vaikeaa

Olen käynyt muutamilla treffeillä, ja molemmat treffit oli ihan ok, mutta uusintatreffeille mulla ei kuitenkaan ole kiinnostusta.

Toiset näistä treffeistä päättyi hymysuissa, jossa molemmat todettiin, että oli mukava tavata, ja törmäillään. Eli kumpikaan ei odottanut mitään jatkoja uusintatreffeille, mutta olin ihan tyytyväinen kaikin puolin kuitenkin.

TOisia treffejä yritin kanssa päättä samalla tavalla. TOtesin, että oli ihan mukava tutustua. Noh, siinäpä mies siiten vetäisi mut syliinsä ja alkoi halailemaan. No eipä siinä mitään. Annoin tilanteen mennä. No nyt hän sitten laittelee viestiä ja kyselee, millonka nähtäis. Vaikka en antanut hänelle mitään aihetta moiseen. Annoin hänen jopa treffeillä ymmärtää, että on olemassa mahdollisesti toisetkin treffit. Nyt ilmeisesti täytyy sanoa hänelle tylysti, ettei minulla valitettavasti ole mielenkiintoa uusinta treffeihin.

Miten ihmiset (miehet ja naiset) ylipäänsä suhtautuu sanontaa, että oli mukava tavata, törmäillään. Mä en ainakaan oleta jatkoa tapahtuvat. Jos haluaisin jatkoa, niin sanoisin sitten suoraan, että olisi mukava tavata uudelleen. Mutta en ikinä sano sitä, ellen tarkoita.
2785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse tarkoitan juuri tuolla "oli mukava tavata" sitä, että oli mukavata tavata se toinen ihminen ja toivottavasti näen hänet jatkossakin. Joskus ei aina muista sanoa että otetaan vaikka uudestaan tai jotain vastaavaa. Toisaalta sanomalla "oli mukava tavata" voin kiittää tapaamisesta ja olen vain kohtelias vaikken haluaisikaan nähdä sitä toista enää. Tilanne kohtaista.

Äänestä

Törmäillään taitaa käydä monessa eri yhteydessä.
Ei tähän taida mitään yleispätevää sääntöä olla. Itsekin olen samaa sanontaa useasti miettinyt. Ehkä ihmiset jättävät tilanteen aina tarkoituksellisesti auki..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymys vain kirjoitti:

Olen käynyt muutamilla treffeillä, ja molemmat treffit oli ihan ok, mutta uusintatreffeille mulla ei kuitenkaan ole kiinnostusta.

Toiset näistä treffeistä päättyi hymysuissa, jossa molemmat todettiin, että oli mukava tavata, ja törmäillään. Eli kumpikaan ei odottanut mitään jatkoja uusintatreffeille, mutta olin ihan tyytyväinen kaikin puolin kuitenkin.

TOisia treffejä yritin kanssa päättä samalla tavalla. TOtesin, että oli ihan mukava tutustua. Noh, siinäpä mies siiten vetäisi mut syliinsä ja alkoi halailemaan. No eipä siinä mitään. Annoin tilanteen mennä. No nyt hän sitten laittelee viestiä ja kyselee, millonka nähtäis. Vaikka en antanut hänelle mitään aihetta moiseen. Annoin hänen jopa treffeillä ymmärtää, että on olemassa mahdollisesti toisetkin treffit. Nyt ilmeisesti täytyy sanoa hänelle tylysti, ettei minulla valitettavasti ole mielenkiintoa uusinta treffeihin.

Miten ihmiset (miehet ja naiset) ylipäänsä suhtautuu sanontaa, että oli mukava tavata, törmäillään. Mä en ainakaan oleta jatkoa tapahtuvat. Jos haluaisin jatkoa, niin sanoisin sitten suoraan, että olisi mukava tavata uudelleen. Mutta en ikinä sano sitä, ellen tarkoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu