miten te miehet suhtaudutte yksinhuoltajaäiteihin?
yksinhuoltaja nainen
äippä-78
496071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
En minä kyllä pidä yhtäkään naista lasten kanssa mahdollisena kumppanina. Mahdollisena seksikumppanina kyllä mielessäni, mutta täytyisi olla todella erikoinen ja houkutteleva nainen jotta lasten tarjoama ylimääräinen taakka olisi oikean suhteen arvoista. Varsinkin jos lasten oikea isä kävisi vierailemassa missään välissä.
Yksinhuoltajuuteen liittyy usein muita ongelmia, esimerkiksi toimeentulovaikeuksia.
Eli mikäs siinä, jos nainen pystyy huolehtimaan itsestään ja lapsistaan. Paljon kiinnostavampi tapaus sen kuitenkin pitää olla kuin lapseton, jotta viitsisin alkaa mihinkään.
Hattua täytyy nostaa. Seurustelua en voisi kuvitella heidän kanssaan....lapsi on olisi niin iso rasite, ettei siitä tulisi mitään.
siinä,monesti helvetin hyviä tyyppejä joista on turha prinsessamaisuus ja muu vastaava pissispaska mikä kauniilta naisilta monesti löytyy karissut elämänkokemuksen myötä pois.Ja sekin täytyy mainita (tosin vain muutaman kokemukselle) että aika helvetin kiimaisia tapauksia tuntuvat olevan sängyssä :) Vaan ei muijakaveriksi,ei sit kirveelläkään uhaten.Se ei vaan kertakaikkiaan voi onnistua ihmiselle joka ei tykkää muutenkaan lapsista kovin älyttömästi,en pysty edes kuvittelemaan että hermot kestäis katella jonkun pahimmassa iässä olevan 5-7v pojankoltiaisen toilaluja(joskus tuntuu et kaikki yksinhuoltajien kersat on poikia,oiskohan siinä perää et hosumalla tulee pelkkiä poikiä :)).Oma lapsi jonka on tuntenu syntymästä ja totaalisen avuttomasta 3 kilon möntistä lähtien on aivan eri asia,siltä sietää todennäköisesti kaiken mahdollisen pureskelematta, vaan ei toisen kersalta jonka on oppinu tuntemaan pahimmassa tapauksessa juuri pahimmassa iässä.
Mikäs vika prinsessoissa on?
Mutta kun on kantapään kautta saanut kokea, ettei toinen välttämättä ole päässyt erostaan ylitse ja eikä usko koko sydämestään kestävään rakkauteen vaikka aluksi siltä vaikuttaakin, niin kyllä täytyy tunnustaa että yksinhuoltajiin tulee suhtauduttua paljon varovaisemmin.
En ole mies, mutta haluan vastata kuitenkin. Älä kauheasti välitä näistä kommenteista. Älä ainakaan niin, että laskisit tasoasi. Nämä nettihöpinät on ihan toinen juttu kuin aito elämä. Jos tapaat jonkun miehen, joka sinuun ihastuu ja näkee sinussa jotain, mitä muissa ei ole nähnyt, niin tuskinpa kaatuu lapseen/lapsiin.
Tietenkin sitä mieluummin ottaa lapsettoman. Itsekin haluaisin mieluummin lapsettoman miehen, jos nyt näin saisin valita laittamalla rastin ruutuun. Olisi vähemmän ihmisiä suhteessa, mutta ei se tarkoita etten kelpuuttaisi lapsellista (jos aivan ihana olisi). Elämässä sattuu ja tapahtuu, tunteille ei voi mitään. Yhtään sellaista yh-äitiä en ole nähnyt tai tuntenut, joka ei miestä olisi saanut, hyvää sellaista.
Itse olen ollut pari vuotta sinkkuäiti. Välillä tämä tuntuu rasitteelta. Useammin kuitenkin miehet ja naiset sanoo että saisin helposti miehen kuin miehen. Ja on kyllä ollutkin tarjolla miehiä ja uutta perhettä.
pitää laskea tasoa,sama kun Brad Pitt lihois 40 kiloa ja kuvittelis edelleen olevansa yhtä uros naisten silmissä.Lapsi on piiiitkä miinus niin miehille kuin naisillekkin,turha sitä on täällä kaunistella mitenkään.Mitenköhän luulet että esim meikäläinen sai kunnian päästä niiden parin hyvännäköisen yh:n lakanoiden väliin,siks että he olivat tajunneet laskea tasoaa.Ainahan saa ja voi haihatella joidenki vitun henkimaailman ihastumisien ja muiden paskajuttujen kanssa vaikka 24/7 mutta arki-todellisuus ja elo täällä maan PINNALLA eikä pilvissä onkin jo aivan toinen juttu.
Kuule, kyllä mun mielestä arkitodellisuus on joka ihmiselle vähän erilaista. Mua oikeesti suututtaa tollaset puheet jostain "tasoista" ja niiden laskemisesta, ei ihmissuhteet oo mitään kaupankäyntiä, vaikka nykyään moni tuntuu ajattelevan niin. Mulle ihmissuhteet on aina perustuneet toisen seurassa viihtymiseen ja jonkinlaiseen "yhteisen sävelen" löytymiseen, ja miessuhteissa aion edelleenkin elää tunteella ja olla niin "vitun prinsessa" etten päästä lakanoitteni väliin ketään, ketä en itse oikeesti halua. Js sunkin kannattais ihan oikeesti uskoa, että joku voi haluta sua, eikä vaan kelpuuttaa sua lakanoittensa väliin koska on "laskenut tasoaan".
Ensinnäkin mäkin olen kokeillut tuota tason laskemista yh-urani alussa. Siitä ei todellakaan tule mitään, kun mies tuntee koko ajan olevansa huonompi, tyhmempi, rumempi. Sellaista suhdetta ei jaksa, missä saa vain palvontaa ja toisaalta ruikutusta. Miehen itsesääliä ja pelkoa ja ahdistusta siitä kun muut miehet tuijottavat omaa yh-äitireppanaa. En suosittele kenellekään!
En tiedä mistään henkimaailman ihastumisista, mutta sellaisista tiedän, että jossain tilanteessa, esim töissä, näkee jonkun ja se on ulkonäöltään ja ajatusmaailmaltaan aivan ihana.
Mun arkitodellisuus on sitä, että puolet ajastani pyhitän lapselle ja kotielämälle. Puolet itselle ja siihen rakoon mahtuu myöskin mies. Ja jos homma toimii useamman kuukauden, niin voihan sitä mies ja lapsi olla mun kanssa samaankin aikaan. Oletko ajatellut, että lapsi kasvaa? Ei se roiku loppuelämää mun tississä. Koululainen on harvemmin edes kotona, saa maanitella yhteiselle lomalle.
Ja mitä Brad Pittiin tulee. Hänhän se seurustelee kahden lapsen yh:n kanssa. Hyi miten oksettavaa!
kuule ala avautuun mun ja kavereiden messiaasta,sitäpaitsi Brad rukka on jo siinä iässä että millään ei oo oikeastaan enää mitään väliä :) Varmaan kasvaakin vaan tässä iässä (27v) se tai hän ei oo lentämässä vielä pitkään aikaan pesästä ja ainakaan mä en aio alkaa kattelemaan ja rahoittamaan kenenkään muun kuin biologisesti oman varhaisteinin ängsteilyä.
Ei sun tarvii katsella yhtään äitiä, en mä nyt sitä herranjumala tarkoitakaan, että olisin muuttamassa sun luo! Kaunista loppuelämää ja kilttejä lapsia sulle. Ja ihanaa naista myös toivon, sellaista joka ei kyllästy sinuun ja muuta lapsiesi kanssa toisen miehen luo.
mä nyt ajattelin tilannetta lähinnä hypoteettisessa mielessä joten no need to go personal... Ja etkai sä vain ollu sä joka vittuilit mulle
pilkun käytöstä,kulta pieni jokaisen 'että' sanan jälkeen ei tule pilkkua vaikka jotkut valikoivan muistinsa kanssa saattavat koulajoilta niin muistellakkin.
Nyt on pilkkusäännöt tulostettu netistä ja voin syventyä niihin työmatkalla. Kiitos huomauttamisesta!
Mies en ole minäkään, mutta edellisen kommentin luettuani uskaltauduin itsekin kirjoittamaan. Ei todellakaan kannata takertua siihen yksinhuoltajuuteensa, kun miettii uusia suhteita, siinä vaan pahoittaa mielensä. Itselleni oli ihan täysi yllätys kun näitä keskusteluja aloin lueskella, että yksinhuoltajista ajatellaan välillä todella pahastikin. "Oikeassa elämässä" mulla ei sellaista kokemusta ole. Ja tyhmä kun olin, annoin hetkeksi näiden keskustelujen sumentaa omaa ajattelukykyä, ja aloin kuvitella olevani jotenkin halpa-arvoinen. Nyt on kasvanut järki takaisin päähän, ja oon oppinut ajattelemaan taas itse ;) Ehdottomasti kannattaa elää elämäänsä liiaksi pohtimatta omaa "markkina-arvoaan", nauttia äitiydestään ja lakata turhaan kyselemästä miehiltä "huolisko ne tämmöstä". Vanhat mummot aina sanoo, että se oikea tulee kuin roska silmään, ei sille mitään voi...tähän luottaen toiveikkaana eteenpäin :)
joo, näin se on. Tämä web-maailma kaikkine vähän häiriintyneiden ihmisten ajatukset eivät todellakaan ole sieltä real-world.. Jokaisella on oikeus katsoa elämää kuten haluaa ja vaikka käydä kauppaa ihmissuhteilla (virtuaalitekstein) mutta kirjoituksillaan he enemmänkin paljastavat itsestään enemmän kun kanssaihmisistään ja yhteiskunnasta ylipäätänsä.
Ja täytyy kyllä sanoa, että aikuiseen ikään päässeitä kirjoittajia löytyy, joiden oikeasti pitäisi olla päiväkodissa. Yritän tosin ajatella, että elämänkokemuksen puute ajaa kirjoittelemaan tollaista roskaa ja se vain täytyy hyväksyä.
Toinen juttu on antaako keskenkasvuisten tekstit vaikuttaa itseensä. Real maailma on onneksi pikkisen erilainen kun tällaisten mammanpoikien kypsymättömyyskirjoittamiset. Onneksi..
Itse en ole koskaan ajatellut olevani vain yh.Ja se jonka sänkyyni huolin ,on todellakin sitten jo aika ainutlaatuinen mies ,eikä surkimus joka ajattelee että "on taso laskenut yh.lla.
Lapset ovat minulle kaikkeni,eikä ole niin ihanaa miestä joka lasteni ohi menisi...
Vuotta yhdessä joista kaksi vuotta naimisissa yh-äidin kanssa.Hänellä oli kolme lasta kahdesta ed.liitosta joista yksi asui kanssamme.Poika oli 17-vuotias kun erosimme.Lapsen kasvatus oli kyllä jäänyt kokonan tekemättä,ei käynyt koulua,varasti jatkuvasti rahaa ja baarikaapin antimia,ei siivonnut ja äiti melkein pyyhki pyllyn vielä.Ainaista tappelu kotiintuloista(oli viikonloput missä lie,ei paljon ilmoitellut)Aina kun komensin poikaa äiti ilmoitti etten tiennyt lapsista mitään.(ei omia lapsia)Kauan sitä kestää mutta raja tulee joskus vastaan.Ilman tätä älykääpiötä liittomme jatkuisi varmaan edelleen.Mutta kun vaimo ilmoitti että lapset ovat etusijalla hänen elämässään niin katsoin että parempi häipyä.Vanhin hänen pojistan on jo sotkeutunut huumeisiin ja tyttö joka on 30-vuotias elää avopuolisoineen suht.normaalia elämää fattan avustuksella(nuorempana oli aina karannut kotoa ja oli sijoitettu eri laitoksiin eri puolella Suomea)Äiti oli muuten fiksu ja aivan normaali kansalainen.Että sillei mulla yh-äidin kanssa.
Siinä vaiheessa kun alkaa syyllistää äitiä siitä, että hän ei ole "onnistunut" lastensa kasvatuksessa, pitäisi myös miettiä, missä on sen toisen vanhemman vastuu? Ja onko äidin syy, jos monen lapsen kasvatustehtävä käy ylivoimaiseksi?
Toivottavasti kukaan äiti ei luovuta, vaan lastensa parhaaksi pyytää apua, jos ei yksin selviä.
Et kai säkään oikeesti ajattele että yksinhuoltajuus teki naisystävästäsi huonon äidin? Tai että hänellä oli "hirveitä kakaroita"?
Tottakai meidänkin suhteessa keskusteltiin vaimon ex-miesten osutta kasvatukseen ja koska heillä oli tähän viimeiseen yhteishuoltajuus.Mutta kun se ei pelannut mies tapasi poikaansa silloi tällöin ja aina oli vaan rahaaa tuomassa.Ei voitu kuvitellakkaan lähtöä minnenkään koska lapseen ei voinut yksin jättää himaan.Mitä tulee puheisiin että lapset ovat etusijalla niin silloin voi unohtaa koko liiton.Kyllä miehen tulee olla samassa asemassa eikä lasten jälkeen.
Jätä tosiaan nuo huonot kommentit omaan arvoonsa. Tässä esimerkkejä elävästä elämästä:
Ystäväpiiriini kuuluu mies, joka aikoinaan suureen ääneen ilmoitti ettei kuuna päivänä huolisi naista jolla on lapsia. Tätä hän ajatusta hän viljeli joka välissä, kunnes tapasi naisen jolla oli 3lasta edellisestä liitosta. Rakastui tähän, ja kuinka ollakkaan, joutui myöntämään kavereilleen olleensa täydellisen väärässä "järkkymättömine mielipiteineen". Ovat olleet yhdessä kohta 10vuotta, ja vieläkin joskus tulee puheeksi se kuinka mielipide, että ei koskaan seurustelusuhdetta naisen kanssa jolla jo on lapsia, on mielipide (järkkymätön sellainen) kunnes se "oikea" napsahtaa kohdalleen. Siinä vaiheessa ei ole väliä onko niitä lapsia vai ei!
Lisäksi oma tarina: Tapasin nyksäni baarissa ja eka iltana avasin elämääni niin että kerroin hänelle 2 lapsestani. Alettiin tapaille, nykyisin asutaan yhdessä ja eletään onnellisena yli 5dettä vuotta. Mieheni kertoi alussa että hänen suunnitelmat ovat olleet täysin mustavalkoisia, ja niihin ei todellakaan ole kuulunut nainen jolla jo olisi lapsia.. Mutta ihastui minuun, ja sanoi että vietti kyllä muutaman illan punniten tuota ed. päätöstään, ja tuli siihen tulokseen että raukka olisi jos ei katsoisi mihin kaikki johtaa.. Johtipa siihen että nykyään asutaan yhdessä, lapset kavereita mieheni kanssa, ja edelleen olemme umpirakastuneita toisiimme!!
Ps. ja mieheni on vielä erittäin komea (vaan ei kopea) namupala, kenella ottajia olisi vieläkin.. ;-))) Mutta minä hänet nappasin...
Sellaista mitä ei ole itse kokenut, ei voi oikeasti ymmärtää. Kun mennään ajassa riittävän pitkälle nuoruuteen, olen mm. kivenkovaan väittänyt etten voisi koskaan rakastua sellaiseen naiseen joka pitää koirista. ;)
sä olet arvostelemaan toisten kommentteja huonoiksi! Antakaa nyt ihmisten valita kumppaninsa...onko se perusidelogia, et pyöräytetään pari kakaraa ja sit tiedetään kaikki maailman asiat Aasta Ööhön?
En missään vaiheessa väittänyt että lapsia omaava tietää kaiken asioista aasta ööhön.. Vai? Kerroinpahan omat kokemukseni.. Huonoilla kommenteilla tarkoitin noita yleisesti yksinhuoltajia mollaavia kommentteja..
Ja tähän päivään mennessä olen ainakin sen oppinut että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan!!!
-Voi joutua perumaan puheitaan jossain vaiheessa..
Joten voit kaivaa sen hernepussin sieltä nekusta pois.. ;-)
Yksinhuoltajaäidit ovat epätoivoisia ja yksinäisiä. Tänä aamuna seurailin nelosen chattia, ja siellä porukka juuri pisti tekstareita asiaan liittyen. Joku akka oli parin tekstiviestin ja tunnin puhelun jälkeen alkanut pistää miehelle rakkausrunoja tunnustuksia. Toinen tapaus oli, että yh äippä oli suuttunut sinkkumiehelle siitä, "kun ei tullut katsomaan lastaan ja naistaan", vaan meni mielummin baarin. Eivät siis seurustelleet, eikä lapsi todellakaan ollut miehen oma...Että semmosia tapauksia, ja näitähän riittää!
Luulen kysyjän oikean sukupuolen olevan nimimerkistä huolimatta mies. Epävarma sellainen joka ei uskalla tarttua yh-naiseen joka ilmeisesti olisi tarjolla. Ai miksi? No siksi, että suurin osa tuntemistani miehistä on sellaisia yksinhuoltajia pelkääviä nynneröitä.
Olisi ihan kauheaa jos kaverini tietäisivät mitä kirjoitan. Siksi ihme nimimerkki.
Itse tutustuin viime vuonna erääseen pohjois-hesalaiseen yh-naiseen joka oli sellainen pakkaus ettei parempaa pakkausta olekaan. Elämänsä aikana kaikki mahdolliset vastoinkäymiset kokeneena tuo 2 lasta sisältävän ihmeperheen äiti jaksoi hoitaa kaikki asiat kunnialla paljon paremmin kuin moni mies tai pariskunta yhteisvoimin.
Toivon tuon ihanan sievän tummatukan asiat ovat edelleen kunnossa ja jostakin olisi löytynyt rinnalle oikea turvallinen nallekarhu suojaamaan tuota pörrötukkaista kaunotarta.
Arvostan siis yh-äitejä paljon. He joutuvat tekemään kahden aikuisen työn kotona. Henkinen kuormitus on silloin melkoinen, talous tiukalla ja silti he suoriutuvat suurin osa ihan kunnialla. Se on jotakin se...
sinulle mukavista sanoista..asia on todellakin juuri noin kun sanoit.
No mikset itse suojannut sitä "ihanaa pörröpäätä" vai miten se meni..?
Hei "saara-mari"...se ei vaan käynyt silloin. Minulla oli ihmissuhde päällä.
jos suhde on loppunut, vai eikö enään yh:t kiinnosta.
No kun se ei ole loppunut. Huonosti menee mutta ei loppu. Kiltti kun olen.
Naisessa on niin paljon asioita että muiden osasten osuessa kohdalleen on ihan sama onko yh vai ei. Ja jos ero tulee niin palaan kyllä kysymään tuon alussa mainitun yh:n sen hetkisen tilanteen.
olipas vastauksia...selvensi ainakin että ne todelliset järkevät ihmiset ovat netin ulkopuolella...!!!! tosin oli poikkeuksia...ja kiitos asiallisista kommenteista..
eikait se yksi lapsi paha ole, mitä enemmän sitä pahempi,
suus eikö se ole ymmärrettävää, jos itsellä ei ole lapsia,
ja jos toisella on 2, ja itse haluaisi myös lapsen "oman", ni sitten niitä olisi jo kolme.
kolme ei ole katastrofi.
Vastaantuleva aikapommi.
kenelle ei, 3 lasta on paljon jo, ja jos niistä vain 1 on oma, ni se on aika paha.
oma lapsi on aina oma,
kyllähän sitä varmaan oppii rakastamaan lasta vaikka ei ole oma, mutta eihän se ole samaasia,
ja luulisi että etenkin naiset tämän tajuaisivat,
kerrahan eräs nainen kirjoitteli että, oli tavannu miehen joka haluaa lapsia, kun naisella sitten olikin lapsi/lapsia, niin mies kaikkos, nainen ihmetteli että mikäs sille nyt sitten tuli, vaikka se kertoi haluavansa lapsia,
Eipä minulla ainakaan tuntunut neljä lasta olevan mikään painolasti, ottajia olisi löytynyt yllin kyllin. Valintani kohdistui sitten mieheen joka myös oli uhonnut aina että inhoaa lapsia ja malle en ikinä muuta. Miten kävi? Kymmenen vuotta jo yhdessä, asutaan korvessa ja mies tullut tosi hyvin toimeen lasteni kanssa.
Jätän kajoamatta, koska tarjolla on lapsettomiakin naisia.
http://www.livescience.com/othernews/051004_unwed_mothers.html
Study: Unwed Mothers 'Tend to Not Marry Well'
Women who have children out of wedlock are about 30 percent less likely to get married than childless single women, according to a new study.
When unwed mothers do marry, they are more likely to land husbands who are significantly older and less educated than those of women who don't have children.
"It's more difficult for unwed mothers to get married, and if they do, they tend to not marry well,
Meikä jättää yh-äipät rauhaan. En vilkase sinne päinkään jos muksu on mukana.
Syy ei ole se, että yh olisi jotenkin huonompi ihminen, köyhä, ruma, läski tai että lapset inhottaisi. Syy on se, että yh:t on vähäisen kokemukseni perusteella niin kovan rundin läpikäyneitä, että niistä on tullut kovia, kyynisiä ja turvallisuushakuisia paksunahkoja, joilla ei ole tarjottavanaan sitä mitä minä naiseltani haen. Eli hupia ja yhdessäoloa.
Näytän vähän spugelta vaikka työhullu kovapalkkainen jätkä olenkin, ja se yleensä karkottaa yh:t.
Yh vois kyllä saada mut pauloihinsa tarjoamalla hyvää seksiä ja seuraa. Eli ei kuitenkaan ihan poissulkjettu juttu. Muksutkin on ihan ok yleensä.
...aloin sulle vastailla, koska noinhan se sun kokemuksen mukaan on, ja mielipitees oli ihan ok ja asiallinen. Mutta sellainen ajatus vaan heräs sun jutustas, että on surullista kuinka vahvana se käsitys monella on, että yh:t on kovia ja kyynisiä. Niin varmaan monessa tapauksessa on, muttei aina. Itse ainakin elämänkouluni käytyäni oon tullut ymmärtäväisemmäks ja rennommaks, ja alkanut arvostaa ihan tavallisia mukavia miehiä niin ystävyyden, kaveruuden kuin ihastuksenkin tasolla. Toki vaikka mun "edesmennyt suhde" ei ollut onnellinen, ei se myöskään ollut sellainen helvetti kuin joillain voi olla, joten oon kai päässyt sitten niin helpolla että en jaksa vielä kyynistyä eikä nahka oo kasvanut liikaa paksuutta. Mutta kai se on luonnekysymyskin, että toiset ihmiset katkeroituu helposti, löytyyhän niistä lapsettomista kauan sinkkuilleistakin ihmisistä toiseen sukupuoleen kyynisesti ja epäluuloisesti suhtautuvia pettyneitä.
Itse en aloittaisi vakavaa suhdetta yh-äidin kanssa, kenties pieni panokaverisuhde olisi ok. Ja perustelen hommaa sillä et olen kerran kokeillut aloittaa vakavaa suhdetta yh:n kanssa jolla on kaksi lasta. Siitä ei tullut mitään, mutta makuuhuoneen puolella olikin sitten oikein mukavaa.
Taidan kuullostaa tylyltä, mutta en voi sille mitään jollen osaa asennoitua ja suhtautua oikein toisen tekemiin lapsiin. Tietenkin jollain muulla painaa vaakakupissa se osallistuuko lasten isä elatukseen vaiko yhteiskunta. Tämä siksi koska, vielä vähemmän alkaisin elättämään toisen lapsia. Ja voin vaatia naiselta sitä lapsettomuutta, koska itselleni ei sellaisia ole vielä siunaantunut.
Kuitenkin monet yh:sta ovat uhranneet paljon hoitaessaan lapsensa ilman miehen apua ja panosta.
voin sanoa suuremmalla kokemuksella kuin yksikään mies täällä että hyvin ne suhtautuu!!!
jos minulta on kysytty lapsista, olen vastannut rehellisesti että on yksi tyttö,mutta sillä on jo isä, niin monet ovat ns. huokaisseet helpoituksesta ja jatkaneet "valloitustaan"
sitä tasoa mitänämä älykkäät miehet täällä mainostavat olen vain päinvastoin nostanut, sillä en halua löytää samanlaista miestä uudelleen...
olen seurustellut muutamankin kanssa, mutta jonkun ajan kuluttua tajusin, että halusin olla heidän kanssaan vain ystäviä...
nyt olen ihastunut aivan ihanaan mieheen, joka palvoo minua vaikka olenkin "epätoivoinen yh, jota kukaan lapseton mies ei halua" *lol*
joten äippä-78,pidälippu korkealla ja taso myös!!!
Siis, ihan mukaviahan te yksinhuoltajat olette. Ystävänä kelpaa vallan mainiosti, mutta itse seurustelua täytyykin sitten miettiä ja kauan.
Täällä kirjoitetaan toisinaan siitä, että niiden, joilla on lapsia, tulisi olla sellaisten kanssa, joilla myös on lapsia.. kerron nyt omat kokemukseni asiasta, kun kerran kysyit, kuinka teihin suhtaudutaan:
Se nyt riippuu taas täysin siitä ihmisestä itsestään. Onko kemioita jne.. mutta kuitenkin voisin KUVITELLA, että olis kivaakin, kun poitsullanikin olisi leikkikaveri....;))
Valitettavasti omat kokemukseni tukevat sitä ajatusta, että useat ihmiset kuitenkin ajattelevat liian itsekkäästi. Tai omituisesti.
Nykyään en oikein uskalla enää viedä poikaani kenenkään uuden tuttavani luo käymään. Siis mikäli hän on naispuolinen, sinkku, ja vaikka yh. Nimittäin useita kertoja on käynyt niin, että ollaan käyty jossain, olipa sitten kyseessä ihan pelkkä kaveruus tai jotain enemmänkin, niin kohta kuitenkin alkaa se NUILOTUS. Eli ei vastata puheluihin, ei viesteihin, ei mihinkään. Kaikista erikoisimmat tapaukset on sellaisia, kenen kanssa sovitaan (heidän aloitteesta), että "ollaan ihan vaan kavereita".. tuonhan voisi ymmärtää myös siten, että suksi nyt jo v*****n siitä, olet ällöttävä. Mutta kun myös samaan hengenvetoon sanotaan seuraava lause:
"-Juu, tule vaan poikasi kanssa taas mahdollisimman pian käymään...!!"
Sitten hetken päästä alkaa se nuilotus: Ei vastata puheluihin eikä oteta yhteyttä. Ei selitystä, ei mitään. Kaikkein omituisin tapaus oli sellainen, joka itse halusi, ettei olla mitään enempää, mutta HALUSI NIMENOMAAN tavata meitä kavereina.. sitten kun tiedustelin muutamia viikkoja jatkuneen nuilotuksen syytä, vastasi, ettei MEISTÄ TAIDA TULLA MITÄÄN VAKAVAA.
-No pitikös tulla...!!!???
Tosi kiva selittää asiaa poitsulle, joka kyselee: "-Miks ei isi ikinä enää voida mennä käymään siellä, missä oli niin kivaa...!?"
Eli vastaukseni kysymykseesi:
En tiedä, kuinka PITÄISI suhtautua, koska joko:
A: Minä olen liian yksinkertainen suhtautumaan millään tavalla,
Tai sitten:
B: Naiset ovat sellaisia tuuliviirejä, joiden ajatuksista ei ota susikaan selvää, mutta kuitenkaan he EIVÄT ajattele ensimmäiseksi lapsia, vaikka kuinka muuta väittäisivät, enkä haluaisi sotkea poikani ajatusmaailmaa enää yhtään enempää.
tulee ihan "kakkosluokan" kansalaisen olo kun näitä yh-suhtautumis juttuja lukee.
Täytyy sanoa, että kyllä pelotti aika lailla oman eroni aikaan se,löydänkö koskaan vierelleni ketään.Lapsia on 2 ja yhteishuoltajuus.
Ymmärrän kyllä toisaalta, että miehen on toisen lapsia hankala hyväksyä. Mutta lapsillahan on jo isä...Ja en tiedä miten itse suhtautuisin toisen lapsiin...
(Ja jos mies ei halua ollenkaan lapsia elämäänsä, todennäköisesti kanssakäyminen yh tai yhteishuotajuus äipän kanssa loppuu lyhyeen).
Jos kemiat toimii kaikin puolin, niin kannattaahan sitä aina katsoa, ennemmin kuin katua.
En kuitenkaan suosittele jokaisen kaksilahkeisen esittelyä lapsille...mutta jos tuntuu oikealta niin sitten ;))
Älä suotta itseäsi ala miksikään kakkosluokan kansalaiseksi tuntemaan. Ainakaan näiden mun jorinoiden takia. Ehkä mulla on vähän turhan kyyninen/sarkastinen sävy kirjoittaa noista ajatuksistani, mutta missään tapauksessa en tarkoittanut YLEISTÄÄ, vaikka sellaisen käsityksen tuosta minun valitusvirrestä taaskin sai...;))
Pointti tuossa kirjoituksessani PITI olla se, etten oikein tiedä, miten suhtautuisin.. toisaalta olis kiva, kun poitsullanikin olis leikkikaveri, eli se olisi hänellekin mukavempaa aikaa "isin kaverin" luona. Mutta kuitenkin minua pelottaa tutustuttaa häntä uusiin ihmisiin juuri noiden edellämainitsemieni asioiden takia.
Tuo on luullakseni pienin huolenaiheesi, tuo kuinka suhtautuisit toisen lapsiin. Olet vain oma itsesi. Sinä olet nimittäin jo tottunut omiin lapsiisi. Ne toisen lapset on paljon vähemmän huomiota vaativia, ainakin aluksi...;)) Minä itse pärjään YLEENSÄ aivan loistavasti toisten ihmisten lasten kanssa. Ystävällinen hymy, joku lapsellinen kommentti (tulee ihan luonnostaan...;))), ja siitä se lähtee...:) Joskus on jopa tullut sellainen olo, etten huomioi sitä äitiä lainkaan...;))
Sehän on myöskin päivänselvää, että jos kumppaniehdokas ei halua lapsiasi elämäänsä, niin ei Sinullakaan oo mitään syytä siinä "patjana" olla, ellet sitten välttämättä sitä halua. Koska sitähän se sitten on, eikö niin...?? Ainakin itse käännyn välittömästi kannoillani siinä vaiheessa, jos joku edes puhuu epäkunnioittavaan sävyyn pojastani. En halua enää tietää enempää kyseisestä henkilöstä.
Mutta sitten taas herttainen hymy joltain viehättävältä naiselta ja muutama ystävällinen ja kiinnostuneen oloinen lause pojalleni.. se loiste poikani silmissä, kun hän alkaa selittämään jotain tälle naiselle. Silloin minä olen miltei myyty...=)
ainakaan kelpaisi kuka tahansa, niin puutteessa en ole. Eron jälkeen olen elänyt elämäni onnellisinta aikaa lasteni kanssa. Elättäjää en tarvitse, taloudellinen tilanteeni on mielestäni erittäin hyvä. Erossa ei minulle jäänyt kuin velat, jotka olin tyhmyyttäni ottanut omiin nimiini (toinen opiskeli), joten yksin ne myös maksoin. Elämässä pitää aina olla haaveita, niin minullakin oli..nyt meillä on omakoti kaupungissa ja pieni maapaikka punaisine mummon mökkeineen..on hyvä uusi auto ym.ja kaiken olen hommannut itse ilman miestä.
Mutta tärkeintä ei ole tavarat, vaan se, että on sinut itsensä kanssa. Elämä koostuu pienistä arjen asioista, joista haluan nauttia lasteni kanssa. Voimia kaikille yh:lle..
...pitäisi löytyä oikea tyyppi siihen maisemiin sellaiseks kaveriksi ja juttuseuraksi, silloin kun Sinä haluat. Ei asumaan Sinun kustannuksellasi. Ei siipiveikkoa. Ei sellaista nyplääjää joka vain haluaa seksiä silloin kun vain itse haluaa vaan sellainen kuuntelija, joka ottaa osaa ja antaa empatiaa ja sympatiaa silloin kun Sinulla on vaikeaa. Sellainen Sinut ja lapset huomioonottava. Ja tehtäviin ja kustannuksiin osallistuva. Kun velvoitteet alkavat niin usein juuri silloin lökäpöksyt lähtevät käpälämäkeen.
Kirjoitustyylisi tuntuu tutulta muista kirjoituksista, muuten...nytkin tunsin, että Olet taas käynyt Suomessa. Moi!