Olen jo kauan miettinyt, uskallanko tänne kirjoittaa.. Nyt sen tein.. Hävettää toisaalta, että nyt sitten olen tähän ajautunut..
Olen ollut naimisissa noin vuoden,(yhdessä n.7v.) meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Kuten monissa teksteissä täällä, myöskään minä en "huomannut" mieheni alkoholin käyttöä suhteemme alussa. Nyt tuntuu, että se vain lisääntyy kaiken aikaa. Olen muutaman vuoden jo "naputtanut" juomisesta ja kulkemisesta. Kun sekään ei ikinä riitä, että ottaisi kotona, sitä täytyy aina päästä baariin. Kuinka monta iltaa olen istunut yksin kotona (tai siis lasten kanssa) ja miettinyt, että tuleeko mies mihin aikaan vai vasta aamulla.. Milloin otetaan kontaktia johonkin aatamin aikaisiin entisiin heiloihin ja milloin mitäkin. Mies on mielestäni siihen nähden usein öitä pois kotoa, että petipaikka löytyy muualta nykyään noin kerran kuukaudessa.
Otan kyllä itsekin, mutta mielestäni kohtuudella, ei ole pakottavaa tarvetta mennä joka viikonloppu mihinkään, ei edes joka kuukausi. Olen uhannut miestäni erolla muutamaan otteeseen tänä vuonna ja "hän lupaa muuttua", ja kuten joku jossain mainitsi, niin ensimmäisenä mies sanoo, että "mitä pahaa on, jos muutaman.." tai "en sulle mitään pahaa ole tehnyt.."
Ikävää kyllä, olen tämän vuoden aikana tavannut miehen, jota joudun väkisinkin tapaamaan ainakin viikottain työn puolesta. Hän tuntuisi olevan kaikkea sitä, mitä mieheltä toivoisin. Mutta en tiedä, mitä tehdä? Taidan olla heti haksahtamassa "parempaan ja helpompaan elämään"..
Nyt ollaan ajauduttu taas siihen, että mies on luvannut pysyä raittiina ja minä olen luvannut olla puhumatta mahdollisesta erosta. saas nähdä kuinka pitkälle pötkitään.. Varsinkin, kun en ole enää varma, mitä haluan tehdä... Joskus tuntuu, että haluan mieheni, joskus taas haluaisin tämän toisen ja joskus tuntuu, että täysin yksin olisi kaikkein paras..
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta?
Olen ollut naimisissa noin vuoden,(yhdessä n.7v.) meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Kuten monissa teksteissä täällä, myöskään minä en "huomannut" mieheni alkoholin käyttöä suhteemme alussa. Nyt tuntuu, että se vain lisääntyy kaiken aikaa. Olen muutaman vuoden jo "naputtanut" juomisesta ja kulkemisesta. Kun sekään ei ikinä riitä, että ottaisi kotona, sitä täytyy aina päästä baariin. Kuinka monta iltaa olen istunut yksin kotona (tai siis lasten kanssa) ja miettinyt, että tuleeko mies mihin aikaan vai vasta aamulla.. Milloin otetaan kontaktia johonkin aatamin aikaisiin entisiin heiloihin ja milloin mitäkin. Mies on mielestäni siihen nähden usein öitä pois kotoa, että petipaikka löytyy muualta nykyään noin kerran kuukaudessa.
Otan kyllä itsekin, mutta mielestäni kohtuudella, ei ole pakottavaa tarvetta mennä joka viikonloppu mihinkään, ei edes joka kuukausi. Olen uhannut miestäni erolla muutamaan otteeseen tänä vuonna ja "hän lupaa muuttua", ja kuten joku jossain mainitsi, niin ensimmäisenä mies sanoo, että "mitä pahaa on, jos muutaman.." tai "en sulle mitään pahaa ole tehnyt.."
Ikävää kyllä, olen tämän vuoden aikana tavannut miehen, jota joudun väkisinkin tapaamaan ainakin viikottain työn puolesta. Hän tuntuisi olevan kaikkea sitä, mitä mieheltä toivoisin. Mutta en tiedä, mitä tehdä? Taidan olla heti haksahtamassa "parempaan ja helpompaan elämään"..
Nyt ollaan ajauduttu taas siihen, että mies on luvannut pysyä raittiina ja minä olen luvannut olla puhumatta mahdollisesta erosta. saas nähdä kuinka pitkälle pötkitään.. Varsinkin, kun en ole enää varma, mitä haluan tehdä... Joskus tuntuu, että haluan mieheni, joskus taas haluaisin tämän toisen ja joskus tuntuu, että täysin yksin olisi kaikkein paras..
Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oma isäni oli/on alkoholisti ja jo lasten takia kannattaa erota. Vielä tuossa vaiheessa lapset eivät ehkä ymmärrä isän juomista, mutta kun ikää tulee lisää niin he sen oppivat ymmärtämään. Minua ainakin hävetti isän juominen. Aina sai salata jonnekin suuntaan. Olin 12 kun vanhemmat sitten erosivat ja se oli helpotus. Meidän takia vanhempamme olivat yhdessä, mutta ei siinäkään ole järkeä kun kuitenkin kärsimme isän juomisesta. Ja olihan se viina yksi syy erota ja ne katteettomat lupaukset ja peittely
Tavallaan mietin eniten juuri lasten takia. Itseni takia olisin luultavasti jättänyt jo leikin.
En tiedä voisiko kukaan olla parempi isä lapsilleen kuin mieheni on.. Mutta onko sekin sitten vaan toistaiseksi?? Niin ja hän on sen ajan paras iskä mitä maailmassa on, kun hän on kotona ja touhuaa lasten kanssa jotain.. Mutta kun lapset menee nukkumaan, niin eikun deodorantit kainaloon ja menoksi.. Useimmiten näin, viikonloppuisin tai muina "vapaapäivinä"...
Seuraavasta sanomisestani tulee palautetta, mutta sanonpa kuitenkin:
Sinulla on oikeus sellaiseen elämään, kun itse tahdot. Samoin lastesi etu on sinun etu ja toisinpäin.
Sinuna minä rauhassa katselisin miehen muutosta ja tietenkin itse pysyisin sopimuksessa. Mutta...en minä varmaan heivaisi sitä uutta mahdollisuuttakaan. Voit siinä samalla katsastella, onko siitä toisesta todellakin mieheksesi.
Toinen asia on, että kannattaako se ero ottaa toisen miehen takia. Et tunne häntä sen paremmin kuin omaasikaan silloin kun tutustuitte. Hänellä saattaa olla joku muu luuranko kaapissa...
Kuitenkin itsesi takia tee selväksi se, että jos eroat, eroat itsesi vuoksi, et toisen miehen.
muttet ehkä ihan niin kärkevää kuin odotit? Olen itse elänyt saman kuin alkup, tosin mieheni ei käynyt baareissa tms. vaan joi "salaa" kotona. Kyseenalaisti siinä samalla älykkyyteni kun yritti väittä ettei ole juonut mitään... Ei sellaisessa suhteessa voi kukaan hyvin jos ja kun kunnioitus puolisoa kohtaan on kadonnut, niin valehtelijalla kuin valehdeltavalla (heh, ei ehkä ihan aitoa suomenkieltä!)Ratkaisua ei kuitenkaan kannata tehdä "kolmannen" osapuolen varaan laskien. Pitää olla tarpeeksi vahva pärjätäkseen myös yksin tarvittaessa!
Silloin kun itse olimme pieniä niin isämme oli juuri melkeinpä unelma isä. Kävi kanssamme leikkipuistossa, syöttämässä sorsia, osti karkkia(siitähän lapset tykkäävät), luki kirjoja ja touhusi meidän kanssa. Kyllähän sitä välillä ihmetteli kun iskällä puhe sammaltaa ja haisi pahalle. Äitille hän väitti ettei ole juonut vaikka tokihan äiti sen tajusi että juonut on. Luuli salaavansa sen. Ja ne hienot tekosyyt ja selittelyt. Ajan kanssa oppi että kunnon alkoholistit ovat mestareita keksimään kaiken maailman peitetarinoita ja jotkut jopa uskoo itsekin niihin omiin selityksiinsä. Iskäkin uhosi muuttua ja lopettavansa, mutta hän ei sitä ole tehnyt vielä tänä päivänäkään...vähentänyt on onneksi. Joku pystyy muuttumaan mutta kaikki ei.
Isäni oli juuri miehesi kaltainen henkilö. Alkoholia kului runsaasti, mutta "vain" perjantaista sunnuntaihin. Viikolla hän kävi lujasti töissä. Oli sellainen hupi-isä. Arjessa hänestä ei äidille juuri apua ollut, mutta kerran kesässä penskat pakattiin autoon ja mentiin isin kanssa särkänniemeen. Tai johon muualle reissuun.
Silti muistot, jotka minulla lapsuudestani ovat ovat niitä, miten pienenä sängyssä makaan ihan hiljaa ja kuuntelen isän kännistä ölinää. Tai isän ja äidin riitelyä. Miten viikonloppuisin makasin valveilla sängyssä huolesta turtana ja odotin, että isi tulisi ehjänä kotiin tanssimasta. Miten siskon kanssa yritin maton avulla raahata isää sänkyyn nukkumaan, kun hän oli sammunut ulko-ovelle, eikä äiti enää jaksanut. Miten ikinä ei saa pyytää mitään, pitää olla hiljaa ja näkymätön. Miten 14 vuotiaana mennään yötöihin, että isän rahat riittää paremmin ryyppäämiseen, taksilla ajeluun ja vieraisiin naisiin. Ja aina vapaapäivinä juodaan. Aina. Ja menot suunnitellaan niin, että isi voi ryypätä. Eikä meille käsketä kavereita viikonloppuna. Ja miten äiti oli aina hiljaa, surullinen ja väsynyt...
Se oli oikein hemmetin ahdistavaa. Evääksi elämään sain syömishäiriön ja lähes tuhotun elämän ennen 25 ikävuotta. Fiksoitumia mitä erilaisimpiin asioihin. Sylintarpeen, ja sylinhakemisen miesten luota.
Joten, pliis. Älä käytä jäämisellesi syynä lapsia. Lapset pärjäävät paremmin ilman läheisriippuvuutta.
Kuulepa arka alkuperäinen. Ei tarvitse kerätä paljoakaan rohkeutta kirjoittaa nimettömänä avoimille keskustelupalstoille.
Apua saat parhaiten läheisille tarkoitetuista Al-Anon-vertaisryhmistä.
Viihdyn parhaiten Soneraplazan Ellien palstoilla.
Siellä minä ja moni muu on vuosien ajan kertonut melko avoimesti elämästään alkoholismin varjossa.
Muistaakseni tukiasema.net sivuilta saat asiantuntijoiden apua. Liekö siellä vielä vuosia sitten kirjoittamani juttu.
Kirjoita lisää. Ei me vakio Ellit täältä minnekään lähdetä. Kirjoittelen töiden lomassa ja yritän kotona pysyä netistä erossa.
Olen liiankin herkkähipiäinen ihminen, monesti kaverit niin väittäneet. Mies alkoi just tuolleen vähitellen käyttämään alkoholia yli kohtuurajojen lieveilmiöt päälle, kun 3v tunnettu ja 1 vuosi aviossa, ei lapsia. Ei ollut mitään syytä, ei ainakaan sanonut. Nalkutin ja pyysin ja asiasta väiteltiin ja kiisteltii. Sitten otin itteeni ja vetäydyin kuoreen. Olin ihan varma että jokin minussa sai miehen juomaan. Ehkä nalkutus. Vetäydyin niin omiin olihin etten enää harrastanutkana mitään. Masennuin, en välittänyt miehestä enkä ittestäni. Kävin työterveyshuollon kautta jollain terapeutilla. Siitä sen enempää aloin kysellä mieheltä mitä mun pitäis tehdä että saatais meidän ihana elämä takas. Pyysin sitä kertomaan miten olin muuttunu, sanoin että en kestä jos ei se tule yhtään vastaan. ja sitte se alko ensin kännipäissään ja sitte selvempänä puhumaan. Mä tajusin että olin vähitellen muuttunu sellaseen suuntaan etten enää itteäni tuntenu, se oli ihan totta. Oli mieski muuttunu, ja sitten se osannut puhua eikä kertoa tunteistaan. Sävellettiin uusia tuulia puoli vuotta suurin piirtein ja se vähensi juomista ja sitten se loppui. Tai jäi sellaseksi saunakaljatasolle. Vaikeaa oli mutta työ kannatti, koska nyt ollaan taas onnellisia. Minä vain vieläkin yritän kehittää itsetuntoa vahvemmaksi.
Jätä hänet kun vielä olet nuori!Hän dokailee vielä baareissa ja perhe-elämän kannalta parempi ettei hän heilu kotona kännäämässä. Odota vaan kun ikääntyy, oma 42-v mieheni juo kotosalla. Riidat asiasta siis pistetään pystyyn murkkuikäisten lasten läsnäollessa. He kärsivät! Raittiuslupaukset eivät ole pitäneet, antabuskuurit lopettanut kesken, oma juominen on kaikkein tärkeintä hänelle. Itsekkäintä paskiaista kuin alkoholisti ei ole. Itse en juurikaan juo (saunakalja menee). Jo kahdeksan vuotta olen uhkaillut erolla toistuvien pettymisten tullessa. Alkoholistin vaimosta tulee läheisriippuvainen hölmö, sitä luulee että anteeksiantamalla ja rakastamalla voi parantaa toisen. Niin ei käy, tulee vaan antaneeksi toiselle mahdollisuuden jatkaa juomistaan. Nyt olen oikeasti lähtemässä, olen saanut asunnon. Se uusi mielenkiintoinen mies voi olla vaikkapa hyvä syy lähtöösi eikä siitä tule sen kummempaa. Sinä ja lapset kuitenkin ansaitsette hyvän elämän ja siihen ei alkoholi tosiaan kuulu!! Miten perheenisät voivatkaan tuhota rakkaimpien läheistensä onnen ja rikkoa kodin, valinta sekin, mieluummin alkoholi kuin viihtyisä tavallinen perheonni??? Pakene siis
raja onko alkoholismi sairaus vai itse hankittu vaiva on kinkkinen juttu. joka tapauksessa pitää juoda vallan helvetisti että sen riippuvuuden altistaa itseesnä.
joskus alkoholisti uhkaa alkaa dokaamaan, kostoksi..uhkaileeko joku täällä esim. sairastun syöpään jos minua loukataan...
juopon juominen on niin kinkkinen juttu ja lopettaminen kans. että kannattaako laittaa elämäänsä toisen aivoitusten setvittämiseen?
henkisesti laiska ihminen pakenee viinaan, herkkyydellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, herkkänahkaisuudella kyllä.
kun se juoppo miehes lopettaa dokaamisen, olet silti nalkissa juoppoon joka ei juo.
voi mennä vuosia, hyvin, sitten rysähtää, kaikki kerätty luottamus on tipotiessään ja sinulla räjähtää pää.
tai sitten ei rysähdä.
niitä jätkiä on bromille maailmassa, joita ei bromillet kaada.
vaatii tosipaljon itsetutkiskelua tyypiltä että pysyy irti viinasta. tai hillitöntä itsekuria.
ja kelläpäs se ei joskus pienimmissäkin asioissa pettäisi.
hän tulee aina olemaan alkoholisti joka ei juo. tai sit juo. on tai off.
ja kännit pahenee ja pitenee, jos taipumusta on.
mieti ja hae apua. itsellesi, sinä et ole terapeutti.
sait. Asia on näin, että nainen jaksaa kauan mutta, kun se loppuu se loppuu. Jokainen tietää, ja tuntee sisimmässään, mitä haluaa..ja, mitä jaksaa. Ei kannata kuitenkaan veivata kahden miehen välillä. Tee ensin selväksi omasi kanssa kaikki, ja pidä ns.vapaata ihan rauhassa. Ei kannata syöksyä suin päin seuraavaan suhteeseen..vaatii aikaa "selvitä" ensin kaikesta entisestä. Keskeneräiset asiat tahtovat seurata..
Meillä kanssa lupaillaan juomisen lopettamista joka ilta ja itketään kun ei ole tarkoitus satuttaa. Tosiasiahan on että harvemmin alkoholisti parantaa tapansa. Minä en ainakaan usko enkä luota siihen enää pätkääkään, vaan lähden kunhan saan oman asunnon. Niin paljon kun miestäni kaikesta huolimatta rakastankin. Aina ei vaan rakkaus riitä, ikävä kyllä. Viha alkoholia ja alkoholisteja kohtaan on suurempi, vaikka ei kai niitä sais vihata. Sairaushan se kuulemma on, vaikkakin omasta mielestäni mielen ja oman tahdon heikkoutta ennemminkin.
