Sellasta vaan halusin kysyä, kun sanoin miehelleni (jonka kanssa olemme seurustelleet jo kolme vuotta (mutta emme asu yhdessä vielä))että haluaisin kihloihin hänen kanssaan, niin hän vastasi ettei hän halua vielä kihloihin. Tuli heti ajatus mieleen että rakastaako hän minua ollenkaan? ja miksi hän ei halua? Haluaako hän kuitenkin ehkä odottaa jotain toista tai ehkä "kokeilla" vielä jotain toista...? Yleensähän
se menee niin (vai meneekö?) että ensin muutetaan yhteen ja sitten vasta mennään kihloihin. Mutta mä haluaisin ehkä toisinpäin. Onko tää ihan tyhmää edes ajatella tällasia asioita. Jos mieheni vain ei vielä yksinkertaisesti halua sitoutua...mutta kuitenkin mun päässä pyörii kysymys MIKSI? koska hän on sanonut monesti että olen hänen ainoa naisensa nyt ja aina.
mitä mieltä te hyvät naiset ja miehet olette?
se menee niin (vai meneekö?) että ensin muutetaan yhteen ja sitten vasta mennään kihloihin. Mutta mä haluaisin ehkä toisinpäin. Onko tää ihan tyhmää edes ajatella tällasia asioita. Jos mieheni vain ei vielä yksinkertaisesti halua sitoutua...mutta kuitenkin mun päässä pyörii kysymys MIKSI? koska hän on sanonut monesti että olen hänen ainoa naisensa nyt ja aina.
mitä mieltä te hyvät naiset ja miehet olette?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kysy asiasta mieheltäsi.
On ihan fiksua kokeilla ensin sitä yhdessä asumista.
Kyllä hän omalla tavallaan sua rakastaa. Mutta eihän se kihloihin meno muuta yhteiseloa mihinkään suuntaan. Tyhjentää vaan lomakkoa. Toiseen voi hyvin sitoutua ilman niitä sormuksiakaan.
..Minustakin olisi hyvä kokeilla sitä yhteiseloa enne kihloja. Moni asia voi muuttua sen jälkeen (en tarkoita että välttämättä huonoon suuntaan)... Kihlathan ovat lupaus avioliitosta. Esimerkkinä me ollaan seurusteltu yhdeksän vuotta, joista kolme kihloissa ja ensi kesänä häät. Malttia, malttia...
Ehkäpä miehesi haluaa asua kanssasi jonkin aikaa ennen kuin alkaa suunnitella naimisiinmenoa. Tai ehkä hän haluaa kosia itse sitten, kun naimisiin meneminen tuntuu ajankohtaiselta. Sitoutua voi ilman kihloihin ja naimisiin menemistä.
Mies ei välttämättä vielä kolmen vuoden seurustelun jälkeen tiedä, tahtooko aivan varmasti viettää kanssasi loppuelämänsä eikä siksi tahdo antaa lupausta avioliitosta. Päinvastoin kuin nuo muut ehdottivat, minä kehotan pysymään omassa kannassasi, ja kieltäytymään yhdessä asumisesta ennen avioliittoa (tai edes kihloja), jos siis et sitä oikeasti halua. Tutustua voi muutenkin, ja toisen tavatkin tulevat tarpeeksi tutuiksi, vaikkei yhdessä asuttaisikaan. Tämä voi tietty vaatia pidemmän seurusteluajan. Me ollaan mietitty naimisiin menoo vuoden päähän, jolloin ollaan seurusteltu vajaa neljä vuotta. Eikä olla asuttu yhdessä..
meillä melkein sama juttu. Ollaan seurusteltu neljä vuotta joista jo kahden vuoden aikana olisi pitänyt mennä kihloihin. Olen joutunut rikkomaan omia periaatteitani koska olen odottanut että tämä toinen jamppa olisi valmis. Aikaisemmin hän sanoi minulle ettei ole valmis eikä halua mennä kihloihin, mutta kun sanoin hänelle että haluan jatkaa elämääni ja etsiä uuden joka olisi valmis sitoutumaan, hän itkun ja kauhun vallassa aneli takaisin ja lupasi että asia hoituu pikimmiten. Nyt taas kulunut aikaa ja koko puheenaihe evätään kun haluaisin keskustella siitä. Että missäs vika??
Just..ilmottaudun samaan kastiin..sama ongelma on omassakin parisuhteessa. Yhdessä oltu jo 3,5 vuotta eikä kihloista tietoakaan, tuskin moneen vuoteenkaan. Itse olen myös ottanut asian puheille monet kerrat ja nyt olen haudannut koko asian helvettiin, paitsi silloin tällöin asia kyllä nousee esille..ei voi vaan mitään. Koko aihe saa kyseenalaistamaan todellakin suhteen laadun. En voi edes keskustella mieheni kanssa koko aiheesta kun häntä alkaa jo ahdistaa, eikä suostu puhumaan ja sitten suuttuu..muutamien kohtauksien jälkeen mies on vasta saanut sanottua oman periaatteensa, että kihloihin mennään vasta sitten kun häät ovat lähiaikana ajankohtaiset..noh ajatus helpotti jollakin tapaa..mutta poikkeaa kyllä omasta periaatteestani. Aihe on jokatapauksessa aina minulle tulenarka ja olen katkera tästä hänelle. Olen muutenkin aina se,joka joutuu tässä suhteessa löysäämään omia periaatteitani tai jopa luopumaan niistä, muuten ei tulisi mistään mitään. En kyllä tiedä mitä pitäis tästä ajatella tai ylipäänsä tehdä?! Miksi tälläsestä kauniista asiasta pitää tulla yhtä helvettiä, joka syö suhdetta? Mikä kirosana tämä muka on miehille? Tuntuu jotenkin ettei elä täysillä..!
