Katselen näitä teidän kirjoittamianne juttuja/vastauksia.. Onko teidän mielestä oikein, jos vanhemmat ovat yhdessä pelkästään sen takia, että lapsella olisi hyvä olla. Monen mielestä (kun katsoo tekstejänne) lapsi menettää ja kärsii, jos vanhemmat eroavat, mistä syistä tahansa..Eikö vanhemmilla kuitenkin ole oikeus elää? Jos he eivät toisiaan rakasta, vaikka toimeen tulisivatkin, niin pitääkö heidän olla yhdessä pelkästään lasten takia? Minä nimimerkillä rikkinäisen perheen lapsi, olisin ollut onnellinen, jos vanhempani olisivat eronneet jo paljon aiemmin ja nauttineet/rakentaneet omaa elämäänsä. Ei se ole lapsen rakkaudesta pois, jos vanhemmat eroavat.
Siis, kuuluuko vanhempien luopua omasta elämästään lapsen takia? sellaisessa tapauksessa, jossa keskenään toimeen tulevat, mutteivat toisiaan rakasta.
Siis, kuuluuko vanhempien luopua omasta elämästään lapsen takia? sellaisessa tapauksessa, jossa keskenään toimeen tulevat, mutteivat toisiaan rakasta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mitä se rakkaus sitten on?
ajattelen asiasta minäkin, avioeroperheessä koko lapsuuteni kasvanut. Lapsena asia oli itsestään selvä, että toinen vanhempi puuttui kuvioista. Aikuisena ymmärsin, että se oli hyvä asia. Avioliitto tai vastaava perustuu aina kahden aikuisen vapaaseen tahtoon, ja sen perustan on oltava kunnossa ennenkuin liitto on aito, kaikille hyväksi.
Ihmiset solmivat ihmissuhteita vapaasta tahdostaan; ainakin näin meillä Suomessa.
Samalla tavalla suhteessa elämäinen perustuu vapaaseen tahtoon. Jokainen ihminen määrittää - edelleenkin vapaasta tahdostaan - ne kriteerit, jotka on suhteen jatkuvuuden perustana. On ihmisiä, jotka kokevat, että kumppanuus puolisoon on niin "raskas", että ero on hyvä vaihtoehto. Toiselle taas kumppanuus puolisoon on (arkipäiväistyneenäkin) riittävä ja hän saattaa vapaasta tahdosta olla suhteessa ja ehkä perustelee sitä lapsilla. Ja koska se perustuu vapaaehtoisuuteen ja omaan tahtoon, niin ei se silloin voi olla väärin ja aito kiintymys omaan perheeseen kyllä heijastaa muita tunteita kuin pelkästään negatiivisia.
Ne suhteet, joissa on toistuvasti riitoja, ongelmia (esim. alkoholi, uskottomuus, väkivalta) ja joissa koetaan yhteiselä mahdottomaksi, on lasten kannalta - kuten aikuistenkin kannalta - parempi lopettaa. Sanotaan, että lasten paras koti on vanhempien välinen suhde. Kukaan aikuinen tuskin "vain lasten takia" jatkaa liittoa, jonka tietää olevan kärsimystä kaikille. Sellaisen ihmisen voisi helposti kuvitella olevan sadistinen.
Vapaa tahto on kyllä avain asemassa kaikissa ratkaisuissa: eroon johtavissa tai suhteen ylläpitämisessä.
Minä erosin kun en rakastanut, vaikka muuten oli kaikki ihan ok. Hyvä mies ja elämä raiteillaan. Lapsi joutui muuttamaan kodistaan ja kaverit jäivät toiselle paikkakunnalle. En vielä tiedä mitä mieltä hän tulee joskus olemaan ratkaisustani.
Ex-mieheni äiti ja isä taas eivät eronneet kun mieheni oli lapsi. Läheltä piti, mutta jäivät lapsen vuoksi yhteen ja ovat vieläkin. Minun mielestäni ex-anoppini elämä on mennyt pilalle, kun heidän ns. yhteiseloa on seurannut. Olen varma että ainakin hän olisi elänyt onnellisemman elämän jos olisi silloin kauan sitten lähtenyt. Ex-mieheni taas on onnellinen kun vanhemmat jäivät yhteen. Syyllistää tietysti minua kun tein toisenlaisen ratkaisun kuin oma äitinsä...
Lukekaapa viimeisimmän valitut palat jossa on artikkeli myytti avioerosta, ehkä se selventää vähän teitä tietämättömiä.
Olen ollut naimisissa 12 vuotta. Siihen mahtuu kaikenlaista, mutta viimeiset vuodet olemme vain asuinkumppaneita mieheni kanssa. Seksi on loppunut aikoja sitten, kuten myös läheisyys ja kommunikointi.
Miksi en siis lähde. Lapsilla säilyy koti ja molemmat vanhemmat. Taloudellinen tilanne on vakaa, ei tarvitse kietäytyä joka asiasta. Miehen kanssa emme riitele, meillä ei ole alkoholin kanssa ongelmia ja käymme normaalissa päivätyössä.
Vietämme siis aika normaalia perhe-elämää, emme vain ole rakastavaisia.
Vielä en ole nähnyt syytä tarpeeksi lähteäkseni, jonakin päivänä kyllä...
olen 7 vuotta naimisissa ollut (ja olen yhä) 3v lapsen isä ja kertomasi on kuin omasta elämästäni. Lapsi estää lopullisen päätökseni erota. Ellet olisi sanonut, että olet ollut 12v naimisissa olisin luullut että vaimoni on kirjoittanut tämän, niin samankaltainen tarinasi on verrattuna omaani. Myönnän, että olen naimisissa lapseni vuoksi, en minkään muun ja uskon, etten ole ainoa Suomessa joka tuntee näin...
ehkä se menee sit niin, että me avioeroperheen lapset eroamme helpommin?
itse olin kovin pieni vanhempien erotessa, sisarukseni vähän vanhempia. mutta uskon, että jos vanhemmat säilyvät elämässä niinä samoina rakkaina kuin aina, joskin eri osoitteessa.. ei ero lasta riko.
itse otin eron miehestä(2 lasta) jota en rakastanut. en voinut koskea. ja jopa lapsia ajatellen, halusin antaa mallin, että parisuhteessa kosketellaan ja halaillaan jne. siitä erosta kolme vuotta. ratkaisu tuntuu edelleen oikealta. itsekästä kaiketi, mutta en aio uhrata omaa elämääni rakkaudettomassa liitossa.