Olen seurustellu kolme vuotta avopuolisoni kanssa ja nyt olemme asuneet vuoden samankaton alla. Olin aika nuori kun aloimme seurustelemaan ja anoppini väheksyi todella nuorta ikääni. Olin silloin alaikäinen (alle kahdeksantoista). Ikäeromme puolisoni kanssa on 4-vuotta. Kun aloimme seurustelemaan olin usein heillä yötä ja alkoholin kanssakin tuli leikittyä anoppini silmien alla. Nyt olen jo täysi-ikäinen ja vakavasti seurustelemme poikaystäväni kanssa mutta anoppini ei osoita minkäänlaista yhteyttä minuun. En käy heillä usein koska hän väheksyy minua edelleen eikä osaa jutella kanssani "normaalisti". Kesällä hänen käydessään meillä synttäreillä hän ei osoittanut minkäänlaista huomiota minuun vaikka muut vieraat kehuivat sisutusta ja ruokaa. Anopillani hoidettiin syöpä tämän syksyn mittaan enkä päässyt katsomaan häntä sairaalaan flunssani takia. Haluaisin että välimme olisi paremmat ja että voisin käydä heillä ilman tunnetta että minua ei kaivata siihen perheeseen. Olisin myös halunnut olla hänen tukena syövän kanssa. Anoppini on käynyt kerran vuoden aikana meillä ja minä muutaman kerran heillä. Haluaisin korjata välimme, mutta miten?
välien selvitys -mahdollista?
tuleva miniä
3833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kenenkään ystävä ei voi olla 'väkisin', sen olen todennut. Paljon siis riippuu myös anopistasi. Aika saattaa auttaa, kun anoppi huomaa, että olet OK. Anopin ja apen hyväksyntä voi tuntua tärkeältä, mutta entä silloin, jos sitä ei vain saavuta? Ehkä on vain punnittava omat ja suhteen voimavarat ja tehtävä päätös sen mukaan. Tilanteessasi voi olla kyse muustakin, kuin siitä millainen olet, anoppisi voi olla hämmentynyt uudesta tilanteesta, mustasukkainen jne. aika voi auttaa tällöinkin, omassa tapauksessani tilanne tosin vain paheni. Toivon sinulle kuitenkin onnea ponnisteluissasi.
Jatkaisin vielä tuohon edelliseen, että nuori ikäsi on asia, joka ajan myötä paranee;) joten kun anoppisi huomaa, että olette tosissanne niin hänen on harkittava suhtautumistaan sinuun uudelleen.
pidin itseäni ihmisenä, joka tulee toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa. Mutta näin ei valitettavasti ole käynyt poikaystäväni äidin ja hänen isäpuolensa kohdalla vaikka yritän käyttäytyä normaalisti, aina kun tapaamme. Se kitka mikä on välillämme, on käsinkosketeltava. En voi olla täysin oma itseni tai tunnen olevani vieras ja se on minusta kamalaa. Ja siksi en mielelläni käy heidän luonaan. En ymmärrä heitä.
Kun taas siskoni poikaystävä aina vanhempieni luona vieraillessaan tulee sinne kuin omaan kotiinsa ja on vanhemmilleni kuin oma poika.Ja kaikki heidän välillään on luonnollista ja aitoa välittämistä. Mutta kaikkien kanssa ei kemiat vaan käy yksiin.
Poikaystäväni äidille hänen poikansa muutto (muutti pois kotoa) taisi olla pikemminkin suruviesti kuin iloinen asia kun muutimme yhteen, ainakin siltä se kuvastui hänen kasvoiltaan. Ja ensimmäinen kommentti hänen äidiltään ja isäpuoleltaan tavaroistani yhteisessä asunnossamme oli:'osan voisi viedä vaikka kirpputorille'. Sanoin, ettei niitä minnekään kirpputorille viedä. Poikaystäväni isä ei ole kertaakaan kutsunut meitä luokseen yhdessä, vain poikaystäväni. Tunnen, ettei minua hyväksytä ja se tuntuu pahalta, koska ihminen kaipaa hyväksyntää, lähimmäisiltään ainakin. Mutta minulle riittää poikaystäni.
Hänen kanssaan olemme onnellisia yhdessä, enkä tarvitse siihen muita, vaikka hänen äitinsä vahvasti yrittääkin elää myös poikansa elämää ja meidän mm.soittelemalla pojalleen joka päivä, parhaimmillaan monta kertaa päivässä.
Tiedän, etten voi vaikuttaa väleihimme, ne ovat mitä ovat ja tunnen olevani ikuisesti 'väärä valinta'. Mutta voin vain olla oma rehellinen itseni:). Omalta osaltani en ole sanonut tai tehnyt mitään pahasti, muuta kuin 'vienyt' heidän poikansa. Mutta toivon, että aika parantaa eli muuttaa hänen suhtautumistapaansa ja hän vielä ymmärtäisi että toisillakin on oikeus elää ja että hänen entisellä pikkupojallaan on jo oma elämä.