mukava kuulla ettei ole ainoa, olisi mukava jos saataisiin vaihdettua enemmän ajatuksia. Olisi mukavaa ja helpottavaa jutella tästä lisää?!?
olis kyllä tosiaa kiva vaihtaa lisää ajatuksia yms. tästä aiheesta ja kaikesta muustakin parisuhde asioista! Oletko minkä ikäinen? Sähköpostilla varmaan pitäs..
Mulla on kanssa ihan sama ongelma. Ollaan myöskin seurusteltu reilu 3 vuotta ja jo kerran sovittiin päivä millon kihloihin mennään, mutta sitten mies peruikin koko homman ihan viimemetreillä. Mua rupee oikeesti kohta inhottaat tommonen. Tuntuu et kaikki muut menee jo vuoden seurustelun jälkeen kihloihin.
Olen niin pinttynyt vanhaan, kauniiseen ja perinteiseen tapaan, että en suostu siitä joustamaan... Olen nainen 28-v. Kihlaus on minulle lupaus avioitumisesta. Avioituminen on elinikäinen liitto, se on minulle elinikäinen, paskan väliä, että yli puolet muista avioliitoista päättyy eroon. Kihloihin menoa edeltää kosinta, jonka jompikumpi osapuoli esittää. Jos vastaus on myöntävä, vaihdetaan sormukset ja aletaan suunnittelemaan häitä. Vanhan hyvän tavan mukaan häät ovat puolen vuoden sisällä kihlauksesta, puoli vuotta on katsottu sopivaksi ajaksi järjestää säädylliset juhlat.
Nykyinen suhteeni on kestänyt viisi vuotta, vakavasti puhetta naimisiin menosta ei ole ollut, eli ei ole vielä vuosiin ajankohtaista. Lapsia ei ole, mutta niitäkin mahdollisesti tulee ennen avioliittoa, minulle ei olisi yhtä nöyryyttävää olla yksinhuoltaja, kuin mitä olisi olla eronnut ja yksinhuoltaja. Siksi pelataan varman päälle. Toista ihmistä ei opi tuntemaan koskaan täysin, mutta häntä oppii arvostamaan vuosien myötä, mikäli on arvostuksen ansainnut, että jossain vaiheessa voi aivan taatusti sanoa arvostavansa niin paljon, että on valmis jopa naimisiin.
Aina on hirveä sääli kaunista instanssia kohtaan kun, varsinkin naiset, ovat liikenteessä, tahtoo kihloihin -asenteella. Joillekin se on suurempi asia, kuin vain kihloissa oleminen.
Kirjoitin samasta aiheesta tänne pari viikkoa sitten, joten ymmärrän hyvin tilanteesi. Jouduin itse turvautumaan äärimmäisiin keinoihin, kun avomieheni ei ymmärtänyt kihlautumisen merkitystä minulle. Olemme seurustelleet vajaa 3 vuotta, josta ajasta olemme asuneet yhdessä noin vuoden. Olin useamman kerran vihjaillut kihloista ja lopulta kysynyt asiasta suoraan.
Lopulta se meni jo riitelyksi, kun mies sanoi ettei kihlautuminen merkitse hänelle mitään. Itkin yhden viikonlopun ja sanoin avomiehelleni että joudun nyt miettimään voinko jatkaa hänen kanssaan. Jos minulla olisi ollut paikka minne mennä, olisin kerännyt tavaroitani ja ollut viikonlopun omissa oloissani. Lopulta mies sanoi väsyneenä, että mennään sitten kihloihin. Eihän se silloin enää tuntunut miltään. Avomieheni tuli halaamaan ja sanoi, että haluaa vain tehdä mut onnelliseksi...Vaadinko häntä siis toimimaan periaatteidensa vastaisesti, koska asiasta tuli niin kova vääntö?
Toisin kuin yleensä on tapana, sovimme lopulta etukäteen että menemme kihloihin 3-uotispäivänämme. Tuo päivä on siis vielä edessä. Avomieheni sanoi että olen kova neuvottelemaan, palkankorotuksenkin sain töissä läpi vasta kun uhkasin lähteä pois.
En kannusta sinua kuitenkaan käyttämään samanlaisia keinoja, vaikkakin sinun on hyvä pitää kiinni omista periaatteistasi ja toiveistasi. Poikaystäväsi voi ajatella, että teidän olisi hyvä asua jonkun aikaa yhdessä ennen kihlausta. Olet varmaankin kertonut, että haluat kihloihin ennen yhteenmuuttoa? Suhteenne vaikuttaa olevan maltillisemmin edistyvä, joten mieti onko poikaystäväsi muutenkin hitaasti etenevä ja varovainen päätöksissään. Kannattaa tosiaan nosta kissa pöydälle ja yrittää saada mies ymmärtämään asioiden merkitys sinulle.