa,kuten nielaisenpa vessanpytyn,hekoheko...Ihme kyllä erittäin fiksu ja mukava mies mutta huumorintaju tälla tasolla.Ja vaatisinpa mieheltäni sitäkin että hän näkisi lävitseni ja saisi minut masennuksestani nousemaan ja saisi minut nauramaan.Exäni lupasi olla tukenani kun sanoin hänelle että olen masentunut,joo tosiaan olikin,vuorokauden jaksoi ja sitten sanoi ettei jaksa tällaista hiljaista hissukkaa...En jaksaisi olla yksinkään enkä haluaisi jatkuvasti pettyäkkään joten kai tässä on jonkin sortin huumeita ruvettava käyttään että piristyisi,jos sitten jollekin kelpaisi..
ei jaksa enään...
yksin.
5796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vituttaa olla tylsä. Jos apteekista sais onnellisuuspillereitä yksinäisyyteen ostaisin heti. tsemejä vaan sulle =)
make
Minä en nyt tässä kommentoi muuta, mutta tuota viestisi loppua.
Itse olen nykyään vähän sitä mieltä, että jos yksin ollessaan on kovin masentunut ja elämään tyytymätön, niin uusi suhde ei välttämättä riitä tuohon "avuksi". Vaikea meidän on löytää sitä miestä, joka "näkee lävitsemme" ja nostaa meidät masennuksesta - kyllä sen on ennen kaikkea lähdettävä itsestä! Ensirakkauden huuma ei kestä kovin kauaa, ainakaan sitten kun on muutettu yhteen ja arki alkaa. Silloin huomaakin että ongelmat ovat edelleen läsnä, ehkä niitä on jopa enemmän, koska eihän parisuhde aina suinkaan lähde takkuilematta käyntiin.
Toivoisin siis, että lähtisit etenemään siinä järjestyksessä, että yrittäisit ENSIN nousta masennuksesta, jos semmoiseen olet vaipunut. Itselläni oli myös vaikea suhde (miehen suhde eksään ei päättynyt, ja hän petti ja valehteli "minun tunteitani säästääkseen" ja blaa blaa), ja vaikka oli myös vaikeaa jäädä yksin, silti se oli ainut vaihtoehto juuri silloin. Olin menettänyt sekä uskoni että toivoni, ja se ei todellakaan ole hyvä lähtökohta uuden suhteen alkamiselle. Se ei ole REILUA uutta kumppania kohtaan. Kolme vuotta minun piti katsella maailmaa ihan yksikseni, ja olin tosiaan paljon IHAN yksin, se oli kyllä virhe. Olisi tärkeää yrittää pitää jotain sosiaalisuutta yllä, etsiä ystäviä ja harrastuksia. No, vuosi sitten olin kutakuinkin saanut itseni koottua, ja silloin alkoi uusi suhde, joka on taas saanut minut uskomaan tulevaisuuteen muutenkin kuin sinkkuna. Asumme nyt yhdessä, helppoa se ei ole ollut koska olemme hiukan yliherkkiä ja helposti masentuvia ihmisiä molemmat, mutta tärkein on tallella; täydellinen LUOTTAMUS toiseen. Se on niin uskomattoman vapauttava tunne tuon edelliseen suhteen jälkeen, että ei ole tosikaan! Epäilin, kykenenkö ikinä täysin enää luottamaan toiseen, vai ovatko kaikki yritykset tästä lähtien tuhoon tuomittuja. Mutta ei, Se Oikea löytyi siinä vaiheessa kun en mitään osannut odottaa.
En tietenkään ole mikään henkilö neuvomaan muita, mutta omalta kohdaltani sanon, että jos olisin kovin masentunut, niin uuden suhteen aloittamisesta ei tulisi mitään. Minun ainakin pitää ensin hyväksyä itseni ja elämäni semmoisena kuin se on. Useimmat miehet kuitenkin toivovat semmoista naista, joka on itsenäinen ja tyytyväinen itseensä. Ettei kummankaan tarvitse "vetää" toista perässä elämän polulla, vaan että molemmat kävelevät omin jaloin, rinta rinnan, käsi kädessä siltä varalta että voi pitää toista pystyssä jos tämä kompastuu...
Oletko sä aina ollut sitten hiljainen hissukka? Kai sä silloin jotain sanot kun sulle puhutaan vai? Liittyykö kaikki tähän masennukseen ja masennus siitä kun ei ole kunnon miestä?
aina ollut hiljainen,päinvastoin!Masennus ei johdu miehestä,vaan monista asioista,esim keskenmenoistaja parin erittäin läheisen kuolemasta,omasta sairaudesta sit oli pisteenä i:n päälle yksi mies joka otti ja katos muutama kuukausi sen jälkeen kun oltiin menty kihloihin...Sen jälkeen en ole luottanut siihen että mikään kestää,varsinkin miesten suhteen...En epäile rakkauden puutetta,mutta sitä että syystä tai toisesta suhde loppuu pian.Tätä epäilemistä mieheni ei jaksanut kuulemma ja sitä että olin totinen koko ajan kun olen kaikesta niin masentunut.Mutta tiedänpähän ettei minua paljon rakastanut kun ei edes yrittänyt ymmärtää ja muutamaan kuukautta pidempään jaksanut yrittää,jos olisi rakastanut olisi myös jaksanut tukea...
Sinä olet hakoteillä jos kuvittelet toisen ihmisen tuovan Sinulle onnen ja hyvän olon. Tottakait oikean ihmisen kanssa on hyvä olla ja elämä tuntuu valoisalta mutta usko vaan: Sinussa
itsessäsi on avain kestävään hyvään oloon.
Näistä asioista on kirjoitettu paljon, liittyy vahvasti läheisriippuvuuteen. Meitä on opetettu harlekiinityyppiseen onnenetsintään, me olemme kokonaisia vasta kun meillä on se joku toinen rinnalla.
Kun näitä asioita vähänkään oppii käsittämään itsessään voi ymmärtää että toisen ihmisen läheisyys on ekstraa eikä mikään edellytys omalle elämälle.