45v. ja neitsyt

Olen 45-vuotias nainen ja vielä neitsyt. En uskonnollisista syistä, vaan kun en ole vielä löytänyt sitä oikeaa. Olen kyllä seurustellut muutaman kerran, mutta en ole löytänyt sielun kumppania, jonka kanssa olisin voinut päästä seksisuhteen tasolle. Mitä sanotte miehet? Onko minulla vielä toivoa löytää se oikea. Mistä kannattaisi etsiä?
71811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli toivoa on niin kauan kuin elämää riittää, eihän neitsyys sinänsä ole mikään este parin löytämiselle (!)
Hankala sanoa mistä _sinun_ kannattaisi etsiä, meinaan että ehkä turha lähteä pokaamaan seuraa Kotiteollisuuden keikalle jos itse olet enemmän marttakerhotyyppiä. Mutta yllättävistä paikoista ihmiset näyttävät niitä "oikeita" löytävän, yhtä hyvin baarista, lomamatkalta, golfkurssilta kuin lenkkipolultakin.

Nev

Äänestä

Ihmettelen miten olet välttynyt, suhteesta onko miehinen tarpeesi ollut vähäistä,mutta kuitenkin kunnioitettavaa että uskaltaa tunnustaa kyseisen" puutteen". Omasta mielestäni olet arvokas ihminen vieläkin ja varmaan haluttavakin siinä mielessä. Itsellämi on pitkä avioliitto ja lapsellinen perhe takana nykyään ikävöin menetystämi yksinäisyydessäni,älä pane kynttilää vakan alle.

Äänestä

Minä tunnen sinut,en voi en kehtaa sanoa kuka olet.Voisin sanoa missä olet käynyt kylässä ei poikain kyläs.

Äänestä

Mutta minäpä olenkin jo 48 vuotias nainen ja
m e l k e i n neitsyt.Pieneksi ilta purtavaksi heitin...:)

Äänestä

on neitsyt aina suhteen alussa sillä se on aina ensimmäinen kerta uuden kanssa. onko sillä siis väliä onko sitä tehnyt aikasemmin vai ei? eikä se Toivo ole ikinä ole mennyt minnekkään kauas, ehkä Toivo on nurkan takana odottamassa sua ;D

Äänestä

Aion rakastella vain oikeasta rakkaudesta. En enää etsi sielunkumppania, sillä olen tullut siihen tulokseen, että sellaista on turha hakea. Jos kemiat vaan toimivat, ihmisten erilaisuus on vain rikkautta. En ole menettänyt vielä toivoani, vaan odotan sitä oikeaa. Ehkä loppuelämäni ?

Äänestä
  • Uskon että löytyy ja kannattaa kuunnella sydämen ääntä. Ja kyllä se sielunkumppanikin löytyy mutta se on enempi hakusassa ja kun se paikalle sattuu niin sen tietää molemmat eikä se tunne ole tuulen vietävissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maaria kirjoitti:

Olen 45-vuotias nainen ja vielä neitsyt. En uskonnollisista syistä, vaan kun en ole vielä löytänyt sitä oikeaa. Olen kyllä seurustellut muutaman kerran, mutta en ole löytänyt sielun kumppania, jonka kanssa olisin voinut päästä seksisuhteen tasolle. Mitä sanotte miehet? Onko minulla vielä toivoa löytää se oikea. Mistä kannattaisi etsiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu