Mullakin ero tullut joku viikko sitten. Minut jätettiin. Paha olo kun tunteet palaa edelleen häntä kohtaan. Hetkittäin on ihan jees olo ja näkee uusia mahdollisuuksia yksin olossa, toisaalta taas palaa entiseen ja haikeus hiipii mieleen ja vetää mielen apeaksi. Nytkin piti lähteä töistä jäähylle kun ei pokka enää pitänyt. Kovasti olen kavereita vaivannut ja kaikki sanovat, että kyllä se siitä vaan kun ei auta. Haluaisin hänet takaisin. Niin ei kuitenkaan tule käymään vaan joudun käymään tämän erotunteen läpi. Toisaalta mieli tekee sukeltaa seuraavaan suhteeseen ja tukahduttaa tämä kielletyn rakkauden tunne löytämällä uusi tunteiden kohde vaikka sanotaankin, että pitäisi käydä läpi edellisen suhteen aiheuttamat tunteet ja ajatukset. Tämä vaan on niin raskasta ja mieli ailahtelee, ettei pysty keskittymään mihinkään kunnolla. Miettii kokoajan mihin suhde kariutui ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Asiaa pahentaa vielä se kun toinen ei koe samaa tuskaa ja on kuin olisi tehnyt urotyön. Mietinkin, että mitkä hänen motiivinsa olivat suhteellemme, oliko hänen tunteensa aitoja ollenkaan. Kuitenkin olimme 2 vuotta yhdessä. Tyhjyys minkä ero toi sisälleni tuntuu tosi lamaannuttavalta. Se tuotti myös yksinäisyyden, joka ahdistaa. On oltava tekemistä ja menoa kokoajan, jotten vaan pysähdy miettimään ja kokemaan omia tuntemuksiani.
Suru murtaa tehokkasti mieltä ja mieli hyökkää tehostamalla kaikkia tunteita monin kertaisiksi, niin hyviä kuin pahoja eli joskus olen yli iloinen ja taas erittäin synkkä ja taas toisaalta helposti kimpantuva, kuten tänään töissä.
Miltä kuulostaa, jäänkö "henkiin"? Ja mitä pitäisi tehdä, jotta saisi itsensä henkiseen balanssiin ja elämä alkaisi hymyillä taas?
Suru murtaa tehokkasti mieltä ja mieli hyökkää tehostamalla kaikkia tunteita monin kertaisiksi, niin hyviä kuin pahoja eli joskus olen yli iloinen ja taas erittäin synkkä ja taas toisaalta helposti kimpantuva, kuten tänään töissä.
Miltä kuulostaa, jäänkö "henkiin"? Ja mitä pitäisi tehdä, jotta saisi itsensä henkiseen balanssiin ja elämä alkaisi hymyillä taas?
Vastaukset 20
Vanhimmat
huh, olisin voinut kirjoittaa täysin samanlaisen tekstin. En tiedä miten siitä selviää, yksinäisyys vaivaa kauheasti ja eikä uusista juttuja pysty vielä edes ajattelemaan. Kaipaus on todella kova. en voi tajuta miten ihminen voi muuttua yhtäkkiä niin kylmäksi niinku kaikki olisi ollut vaan lumetta. Ja itse kun piti ottaa se niin täydestä
"Mukava" kuulla Maketzu, että on muitakin. Eilen ryyppäsin ja koetin turruttaa mieleni. En onnistunut vaan ryvin itsesäälissäni ja kaveritkin hermostui. Minun on todellakin päästävä eteenpäin. Paikkakunnan vaihto on mielessä. Jättää nykyinen ympäristö ja ns. "puhdistaa pöytä". En tosiaaankaan halua enää olla yksin vaan haluan jakaa elämääni toisen kanssa ja saada vastakaikua tunteilleni. Parhaiten se onnistuu kun ei ole vanhoja muistoja muistuttamassa ja repimässä sisuksiani. Niin suuri kaipaus ja rakkaus polttaa sisimmässäni. Tein asioita väärin suhteessamme mutta en koskaan lakannut rakastamasta sinua ja halusin selvittää asiat kuntoon. Sinä vaan sanoit kyllästyneesi vaikka minä joustin ja olin valmis antamaan sinulle tilaa ja aikaa ja tekemään suhteemme eteen myönnytyksiä, joista itsekin arvelin. Sinä vaan hymyilit ja sanoit, että ei tästä tule mitään. Antakaa minullekin voimaa olla tuollainen yli-ihminen, jota ei satu eron tuska. Minä todellakin elän tuskani ytimessä ja se ei tee hyvää. Mistä löydän sinut,kuka sinä olet, kuka minä olen, miksi tulet minun luokseni, mitkä ovat tunteesi minua kohtaan? Miten voin käsitellä sisintäni kun se nyt särkee minua aina kun koetan käydä tunteitani lävitse?
