Nyt se ensimmäinen askel on otettu ja aloitin tavaroiden pakkaamisen. Onneksi saan tehdä tämän miehen ollessa muualla, itken ja kyyneleet sumentaa silmäni. Tämän eron pitäisi olla suuri helpotus ja alku uudelle ehjälle elämälle.. Miksi siis tuntuu kuin osa minusta kuolisi pois sitä mukaa kun tavarat päätyvät laatikoihin?
Miksi elämän ja rakkauden pitää olla näin pirun vaikeaa? Miksi minulle aina käy näin? Ihminen jota luulen hyväksi, paljastuu todelliseksi piruksi, eikä minun rakkauteni riitä häntä muuttamaan. Päätä särkee, itkettää, tuntuu etten pysty hengittämään. Pieni elämänalku vatsassani muistuttaa miksi olen tätä tekemässä. -hänen parhaakseen ja itseni takia. Lupaan suojella häntä kaikelta pahalta ja samalla ihmettelen missä minun suojelijani on?
Olen niin väsynyt tähän tunteiden vuoristorataan.
Olen väsynyt olemaan vahva, pitämään muita pystyssä, lohduttamaan. Kuka auttaa ja varmistaa että jaksan kulkea tämänkin kivisen tien loppuun saakka...?!?
Miksi elämän ja rakkauden pitää olla näin pirun vaikeaa? Miksi minulle aina käy näin? Ihminen jota luulen hyväksi, paljastuu todelliseksi piruksi, eikä minun rakkauteni riitä häntä muuttamaan. Päätä särkee, itkettää, tuntuu etten pysty hengittämään. Pieni elämänalku vatsassani muistuttaa miksi olen tätä tekemässä. -hänen parhaakseen ja itseni takia. Lupaan suojella häntä kaikelta pahalta ja samalla ihmettelen missä minun suojelijani on?
Olen niin väsynyt tähän tunteiden vuoristorataan.
Olen väsynyt olemaan vahva, pitämään muita pystyssä, lohduttamaan. Kuka auttaa ja varmistaa että jaksan kulkea tämänkin kivisen tien loppuun saakka...?!?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuli tosi pahamieli kun luin sun tekstis.
voimia sulle! löydät vielä varmsti ja ihan varmasti arvoises ihanan miehen - oman bodyguardis, joka on turvana ja suojelee! pää pystyyn, ole ylpeä itsestäs, anna surulle aikaa ja usko tulevaan :)sulla on varmasti vielä hieno tulevaisuus edessäs vaikka nyt tuntuiskin tosi pahalta.
oot varmasti ihana ihminen :)
Kiitos tuesta, sitä tarvitaan. Pakkaaminen alkaa olla loppusuoralla ja mies tuli kännipäissään itkemään ja pyytelemään anteeksi. Ei voi kuulemma elää ilman minua ja lastamme. Tosiasia vaan on, että en suostu pilaamaan lapsemme ja omaa elämääni sillä että isä ei pysty olla juomatta.
Myönnän että itkin myös itse, mutta lähinnä siksi ettei minusta ollut "naista" parantamaan miestä jota ikävä kyllä edelleen rakastan.
Nyt täytyy mennä kantamaan tavaroita autoon, miehestä ei ole siihenkään, sen verran maistissa se taas on...
Eiköhän tämä tästä, askel kerrallaan..
alkoholistia ei pysty kukaan auttamaan, ennenkuin hän itse myöntää olevansa alkoholisti ja menee hoitoon. Itsekin kuvittelin parantavani mieheni, mutta lopulta sairastuin itse. Sinulla on paljon rohkeutta tehdä tuollainen asia, ihailen sinua suuresti. Lapselle ehdottomasti parempi että ei joudu elämään alkoholistin kanssa.
"Miksi minulle aina käy näin? Ihminen jota luulen hyväksi, paljastuu todelliseksi piruksi, eikä minun rakkauteni riitä häntä muuttamaan."
Se harvoin riittää. Vastaus tuohon kysymykseesi tosin on yksinkertainen: Olet jättänyt jostain syystä huomioimatta ilmiselviä varoitusmerkkejä tuossa tyypissä.