Että voi yks aine pilata monta hyvää ja kaunista elämää... -olen viidennellä kuulla raskaana ja tää laps raukka saa juopon isän:(
ei tosin joudu elämään isänsä kanssa, siitä aion pitää huolen
Tämä on todellinen ongelma, hyvä että ihmiset keskustelevat. Ilman todellisen ammattilaisen apua ja keskusteluja en kyllä kannata eroa. Nykyisin pitkään jatkuneet suhteet ovat harvinaisia ja välillä tulleet kontaktit tuntuvat kivalta, mutta ajatelkaapa lapsianne....
Kokeile vielä jutella miehesi kanssa.
Minulla on vastaava juttu takana vaimon alkoholiongelman kanssa ja toivon parasta jatkossa...
Jos kuitenkin rakstat miestäsi, niin kokeile kertoa hänelle tunteesi ja ajatuksesi, älä heti ekaxi mieti naapurin kaveria, hän ei kuitenkaan rakasta sun lapsiasi j. n.eteenpäin.
Kiitoksia vastauksista..
Tosin ne ei auta suuntaan eikä toiseen, eikä todella näin vakavia päätöksiä voi tehdäkään muiden mukaan. On mukava huomata tässä "kamalan" arjen keskellä, että samanlaisessa tilanteessa olevia on ja tukea löytyy. On hieno asia, että ihmiset pitää yhtä, edes tällä tavalla!
Meillä on takana huippuhyvä viikonloppu. Mies oli juomatta ja harrastettiin kaikkea koko perheen voimin. Ainakin mieheltä löytyy tahtoa yrittää! Nyt ei auta kuin yrittää tukea ja olla mukana, jos se saisi toisen pysymään "kuivilla". Olen onnellinen jo kovasta yrittämisestä, mutta sanoin myös miehelleni, että odotan pommia kyllä vielä ja pitkään... Tulevaisuus näyttää.
Halusin vielä korjata, että tuo "toinen mies" ei vaikuta eropäätökseeni kuin siten, että helpottaa sitä ehkä jonkin aikaa, jos niin on käydäkseen. Vaikka olen äkkipikainen, niin en voisi kuvitella, että heittäisin elämäni jonkun tuntemattoman ihmisen varaan. Olen oppinut epäilemään ihmisiä tässä matkan varrella, että luultavasti tosiaan saattaisi olla hänellä myös luuranko kaapissa. Joten aika näyttää senkin, hiipuuko hiljaa tunne pois vai vahvistuuko vaan. Toivon, että hiipuu, koska olen tarpeeksi vahva olemaan myös yksin lasten kanssa.
Todellisuudessa tilanne ei muuttuisi juurikaan, jo pelkästään siksi, että mies on muualla viikot työssä ja olemme yhdessä vain viikonloppuisin. Ehkä se viikonloppu-kännääminen häiritsee suurilta osin myös siksi..
Mutta kiitos kaikille!! Ja parempaa elämää!
Minulla oli holisti vaimo ja lähdin sutimaan kotoani 5 vuotta sitten.
Asetelma on aivan sama nyt ja aina jos toinen osapuoli on holisti. Odottelin lasten kasvamista ja kun nuorin täytti 16 vuotta, niin toteutin uhkaukseni ja muutin kotoa pois, mutta viimeiset 10 vuotta ennen eroa olivat minulle hyvin raskaita.
Alkoholismi ja mustasukkaisuus yhdessä on yleensä tappava tauti johon ei hoidot auta ja jos tuon holisti osapuolen saakin hoitoon, niin yleensä he karkailevat sieltä ja väittävät olevan terveitä, sekä syyttäen toista osapuolta väittäen häntä sairaaksi.
Tehkää ratkaisunne ajoissa, oli se sitten mikä vaan, sillä päivittäinen kännäily ei kuulu perheeseen.
Voimia kaikille toivotellen
-martti-