Taidat olla aika ajatusten lukija. Sen verran samanlaisia ajatuksia pyörii munkin päässä. Eilen kävin ekaa kertaa viihteellä sen jälkeen kun tajusin ettei paluuta yhteen ole. Kokeilin löytää yhdenyön toivoa mutta toivotontahan se oli. Kaikki fiilikset oli niin maassa, etten mä mitään olisi pystynyt tekeen vaikka olisin löytänyt. Pakko tässä alkaa unohtavaan exä oikein kunnolla. Se ei halua nähdä mua enää ikinä. Uskottava se on. Muuten tulee poliisiasia. Pahinta oli löytää se toisen kanssa sängyssä. Sillon mulla päässä naksahti ja sydämestä kuoli iso lovi. Kauheaa että vieläkin välillä haaveilen että meidän suhde muuttuis takaisin edes kaveritasolle.
Huh huh...
Vuosi oltiin yhdessä ja viikko sitten erottiin. Kaikkein kamalinta on että tämä toinen oli ihan kahden vaiheilla että erotakko vai ei... Toisaalta käsitän että tää oli parasta mutta useammin on kyllä mielessä että eikö kuitenkin..? Minä sanoin että tässä on nyt tasan kaksi vaihtoehtoa, joko lopetetaan tai aletaan uudestaan alusta. Tuntuu niin helvetin epäreilulta, kesä oltiin erossa ja minä kiipeilin seinille kun oli niin ikävä. Nyt mietin että miksi en antanut toiselle tilaa ja uskonut kun se sanoi että paha fiilis johtuu työstressistä, eikä musta. Monta kertaa... Olen aika takertuvainen ja se vain korostui eri paikoissa ollessamme. Tuntuu että pilasin itse kaiken.
Syötyökään en ole juurikaan saanut. Ruoka ällöttää. Ja aamut on kaikkein pahimpia. Heräät ja muistat mitä on tapahtunut. Pelkkä ajatuskin että pitäisi olla jonkun toisen kanssa on aivan kamala.
Ajoittain tulee selkeitä hetkiä jolloin olo on ihan hyvä. Mutta kohta ollaan taas aallonpohjalla... Ikävä on aivan suunnaton!!! Olisi kiva jos jaksaisitte vastailla, helpottaa edes hiukan tietää että en oo ainoa... :(
Maketzu, sulle vielä. Ite kanssa käynyt mielessä tuota samaa tapahtumaa, että jos yllättäisin hänet toisen kanssa sängystä. Täytyisi olla kaikki maailman voimat, jotta en tekisi mitään järjetöntä sillä tunteilla ei leikitä. Sinunkin on suunnattava elämäsi uuteen suuntaan ja ehkäpä tuo alla kirjoittamani, antaa sinullekin uuden ajatuksen tilanteeseen.
Olin tuossa lenkillä ja mietiskelin suhteen koukeroita kun koin oivalluksen, irti päästäminen. Vertauksena löysin kokemukseni laskuvarjohyppyyn. Siinäkin irti päästäminen on se ovi uusiin kokemuksiin. Muistan itsekin kun roikuin siivellä ja liidin vaaka-asennossa koneen mukana. Pelotti tosissaan mutta kun rauhoitti mielen ja kävi läpi laskeutumiskuvion niin sitten vaan löysäsin otteeni ja hyppy tuntemattomaan alkoi, lopulta kun varjo aukesi tuli helpotuksen huokaus, selvisin ja loppu olikin vaan nautiskelua. Luulenpa, että olen kokemassa erossani samaa, olen jo siivellä roikkumassa nyt vaan pitäisi rohkaista itsensä irrottamaan ote ja lähteä leijumaan, jotta elämä pääsee kirjoittamaan uutta lukua elämääni. Mietinkin, että annan nyt itselleni aikaa pari viikkoa valmistautua tähän "hyppyyn" ja kun sen aika tulee niin irrotan otteeni leijaillen tuskastani vapaana uusiin elämän kokemuksiin. Se varmaankaan ei ole helppoa mutta niin aion tehdä koska en halua jäädä suremaan tätä suhteeni kariutumistani vuosiksi, en edes kuukausiksi. Haluan nauttia elämästä ja löytää rakkauteni ja nyt kokeneempana parisuhteen karikoista pärjätä
myös toisen ihmisen kanssa. Tämä suhde oli minulle ensimmäinen pitempi ja vakavampi. Kokemattomuuttani käsitellä tunteitani ja varsinkin tulkita niitä sai minut tekemään virheitä, jotka karauttivat tällä kertaa meidät karikkoon. Asun vielä toisen luona mutta olen muuttamassa pois, koska minuakin on poliisilla uhkailtu jos en häivy, ehkä olen tosiaan jäänyt roikkumaan häneen. Nyt kuitenkin olen tajunnut, ettei se auta eikä helpota. Varaan viikonlopun itselleni "hypyn" jälkeen ja käyn vielä tunteeni läpi varsinkin syyt miksi emme onnistuneet. Tähän tarvitsen vielä toiselta osapuolelta ennen lähtöäni hänen tuntemuksiaan ja ajatuksiaan eromme syistä. Tämä on varmaan se vaikein paikka mutta analyyttisena luonteena tarvitsen hänen ajatuksensa vahvistamaan minua tämän prosessin läpiviennissä.
Halu elää vie eteenpäin ja elämällä on tapana yllättää vaikeimmallakin hetkellä antaen lopulta nauttia siitä itsensä kunkin ansaitsemalla tavalla. Ero on henkinen laskuvarjohyppy, ainakin minulle. Sen yhden hypyn kokemuksella.
Miltä kuulostaa? Olenko oikeilla jäljillä edes?
Tunnistaako kukaan tästä yhtymäkohtia omaan tilanteeseensa? Maketzu?
..tosin mulla erosta kulunut jo pari kuukautta. En silti huomaa että olo olisi mitenkään helpottunut, hetkeksikin kun ajattelemaan pysähtyy niin johan taas kyyneleet poskilla ovat. Ja öisin ei kunnolla nuku ja välillä herää uskomukseen että toinen löytyisi siitä vierestä niin kuin ennenkin mutta ei. Ystävinä leikisti pysytään mutta eipä hänestä mitään kuulu oma aloitteisesti koska hän sen eron tahtoi. Ja tunteettomasti pystyy käyttäytymään. Pahinta juuri se tunne että välittikö hän koskaan oikeasti ei kai hänkin huijannut vain niin kuin kaikki edelliset jotka sentään kusipäiksi tunnistin suhteen aikana. Auttaisipa joku mua.
Ayla, koetahan jaksaa! Arvaa kirjoititko minun ajatuksiani? On se niin murskaavaa ajatella, että itse olisi pilannut mahdollisuudet onneen mutta kyllä siihen teidät molemmat tarvittiin.
Nyt niitä kavereja vaivaamaan, itse ainakin olen kiertänyt kaveripiiriäni ja harrastanut heidän kanssaan kaikkea mahdollista ja samalla ollaan pikkasen setvitty tunteitani.
Meillä suhteessa oli sama ongelma, hän halusi tilaa ja omaa aikaa ja minä taas läheisyyttä ja yhteistä aikaa. Itsekkin mietin miksen antanut tilaa ja aikaa mutta emme pystyneet keskustelemaan asioden syitä selville, joten se jäi meidän taakaksemme ja lopulta kaatoi suhteen.
Liikaa ei pidä antaa periksi toiselle koska se ei ole hyväksi pitemmän päälle.
Joo mulla on kanssa ollut ruokahalu poissa nyt kuukauden, ei nälätä vaan, pakko kuitenkin syödä jotta jaksaa. Muistas pitää nyt itsestäsi huolta, jotta jaksat niin henkisesti kuin fyysisestikin käydä eroprosessin läpi. Mulla oli eilen kyllä pahin päivä eron jälkeen. Hypin seinille mutta tänään niinkuin tuossa kirjoitinkin aikaisemmin jo oivalsin oman tilanteeni ja nyt aion ryhdistäytyä. Haluan nauttia elämästäni ja jakaa sen toisen kanssa. Nyt olen ollut niin rasittunut ja paikalleni jämähtänyt, on aika irrottaa viimeinen nuora menneestä suhteestani, jotta saan taas hymyillä ja ennenkaikkea elämä saa hymyillä minulle. Sisäistä vahvuutta sinulle kohdata heikot hetkesi täältä nettiavaruudesta.
Erostamme on kulunut jo viisi kuukautta ja olo on yhä erittäin huono. En saanut häneltä kunnon selitystä eroomme, hän vain halusi olla yksin. Koko kesä meni miettiessä mikä minussa oli vikana, miksen riittänyt, loppuiko toisen tunteet vai mikä meni pieleen. Olen ajatellut häntä joka päivä, hän on edelleen ekana mielessä nukkumaan mennessä ja aamulla heti herätessä. Yöllä ahdistaa kun tajuaa vieläkin ettei tämä ollut sittenkään vain pahaa unta.
Mekin pysyimme leikisti ystävinä eikä hänestä koskaan kuulunut mitään. Kuukausi sitten hän kyseli kuulumisia ikään kuin kaikki olisi normaalisti. Vastasin hänelle kirjeellä johon kirjoitin kaikki tuntemukseni, ajatukseni, suruni siitä mitä hän oli minulle tehnyt ja vaadin vastauksia eroomme. Sain vastauksen vihdoin ja viimein eikä olo ole sen jälkeen helpottunut yhtään sen enempää. En jotenkin vieläkään jaksa uskoa et hän olis välittäny oikeasti ja kertoiko nytkään totuutta. Minussa ei kuulemma ollut mitään vikaa, aika oli vain väärä meidän suhteelle ja koko ero lähti hänen puoleltaan. Hänen vastauksestaan päätellen hän tajusi vasta nyt miten paljon mua loukkasi. Pyyteli kovasti anteeksi ja haluaisi olla minun kanssa kaveri, et pidettäis yhteyttä edelleen. Eihän hän ole ennenkään pitänyt yhteyttä. Säälistäkö nyt sitten!! On vain niin vaikea luopua jostain jota on rakastanut sydämmensä pohjasta ja haluaisi uskoa et hän välitti silloin ja välittäisi edelleen edes vaikka kaverina. En vain tiedä kestäisikö oma psyykkeeni kaverina olemista hänen kanssaan. Ehkä se helpottaisi oloani saisin edes jutella hänen kanssaan. En ole kuitenkaan pystynyt häntä unohtamaan näinä kuukausina ilman että olisimme olleet edes yhteydessä, auttaisiko se nytkään. Miten kauan tässä vielä menee... milloin tunnen olevani vapaa hänestä. Olen niin rikki, ei kait tässä auta kun aika vaikka se veisi vielä kuukausia tai jopa vuoden.
Minusta tuntuu, että on parempi jättää exä omiin oloihinsa, itse en ainakaan pystyisi pitämään yhteyttä... erosin kesän alussa, minut jätettiin. Ero tuli ihan salamana kirkkaalta taivaalta. Olo tuntuu välillä hyvältä, välillä taas tuntuu että seinät kaatuvat päälle.. mutta ehkä tämä tästä helpottaa, pakkohan sen on. No, jokatapauksessa. Minun exäni soittelee minulle vähän väliä, muistuttaa olemassaolostaan ja kyselee minun mahdollisista uusista miehistäni ja selittää uusista naisistaan vaikka minua ei ne arvatenkaan kiinnosta yhtään. Tuntuu pahalta kun toinen pystyy ottamaan eron näin kevyesti, miten toinen pystyy kuvittelemaan että voisimme olla yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin kaiken sen jälkeen miten huonosti hän on minua kohdellut...?
No, tsemppiä paljon kaikille, joilla on samanlainen elämäntilanne, kyllä tämä helpottaa vaikka siltä ei aina tunnukaan. Pohjalta ei voi päästä muualle kuin ylös:)
ihan hyvä vertauskuva. Irti pitäisi päästää mutta kun et ole koskaan hypännyt laskuvarjolla, niin yhtäkkiä kun sut heitetään siivelle roikkumaan, niin pelottaa ihan sairaasti mitä tulevaisuus tuo. Eroa ei voi kummiskaan märsätä loputtomiin, se tyttö ei enää koskaan tule takaisin. en tiedä kuinka nopeasti tämän kaiken voi unohtaa. Sitä kumminkin miettii ja kaipailee toisen tekemisiä. Nukkumaan mennessa kaikki nousee viimeistään ajatuksiin. Olen miettinyt pääni puhki eron syistä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Harmittaa eniten ettei sitä pystynyt tekeen jo silloin kun oltiin eroamassa. Silloin olisi voinut hypätä vapaaehtoisesti. Mutta se on kaikki myöhäistä. Pitää vain päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Se oli niin paha kokemus etten sitä toivo kenellekkään. Ei todellakaan pystynyt syömään eikä nukkumaan. Toivottavasti pystyt puhumaan erosi hänen kanssaan läpi, se auttaa varmasti paremmin kuin yksin miettien miksi näin kävi.
Olet siinä oikeassa, että ei tämä toisesta irti päästäminen varmaan onnistu yhtä helposti kuin laskuvarjohypyssä ja tosiaan kun siivelle joutuu valmistautumatta, mieli ja tunteet ja pelko tulevasta laittaa tarraamaan. Raskasta tämä on ja tulee olemaan vielä mutta kun saisi järjellä selitettyä itselle, että emme vaan sopineet yhteen niin kyllä tunnekin alkaa helpottaan. Kun illalla valot sammuu ajatukset hiipivät mieleen, miksi näin kävi, ja sitä nukahtaa siihen kun ei jaksa enää itkeä ja nyyhkyttää.
Olemme yhden kerran yrittäneet puhua asiasta mutta kun hänellä ei ole mitään sanottavaa. On hiukan hankala saada selvitettyä hänen ajatuksiaan. Hän on alkanut pakoilemaan minua eli on poissa paljon ja lähtee kun minä tulen. Olen antanut hänen olla mutta nyt aion pyytää häntä puhumaan asiat läpi, jotta voin kokeilla hyppyäni. Hän oli rakkauteni, joka hylkäsi minut, toivottavasti ei vaan kyllästyttyään.
Haluan vain tietää häneltä miksi ja olen valmis hyväksymään tilanteen. Pitää alkaa vaan elämään itsensä kanssa sitten ja kehittelemään uusia kuvioita omaan elämään. Mukavia juttuja,jotka antavat vastapainoa erolle ja kaipuulle. Olisko mitään hyviä ehdotuksia? Uusia harrastuksia, jossa tapaisi ihmisiä? Luulen, että uudet tuttavuudet voisivat piristää. Ongelmana vaan on kun olen hiukan ujohko ihminen tekemään uusia tuttavuuksia. Liekkö siltikään auttaisi edes. Oletko kokeillut mitään?
Täällä taas pitää valvoa. Ei viitsi käydä nukkumaan kun ei kumminkaan saa unta. Pahaolo vain hiipii mieleen. Tällä hetkellä on kyl ihan ok, saan jotenkin pidettyä ajatukset pois aallonpohjasta. Kaverit on tullu tärkeemmiksi. Onneksi niitä on niin pääsee välillä pois ajatuksista. Parin hyvän ystävän kans olen jauhanut juttua. Oikeastaan olen jo itselleni selvittänyt tämän, mutta nyt pitää vain unohtaa kaikki. Tosi ikävä ajatella kun toinen on ollut elämän tärkein ihminen. Loppu kuulostaa tutulta, ei niistä taida saada nyhdettyä mitään. Ehkä ne halua loukata enempää. Hyvä että olet antanut olla. Se sattuu kyllä ihan pirusti mutta liika kysely tekis vaan enemmän pahaa. Niin mulle oikeastaan kävikin ja välit meni kokonaan poikki. Olisin voinut ehkä pitää hänet kaverina mut meni niinkuin meni.
Aivan samanlainen on olo itsellä, erosta kulunut tasan viikko tänään... välillä on ihan hyvä olla ja tehdä kavereiden kanssa asioita, mutta aina tulee mieleen, että näitäkin asioita voisin tehdä vaikka suhde jatkuisi edelleen.
Toisaalta haluaisi hakea turvaa toisesta ihmisestä ja haluaisi uuden suhteen heti... ei tämä ole eka kerta kun minut on jätetty ja aina se sama olo on tullut eteen.
Olisi kiva jutella enemmänkin, kun joku todellakin ajattelee samalla tavalla. Mailaa jos haluat.
[email protected]
Minulla kanssa viikko erosta.Välillä parempi olo mutta melkein kaikista asioista tulee toinen mieleen ja kyyneleet alkavat valua....Miksi näin kävi,miksi toinen pystyy olemaan niin kylmä ja unohtamaan tosta noin vaan??? Olen kokenut nämä tuskat ennenkin moneen kertaan,mutta aina se on yhtä vaikeaa kun pitäisi päästää irti. Ei haluaisi luovuttaa...Uuden suhteen aloittaminenkin on käynyt mielessä,mutta miten sen aloittaa jos miettii exää koko ajan. Eikä tieten tahtoen halua satuttaa ketään,koska uusi suhde olisi vain edellisen unohtamista varten. Mutta kyllä sitä kaipaa todella kovasti että joku olisi nyt juuri halaamassa ja lohduttamassa. :(
..mutta itselleni kävi niin että ensimmäiset pari viikkoa olivat paljon helpommat kestää kuin nämä viime viikot. Tuntuu että putoan vain syvemmälle ja syvemmälle ajan kuluessa ja voimat loppuu kokonaan. Miten tästä voisi alkaa selvitä? aika auttaa mutta eikö paranemisprosessia millään voisi nopeuttaa? Kunpa joku/jokin auttaisi. Ei ole edes sopivia uusia ehdokkaita niin että saisin läheisyyden kaipuutani edes korvikkeella pois, en kyllä niin kenellekään kehtaisi oikeasti tehdäkään... kiva että täältä edes löytyy kohtalontovereita
Aivan samanlainen olo kuin täällä ja ihan samanlaista tekstiä mitä itsekkin olisin voinut kirjoittaa, ainut mitä olisin muuttanut olisi se, että minun suhteeni exään kesti 3 ja puoli vuotta.
Tämä tuska on valtava...varsinkin viikonloput ovat hirveitä
Meidän pitäs perustaa oma tukiryhmä :) Tuntuu pahalle, että niin moni muukin käy läpi tätä samaa tuskaa kuin itekin, mutta toisaalta tulee hyvä olo siitä, ettei todellakaan ole ainoa ja että muut miettivät aivan samoja asioita kuin minäkin.
Itsellä alkaa päivä päivältä ajatukset harhailla vähemmän, mutta silti sitä ei vain haluaisi ajatella tapahtuneen. Voi kun olisi edes joku joka ymmärtäisi tän olo ja jota vois halata.
ero tuli ja huomenna hakee tavaransa. pelottaa nähdä kun itse on aivan lyötynä ja toinen "vaan jatkaa elämäänsä". hän haluaa keskustella, eli lyödä minut lopullisesti pimeyteen, josta nousu on yhtä helv..jos edes onnistuu. hetken olen pinnalla ja sitten sukellan. en syö enkä nuku..jos en ole juoksemassa tai kävelemässä(eilenkin kävelin 7 h vaan ettei tarvitse olla seinien sisällä) liikun sisällä esim.stepperillä tai tuijotan tv.tä. kahdessa viikossa paino tippunu n.8kg. katotaan mitä huominen tuo..en tiedä mitä tapahtuu kun nähdään..
... jaksat. Mikään ei tunnu niin pahalle kuin se toisen näkeminen, kun itse tuntee aivan samoin kuin aina ennekin, mutta toinen ei enää välitä. Pienessä mielessään miettii, että kaikki voisi olla vielä ihan hyvin, mutta mikään ei palaa enää ennalleen :(
Älä kaipaa sellaista surkimusta, joka sinulle noin pahan olon on aiheuttanut!!! Auttoi ainakin minulla vajaa kuukausi sitten!